Moro. Kärsin suunnattomasti pakko-oireista ja ne ovat ihan käsittämättömiä. Onko muilla sellaisia että pitää käydä esimerkiksi jossain tietyssä huoneessa koskemassa jotain tavaraa, muuten sattuu kamalaa. Pahinta tässä on se, että kun en tee jotain pakkoliikettä, niin siitä ei tuu maan päällä seurauksia vaan kuoleman jälkeen. Pelottavia, miten sitä voi olla varma että näin ei käy? Pitääkö olla ikuisessa arvoituksessa noiden kanssa..
Miten tätä jaksaa.
Vanha kettu.
6465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis korjaan. Pahinta tässä on se, että kun en tee jotain pakkoliikettä, niin LUULEN että siitä ei tuu seurauksia maan päällä vaan kuoleman jälkeen.
Mulla on semmosta ollu, et pitää kävellä kaverin kanssa samaa tahtia, jos en kävele niin jotain pahaa sattuu. Semmostakin on, et pitää keretä jonkun tietyn maassa olevan halkeaman / valopylvään / puun / tms, ohi ennen kuin auto kerkeää ohittaa minut. Ärsyttävää, mutta olen alkanut vain jättää tekemättä näitä asioita. En enää usko, että siitä käy mitään jos ei tee tätä. Kannattaa kokeilla, vaikka tuntuis pahalta jättää tekemättä jokin asia, niin et vaan tee sitä. Kyllä siihen sitten tottuu.
Pahin kuitenkin mulla oli, kun olin tottunu rukoilemaan joka ilta. En voinu sitten lopettaa sitä, vaan rukoilin, vaikka olisin ollut miten väsynyt tahansa. Rukous kesti joka ilta about 5 min. Ajattelin, että jos en rukoile, voi käydä niin, että joku läheinen kuolee tai minulle sattuu jotain. Päätin kuitenkin, että en jaksa yksinkertaisesti enää rukoilla, joten nyt olen päässyt siihen, että rukoilen iltaisin, vain jos siltä tuntuu.
Mulla oli joskus silleen, että olin kauheen nuuka, mua häiritsi jos matto oli vähänkin vinossa.
Mutta sitten kun en enää suoristanut sitä vinossa olevaa mattoa, tai muuta tällaista, pitkään aikaan, minua ei enää häirinnyt pieni 'virhe' jossain ollenkaan.
Kokeilehan!
Mulla on ollu juuri tuollasta, ihan täysin samanlaista... en uskaltanu kertoa niistä edes terapeutille: ne kuulosti liian hullulta ääneen sanottuna. Pahimpina aikoina se meni niin pitkälle, että aloin luulla että jokaisella kirjaimellakin on jokin "paha" merkitys. Nykyään niitä on paljon lievempänä, mutta jos stressaannun enemmän jostakin, ne taas täysin valtaa minut. Ymmärrän täysin sinua, se että pystyt puhumaan siitä, on jo paljon! Voimia!
Ei sen liikkeen tekemättä jättäminen ole helppoa vaikka luulisi. En vaan pysty siihen.. Lisäksi kaikki painaa mieltä, ihmettelen että miten jaksan, vielä ainakin. Voiski aloittaa alusta kaikki, eikä olis mitään huolia eikä noita v*tun pakko-oireita.
sitä vain, että oletko kokeillut lääkitystä..se voisi auttaa. Vaikka olisi miten noloa mennä lääkärille puhumaan tosta, niin mä menisin.