Yhä suurenevä joukko hakee ahdistukseensa ja masennukseen lääkitystä ja terapiaa. Masennuksen aiheuttajaksi voidaan luetella joukko lapsuuden traumoja, väärinkohteluita, nuoruusiän kiusaamiskokemuksia, avioeroja, narsisti-kumppaneita jne. Mutta kyse on oikeastaan siitä, että ihminen aiheuttaa itse itselleen masennuksen pyörimällä menneissä kokemuksissa tai pelkäämällä tulevia tapahtumia. Masennusta "oikeutetaan" sillä, ettei kukaan muu voi ymmärtää, eikä kukaan muu ole kokenut vastaavaa kuin minä. Aina löytyy kuitenkin ihmisiä, joilla menee vielä huonommin kuin Sinulla. Osa ei edes halua irti masennuksestaan, koska siinä katoaisi identiteetti ja selitys myös myöhemmille vastoinkäymisille- "olen koulukiusattu, siksi en saa ystäviä, siksi en menesty työssäni jne". Totuus tavallaan on, että iso osa ihmisistä ei edes halua parantua masennuksesta oikeasti.
Itse olen ollut itsemurhan partaalla useita kertoja, kunnes ymmärsin, että hetkinen- teen tämän itselleni omilla ajatuksillani. Miksi syyttää muita omasta pahasta olosta, kun syyllinen olenkin minä itse. Hautomalla katkeruutta ja ties mitä. Kun päästin irti noista ajatuksista, elämänlaatuni muuttui täysin. Nytkin moni tätä lukeva ajattelee, että joojoo, sillä on ollut helppo elämä, ei se ole kokenut tälläistä, mitä minä olen kokenut. Pelkästään sillä, että tiedostaa omat vääristyneet ajatusmallit, voi päästä pitkälle. Jokainen meistä voi muuttaa asennettaan ja elämänlaatu on kiinni asenteesta. Se on fakta.
Itse olen ollut itsemurhan partaalla useita kertoja, kunnes ymmärsin, että hetkinen- teen tämän itselleni omilla ajatuksillani. Miksi syyttää muita omasta pahasta olosta, kun syyllinen olenkin minä itse. Hautomalla katkeruutta ja ties mitä. Kun päästin irti noista ajatuksista, elämänlaatuni muuttui täysin. Nytkin moni tätä lukeva ajattelee, että joojoo, sillä on ollut helppo elämä, ei se ole kokenut tälläistä, mitä minä olen kokenut. Pelkästään sillä, että tiedostaa omat vääristyneet ajatusmallit, voi päästä pitkälle. Jokainen meistä voi muuttaa asennettaan ja elämänlaatu on kiinni asenteesta. Se on fakta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
tottakai jokainen on omaan pahaan oloon itse pääasiassa syyllinen. Mutta siitähän sitä vasta masentuukin kun tajuaa olevansa sillä tavalla sairas, ettei pääse eroon ikävästä olosta jne. Olen vihainen itselleni siitä, etten saa ikinä aikaan mitään, mitä haluaisin. Nytkin istun koneella kirjottamassa keskustelupalstalle vaikka minun pitäisi tehdä töitä tulevaisuuden eteen.
Yksi seikka mikä kyllä masentaa muiden taholta on se, että ei tahdo nykypäivänä löytyä YHTÄKÄÄN LUOTETTAVAA ystävää, seurustelukumppania tai mukavaa työyhteisöä. Kaikki ihmiset on kaksnaamasia paskoja, jotka tavottelee omaa etua. Eihän sillä tavalla yksinkertaisesti saa mitään hyödyllistä, elämänkestävää onnea aikaan jos ei ikinä ajattele muita kuin itseään. Kyllähän kaikki sen voi yhteen ääneen todeta, että ihmissuhteet on nykyään perseestä revittyjä, varsinkin parisuhteet. Minusta ainakin tuntuu siltä, että elän vajaaälyisten keskuudessa. Tai oikestaan yritän vältellä sitä parhaani mukaan. En tykkää tutustua uusiin ihmisiin ainakaan yhtään syvällisemmin. Ystävättäret yrittää iskeä "ystäviensä" miehet heti kun silmä välttää. En luota miehiin, koska kaikki etsii salarakkaita ja kyylää pornoa. Töitä en ahkerasti hae, koska en halua ryhmätyöhön. Tarpeeksi on kokemusta selkään puukottavista kollegoista. Tätä on tämä nykypäivän elämä. Ai että vihaan sitä sieluni kyllyydestä. Ihmiset on t-y-h-m-i-ä!!!!!!!!!!
jos istut koneella kirjoittamassa keskustelupalstalle, olet tehnyt valinnan, että teet mielummin sitä, kuin sitä mitä sinun pitäisi tehdä. hyväksy siis se, mitä teet tai ala tehdä sitä, mitä sinun pitäisi tehdä. tai ole vähän aikaa keskustelupalstalla ja odota inspiraatiota tehdä sitä, mitä sinun pitäisi. miksi sinun pitää itse rankaista itseäsi siitä, minkä valinnan päätit tehdä?
olet oikeilla jäljillä sikäli, että jokainen ihminen, joka ei ole "tietoinen" eli harrasta tietoista läsnäoloa, on egoonsa sidottu ja täten hänen egonsa haluaa aina toiselta ihmiseltä jotain. aivan kuten sinunkin egosi haluaa toista ihmistä seurustelusuhteeseen, jotta sinusta tulisi onnellinen. senkin voi hyväksyä tai sitä vastaan voi protestoida. sinä valitset. toisaalta voit alkaa perehtyä tietoiseen läsnäoloon ja muuttaa omaa elämänasennettasi. toisia ihmisiä et voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistasi heihin voit. jälleen kerran: sinä valitset.
Väkevää tekstiä toipuneelta masentuneelta.Luen aina mielelläni tällaisia tarinoita.Sulla on käynyt ilmeisesti klassinen henkinen kasvu kivun kautta ja taas olet astetta väkevämpi ihminen ja ....hmmmm....sanosinko enemmän itsesi,aidosti.Monihan masentunt ja ahdistunut on kadottanut syvän minuuden,aidon persoonan tai sitten se oma persoona ei ole vielä koskaan nostanut päätään.
Ihmisen tärkein tehtävä elämässä on kasvaa täyteen mittaansa tulla omaksi väkeväksi persoonaksi.
Kiitos Ukkopukkokukko :)
Juuri niin siinä kävi, olin kärsinyt tarpeeksi. Mutta olin myös halukas lopettamaan kärsimyksen. Kuten tuossa jo aiemmin sanoin, siitä pitää olla myös valmis luopumaan. Ei voi olla onnellinen kärsijä. Enää kärsimystä ei maailmassani ole. On vain tasapaino ja harmonia. Suunnaton ilo ja olemisen riemu. Löysin todella minuuteni, todellisen "itsen" ja sen löytyminen kyllä yllätti. Kun ymmärtää olevansa yksi osa isompaa kokonaisuutta, universumia, asiat loksahtelevat paikalleen. Elämä ei tunnu enää merkityksettömältä minuuttien, tuntien, viikkojen ja vuosien ohi kiitämiseltä, vaan upeilta hetkiltä ja pienemmiltä ja suuremmilta ihmeiltä.
:)
Ihminen ei voi itse vaikuttaa ajatuksiinsa, koska vapaa tahto mitä ilmeisimmin on illuusio.
Jatkuva epäonnistuminen ja kun haukutaan siitä, että on epäonnistuja, saa lopulta luovuttamaan. Ei jaksa yrittää enää. Itse lähdin pitkään aikuiskoulutukseen, jotta sain vähän rahaa. Nyt olen jäämässä taas työttömäksi ja nollatuloille ja mietin pääni puhki, mistä saisin töitä. Viimeisin iskus vasten kasvoja tuli, kun en kelpaa enää mansikkapellollekaan. Nyky-yhteiskunnassa ei saa kannustusta, vaan jos on työtön, on laiska osaamaton luuseri, jolla ei ole mitään mahdollisuuksiakaan työllistyä.
En syyttele muita, vaikken lapsuudenkotia itse valinnutkaan, vaan olen yrittänyt omille lapsilleni antaa paremman lapsuuden. Mutta jotenkin tarpeettomuuden tunne on iskenyt, kun lapsen alkavat olla omilla jaloillaan. Yritän löytää kaikesta kaunista tai jotain hyvää. Mutta rahattomana on vaikea olla. Veli pyytää rahaa kotitalomme, jonka perintö-osakas olen, vedenvaraajaan - veli hoitaa isää omaishoitajana ja minulla on velvollisuus auttaa, mutta en halua sanoa, että ei ole rahaa, kun saan taas moitteet siitä, etten vain halua mennä työhön. Pulloja keräämällä siihen on pitkälti säästöjä. Olen alkanutkin olla kova muita, itselleni kovia, kohtaan ja se auttaa vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin vastata ilkeilyyn kovalla kuorella.
Tällainen oikean elämän skenaario:
Elät 15 vuotta oloissa joissa on aina oltava varpaillaan. Esineiden on oltava oikeassa järjestyksessä. Mikään ei saa olla väärässä paikassa tai huonosti, esim likainen lautanen pöydällä, sohva vinossa. tahra pöydässä, turha naula seinässä taulua varten. Tv:tä pitää katsoa salaa, koska se on laiskottelua, ruoka pitää olla pöydässä tasan klo 12, jos ei ole koulussa. Aina pitää tehdä töitä.
Koskaan et tiedä milloin sinut heitetään ulos, olit minkä ikäinen hyvänsä. Alaikäisenä on vaikea saada kämppää mistään, vaikka miten yrittäisi. Koskaan ei tiedä mitä kamalaa tapahtuu, koskaan ei tiedä mikä voi olla virhe, niin kuin vaikka oven auki jättämien. Lyödäänkö. Tilanne on hullu ja epävakaa, mutta sille ei osaa tehdä mitään, koska se on normaalia elämää.
Kouluun mennessä kimpussasi on aina joku epämieluisa ihminen (yleensä useampi) nälvimässä, lyömässä, potkimassa, uhkailemassa. Siitä on turha mainita missään, kukaan ei tee muidenkaan kiusattujen tilanteelle mitään, etkä edes tajua ettei sekään ole aivan normaalia arkea.
Näitä ei tarvitse muistella. En muistakaan, ellen keskity muistelemaan. Muistissani on tyhjiä aukkoja vuosien ajalta. Ahdistus silti on mukana aina, perusturvallisuus puuttuu täysin, luottamusta ihmisiin ei ole. Ei se minun ongelmiani poista jos jollakulla on huonompi olo kuin minulla. Luulen että aika moni ymmärtää minua todella hyvin, enkä ole katkera kellekään kuin hyvin harvoin. Hienoa että olet kuitenkin itse päässyt yli ongelmistasi.
Vaan minkäs teet, kirjoitti, ettei ihminen voi vaikuttaa ajatuksiinsa ja olen siitä eri mieltä. Ihminen voi vaikuttaa ajatuksiinsa tai olla ajattelematta kokonaan, ainakin osan päivästä. Ajattelematta olemisen oppiminen on vaikeaa, mutta se kannattaa. Rauha löytyy niissä hetkissä ja toiminnoissa, joissa mielen melu väistyy syrjään hetkeksi. Mitä enemmän olet ajattelematta, sen onnellisempi olet. Mitä enemmän olet sidoksissa mieleesi (jota pidät valeellisesti oikeana itsenäsi), sen enemmän joudut elämässä kamppailemaan tuskan ja ahdistuksen, tuomitsemisen ja syyttämisen kanssa.
Malice- sinä pääsisit menneistä yli, jos haluaisit rakentaa identiteettisi jonkun muun kuin menneessä kokemasi tuskan varaan. Ymmärrätkö, että olet rakentanut noista kokemuksista, jotka epäilemättä ovat olleet kovia, itsellesi identiteetin, johon olet takertunut? Haluat kenties olla vastaisuudessakin ahdistunut? Millainen ihminen olisit, jos luopuisit noista ajatuksista ja unohtaisit sen, mitä sinulle on tapahtunut, koska et kuitenkaan enää voi muuttaa sitä, mitä on tapahtunut? Antaisit anteeksi, etkä kantaisi tuota tuskaa mukanasi. Varmasti elämäsi olisi parempaa, eikö? Jos sinä haluat muuttaa elämäsi, sinä voit tehdä sen. Voin auttaa sinut alkuun, mutta jos haluat pitää tuon ajatuksen itsestäsi uhrina, se ei tule onnistumaan.
