Oireeton sappitulehdus?

Minulla on ollut lämpöilyä nyt kolme viikkoa, lihaskipujakin, sekä päänsärkyä. Nyt viikonloppuna mukaan tuli oksetus, eli oksettaa koko ajan mutta en oksenna. Kävin verikokeissa ja kaikki muut normaalit, paitsi todella koholla olevat maksa-arvot.
Minulla on todettu sappikivet vuonna 2005, sain lääkkeeksi Somacia 40mg, jota syön pahoihin närästysvaivoihin, mitä minulla riittää.. Minulla on ollut hiukan kipeänä ylävatsa, mutta lääkäri diagnosoi nyt sappitulehduksen. SAin antibiootit.
Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä, että ei koske mahaan,mutta silti on sappitulehdus?
Ultraan sain ajan vasta kesäkuussa. Muut oireet ovat kyllä pahoja, päätä koskee, ja yleinen sairauden tunne. En jaksa mitään.
Allergiaakin on, voikohan sekin osaltaan aiheuttaa väsymystä ja näitä oireita?
11163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>> Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä, että ei koske mahaan,mutta silti on sappitulehdus?

Sappirakkoni poistettiin jokunen vuosi sitten. Tähystyksessä aloitettu leikkaus jouduttiin muuttamaan avoleikkaukseksi koska rakko oli leikkauskertomuksen mukaan "puumainen" eikä olisi mahtunut pienestä viillosta läpi. Lääkärin mukaan tuo muutos oli seurausta useista sappitulehduksista. Kaikki ovat ilmeisimmin olleet varsin oireettomia, koska en ollut itse kokenut mitään erityisiä oireita, vatsakipuja tms. Minullakin oli ultrassa todettu sappikivet tai paremminkin "soraa" sappirakossa, mutta vasta toistutuvat haimatulehdukset johtivat lopulta leikkaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmästyttääää kirjoitti:

Minulla on ollut lämpöilyä nyt kolme viikkoa, lihaskipujakin, sekä päänsärkyä. Nyt viikonloppuna mukaan tuli oksetus, eli oksettaa koko ajan mutta en oksenna. Kävin verikokeissa ja kaikki muut normaalit, paitsi todella koholla olevat maksa-arvot.
Minulla on todettu sappikivet vuonna 2005, sain lääkkeeksi Somacia 40mg, jota syön pahoihin närästysvaivoihin, mitä minulla riittää.. Minulla on ollut hiukan kipeänä ylävatsa, mutta lääkäri diagnosoi nyt sappitulehduksen. SAin antibiootit.
Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä, että ei koske mahaan,mutta silti on sappitulehdus?
Ultraan sain ajan vasta kesäkuussa. Muut oireet ovat kyllä pahoja, päätä koskee, ja yleinen sairauden tunne. En jaksa mitään.
Allergiaakin on, voikohan sekin osaltaan aiheuttaa väsymystä ja näitä oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu