Kyy määrät kasvaneet

Haverisen Jokke

Olen tehnyt metsurin töitä jo 15 vuotta ja nyt täytyy sanoa että kyy kannat ovat suuremmat kuin koskaan aiemmin. Istutuksilla ollessani jokaisella aukolla on majaillut kyy tai toisinaan useampikin jopa viisi tai enemmän. Yleensä kevät istutuksilla tapaa ehkä vain yhden kyyn keväässä paitsi eräällä alueella jossa kyitä on tiettävästikin aina ollut paljon.
Samaa ovat puhuneet muutkin istuttajat. Pahinmillaan kyyt ovat tulleet kaverini kotipuutarhaan, lasten keinuhiekalle lämmittelemään ja myös koiratarhasta olemme pari tappaneet.
Muutaman kerran kyyt ovat aukolla iskeneet saappaaseen koska vaikka toisin väitetään niin kolinaa ja meteliä ne harvemmin pelkäävät vaan lähtevät jos ehtivät aivan saappaan alta. Näin ollen olemme jokaisen kyyn tappaneet sillä aukossa kiertäessämme olisi riski olemassa että toisella havainto kerralla kyy iskee taas vaikkapa saappaan varren yläpuolelle polven tienoille.
Ne jotka vielä luulevat että meteli karkoittaa kyyt ovat väärässä sillä edes raivaus sahan koneen ja terän 120db meteli ei niitä häädä vaan tuikkaavat herkästi jalkaan kallioisilla seuduilla. Nimimerkillä satoihin kyihin työmaillaan törmännyt.

14

788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käärmeen pelkääjä

      Suomea olet?

      • vyön nahkaksi

        aina nirri pois kun kohdataan.

    • E oo näkynynnä

      tehän olette ihan urakalla ruvenneet teurastamaan käärmeitä, onko muita käärmeitä näkynyt kuin kyitä?

      • Haverisen Jokke

        muita käärmeitä näkyny eikä täällä pohjois-hämeessä tavatakaan muita. Vaskitsoita joskus näkee sateen jälkeen pihalla tai lehtikasoissa mutta sehän ei edes käärme olekaan.
        Tosiaan ei istutuspäivää ilman havaintoa. Tänään taas sahaselkä luikerteli aukolla vaikka olikin tuulinen ja pilvinen sää.

      • KYYYYYYkkyyyn
        Haverisen Jokke kirjoitti:

        helevetin kiemurtelijat!!! YÄK! onneksi ei oo pihalla eikä muuallakaan näkyny, yks nähtiin mutta seki oli kuollu, ei tosin päästy selevyyteen oliko mikä ranta/kyy/vaskitsa ku ei oo monesti tullu vastaan... oli vaalea noin 30cm pituinen ei kylläkään ollut saha kuviota että liekkö joku muu kuin kyy...

      • korpikuus
        Haverisen Jokke kirjoitti:

        muita käärmeitä näkyny eikä täällä pohjois-hämeessä tavatakaan muita. Vaskitsoita joskus näkee sateen jälkeen pihalla tai lehtikasoissa mutta sehän ei edes käärme olekaan.
        Tosiaan ei istutuspäivää ilman havaintoa. Tänään taas sahaselkä luikerteli aukolla vaikka olikin tuulinen ja pilvinen sää.

        Luin joku aika sitten uutisen että vaikka kyitä nyt näkyy paljon, ei niiden kanta ole suurempi kuin aiemminkaan vaan kyse on säiden aiheuttamasta ilmiöstä jossa kyyt tulevat kerralla esille lämpimän jakson tultua ja liikkuvat aktiivisesti. Tai jotain tälläistä. Kyykannat ovat kuulemma pienentyneet viime vuosikymmeninä.
        Kyytä ei ole vielä rauhoitettu, mutta ei kannata silti niitä huvikseen tappaa. Jos paikka on sellainen että siinä ihmisiä paljon liikkuu, voi tietysti olla syytä poistaa käärme muihin maisemiin. Ämpäri, kansi ja pitkä keppi riittänevät apuvälineiksi.

      • korpikuus
        korpikuus kirjoitti:

        Oliko niinkin että myyrien ollessa vähissä käärmeet joutuvat etsimään ruokaa aktiivisemmin

      • kiärmeen nahka
        korpikuus kirjoitti:

        Oliko niinkin että myyrien ollessa vähissä käärmeet joutuvat etsimään ruokaa aktiivisemmin

        otetaan raukalta henki pois aina tavattaessa. Ei ainakaan tule ihmisten ilmoille silloin.

    • kyyt

      Salossa Tupurin pururata kuhisee kyitä.

    • havainnointeja

      Missä päin Hämeessä aloittaja on kyitä tavannut?

      Joo ja tiedän että aloitti 8 vuotta sitten :)

    • Kyynistä

      Kyyt syövät myyriä, eikä niistä ole ihmiselle vaaraa, jos ymmärtää miten luonnossa ollaan ja käyttäydytään. Kumisaappaat jalkaan ja tukevat housut sekä jättää sen viinan pois, niin ei tarvitse kontata, oksennella, kuikuilla kauloineen maanpovessa. Jos kuitenkin ottaa ryypyn, ehkä toisen, kolmannenkin jne. niin saa kai sitä paratiisin olento, nyt jalaton, puraista tyhmää ihmistä kostoksi jalkojen menetyksestä.
      Ei ne äänistä käärmeet välitä, tärinän ne aistivat ja tietenkin sen kun päälle astuu.
      Se on joskus hauskaa, kun herää makuupussissa ja sinne on kyy luikertanut ja makaa nyt kiemuralla vatsan päällä, ei siinä muuta tarvitse tehdä kun vaan odottaa, että luikertaa, hieman kaulaa kutittaen muualle.
      Kyy ei turhaan pure, koska myrkky on arvokasta ja se tarvitsee sitä saalistuksessa.
      Jos oikein tarkoin katsoo läheltä, niin kyyllä on kaunis katse, siihen on helppo rakastua.
      Metsuri on haittaeläin Suomen luonnossa, mielestäni niitä pitäisi saada hävittää, kun ne pilaa hyvät metsät ja muutakin haittaa on, sotkee suot ja häiriköitsee metsän asukkaita.

      • Anonyymi

        Metsurien ansiosta suomi on paras maa. Vihervasut ihailevat epänormaaliutta.

    • Anonyymi

      Raamatussa jo sanotaan käärmeeltä on murskattava pää, houkutteli eevan ottamaan kielletyn hetelmän , tässä tulos katsokaa uutisia.

      • Anonyymi

        Kärmes on pirru!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4472
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2423
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      172
      1595
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      243
      1486
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1360
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      119
      1270
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1189
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      8
      1176
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      66
      1115
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      966
    Aihe