"Voin auttaa sinut alkuun, mutta jos haluat pitää tuon ajatuksen itsestäsi uhrina, se ei tule onnistumaan. "
Vittu sä olet jumala... Urpo.
Kyllä se on niin että ihmiset eivät ota huomioon valitessaan kulkusuunnan asioissa, mitä vaikutuksia sillä on ympärillä oleviin ihmisiin ja tulevaisuuteen.
Ei mitään uutta taivaan alla. Itse selviydyn tästä kaikesta kertomallasi tavalla, elän "normaalisti" elämääni ja hoidan asioitani sen kuin jaksan kykenen tai huvittaa. Mutta huvittamisesta onkin kyse. En nytkään syyttele ketään tai mitään, ainakaan nyt, mutta pää on tyhjä, on tyhjä olo. Kerta kaikkiaan sellainen, ettei mikään huvita, vaikka on toiveita, jotka olisi periaatteessa toteutettavissa. Mutta ne kaikista tärkeimmät toiveet eivät oikein toteudu, ne ovat liikaa ristiriidassa aina olleet todellisuuden ja todellisen elämän kanssa. Päätä on lyöty seinään, korkealta tiputtu alas. ON ollut vaikea tätä oppia ymmärtämään täysin, ettei koskaa voi esimerkiksi saada sitä parisuhdetta jota oikasti tarvitsisi jotta voisi kokea itsensä tyytyväiseksi ja ehjäksi. Pelkkä oikean ihmisen läheisyys pelastaisi päivän ja sammuttaisi janon. Se tärkein mikä puuttuu, sitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan, ei ikääntyvälle, ei täällä, taivaassa ehkä. Se tosiseikka synkistää mielen. En elä täällä kuin auttaakseni muita ja suoriutuakseni. Oma elämäni on pelkkää töiden ja haaveissa elämisen rytmiä päivästä toiseen, toivoa jostakin paremmasta kuin köyhyys, riutuminen, sairastuminen ja hidas kivulias kuolema.
Kun siihen masentuneisuuteen on jo niin kasvanut kiinni. Minäkin myönnän toki että osittain se on omaa syytä. Mutta kyllä nuo kaikki mainitsemasi ovat myös osasyyllisiä miten luonne on muokkautunut ajan myötä ja jäänyt sitten siihen pisteeseen. Lapsuudessa koetut koulukiusaamiset varsinkin on pahimpia jos vertaa vaikka aikuisiän avioerotilanteisiin. Niistä on helpompi kasvaa irti ja voittaa. Lpasuuden traumat uskoisin vaikuttavan aivojen kehitykseen.
Nimimerkille vithuthaa. Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen ja tavallaan olet jo oikeassa suunnassa, osittain. Nimittäin toisten auttaminen tässä elämässä on tärkeää, mutta ensin pitää huolehtia omasta jaksamisesta, muuten ei jaksa auttaa muita. Suurin ongelmasi on siinä, että elät tulevaisuudessa. Odotat toista hetkeä tullaksesi onnelliseksi, toista ihmistä, jotta sinusta tulisi onnellinen, jotain asiaa, jonka voisit omistaa, joka tekisi sinusta onnellisen. Kaikki tuo vie harhaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Jos tavoittelee toista hetkeä tullakseen onnelliseksi, missaa tämän hetken. Ihminen, joka etsii toisesta ihmisestä onnensa tuojaa, herää siihen tosiasiaan, että kukaan ihminen ei voi tehdä lopulta Sinusta onnellista. Löydä todellinen itsesi ajatustesi takaa ja tule kokonaiseksi. Sen jälkeen voit löytää onnen ja saada aikaan tasapainoisen ihmissuhteen, joka ei perustu egosi vaatimuksille tai odotuksille toisesta ihmisestä. Tutustu läsnäolon voimaan, kaikki ekstaattisuus, jonka sielu saavuttaa kuolemassa, on tavoitettavissa elämäsi aikana, elämällä hetkessä.
