kummallista elämää juuri nyt. ei päätä eikä häntää, elämäni on todella sekaisin. oikeastaan se on sekaisin vain mun päässä, ei missään muuuallla. En tiedä kuka olen tai haluaisin olla. Enkä tiedä mitä haluan, tuntuu kuin vain etsisin itseäni jatkuvasti.
Tässä joitankin ajatuksiani. Ehkä tämä helpottaa näin, mutta mietin päivittäin paljon tällaisia asioita. Yritän nauttia elämästä, elän hetkessä, en stressaa. Sekään/mikään ei tunnu riittävän. Ei raha, ystävät, materia, rauha, väkivalta, jännitys, hauskuus, kaikki on liian vähän tai ei tunnu miltään.
Kehitän itseäni jokaikinenpäivä, jollaintavalla. Olen pyhittänyt koko elämäni itseni kehittämiselle, enkä ole siihen tyytyväinen. En tiedä mitä haluan siltä. Haluanko olla muiden hyväksymä vai haluanko hyväksyä vain itse itseni.
Mieleni on kummallinen asia, saan sen kuriin hetkessä ja heti, kuitenkin on asioita joilta en voi sitä sulkea. Välittämisen tunne on liian voimakas ohjailtavaksi, se saa järjellisen ajattelun katoamaan. Kun välittäminen häviää järki palaa.
En ole ilkeä enkä halua pahaa kenellekkään. Teen asioita itseni takia tai luulen ainakin, ehkä uskottelen niin itselleni.
En tunne olevani masentunut, enkä avun tarpeessa. Ajattelen vain paljon asioita. Prosessoin asioita päässäni päivittäin, yritän löytää ratkaisun kaikkeen, oikean ja väärän. Monesti tuntuu että ei ole mitään oikeaa ja väärää, vain se kuinka kukin näkee asian. Yhteiskunta ja kulttuuri määrittää sen, vai määrittääkö? Jokainen määrittää sen itse ja jokaisella on oma moraali. Kaikilla se on hieman erilainen. Kuitenkin on massa joka on samaamieltä, tai samaamieltä kuin sen vahvin jäsen. On helppo seurata vain johtajaa kun ei tarvitse itse ajatella? Pääsee hieman helpommalla? Nauttii vain olemassaolostaan?
Kuka näin ajattelee? Onko tämä normaalia vai epänormaalia ilmaista näitä täällä?
Tässä joitankin ajatuksiani. Ehkä tämä helpottaa näin, mutta mietin päivittäin paljon tällaisia asioita. Yritän nauttia elämästä, elän hetkessä, en stressaa. Sekään/mikään ei tunnu riittävän. Ei raha, ystävät, materia, rauha, väkivalta, jännitys, hauskuus, kaikki on liian vähän tai ei tunnu miltään.
Kehitän itseäni jokaikinenpäivä, jollaintavalla. Olen pyhittänyt koko elämäni itseni kehittämiselle, enkä ole siihen tyytyväinen. En tiedä mitä haluan siltä. Haluanko olla muiden hyväksymä vai haluanko hyväksyä vain itse itseni.
Mieleni on kummallinen asia, saan sen kuriin hetkessä ja heti, kuitenkin on asioita joilta en voi sitä sulkea. Välittämisen tunne on liian voimakas ohjailtavaksi, se saa järjellisen ajattelun katoamaan. Kun välittäminen häviää järki palaa.
En ole ilkeä enkä halua pahaa kenellekkään. Teen asioita itseni takia tai luulen ainakin, ehkä uskottelen niin itselleni.
En tunne olevani masentunut, enkä avun tarpeessa. Ajattelen vain paljon asioita. Prosessoin asioita päässäni päivittäin, yritän löytää ratkaisun kaikkeen, oikean ja väärän. Monesti tuntuu että ei ole mitään oikeaa ja väärää, vain se kuinka kukin näkee asian. Yhteiskunta ja kulttuuri määrittää sen, vai määrittääkö? Jokainen määrittää sen itse ja jokaisella on oma moraali. Kaikilla se on hieman erilainen. Kuitenkin on massa joka on samaamieltä, tai samaamieltä kuin sen vahvin jäsen. On helppo seurata vain johtajaa kun ei tarvitse itse ajatella? Pääsee hieman helpommalla? Nauttii vain olemassaolostaan?
Kuka näin ajattelee? Onko tämä normaalia vai epänormaalia ilmaista näitä täällä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko tunteet ja reaktiot tapeltu kuntoon? Sydän ja mieli tongittu läpikotasin? Psyykkeen puolustus kunnossa? Itse- ja kriittisyys kunnossa? Onko kaikki edellinen myrskynkestävää? Silloin suosittelisin älyn kehittämistä. Eli leikkaat ongelman ytimeen hetkessä ja ratkaisusi siihen on nopea ja kestävä.