Anna Jansson: Outoja lintuja

Pikkusen meni pitkäksi tämän kirjan kanssa. Lintuflunssa tuli ja meni, pahemmin heilauttamatta. Vaan Anna-täti on aiheesta kelpo dekkarin puurtanut asian ollessa aktuelli. Eli alunperin 2006. Sopii yhä luettavaksi, ainahan voi mielessä vaihtaa lintujen tilalle siat tai mikä nyt kulloisenakin talvena on pelottelun välineenä.
Romaanin ongelmanasettelu on pelottavan todellinen. Kuka päättää ketä rokotetaan, mikä maa saa ostaa rokotetta ja onko se edes tepsivää? Vainajia tässä kirjassa tulee oikein liukuhihnalla. Lintuflunssan surmaamia tai muuten tapettuja. Mahtaa olla vainajamäärällä mitattuna ellei maan ennätys niin ainakin Gotlannin. Tautipaniikin lieveilmiöt, kuten jonon ohi luikinnan ja joukkohysterian sekä sairaanhoidon organisaation toiminnan tai toimimattomuuden kriisitilanteessa Jansson kuvaa uskottavasti. Lienee ammatillisen taustansa ansiota.
Tietennii jos lääkekauppa ei oikein hyvin käy niin ainahan valmistaja sitä voi vauhdittaa menekinedistämiskampanjalla. Gotlantilaisten kustannuksella. Pientä yhteiskuntakriittisyyttäkin on rivien välissä ja riveillä, parhaiden skandiperinteiden mukaan. Vaikkei valtapeli yksityisen ja kunnallisen terveydenhoidon välillä aivan crisham/remesbrändin harmagedoneihin ylläkään.
Henkilönsä, myös sivupersoonat, Jansson rakentaa taitaen. Uskottavia näyttäytyjiä riittää, kuten asuntovaunustaan lääkkeitä netin kautta kaupitteleva hurmaava huijari Tohtori M, tai mainio totaaliholtiton Majoneesi, joka tässäkin vilahtaa taustalla.
Rikostarkastaja Maria Wernin henkilökohtainen elämä on seesteytymässä, kun hulttio-Kristeristä on päästy eroon ja samalla kaikkitietävä anoppi on siirtynyt näkymättömiin. Häntä jäin kaipaamaan. Toki Marian seurusteluyrityksille ja perhe-elämälle parin kakaran kanssa uhrataan kerrontatilaa rutkasti. Jotenkin vain se tuntuu luontevammalta ja uskottavammalta kuin vaikkapa Lehtolaiskan pullanpaistot ja suppilovahveron pitkästyttävät jahtaamiset. Anteeksi vaan LL- faneilta, tältä miusta nyt tuntuu.
Rohkenen suositella.