En yleensä ole mikään murehtija tyyppinen ihminen, mutta jostain syystä juuri tämä asia on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Olen saamassa oman ensimmäisen koirani loppukesästä, asuessani vanhempieni kanssa se ei onnistunut vanhempien allergisuuden takia mutta viimein asia mahdollistuu uuden lemmikkiystävällisen kämpän myötä. Minulla on ollut monia hoitokoiria ja olen ollut tekemisissä koirien kanssa jo pienestä pitäen. Varsinkin viimeisen kuluneen vuoden ajan olen pyrkinyt lukemaan kaikki mahdolliset koirakirjat läpi. Jonkin verran aikaisempaa kokemusta siis löytyy ja toivottavasti olen oppinutkin jotain koirakirjoista.
Valitsemani rotu ei ole mistään vaikeimmasta päästä joka vaatisi runsaasti kokemusta koirista, ajattelin käydä pentuni kanssa muutamilla pentukursseilla ja varmaan sen jälkeenkin jatketaan 'koirakoulussa' käymistä. Tarpeen vaatiessa olen ajatellut kääntyä kokeneen ja asiantuntevan kouluttajan puoleen mikäli esim. käyttäytymisongelmia ilmenee.
Siltikin mielessäni kummittelee se jos kaikki menee pieleen, jos teen kaikkeni auttaakseni koiraani mutta siitä huolimatta sekään ei riitä? Jos tilanne ajautuu lopulta siihen että minun olisi luovuttava todella rakkaasta koirastani, luovuttaa se jonkun kokeneemman koiraihmisen käsiin joka voisi tarjota sille ikään kuin paremman elämän? Olen törmännyt moneen ilmoitukseen jossa omistaja on tullut tilanteeseen jossa hän ei voi auttaa yhtään vaikka haluaisikin - ja minä ehkä idioottina olen lukenut ne läpi, ne jos mitkä pahentavat tätä pelkoani.
Murehdinko turhaan? Onko kukaan muu miettinyt/pelännyt tällaista ottaessaan koiraa?
Valitsemani rotu ei ole mistään vaikeimmasta päästä joka vaatisi runsaasti kokemusta koirista, ajattelin käydä pentuni kanssa muutamilla pentukursseilla ja varmaan sen jälkeenkin jatketaan 'koirakoulussa' käymistä. Tarpeen vaatiessa olen ajatellut kääntyä kokeneen ja asiantuntevan kouluttajan puoleen mikäli esim. käyttäytymisongelmia ilmenee.
Siltikin mielessäni kummittelee se jos kaikki menee pieleen, jos teen kaikkeni auttaakseni koiraani mutta siitä huolimatta sekään ei riitä? Jos tilanne ajautuu lopulta siihen että minun olisi luovuttava todella rakkaasta koirastani, luovuttaa se jonkun kokeneemman koiraihmisen käsiin joka voisi tarjota sille ikään kuin paremman elämän? Olen törmännyt moneen ilmoitukseen jossa omistaja on tullut tilanteeseen jossa hän ei voi auttaa yhtään vaikka haluaisikin - ja minä ehkä idioottina olen lukenut ne läpi, ne jos mitkä pahentavat tätä pelkoani.
Murehdinko turhaan? Onko kukaan muu miettinyt/pelännyt tällaista ottaessaan koiraa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Turhaan pelkäät. Elä nykyhetkessä, älä ajattele koko ajan "sitä pahinta". :) Sellainen hermoilu, pelko yms. heijastuu koiraan ja siitä vasta ongelmia tuleekin. Ja jos kerran otat rodun joka ei ole sieltä vaikeimmasta päästä niin uskon että kaikki menee hyvin.
Itse otin ekan koirani joka oli sakemanni, hyvin meni. Toki murrosikä on urosten kohdalla hiukan haasteellista mutta hengissä selvittiin ;) Minkäs rotuisen olet ajatellut ottaa? Kannattaa nyt jo olla yhteydessä ja kysellä tulevia pentueita ja tehdä alustava varaus, jos et siis ole näin jo tehnyt :)
Mutta ei kannata ajatella "mitä jos".. ei se hyödytä pidemmän päälle, hyvin sinä tulet pärjäämään. Minä itse olin 100% varma että sakun haluan, olin johdonmukainen ja päättäväinen. Koiralla oli/on edelleen hyvä olla ja niin minullakin kun kaikki oli/on edelleen tasapainossa.
Muista että koirillakin voi olla huonoja päiviä. ;)
Kirjoituksesi perusteella olet tehnyt jo paljon ollaksesi varautunut pennun tuloon. Jatka samaan malliin ja kun pentu sitten tulee, niin kurssit ja muut ovat varmasti hyvä juttu, samalla tutustut alueesi mahdolliseen lenkkeilyseuraan.
Joten, turha pelätä etukäteen. Varsinkin, jos rotu ei ole kauhean vaikea, niin ei ole mitään syytä, miksi kaikki menisi pieleen. Eri asia on, että pennun mukanaan tuoma touhu ja jännitys voivat vetää aluksi oman vireystasosi ja mielialasi hetkellisesti matalaksi, mutta se menee ohi. Itse en ensimmäistä omaa koiraani vuosia sitten hankkiessani osannut mitään tuollaista pelätä (ei ollut ensimmäinen koirakokemukseni, olin kasvanut koirakodissa). Silti pennun tuloa seuraavaan aamuun herätessäni mietin, mihin ihmeeseen oikein olin pääni pistänyt. ;-) Pentu ei tosiaan ollut helpoin mahdollinen, ensikertalaiselle ainakaan. Mutta sisulla ja maalaisjärjellä siitä selvittiin, ja se eli korkeaan ikään ja vieläkin uhkaa tulla tippa silmään ajoittain, vaikka sen lähdöstäkin on jo yli 10 vuotta. Samat "mihin olen pääni pistänyt" fiilikset ovat taas olleet läsnä, kun tämänkertainen pentu tuntuu olevan vallan riiviölajiketta (tässä välillä on ollut ihan ihania "tavallisia" pentuja). ;D
Joten vastauksena kysymykseesi, koskaan ei ole tullut mieleen, että hankkimastani pennusta luopuisin. Mutta siinä pentuvaiheessa on joskus meinannut usko loppua. ;-) Ainakin minun luonteellani varustetulle se tuntuu olevan ihan luonnollista, vaikka samalla tiedän, että kyllä tästäkin taas selvitään. Sinulla on kuitenkin vielä aikaa miettiä, jos tunnet, että et ehkä sittenkään hommasta selviä. Pentuja tulee uusia, joten voit yrittää muutaman vuoden päästä uudelleen, jos nyt tuntuu, ettei yleinen elämänkokemuksesi vielä riitä. Ja jos päätät ottaa pennun nyt, niin luota siihen, että suurin osa koirien ongelmista on itse asiassa ihmisen ongelmia. Korjaamalla omaa käytöstään ihminen pystyy opettamaan koiralle melkein mitä vain, vaikka ensin tuntuisi, ettei sille mikään mene jakeluun (tämäkin omakohtaisesti koettua). Suurin osa ongelmista ei myöskään ole sellaisia, että niiden vuoksi koirasta tarvitsisi luopua, vaan oikealla opetuksella ne voidaan saada muutettua/kitkettyä pois.
Ja jopa terveitäkin mietteitä niin kauan, kun ne pysyvät niissä mittasuhteissa, jotka eivät rajoita elämää. Olisin enemmän huolestunut tyypistä, joka ottaa koiran miettimättä ja ehkä jopa pelkäämättäkin yhtään. Se on sama kuin lastenkin kanssa, jokaisen lapsen syntymä on hiukan jännittänyt ja pelottanut. Se on kääntöpuoli sille, että on valmis sitoutumaan! Mutta tärkeintä on, että ongelmien tullen on valmis kysymään neuvoa ja apua "viisaammilta". Vain kokemuksen kautta oppii, mutta itselläni on nyt viides koiranpentu taloon tullut, ja taas on mennyt sormi suuhun, kun yrittää miettiä, miksi koira toimii joillakin hassuilla tavoilla. Koska rotu vaihtui nyt täysin erityyppiseen, ja samankin rodun sisällä on valtava skaala erityyppisiä koiria.
Terveysasioita en jaksa murehtia, olen pentua hakiessa tehnyt kaiken ennaltaehkäisyn, mitä voin, ja paljon on omisakin käsissä. Siltikin voi tulla jotain odottamatonta, ja on vaan hyväksyttävä, että kaikkea ei voi hallita.
