minulla on trauma!!!!

-enkä tiedä miten siitä pääsisin???

-se on oikein virallista, miten traumasta pääsee, kertokaa nyt, millä tavoin lapsuudessa kokemastaan traumasta pääsee yli????

-tämä ilmenee esim sellaisena jotta asiat jotka liippaavat tätä traumaattista asiaa likeltä tuottavat ahdistusta ja pakkoneuroosin kaltaisia ongelmia, normaali ihminen taas sivuuttaisi nämä asiat kun ei mitään, minulla ne jäävät vaivaamaan!
2249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut samaa ongelmaa, että menneisyyden ikävät asiat tuottavat ahdistusta, ja olen miettinyt niitä pakonomaisesti, eli niin, että en ole pystynyt lopettamaan miettimistä. Minun elämäni on muuttanut täysin Sertralin- niminen lääke.

Yksi asia, mikä minua on ahdistanut erittäin paljon on sellainen, että tulin nuoruudessa nukkuessani seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

Pystytkö puhumaan kenellekään lapsuutesi traumasta?

Äänestä
  • Minulla taitaa myös olla traumoja. Jouduin lukion toisella luokalla kerran kokonaisen luokan henkisen kiusan alle eräällä tunnilla, joka yltyi lähes fyysiseksi. Tilanne oli hyvin sekava itselleni. Satuin vieläpä istumaan muiden keskellä, ja sitä kiusaamista sitten tuli joka suunnalta. Tuo on ainoa kokemus missä olen kokenut tulleeni suoranaisesti kiusatuksi, ja se oli niin rankka kokemus että sen jälkeen itsetuntoni oli nollassa ja maailman kuvani vääirstyi hetkellisesti.

    Noin puoli vuotta siinä kesti, että pääsi takaisin normaaliin, mutta tänään, kun tapahtumasta on mennyt noin kaksi vuotta jo, se nousi yhtäkkiä päähäni. Se sama kauhun tunne, ja heti perään sama kokemus maailman kuvan muuttumisesta, ja ajatuksia siitä, pärjäänkö sittenkään oikeasti. Tavallaan kävin saman tapahtuman pikakelauksena uudelleen kaikkine tunteineen läpi. Laitoinpa sitten kännykän ja mesen kiinni loppupäiväksi. Tänään olisi pitänyt lähteä kaveriporukalla uimaan ja grillaamaan, mutta menipäs fiilarit siihenkin. : (

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


traumatisoitunut.. kirjoitti:

-enkä tiedä miten siitä pääsisin???

-se on oikein virallista, miten traumasta pääsee, kertokaa nyt, millä tavoin lapsuudessa kokemastaan traumasta pääsee yli????

-tämä ilmenee esim sellaisena jotta asiat jotka liippaavat tätä traumaattista asiaa likeltä tuottavat ahdistusta ja pakkoneuroosin kaltaisia ongelmia, normaali ihminen taas sivuuttaisi nämä asiat kun ei mitään, minulla ne jäävät vaivaamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu