tää ei nyt varsinaisesti ole syy miksi olen yksinäinen, vaan oikeastaan seuraus siitä. vielä vuosi-pari sitten mulla oli suht paljon kavereita, muutama tosi hyvä kuitenkin, joista osa oli ollut kuin siskoja ihan pennusta lähtien. oltiin tosi tiivis kaveripiiri, ja niinhän siinä käy, että kun lauman nuoria muijia pistää yhteen, ne alkaa kilpailemaan äijistä ja ihan mistä tahansa, ja kateus ryöppyää yli. kaverit jakautui kahtia, ja mä jäin kahden "pahan" väliin. siksi mua pidetäänkin vähän kaksinaamaisena eikä kukaan luota, koska mä en ole valinnut puolta itselleni.
osa mun kavereista pitää mua vähän nirppanokkana, kun en vedä kaikkea mitä ne. kai ne luulee, että mä pidän itseäni jotenkin parempana ja halveksin niitä, ja kyllä mä aikoinani asiasta huusinkin. tuntuu vaan pahalta istua vieressä, kun kaverit vetää pään sekaisin ja vaikka niillä kivaa onkin, on ne silti masentuneita, ahdistuneita ja tyhmentyneitäkin. vaikea sanoa mitään, kun kavereilla on vainoharhoja ja ne uskoo niihin, ja jos sanonkin, ettei demoneita ole eikä maailmanloppua tule, olen vain tiukkapipo ilman sitä kolmatta silmää. ei, mä vain satun olemaan suht selvinpäin.
mun toiset kaverit, jotka alkaa olla entisiä, taas on täysiä ääliöitä ihan syntymästään. ei mulla mitään tyhmiä ihmisiä vastaan ole, oon kai jotenkin jälkeenjääny itse, mutta kun se ääliömäisyys näkyy egoiluna, teennäisyytenä, kateutena ja toisten halveksimisena, ei mulla kestä pää. esitetään olevansa jotain hemmetin sielunsiskoja, nauretaan toisten jutuille just silloin kun muutkin nauraa (seläntakana naama venähtää nopeasti), kuljetaan nokkapystyssä kuin omistettaisi koko kaupunki tai kapakka ainakin. mua oksettaa. olen saanut ulkonäköni takia kärsiä kateudesta, ja kai mulla joku häiriö on kun tuntuu, että mun pitää pyydellä anteeksi naamaani, hiuksiani ja laihuuttani. mä olen ihan normaalin näköinen ja normaalipainoinen ja pukeudun aika helvetin tylsästi - ja olen tyytyväinen itseeni. mutta kun kaverilla on heikko itsetunto, saan mä kärsiä kateudesta ja tyyliin pyydellä anteeksi.
anteeks sinä "kaverini", jonka naama rupee roikkuu heti ku astun huoneeseen. anteeks, et oon niin saatanan masentunu, ettei mua kiinnosta parantuu täst helvetistä, anteeks, etten tajunnu aiemmin hankkii parempii kavereita. anteeks, et mul on paremmat geenit.
olen vihainen tälle ihmiselle. se oksettaa mua, kuten moni muukin mun entisistä kavereista. ihmettelevät, miksen jaksa nauraa ja olla iloinen enkä tehdä paljoa mitään, ei ne tajua kuinka saatanan pettynyt mä olen, että mulle valehdellaan eikä mua ikinä pyydetä mukaan mihinkään. haluaisin mäkin tehdä muutakin kuin käydä satunnaisesti baarissa esittämässä, että hyvin pyyhkii, haluaisin mäkin käydä joskus kylässä tai että joku tulisi joskus käymään mun luo, haluaisin mäkin laivalle ja shoppailemaan. mutta ihan kuin mun kaverit, jotka sekoilee, kuvittelee mun pitävän niitä huonoina ja epäonnistuneina, niin nämä toiset "kaverit" pitävät mua pohjasakkana.
