Hei.
Olen kahden lapsen 32-vuotias äiti.
Paniikkihäiriö minulla on ollut niin kauan kuin muistan. Tajusin oireilleni olevan nimen joskus
15-vuotiaania.
Jännitän lähes kaikkea vaikka ei musta sitä todellakaan uskoisi. Ulkoisesti kun olen sosiaalinen, todella iloinen ja puhelias -rento.
Sitä en kuitenkaan oikeasti ole.
Työskentelen asiakaspalvelussa yrittäjänä (kampaaja).
Aina ennen asiakkaan tuloa koitan kovasti tsempata itseäni. Hengittelen syvään ja koitan saada pulssia tasaantumaan.
Ihan typerää eikä siihen ole mitään järjellistä syytä/ tarvetta tuntea näin.
*Noissa tilanteissa oireitani ovat:
- sydämen kova tykytys (ihan silmiin pistää kuinka sydän pomppii rinnassa)
- epätodellisuuden taju
-vapina
- sekainen ja levoton olo
-itkuinen olo
Jännitän lähes kaikkea mistä en tiedä etukäteen. Olo on hyvä vain jos tiedän mitä on tulossa.
Tämä on niin typerää, mä tiedän :(
Kukaan ei tiedä tästä joten osaan kyllä peittää oireeni. Ahdistus ei kuitenkaan minnekään katoa.
Voiko tästä parantua itsestään?
Olen kahden lapsen 32-vuotias äiti.
Paniikkihäiriö minulla on ollut niin kauan kuin muistan. Tajusin oireilleni olevan nimen joskus
15-vuotiaania.
Jännitän lähes kaikkea vaikka ei musta sitä todellakaan uskoisi. Ulkoisesti kun olen sosiaalinen, todella iloinen ja puhelias -rento.
Sitä en kuitenkaan oikeasti ole.
Työskentelen asiakaspalvelussa yrittäjänä (kampaaja).
Aina ennen asiakkaan tuloa koitan kovasti tsempata itseäni. Hengittelen syvään ja koitan saada pulssia tasaantumaan.
Ihan typerää eikä siihen ole mitään järjellistä syytä/ tarvetta tuntea näin.
*Noissa tilanteissa oireitani ovat:
- sydämen kova tykytys (ihan silmiin pistää kuinka sydän pomppii rinnassa)
- epätodellisuuden taju
-vapina
- sekainen ja levoton olo
-itkuinen olo
Jännitän lähes kaikkea mistä en tiedä etukäteen. Olo on hyvä vain jos tiedän mitä on tulossa.
Tämä on niin typerää, mä tiedän :(
Kukaan ei tiedä tästä joten osaan kyllä peittää oireeni. Ahdistus ei kuitenkaan minnekään katoa.
Voiko tästä parantua itsestään?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luultavasti ei, jos olet sitä noinkin kauan potenut. Suosittelisin terapiaa.
Uskomatonta sinänsä, että pystyt toimimaan kampaajana, itselläni varmaan kädet tärisisi siihen malliin, että asiakkaista tulisi kaljuja :D
ennenmminkin kuin ph
Totta, samaa luulen. Ei pahasta paniikista kärsivä toimi kampaajana.
Kuulosti ihan minulta. PAITSI etten ole kampaaja! Mutta sosiaalialalla työskentelen ja usein täytyy olla esillä ja sosialisoida.
suuresti ahdistaa asiat ja tapahtumat joita en ennalta voi arvata. Jännnitys ennen uutta on todella inhottava ja menee välillä ihan överiksi, kädet tärisee, silmissä tuntuu oudolta, tuntuu etten saa henkeä, ahdistaa ja olo on sekava ja sitten "kohtauksen" jälkeen on tosi väsynyt ja alavireinen olo.
