Olen valmistumisvaiheessa oleva amk-opiskelija, ja perheenlisäystä on odotettavissa marras-joulukuulle. Olen yrittänyt ottaa selvää tuista, joita lapsen syntymän mukana tulee - taloudellinen tulevaisuus kun huolettaa.
En ole vielä hakenut töitä, ja työnsaanti näin raskaana ollessa hieman epäilyttää. Eli asia pitäisi ajatella sen pahimman kaavan mukaan, l. jäisin työttömäksi.
Kun olen noita tukia etsinyt ja ynnäillyt, vaikuttaisi että opintotuki on asumislisineen enemmän kuin äidin tuet. Voiko näin todella olla?
En ole vielä hakenut töitä, ja työnsaanti näin raskaana ollessa hieman epäilyttää. Eli asia pitäisi ajatella sen pahimman kaavan mukaan, l. jäisin työttömäksi.
Kun olen noita tukia etsinyt ja ynnäillyt, vaikuttaisi että opintotuki on asumislisineen enemmän kuin äidin tuet. Voiko näin todella olla?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En oo kauhee hyvin perillä niistä opiskelijan tuista, mutta olettaisin että äitiysrahan lisäksi voisit saada asumistukea,mikä korvais tän ns. asumislisän. Monasti on niin, ettei ihmiset tiedä, mihin kaikkiin tukiin on mahdollisuus. Itselläni kävi hyvä tuuri kelassa, kun sattui palveluhenkinen ihminen kohdalle. Hän neuvoikin minua ja olisi kyllä ilman neuvoja ainakin yksi tuki hakematta jäänyt. Eli kannattakin itse kelasta paikan päällä kysyä. Ja alathan saamaan myös lapsilisää,mikä tosin ei ole kovin suuri.
Olet oikeutettu ainakin äitiyspäivärahaan (joka minimissään on 11,45€ arkipäivältä) kyseinen raha määräytyy tulojen mukaan eli se lasketaan joko viimeisen puolen vuoden tulojen mukaan tai sitten kahden viime vuoden keskitulojen mukaan... riippuen siitä kumpi on edullisempi tapa hakijan kannalta. Äitiyspäivärahaa maksetaan 105 arkipäivältä.
Äitiyspäivärahan jälkeen olet oikeutettu vanhempainpäivärahaan, jota maksetaan 158 arkipäivältä. Tuki on saman suuruinen kuin äitiyspäivärahakin.
Tämän jälkeen olet oikeutettu kotihoidontukeen, mikäli lapsesi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Kotihoidontukea maksetaan siihen asti, kunnes lapsi täyttää 3-vuotta... tai menee kunnalliseen päivähoitoon.
Lapsilisä kuuluu kaikille. Ensimmäisestä lapsesta lapsilisä on 100€ kuukaudessa ja se on verotonta tuloa.
Lisäksi olet todennäköisesti oikeutettu asumistukeen. Ja riippuen asianhaaroista (lapsen isän tulot... asutteko yhdessä jne) ehkä toimeentulotukeenkin.
Kiitos vastauksistanne. Asun lapsen isän kanssa -olemme aviopari - ja puolisoni tuet vaikuttivat jo opintotukien aikaiseen asumislisään alentavasti, joten en ole varma saisinko asumistukea valmistuttuani.
Ikävää jos Kelassa tuista irtoava tieto on kiinni virkailijan palvelualttiudesta... Ehkäpä siksikin kuulisin muiden isien ja äitien kokemuksia, "sisäpiirin tietoa" :)
Se minua edelleen mietityttää, että jos jään työttömäksi, ovatko äitiys ja työttömyys toisensa poissulkevia asioita noissa tukiviidakoissa..? Eli joko saa työttömyyspäivärahaa tai äitiysrahaa, muttei molempia?
Mulla on Kelasta niin surkeet kokemukset, että kehotan sua lämpimästi ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Sun ei tarvii vinkua soskusta rahaa, mutta soskuntäti kertoo sulle mihin Kelan tukiin sulla on oikeus ja mitä kaikkea sun tulee huomioida kun täytät lappuja. Soskuntäti tietää, että jos Kela ei maksa kaikkia tukia joihin sulla on oikeus, päädyt toimeentulotukiasiakkaaksi ja sitähän sosku ei halua. Joten sieltä saa tosi hyvää palvelua ja nillä on velvollisuus auttaa kaikkia avuntarvitsijoita, esim. väärin täytetty lappu ei saa olla avunsaannin esteenä. Onnea uudelle perheenjäsenelle!
Muistaisin näin että äitiyspäivärahakautena et voi saada työttömyyspäivärahaa, vanhempainrahaa voi nostaa kumpi puoliso tahansa. En tiedä onnistuuko edes se, että jättäisi vanhempainrahan kokonaan käyttämättä ja ilmottautuisi sen sijaan työttömäksi (vauvahan on tässä vaiheessa vielä aika pieni...) mutta jos jäät työttömäksi, tulee sinun olla työmarkkinoitten käytettävissä, eli voida mennä työhaastatteluihin, mahdollisille kursseille jne....
Ja sitten myöhemmin, kun jäisit kotihoidontuelle, mahdollisesti, vähennetään työttömyyspäivärahasta kotihoidontuen määrä. Eli ei mitään hyötyä...
Ihan oikeesti, se pienin äitiyspäiväraha on ihan surkea, eikä sillä tule toimeen. Ja oikeesti, vaikka kuinka kääntäisi ja yrittäisi saada äitiyslomalla kelasta enemmän rahaa, niin kaikki porsaanreiät on tukittu.
Köyhät kyykkyyn, itsekin olen tuossa tilanteessa ollut, kirjaimellisesti. Eli valmistuin AMK:sta, ja jäin saman vuoden sisällä äitiyslomalle, ilman kunnon työtuloja....
Työttömyyspäivärahaa ei voi saada, jos on oikeus vanhempainrahaan (vaikket vanhempainrahaa hakisikaan). Ne eivät siis ole vaihtoehtoisia tukimuotoja, joista itse saisi valita paremman.