mä kuitenkin yritin. mä yritin olla mukava enkä ikinä kertonut, kuinka paha olla mulla on. en mä tahallani aiheuttanut teille henkistä paskahalvausta, jos satuitte kuulemaan mun ongelmista. en mä teitä syytä mun masennuksesta ja syömishäiriöstä, mutta olisi se kiva, että olisin joskus saanut tukea. mä itken nyt, ekaa kertaa tän jutun takia, mutta olen mä ennenkin yksin kestänyt. te näytitte, ettei teidän itsetunto kestä mua kun olin kaunis, eikä teidän ego kestä liikkua päivänvalossa mun kanssa kun musta tuli peikko, eikä teillä ole munaa seisoa vierellä, kun toisella on paha olla.
oikea ystävä on ystävä katsomatta sun naamaa ja kroppaa, koulutusta ja mielenterveyttä, oikea ystävä liimaa sun palaset yhteen, kun olet särkynyt. tai edes ojentaa liiman, että voit itse liimata itsesi.
en oo mikään yläasteikänen ja tiedän tän olevan pientä todellisen yksinäisyyden rinnalla, on mulla siis ihmisiä, joita nähdä ehkä parin viikon välein, muttei paljoa puhuttavaa. paitsi yksi ystävä, jonka tärkeyttä mä en pysty sanoiksi pukemaan. täällä ei vain ole ulkopuolisten ja väliinputoajien palstaa.
osa mun kavereista pitää mua vähän nirppanokkana, kun en vedä kaikkea mitä ne. kai ne luulee, että mä pidän itseäni jotenkin parempana ja halveksin niitä, ja kyllä mä aikoinani asiasta huusinkin. tuntuu vaan pahalta istua vieressä, kun kaverit vetää pään sekaisin ja vaikka niillä kivaa onkin, on ne silti masentuneita, ahdistuneita ja tyhmentyneitäkin. vaikea sanoa mitään, kun kavereilla on vainoharhoja ja ne uskoo niihin, ja jos sanonkin, ettei demoneita ole eikä maailmanloppua tule, olen vain tiukkapipo ilman sitä kolmatta silmää. ei, mä vain satun olemaan suht selvinpäin.
mun toiset kaverit, jotka alkaa olla entisiä, taas on täysiä ääliöitä ihan syntymästään. ei mulla mitään tyhmiä ihmisiä vastaan ole, oon kai jotenkin jälkeenjääny itse, mutta kun se ääliömäisyys näkyy egoiluna, teennäisyytenä, kateutena ja toisten halveksimisena, ei mulla kestä pää. esitetään olevansa jotain hemmetin sielunsiskoja, nauretaan toisten jutuille just silloin kun muutkin nauraa (seläntakana naama venähtää nopeasti), kuljetaan nokkapystyssä kuin omistettaisi koko kaupunki tai kapakka ainakin. mua oksettaa. olen saanut ulkonäköni takia kärsiä kateudesta, ja kai mulla joku häiriö on kun tuntuu, että mun pitää pyydellä anteeksi naamaani, hiuksiani ja laihuuttani. mä olen ihan normaalin näköinen ja normaalipainoinen ja pukeudun aika helvetin tylsästi - ja olen tyytyväinen itseeni. mutta kun kaverilla on heikko itsetunto, saan mä kärsiä kateudesta ja tyyliin pyydellä anteeksi.
anteeks sinä "kaverini", jonka naama rupee roikkuu heti ku astun huoneeseen. anteeks, et oon niin saatanan masentunu, ettei mua kiinnosta parantuu täst helvetistä, anteeks, etten tajunnu aiemmin hankkii parempii kavereita. anteeks, et mul on paremmat geenit.
