Miehen hyväksikäyttö

Kysyminen ei haittaa

Hei,

ajattelin joltain ulkopuoliselta kysellä mielipidettä asiasta.

Olen kolmekymppinen mies ja joutunut naisen seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi kolme kertaa elämäni aikana.

Ensimmäisellä kerralla olin jotain 18 tai 19 vuotias. Olin kotibileissä johon kaverini toi baarireissultaan kolmissakymmenissä olevan naisen. Sammuin ja myöhemmin heräsin kun nainen hyöri ja pyöri päälläni. Hän oli vetänyt housuni nilkkoihin ja paitani korviin. Minulla oli seisokki, mutta yhdyntää ei tapahtunut kuin työnsin hänet pois päältäni.

Kaksi myöhempää kertaa tapahtuivat tässä muutaman viime vuoden sisään. Ne menivät siten että lähdin baarista jatkoille joidenkin puolituttujen kanssa, ja sitten kävi suunnilleen samoin kuin ensimmäisellä kertaa. Näissä tapauksissa olin tanssinut hitaita ja ollut muutenkin läheisessä kontaktissa molempiin naisiin ennen nukahtamistani. Minulle tulee erektio todella herkästi ja molemmissa näissäkin tapauksissa pikkuveli oli valmiudessa. En tiedä ovatko naiset sen jotenkin saaneet aikaiseksi vai onko kyseessä ollut perus yöseisokki.

Ensimmäisen tapauksen aikaan olin sinkku, mutta jälkimmäisten tapausten aikaan olin jo naimisissa, ja kenties siksi menin nukkumaan, enkä itse jatkanut hommaa pidemmälle. Pientä latausta oli kieltämättä ilmassa molemmilla kerroilla ennen nukkumaan menoani.

Tapaukset eivät ole mitenkään traumatisoineet minua. Ensimmäisellä kerralla oikeastaa harmitti jälkikäteen, kun en jatkanut tilannetta, mutta jotenkin siinä säikähdin ja nostin naisen pois päältäni ja sitten tilanne oli ohi. Jälkimmäisistä olin kyllä iloinen, että ne jäivät kesken, koska olisi pitänyt vaimolle sepittää jotain valheita miksi en voi harrastaa seksiä ja odotella peloissaan tietoa sukupuolitaudeista ja raskaudesta.

Mitä mieltä olette tapauksista? Mikäli sukupuoliroolit olisivat olleet toisinpäin tilanteethan olisivat olleet vakavia.

Ps. Kirjoitukseni pointti ei ole ollenkaan hakea hyväksyntää miesten tekemille känniraiskauksille. Niitä en hyväksy laisinkaan. Noissa tilanteissa minun oli kuitenkin helppo vahvempana lopettaa koko homma välittömästi herättyäni. Naisillahan tuota vaihtoehtoa ei ole. Kunhan vain rupesi mietityttämään.

9

1020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies.

      että voi kun tapahtuisi minullekin.

    • Terve mies

      vakavasti alkoholin nauttimisen täydellistä lopettamista.

      • Kysyminen ei haittaa

        Onhan siitä ollut harmia useasti elämän varrella. Viiden viimeisen vuoden aikana en ole juonut kuin ehkä 6-8 kertaa per vuosi, mutta kertamäärät ja humalat ovat olleet runsaita. Olen harkinnut kokonaan lopettamista.

        Toisaalta kavereiden kanssa kännien vetäminen on todella hauskaa. Kunhan ei liian usein sitä tee. Taidan jatkaa tätä muutaman kerran vuodessa juomista vielä tovin. Pitäisi saada vielä tuo yhden illan aikana nautitun alkoholin määrä haltuun.


      • ...
        Kysyminen ei haittaa kirjoitti:

        Onhan siitä ollut harmia useasti elämän varrella. Viiden viimeisen vuoden aikana en ole juonut kuin ehkä 6-8 kertaa per vuosi, mutta kertamäärät ja humalat ovat olleet runsaita. Olen harkinnut kokonaan lopettamista.

        Toisaalta kavereiden kanssa kännien vetäminen on todella hauskaa. Kunhan ei liian usein sitä tee. Taidan jatkaa tätä muutaman kerran vuodessa juomista vielä tovin. Pitäisi saada vielä tuo yhden illan aikana nautitun alkoholin määrä haltuun.

        Kyllä voisit jutella jollekulle terapeutille, jonka koet suhtautuvan asiallisesti, oli sitten mies tai nainen. Hyvä on selvittää omat rajansa ja varmistaa mahdollisimman pitkälle, ettei riskitilanteita tule. Juomisen lopettaminen on kaikille suotavaa, ja jos se ei heti onnistuisikaan, niin huomauttaa, että pitää sitten vahtia että pääset turvallisesti kotiin.


      • Kysyminen ei haittaa
        ... kirjoitti:

        Kyllä voisit jutella jollekulle terapeutille, jonka koet suhtautuvan asiallisesti, oli sitten mies tai nainen. Hyvä on selvittää omat rajansa ja varmistaa mahdollisimman pitkälle, ettei riskitilanteita tule. Juomisen lopettaminen on kaikille suotavaa, ja jos se ei heti onnistuisikaan, niin huomauttaa, että pitää sitten vahtia että pääset turvallisesti kotiin.

        Kiitos huolehtimisesta, mutta terapia menisi täysin hukkaan. Nuo tapahtumat ei murehduta mitenkään, ja alkoholin lopettaminen onnistuisi helposti mikäli vain haluaisin. Kuten aikaisemmin totesin, en juo kuin muutamia kertoja vuodessa.


    • ^Qtamo(m)

      Eivät kuulosta kovin vakaville tapauksille. Mitään ei ole tapahtunut. Piste. Elämä jatkuu.

      • Kysyminen ei haittaa

        Olenkin pistänyt pisteen. Tai oikeastaan ei tarvinnut. Siis ihan oikeesti noi ei häirinny mitenkään, eikä häiritse. Rupesin vaan ajatteleen asiaa ku kaverin vaimolle oli käyny vähä samalla tavalla ja kaveri vähän asiaa murehti ja siitä jutteli.


    • halpa nakki

      Mitä hittoa naimisissa oleva mies tekee baarissa naisten naurattajana, hitaiden tanssijana ja lähtee vielä jatkoille!!

      Mene terapiaan, olet pettäjä! Arvaanko oikein ettet ole kertonut siitä vaimollesi? Niin, miksiköhän. Et ole ihan terve ja tasapainossa... Ei kannata olla naimisissa, jos ei siihen sitoudu.

      Jatka toki juomista, näyttää olevan tärkeämpää.

    • zlvzöxvk

      Ihmiset ovat tosi kiimaisia. Millään moraalilla, toisen ihmisen rajojen kunnioittamisella, hyvällä käyttäytymisellä ei ole mitään merkitystä kun omat tarpeet ovat etusijalla.

      Seuraavalla kerralla juo vähemmän, pidä taksirahat erillään ja kun kapakka ilta päättyy lähde taksilla kotiin. Älä mene jatkoilla kun tilanteet ajautuvat noin erikoisiksi.

      Kukaan vähänkään tasokkaampi nainen ei ole noin epätoivoinen että käy ventovieraan munan kimppuun. Lumppuja nämä ovat ja ties mitä tauteja kantavat. Kannattaa varoa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      147
      11332
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8063
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5850
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      159
      4522
    5. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4306
    6. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      83
      4164
    7. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3448
    8. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3216
    9. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      47
      1689
    10. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      9
      1684
    Aihe