Johannes Alaranta YLE alueradion haastateltavana:
http://areena.yle.fi/video/952521
http://areena.yle.fi/video/952521
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kerrankin fiksua puhetta VL:ltä. Ja mukaan ei tullut samanlaista lässytystä kuin "kyllä se tekijäkin on uhri".
lisättävää. Pitäisihän sinu jotain moitittavaa löytää
Alaranta puhui kuin lakimies ja luki suomen lakia.
Missä pastorilla oli Raamattu, Jumala ja hänen armonsa?
tiedätkö, et onko ex-kansanedustajan poika tuo?
Henkilöstä ei ainakaan minulla ole tietoja, olen nähnyt ainoastaan sen yhden ohjelman ja nyt kuullut tämän haastattelun.
Alaranta on ehtinyt hankkia melkoisesti osaamista, mm. EU-:n tehtävissä Brysselissä, hän on hallintotieteiden maisteri ja teologi. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa pappien vaitiolovelvollisuudesta ja on toiminut asiaa pohtivan kirkkohallituksen työryhmän sihteerinä. Alaranta on myös aktiivi kepulainen ja kirjoittaa aika ajoin puolueen verkkolehteen. Hänen isänsä on kepun entinen kansanedustaja, teol.maist. ja pappi Juhani Alaranta.
Eipä ihme että SRK:n sedät ovat ihan pihalla gon lumiukko.
Hänen isällään taitaa Jumalan Sana paremmin avautua, pojalla kannattais kuunnella isäänsä.
Vaitiolosta on helppo tehdä väitöskirja, se vaatii vain yhden lauseen ja se kuuluu näin: Rippisalaisuus on ehdoton!
tiedosta!
(en kylläkään tiedä mitä sillä tiedolla teen)
uteliaisuuttani kyselen :)
Melkoinen pyrkyri tuntuu olevan, hyvä noste sattui uralle, imee kaiken tilanteesta irti, kohta varmaan artikkeli suomen kuvalehdessä väitöskirjan valmistelijasta...
että hän on myös aimo hautamäen kummipoika.
kun kaveri puhuu totta ja srk linjaa vastaan niin on pyrkyri! valheellako sitä pitää asioista puhua?
sitten molskahtaa helevetin liejuun, mulukku.
Olen useinkin pitänyt sinua asiallisena ja rehellisenä keskustelijana tällä palstalla. Nyt olen lukenut tekstejäsi kummeksien.
Kun on ollut julkirippikäytäntökin käytössä, mitä ei muualla ev lut kirkossa ole käytetty, miten tämä asian nyt nostattaa tällaisen tunneryöpyn.
Eikö olisi asiallista todeta ja ohjeistaa minkälaisista asioista voi pyytää rippiä lapselta ja mistä asoista keskustelut pitäisi aina käydä aikuisen ja perheen ulkopuolisen kanssa. Silloin kun avainten käyttöä koskevat jakeet on Raamattuun syntyneet, tarkoitus ei varmastikaan ollut asettaa lapsia aikuisten syntien vartijoiksi. Lapselle ei pidä asettaa kohtuuttomia taakkoja. Kuuntelitko sinä ollenkaan mistä Alaranta puhui. Puhui lapselle asetetusta taakasta. En tiedä oletko sinä lasten vanhempi. Jos olet ja olet ns. tavallinen vanhempi, mieti hetki mistä asioista ja tilanteista lapsella on henkinen kypsyys selvityä. Papit kuten psyykkisen terveydenhuollon ammattilaisetkin kokevat kovaksi kaikkien tosielämän tapahtumien kuulemisen. Heillä on kuitenkin aikuisen mieli, koulutus tällaisien asioiden kuuntelemiseen sekä usein ja ainakin psykiatrina ammattilaisilla oma toisen ammattilaisen hoitama purkutilaisuus, jota työnohjuksena hoidetaan. Lapselle ei tällaista tarjoa kukaan.
Minun mielestäni olis yhtä perusteltua asettaa rajoja siihen mistä lapselle voi ripittäytyä kuin on asettaa ohjeita julkiripistäkin.
Trim Catista.
Onko hänestä tullut vl ? Kirjoittelee siihen tyyliin jo !
"Olen useinkin pitänyt sinua asiallisena ja rehellisenä keskustelijana tällä palstalla. Nyt olen lukenut tekstejäsi kummeksien."
Jotakin outoa on minunkin mielestäni Trim Catin viimeaikaisissa viesteissä havaittavissa. Ainakin hän näyttä jostakin syystä epätoivoisesti takertuvan ehdottoman rippisalaisuuden puolustamiseen senkin uhalla, että tulee samalla puolustaneeksi seksuaalirikollisia. Ihmettelen minäkin Trim Catin ehdottomuutta tässä asiassa, vaikka rippisalaisuudesta ei Raaamatussa ole hiiskaustakaan. Kyseessähän on ihmisten kehittelemä säännöstö.
"Eikö olisi asiallista todeta ja ohjeistaa minkälaisista asioista voi pyytää rippiä lapselta"
"Minun mielestäni olis yhtä perusteltua asettaa rajoja siihen mistä lapselle voi ripittäytyä kuin on asettaa ohjeita julkiripistäkin."
Teeppä ehdotuksia ja perustele ne Raamatulla, se auttaa asiassa eteenpäin?
Hautamäki tosin uhkaili jollain kummiuden menetyksellä Alarantaa tämän blogissa.
alarannan pasdkiaiset, luulevat olevansa jotakin!!!
Tuo ei ollut kristityn puhetta. Alarannan pasdkiaiset vain kertovat, miten asiat ovat. Mikä sinua tuossa haastattelussa närästi?
No kun ei lässytetty armosta pedofiileille.
No tuossa se syy varmaan oli. Mehän kuitenkin kaikki olemme armon kerjäläisiä (juoppohullu Lutherin viimeiset sanat, "armon kerjäläiset"). Minä en tosin ole pedofiili, enkä hyväksy sellaisia. Kyllä minusta Luther kaikkine vikoineenkin oli hyvä ihminen. Lutheria on turha sotkea pedofiliaan, hän kritisoi aikanaan Vatikaanin pervertikkoja ankarasti tällaisesta toiminnasta.
Rukoilen, että hänen avoimuuteen tähtäävä ja rikosten uhreja arvostava toimintansa kantaa hyvää hedelmää.
Salaamisen on loputtava! Ja siihen päästään vain uusien henkilöiden avulla.
Kannattaa olla siellä teillä tosiaankin kiitollisin mielin. Teillä on monia muitakin hyviä ja avoimmuuteen pyrkiviä ihmisiä keskuudessanne. Pitäkää huolta, ettei heitä nujerreta!
"Kannattaa olla siellä teillä tosiaankin kiitollisin mielin. Teillä on monia muitakin hyviä ja avoimmuuteen pyrkiviä ihmisiä keskuudessanne. Pitäkää huolta, ettei heitä nujerreta! "
Minunkin mielestäni J. Alarannan tapaiset uudella tavalla ajattelevat avoimuutta ja rehellisyyttä edustavat nuoret vl:t ovat erittäin arvokkaita vl-liikkeelle itselleen ja liikkeen tulevaisuudelle. Kaikki eivät valitettavasti näytä ymmärtävän näiden ihmisten tärkeyttä ja merkitystä liikkeen tulevaisuuden kannalta. Pitäkää todellakin huolta, ettei heitä nujerreta!
Ilman näitä uusia oikeamielisiä nuoria meillä ei olekaan mitään tulevaisuutta. Epärehellisyyden ja yksinvallan aika on ohi, se on selvä. Liperin vuosikokouksessa jo kuuluu uudenlainen ääni.
kehuja. sekään ei haittaa että alaranta on täysverinen lestadiolainen ja samassa hengessä ja linjassa kuin isänsä ja voittonen yms. taisitte alkaa kehumaan "väärää" miestä, hahhah!
Nyt teillä vaan ei osunut.
miestä sen kummemmin kuin että olen lukenut hänen blogkirjoituksensa Kotimaan sivulta ja kuullut/nähnyt pari julkista esiintymistä tämän rippisalaisuuden tiimoilta. Näissä hän on ainakin esiintynyt edukseen vanhaan SRK-kaartiin verrattuna.
käydä välittömästi arvostelijoittensa kimppuun ja alistaa heidät valtaansa!
sillä SRK:lla on absoluuttinen valta alamaisiinsa.
Keinoja kaihtamatta SRK alistaa kaikki, jotka eivät halua joutua saatanalle heitettäviksi.
Ikävä kyllä pelkään tämän olevan Alarannankin kohtalon.
Täysin samaa mieltä. Hän vaikuttaa rehelliseltä ihmiseltä joka ottaa asioista selvää. Tosin se hieman hämmentää että hän tähtää myös politiikkaan kepun listoilta... En itse vois kuvitellakkaan niin vanhakantaista mennen ajan puoluetta kannattavani. Kukin toki valitsee arvonsa itse! Mutta lasten ja hyväksikäytettyjen asiassa hän on esiintynyt jämäkästi ja kunnnioitettavasti.
Itse pidän arvossa sitä että Alaranta on julkisesti blogissaan arvostellut rauhanyhdistyksen hoitokokuskäytäntöä.
Älä viitsi. Kyllähän niitä ääniä edes joltain suunnalta tarvitaan. Vanhoillislestadiolaisten äänillä voi päästä eduskuntaan. Saa hän varmasti tukea muualtakin. Minusta Johanneksen kannattaa pokkuroida hoitokokouksissa, jotteivät konservatiivisten VL:ien äänet mene sivu suun. Minä ainakin äänestän, jos kaveri joskus ehdolle asettuu. Aamen. (I'm not always that drunk).
kiristämään?
Perheen elämän vaikeuttamisella, kuten hoitokokousaikana?
''Liperin vuosikokouksessa jo kuuluu uudenlainen ääni. ''
SRK hiljentää uhkailemalla kaikki soraäänet.
Johannesta ei kiristetä millään, siitä me pidämme huolen. Sovitaanko niin?
O__O ziisus mitä tekstiä
Ja Johannes Alarantaan ette koske! Aivan loistava pappi ja osaa ajatella kaikkien kannalta. Ja entisenä nuorisopappina tietää mitä puhuu.