Vastuu on iso, mutta ihmisellä on onneksi valtava määrä oppimiskapasiteettia, ja on koiran ohella myöskin sopeutuvainen "eläin". Kaikkea ei voi suunnitella, onneksi. Elämä olisikin aika tylsää muulloin :)
Suosittelen Tuire Kaimion koiran koulutus-kasvatus-kirjoja, erinomaisia, saa esim kirjastoista. Tutustu myös mahdollisimman tarkkaan rotuusi, lukemalla mahdoll laajasti. Auttaa valtavasti, kun esim opit rotusi rakenteen (osaat katsoa ja ennakoida tiettyjä tervjuttuja), rodullesi tyypilliset sairaudet (osaat hoitaa pikkujutut itse ilman lääkäriä, tiedät mitä kannattaa hankkia varalle haavereihin), rodunomainen käyttäytyminen (osaat ennakoida hankalia tilanteita ennen kuin ne edes syntyvät) ja paljon muuta :)
Sanon että turhaan murehdit, vaikka tiedän, että on paljon myös muita jotka samoja asioita nytkin murehtivat, tai ovat joskus murehtineet:-)) Jos noin hyvin ennakkoon ajateltu asia ja suunnitelma joka itselläsi on, kuitenkin menee loppuviimein pieleen, niin silloin se menee pieleen Murphyn lain tai sitten Kohtalon määräysten takia. Oikeasti, mitään syytä ei ole sinun pidättäytyä unelmasi toteuttamisesta. Kyllä elämää pitää uskaltaa elää: ihan totta sinä SAAT uskaltaa! Emmehän me ihmiset voi muissakaan asioissa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tulevaisuuden mukanaan tuomia käänteitä ottaa huomioon. Mitä tulevaan koiraasi ja sen hyväksi kasvamiseen tulee, niin ei sinun tarvitse ainakaan alkuun muuta muistaa kuin muutama simppeli sääntö:
1) Koira tarvitsee huolenpitoa ja rakkautta ihan joka päivä, ihan riippumatta siitä, miten hyvin tai miten huonosti se on sinä päivänä käyttäytynyt. Välittäminen, hoito ja perustarpeista huolehtiminen on eri asia kuin kouluttaminen. Pidä ne kaksi asiaa AINA erossa toisistaan.
2) Pidä huoli, että sinä olet joka tilanteessa se, joka määrää tahdin:
2a) Kun kuljetaan ovista, sinä menet aina ensin ja koira tulee perässä. Sinä laitat koiralle ruokaa kuppiin, ja sinä sanot, milloin sen saa kupista ottaa. Sinä voit myös ihan aina ja milloin vain ottaa koiralta kupin pois tai lisätä siihen herkkuja. Koira ei saa siihen pois-ottamiseen reagoida mitenkään. Jos reagoi, niin silloin otat kupin oikeasti pois kokonaan ainakin kolmeksi tunniksi, ja sitten syömisharjoitus uudestaan.
2b) Pidä myös huoli, että koira ei haukkumalla ovikelloa käske sinua ovelle. Silloin kun sinä olet itse kotona, koira ei hauku ovikelloa. Se voi ilmaista vieraat oven takana istumalla oven edessä häntää heiluttaen, mutta haukku johtajan kotona ollessa ei ole hyväksyttyä. Täten teet koiralle selväksi, että sinä olet pomo.
2c) Kun menette ulos lenkille, pidä huoli myös siitä, että sinä määräät lenkin suunnan, vauhdin ja lenkin pituuden. Sinä päätät, milloin pysähdytään nuuskimaan tienviertä perusteellisesti ja kunnolla. Toivottavasti sallit nuuskimisen ainakin pari(kymmentä) kertaa lenkillä, nuuskiminen kun on koiralle oikeasti ihan oikeaa ja tärkeää työtä.
2d) Sama juttu vaikkapa kynsien leikkuussa: ei koiralta kysytä, passaako toimenpide hänelle, sinä päätät. Toki pennun kyseessä ollessa kannattaa 'päättää' kynsienleikkuuksi hetki, jolloin koira on muutenkin rauhoittumassa unilleen: viisas johtaja ei turhan takia luo kriisitilanteita, eikä ala leikkaamaan kynsiä kesken pennun parhaan leikin ja aktiivisimman toiminnan. Toki senkin voi sitten myöhemmin tehdä, varsinkin jos on jokin syy osoittaa ja julkituoda johtajuuttaan, mutta ei pentuässä kannata turhaan lasta stressata.
3) jos sinua edelleen mietityttää, että uskallatko ottaa koiranpennun, toivoisin sinun ajattelevan tätä tilastoa: joka päivä tälle maapallolle syntyy noin 490 000 lasta. Siis ihmislasta. Joka päivä! Monikohan heidän vanhemmmistaan on miettinyt yhtä perusteellisesti uuden ihmisolennon hankkimista tähän maailmaan kuin sinä olet koiranpennun ottamista harkinnut?
Tuumailepas sitä.