Tää on tosi uutta minulle. Ennen menin vaan ja uskalsin luottaa itseeni nyt täytyy tsempata lähes kaikkien ihan pientenkin asioiden eteen. Ahdistavaa!! En tiedä näkyykö ulospäin, mutta itsestä se tuntuu tosi pahalle!
lääkkeitä en kyllä aijo ryhtyä syömään, olis sitten paniikkihäiriö tai mikä tahansa, vaikka välillä tuntuu että tän ongelman kanssa taistelu vie aivan hirveästi omaa henkilökohtaista voimaa ja harrastukset ja kaikki spontaani jää pikkuhiljaa pois!
Jollain tapaa tiedän syitäkin, ainakin huono itsetunto tän kaiken alla!
Olen kans miettinyt, miettinyt ja miettinyt että mitä tää on, onko normaalia ja tervettä, onko mielenterveysongelmia, pitäisikö hakeutua lääkäriin ym.
Voinko parantua jos vain itse teen töitä itseni kanssa?ilman lääkitystä
Nyt yritän oppia kaikkia mahdollisia rentoutumiskeinoja, hengitystä, meditaatiota ja mielikuvaharjoituksia. Tanssi ja luovat jutut tekeeee hyvää
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja näkemyksiä niin itse paniikista ja ahdistuksesta kuin parantumisesta, itsehoidosta ym.
vuonna 2006, että diagnoosi on Paniikkihäiriö ja Jännitysniska. Noin 1 v 6 kk söin citalopram 10 mg aluksi puolikkaita siten kokonaisena ja lopuksi taas puolikkaita, että sain sen loppumaan hallitusti. Lääkäri kirjoitti lisäksi reseptin samoja lääkkeitä siksi, että jo tieto siitä, että sulla on ne lääkkeet on puoli voittoa. Pidän niitä mukanani aina ja lisäksi koetan liikkua vähintään 2 - 3 krt viikossa. 2008 kevään jälkeen en ole syönyt siis lääkkeitä ja toistaiseksi ei ole tullut yhtään kohtausta etc. Lisäksi olen huomannut sen, että kevät on paras aika lopettaa lääkitys, koska silloin tulee oltua ulkona paljon ennenmän ja on valoisaa, jos vertaa talveen jolloin on aina pimeää ja masennus saattaa tulla helpommin.
Moikka!Mulla paniikki ollu seuralaisena nyt n. vuoden verran. Alusta asti suositeltiin lääkitystä jota en ikävä kyllä aloittanut.Välillä oli hyviä päiviä,mutta sitten oli taas todella huonoja ja huono olo jäi päälle voimakas epätodellinen olo.Loppujen lopuksi helmikuussa suostuin lääkitykseen joka on antanut kyllä oman elämäni ja itsehallinnan takaisin pikkuhiljaa.Kokeilin itse myös rentoutusharjoituksia,altistamista,liikuntaa jota kylläkin olen säännöllisesti aina harrastanut.Kerroin paniikista avoimesti kaikille ja löysinkin hyvin läheltäkin samaa vaivaa potevia,josta sain voimaa ja tunteen,että tämän kanssa voi pärjätä.Suurimman avun sain aloitettuani kuntoutuskurssin jonka ensimmäinen jakso nyt takana ja kaksi vielä edessä joita odotan kovasti.Tämä kuullostanee varmaan "hullulta",mutta paniikkihäiriön myötä olen saanut rakennettua elämääni uusiin raameihin jolloin itsetunto,jaksaminen,oman ajan ottaminen ovat saaneet uuden merkityksen.Nyt nautin pienistä asioista enkä yritäkkään tehdä mistään asiasta liian suuria suunnitelmia vaan huomaan nauttivani pienistä onnistumisen tunteesta ja olen tyytyväisempi vähempäänkin.Olen aina ollut täydellisyyteen pyrkivä joka sitten kyllä oli mahdottoman uuvuttavaa.Minulle paniikki puhkesi,kun lin ollut 10 vuotta kotosalla lasten kanssa ja palasin takaisin töihin ja tuli paljon kaikenlaista uutta järjesteltävää ja vastuuta.Kaikkea hyvää teille kaikille!