Jurppii. Ei ole eroa lapsuuden, nuoruuden tai vanhuuden traumoilla. Ei aivojen kehitykseen vaikuta kuin oma negatiivinen ajattelusi, tuskassa pyöriminen. Ymmärrä, ettei tuon vatvominen hyödytä yhtään. Päästä menneestä irti, se ei määritä sinua ihmisenä. Älä anna mielesi perustella sinulle, miksi sinun pitäisi saada pitää tuosta identiteetistä kiinni. Vapaudu menneestä, anna anteeksi. Elä tässä ja nyt.
Ei krooninen masennus komentamalla tai päättämällä lähe mäkeen. Oma masennustaipumukseni on perinnöllistä. Nämä maset eivät parane koskaan.
Niiden kaa voi tieten elää, jos tietää ja omaksuu, ottaa päivittäiseen käyttöön fyysisiä säännöllisiä treenejä. Luhistuisin kasaan muutamassa viikossa ilman niitä
Iän ajan on tiedetty psyyken ja hyvän fyysisen kondiksen sopivuus; edes välttävän henkisen tapapainon ylläpitäminen tuskin onnistuu, jos keho on rapakunnossa.
Omien mielenterveysongelmien alkuvaiheista tulee ensi vuonna, 2011 kuluneeksi 70v. Lapsi- ja nuoriso psykiatrian piirissä työskentelevät tietävät, että sisarkateus voi laukaista kehityksen vinon suunnan.
Ja nimenomaan lapsen henkisen kehityksen vinoon, häiriöihin johtavan vinon suunnan.
Tämä vinoutumisen alkoi pikkuveljen syntymästä. En selviä siitä koskaan. Se johti vähitellen tärkeiden ihmissuhteiden katkaisemisiin ja erakoitumiseen.
Sellainen tila on kuitenkin onnen omiaan huonossa hapessa sinnittelevän piilotajunnan pöyhimiseen ja siivu siivulta tiedostamattoman mielen osan 'tuulettamiseen'.
jos uskot ajatukseen, että masennuksesi ei parane koskaan, niin olet oikeassa- se ei parane, jos uskot siihen. jos olet valmis haastamaan ajatuksen, sinulla kenties olisi mahdollisuus parantua. itse en ole kuullut perinnöllisestä masennuksesta, enkä ole lääkäri. erilaiset persoonallisuushäiriöt ovat se haasteellisin parannettava, kuten narsismi. siitäkään ei voi parantua, koska narsisti ei halua parantua. olipa ajatuksesi mikä vain, upeaa, että olet jaksanut sinnitellä elämässä kiinni ja jaksat pitää kehostasi huolta. uskon, että treenaamisella pääset siihen olotilaan, jossa on pakko olla ajattelematta ja siten se helpottaa jaksamistasi. hyvää jatkoa!
tuo on hyvin mustavalkoinen käsitys. Jokainen on varmaan saanut ohjeen "unohda menneet, keskity tulevaisuuteesi etc.." Varsinkin lapsuudessa koetuilla asioilla on suuri merkitys siihen millaista elämä on aikuisena ja joillekin nyt on sattunut se paska mäihä syntyä kamaliin oloihin. Masennus ei periydy mutta epätasapainoiset vanhemmat kyllä tahtoen/tahtomattaan siirtää paskalastinsa lasten niskaan..
Ja tuskin useimmat tämänkään palstan kävijöistä viettää päivänsä lääkkeitä syöden, sängyssä maaten ja traumojaan vatvoen. Voi olla, että masentuneille on yhteistä se etteivät he oikein osaa elää, mutta valtaosa meistä kyllä yrittää parantaa aktiivisesti elämänlaatuaan monin eri tavoin.
Itse olen myös sairastanut masennusta jo useamman vuoden ajan, vaikka olen vielä nuori. Tuosta ajasta suurimman osan olen kyllä tiedostanut ajattelevani monista asioista "väärin" ja vinoutuneesti. Pääsin terapiaan jossa minulle neuvottiin vaihtoehtoisia tapoja. Minulle myös sanottiin, että olen hyvä näkemään asioita itsessäni ja toiminnassani jotka voisin tehdä toisin. Kävin terapiassa n.1 ½ vuotta eikä merkittävämpää edistystä tapahtunut. Sitte otettiin tueksi lääkkeet ja johan helpotti. Olin ollut niin masennukseni syövereissä, että vaikka tiedostin mitä voisi tehdä, ei minulla ollut voimaa eikä halua muuttaa asoita ja käyttäytymistäni, sillä pidin itseäni niin arvottomana ettei sillä kuitenkaan olisi ollut väliä. Tuomitkaa vaan laiskaksi tai joksikin, mutta selittäkää se, miksi lääkkeet saatuani aloin parantua ja todella muuttaa ajatteluani. Lääkkeet eivät toki sovi kaikille, sen myönnän, eivätkä nekään ole mikään pikaratkaisu ongelmiin, kyllä työtä jää vielä itsellekin tehtäväksi. Siitä olen siis samaa mieltä. Kuitenkaan ei pidä väheksyä lääkitystä, jonka tärkein tehtävä on mielestäni saada ihmiseen edes hieman sitä elinvoimaa jonka avulla asiolle jaksaa tehdä jotain. Pidän myös terapiaa tärkeänä siltä kannalta, että siellä voi löytää vaihtoehtoja omalle ajattelulle ja pohtia omia ajattellumallejaan yhdessä asiantuntijan kanssa. Myös tämä on tärkeä osa paranemista ja oppimista.
Haluaisin korjata sen käsityksen, joka ilmeisesti monelle masentuneelle on syntynyt viestiketjua lukiessa. Minä en syyllistä ketään siitä, että on masentunut tai siitä, että käyttää lääkkeitä. Enkä mielestäni ajattele mustavalkoisesti. Se, mitä haluan tai yritän tehdä, on osoittaa, että kaikki on kiinni ajattelusta. En väheksy kenenkään masennusta, ongelmia, menneitä kokemuksia tai nykyisiä tuntemuksia. Koska olen itse saanut avun ongelmiini, haluan kertoa, että myös muilla, niillä, jotka haluavat, on mahdollisuus parantua masennuksesta. Se on velvollisuuteni. Toinen velvollisuus, joka koskee meitä kaikkia, on se, että meillä kaikilla on vastuu siitä, mitä ajatuksia syötämme kosmiseen tietoisuuteen ja kollektiiviseen kokemukseen. Edelleenkään ketään tiedostamatonta syyllistämättä, vaan apua tarjoten.
Se, että ihminen on masentunut- on ajatus. Siihen liittyy joukko biologisia tosiasioita, kuten serotoniinin määrän lasku jne. Siksi myös lääkkeet voivat tuoda siihen hetkellistä helpotusta. Mutta koska masennus johtuu ajattelusta, eivät lääkkeet ehkä kuitenkaan auta pitkässä juoksussa, mikäli kärsit vähänkään vaikeammasta masennuksesta. Jos ajattelet olevasi kurjaakin kurjempi koulukiusauksen uhri, sen kurjemmaksi myös itsesi tunnet. Sitä enemmän vedät myös negatiivisia asioita puoleesi. Edelleen syyllistämättä Sinua mitenkään siitä, mitä tunnet tai ajattelet.
Mitä sitten voit tehdä? Voit miettiä, millainen ihminen olisit ilman ajatusta itsestäsi masentuneena, kiusauksen uhrina jne. Elämä olisi huomattavasti miellyttävämpää ilman tuota ajatusta. Ja jos oikein tarkkaan uskallat katsoa, ajatus on osittain tai kokonaan virheellinen. Osa teistä/meistä tarvitsee masennusta johonkin; saadakseen myötätuntoa toisilta, voidakseen selittää sen, miksi elämä ei mennytkään ihan niin kuin piti tai miksi mikään ei tunnu miltään. Elämästänne ehkä puuttuu jotain? Elämäntarkoitus?
Kaikki ratkaisut ja ajattelumallit eivät sovi kaikille. Se, mikä sopii kaikille on se, että jokainen istuisi hetken paikallaan ja yrittäisi olla ajattelematta. Kun ei ole ajatuksia- ei ole tuskaa. Tuska johtuu ajatuksista. Meditointi on erinomainen keino olla ajttelematta- se usein vain käsitetään mietiskelyksi, mitä se ei ole. Se on mielen täydellistä tyhjentämistä, läsnäoloa tässä hetkessä. Hetkessä, jossa ei ole tuskaa, eikä ahdistusta.
Toivon olevani samalla tiellä. Olen jo saanut ahaa-elämyksen, mutta välillä tulee notkahduksia. Tässä muutama lukuvinkki masentuneille: Anthony DeMello - Havahtuminen, Eckhart Tolle - Läsnäolon voima.
Suokaa itsellenne mahdollisuus parantumiseen. Antoisaa kesää!
Mä olen itse tajunnut tuon jo aikaa sitten että kaikki on kiinni omasta itsestään, mutta silti, en pääse tästä paskasta ylös! Heikko luonne, sitä kai se sitten on :( mutta hienoa että sä olet saanut ajateltua itsesi kuntoon :)
Tuossa on yksi osa mitä tarvitaan masennuksesta irti pääsemiseen,ajattelun muutos.
Mutta toisilla masennus ei tule omasta ajattelusta vaan aivojen toiminnan häiriöstä.(vakava masennus) Se täytyy ensin korjata ja sitten voi muuttaa sitä ajatteluaan. Ei auta vaikka muuttaisi ajatteluaan miten jos aivot eivät vaan toimi oikein.
En siihen suosittelisi kuitenkaan lääkkeitä,hyvin moni ihminen on itse saanut todeta etteivät lääkkeet oikeasti toimi sillä tavoin kun niitten pitäisi. Vitamiineilla ja luontaistuotteilla taas saa aivotoiminnan häiriön korjattua paremmin kuin lääkkeillä. Lääkkeet vain keinotekoisesti nostavat mielialaa eivätkä korjaa mitään.
Mutta muuten olen aloittajan kanssa samaa mieltä,en siitä että masennus olisi harha,mutta siitä kyllä että omalla ajattelullaan ja suhtautumisellaan voi muuttaa asioita todella paljon. (siis kunhan ensin aivotoiminta on hoidettu tasapainoon)
KYLLÄ varmaan masennusta voi hyvinkin hoitaa tuolla tavalla. Paljon isompi ongelma on sivuvaikutusten korjaaminen. Työttömyys ja syrjäytyminen työelämästä, taloudelliset vaikeudet, yksinäisyys jne.. Siinä on sitten kierre valmiina masennuksesta toipuvalle.
Vakava masennus voi tulla myös traumoista, ei vain aivokemiasta. Ja traumoja ei poisteta näillä "ajatuskokeilla" ja "oivaltamisilla", yleensä. Jos joku sellaisessa on kokenut onnistuneensa, niin onnea vaan. Mutta tekisi realismia tajuta, että se oivallus ehkä tapahtuu vasta sitten, kun asiat ovat jossain syvemmällä, vähemmän tietoisella tasolla JO korjaantuneet. Ja että jokaisen tie oivallukseen on äärimmäisen yksilöllinen. Minkä vuoksi ratkaisun tuputtaminen ulkopuolelta on täydellistä asioiden väärinymmärtämistä. Tyhmyyttä.
nyt riittää- olet jossain määrin oikeassa siinä, että ratkaisun tuputtaminen ulkopuolelta ei ratkaise asiaa, koska vastaus löytyy ihmisen sisäpuolelta ja perimmältään työn joutuu tekemään aina itse. ajattelen niin, että trauma ei varsinaisesti aiheuta masennusta, vaan se tapa, jolla traumaa käsittelee. oikeasti on hyvä, että ihminen saa apua alkuun vaikkapa terapeutilta tai jos siitä ei ole apua, niin lääkityksestä. silti olen halunnut avata keskustelua siitä, mikä on ihmisen oma vastuu siitä, mitä hän ajattelee. kun ajattelet ahdistavia ajatuksia- ahdistut ja mitä enemmän niitä ajattelet, sitä enemmän ahdistut. asiat pitää käsitellä- se on totta. mutta jossain vaiheessa niistä myös pitäisi päästää irti. hyväksyä, että joku asia tapahtui, koska se ei siitä enää muutu. alkaa suuntautua ulospäin ja etsiä positiivisia asioita. Helpommin ehkä sanottu, kuin tehty, tiedän. minä en ole halunnut syyllistää ketään, en masentuneita, enkä siitä parantuneita. jos joku masentunut kuitenkin löytää apua tätä samaa kautta, kuin itse löysin, koen sen pelkästään hyvänä asiana.