olen vihainen tälle ihmiselle. se oksettaa mua, kuten moni muukin mun entisistä kavereista. ihmettelevät, miksen jaksa nauraa ja olla iloinen enkä tehdä paljoa mitään, ei ne tajua kuinka saatanan pettynyt mä olen, että mulle valehdellaan eikä mua ikinä pyydetä mukaan mihinkään. haluaisin mäkin tehdä muutakin kuin käydä satunnaisesti baarissa esittämässä, että hyvin pyyhkii, haluaisin mäkin käydä joskus kylässä tai että joku tulisi joskus käymään mun luo, haluaisin mäkin laivalle ja shoppailemaan. mutta ihan kuin mun kaverit, jotka sekoilee, kuvittelee mun pitävän niitä huonoina ja epäonnistuneina, niin nämä toiset "kaverit" pitävät mua pohjasakkana.
mä kuitenkin yritin. mä yritin olla mukava enkä ikinä kertonut, kuinka paha olla mulla on. en mä tahallani aiheuttanut teille henkistä paskahalvausta, jos satuitte kuulemaan mun ongelmista. en mä teitä syytä mun masennuksesta ja syömishäiriöstä, mutta olisi se kiva, että olisin joskus saanut tukea. mä itken nyt, ekaa kertaa tän jutun takia, mutta olen mä ennenkin yksin kestänyt. te näytitte, ettei teidän itsetunto kestä mua kun olin kaunis, eikä teidän ego kestä liikkua päivänvalossa mun kanssa kun musta tuli peikko, eikä teillä ole munaa seisoa vierellä, kun toisella on paha olla.
oikea ystävä on ystävä katsomatta sun naamaa ja kroppaa, koulutusta ja mielenterveyttä, oikea ystävä liimaa sun palaset yhteen, kun olet särkynyt. tai edes ojentaa liiman, että voit itse liimata itsesi.
en oo mikään yläasteikänen ja tiedän tän olevan pientä todellisen yksinäisyyden rinnalla, on mulla siis ihmisiä, joita nähdä ehkä parin viikon välein, muttei paljoa puhuttavaa. paitsi yksi ystävä, jonka tärkeyttä mä en pysty sanoiksi pukemaan. täällä ei vain ole ulkopuolisten ja väliinputoajien palstaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet ollut tarkkana, se on hyvästä. Paskasta kannattaakin pysyä kaukana. Mieti paikkoja jotka tuntuvat susta mielenkiintoisilta, siellä tapaat oikeita ihmisiä. Silmääkin vois kehittää, nopea paikkansapitävä arvio ei ole pahasta, kun seuloo ihmisiä. Hyviä ystäviä on, älä luovuta.
Totta kai voit meikata itsesi kauniiksi, koska USAssakaan et voi liikkua kaduilla ilman meikkiä. Tavallisen näköinen on ruma propagandaherrojen mielestä.
Syömishäiriö, no lol. Hankkisitko terveellisemmän harrastuksen? Ryhdy tutkimaan sarvivalaita tai ryhdy papiksi.
meeppä kuule ite luostariin tai niiden sarvivalaides perään täältä muita haukkumasta. yksinäinen olet sinäkin, ja luultavimmin omasta syystäsi.
"""Syömishäiriö, no lol. Hankkisitko terveellisemmän harrastuksen?"""
joo, no onhan se verrattavissa kutomiseen ja ratsastukseen ja noihin sun mainitsemiis harrastuksiin - en kyllä tajua, miten pappina oleminen liittyy harrastuksiin, mutta sä varmasti tiedät, kun olet noin fiksu, että voit tulla tänne haukkumaan ihmisiä ja vielä täysin väärin perustein. lisään sun valtavaa tiedonmäärääs kertomalla, että syömishäiriö on lääkärin diagnosoima SAIRAUS, kuten paniikkihäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, mitkä tietty nekin on sun kaltaisilles ihmisille harrastuksia.
pointtini ei tosiaan ollut ulkonäkö, mutta sulle se taitaa olla jonkin asteen harrastus, kun siihen niin kovasti kiinnitit huomiota. kerroin vain syitä miksi olen yksinäinen, ja miten toisilleen tosi läheiset ihmiset ajautuvat erilleen. ota peili käteen, ehkä se kertoo sulle miks sä pyörit tällä palstalla:)