Vihakampanja

Vihakampanja täyteen vauhtiin
Vendetta viimein 25.5.2010 16:44"Varkautelaisessa Pitseriassa ollaan hämmästyneitä poliisin aloittamasta tutkinnasta. Naishenkilö väittää ravintolan pitsakuskin pyytäneen naisasiakkaalta "maksua luonnossa". Ravintolan henkilökunta ja heidän lähipiirinsä ovat tyrmistyneitä naisen väitteistä.



- Koko juttu on keksitty. Nainen on aiemminkin väittänyt pitserian työntekijöiden kähmineen häntä. Jos näin olisi, miksi hän tilaa aina vaan uudestaan pitsaa ja haluaa aina nimenomaan mieskuskin.

Pitserian versio tapahtumista on täysin erilainen kuin asiakkaana olleen naisen.

- Nainen kutsui pitsakuskin sisään, koska kertoi hakevansa rahaa. Hän pyysi kuittia ennen maksua. Kun kuski sanoi, ettei kuittia voi antaa kun ei ruokaa ole vielä maksettu, heitti nainen pitsalaatikon päin kuskin naamaa. Kuski juoksi ulos, ja nainen otti hänestä kuvan. Nainen on varmasti suunnitellut kaiken, kun kamerakin oli niin lähellä, pitseriasta epäillään.

Yrityksessä myös ihmetellään poliisin tiedottamista.

- Poliisi ei ole vielä ottanut yhteyttä edes asianomaisiin, kun se jo tiedottaa asiasta julkisuuteen. Me luimme asiasta lehdistä.

Pitseriasta aiotaan olla tänään yhteydessä poliisiin.

- Tämä on kunnianloukkaus meitä kohtaan levittää tällaisia valheita. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052511725918_uu.shtml

Perussuomalaisille tyypillinen tapa tehdä vaalikampanjaa on taas käynnistynyt, perättömiä ilmoituksia maahanmuuttajien rikoksista tulee nyt päivittäin vaaleihin asti. Edelliset vaalit perussuomalaiset on voittanut yksin ja ainoastaan perättömien ilmoitustensa nostattamalla viha-aallolla. Poliisi on näissäkin vaaleissa täysin perussuomalaisten talutushihnassa, eikä perättömiä ilmoituksia taaskaan tutkita kokonaisuutena, vaan jokaisen tuppukylän haiseva valkoinen junttikomisario pitää perinteiseen Suomi-tyyliin maahanmuttajaa jo lähtökohtaisesti syyllisenä. Media uutisoi näyttävästi jokaisen perättömän ilmoituksen etusivullaan, kuten se on tehnyt vuodesta 1990, jolloin perättömien ilmoitusten tehtailu alkoi uusnatsien toimesta.

Koska poliisi ei meitä enää perussuomalaisilta suojele, on aika ottaa oikeus omiin käsiin. Laki ei enää koske niitä joita ei sen piiriin oikeuslaitoksen itsensä toimesta lueta. On koston aika.

Suomi24 Keskustelu Politiikka Perussuomalaiset
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9096566
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käyhän vähän heilumassa ja sen jälkeen tuot neiseellisen peppusi "kiven sisään" jolloin pääsetkin tahdostasi riippumatta tekemisiin aidon "perussuoron"kanssa.

Tere tulemast !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuppukylän haiseva kirjoitti:

Vihakampanja täyteen vauhtiin
Vendetta viimein 25.5.2010 16:44"Varkautelaisessa Pitseriassa ollaan hämmästyneitä poliisin aloittamasta tutkinnasta. Naishenkilö väittää ravintolan pitsakuskin pyytäneen naisasiakkaalta "maksua luonnossa". Ravintolan henkilökunta ja heidän lähipiirinsä ovat tyrmistyneitä naisen väitteistä.



- Koko juttu on keksitty. Nainen on aiemminkin väittänyt pitserian työntekijöiden kähmineen häntä. Jos näin olisi, miksi hän tilaa aina vaan uudestaan pitsaa ja haluaa aina nimenomaan mieskuskin.

Pitserian versio tapahtumista on täysin erilainen kuin asiakkaana olleen naisen.

- Nainen kutsui pitsakuskin sisään, koska kertoi hakevansa rahaa. Hän pyysi kuittia ennen maksua. Kun kuski sanoi, ettei kuittia voi antaa kun ei ruokaa ole vielä maksettu, heitti nainen pitsalaatikon päin kuskin naamaa. Kuski juoksi ulos, ja nainen otti hänestä kuvan. Nainen on varmasti suunnitellut kaiken, kun kamerakin oli niin lähellä, pitseriasta epäillään.

Yrityksessä myös ihmetellään poliisin tiedottamista.

- Poliisi ei ole vielä ottanut yhteyttä edes asianomaisiin, kun se jo tiedottaa asiasta julkisuuteen. Me luimme asiasta lehdistä.

Pitseriasta aiotaan olla tänään yhteydessä poliisiin.

- Tämä on kunnianloukkaus meitä kohtaan levittää tällaisia valheita. "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010052511725918_uu.shtml

Perussuomalaisille tyypillinen tapa tehdä vaalikampanjaa on taas käynnistynyt, perättömiä ilmoituksia maahanmuuttajien rikoksista tulee nyt päivittäin vaaleihin asti. Edelliset vaalit perussuomalaiset on voittanut yksin ja ainoastaan perättömien ilmoitustensa nostattamalla viha-aallolla. Poliisi on näissäkin vaaleissa täysin perussuomalaisten talutushihnassa, eikä perättömiä ilmoituksia taaskaan tutkita kokonaisuutena, vaan jokaisen tuppukylän haiseva valkoinen junttikomisario pitää perinteiseen Suomi-tyyliin maahanmuttajaa jo lähtökohtaisesti syyllisenä. Media uutisoi näyttävästi jokaisen perättömän ilmoituksen etusivullaan, kuten se on tehnyt vuodesta 1990, jolloin perättömien ilmoitusten tehtailu alkoi uusnatsien toimesta.

Koska poliisi ei meitä enää perussuomalaisilta suojele, on aika ottaa oikeus omiin käsiin. Laki ei enää koske niitä joita ei sen piiriin oikeuslaitoksen itsensä toimesta lueta. On koston aika.

Suomi24 Keskustelu Politiikka Perussuomalaiset
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9096566

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu