kummius

kummilapsen kummiaan mistään???nyt jo 32v, 28v , 41v 26v tytöt ei oo ikinä mua kummiaan muistaneet mitenkään, vaikka kaikkia laillaan synttäreillä ja jouluisin aina heitä muistanut ikäni olen! ja tok vuosia mullai on jo 60 .
eli älä ala kummiks et saa vastinetta nyky päivänä, ei sua kunnioiteta enää kumminakaan....

Joo, mä olen tosiaan kans ajatellut niin,,,,ette emme tarvitse poikani kanssa lahja-automaatteja elämäämme. Vaan kummeja, heidän olemassa oloaan. Laitoin jokaiselle kummille kirjeen,kun pyysin heitä kummiksi, kirjoitin siihen että kummiksi pyytäminen tarkoittaa sitä, että pyydän aikaanne ja ystävyyttä ja että olisitte olemassa ja läheisiä pojalleni.Laitoin vielä erikseen että en halua muita lahjoja ja että kummius ei ole mikään velvollisuus ja että kunnioitan sitä jos tästä kutsusta kummiksi kieltäytyy,jos tietää että aikaa ja ystävyyttä ei ole meille. Olin jäänyt yksin raskausaikana, ja siksi tämä kummi-asia oli mulle niin tärkeä ja mietin kummeja paljon.Ja siksi pyysin aikaa ja ystävyyttä koska tiesin että tarvitsisimme niitä läheisiltä. Mutta ajattelinko oikein kun ajattelin että kummit auttaisivat mua? Eiväthän he toki mua varten ole olemassa....en tiedä. Mutta olen tosi surullinen. Lahjoja meille tulee, kalliitakin. Vaikka olen sanonut jo usein nyt, että niitä ei saa tuoda.Siis oikeasti,painokkaasti,tosissani. Olen pyytänyt että tulisivat edes kahville ja moikkaamaan meitä,kaksi kummeista jotka asuvat tosi lähellä. Heistä ei juuri mitään kuulu, eivätkä koskaan soita ja kysy mitä kummipojalle edes kuuluu. Toisesta ei ole nyt kolmeen kuukauteen kuulunut sanaakaan, en aio enää itse ottaa yhteyttä. Toinen lähetti just kutsun johonkin bileisiin. Vaikka tietää että mä en pääse mihinkään. Olen kertonut heille kuinka raskasta on olla yksin lapsen kanssa,kuinka yksinäinen olen joskus jne. Viime talvena kun olimme pojan kans kipeinä peräjälkeen, olin 11 päivää hänen kanssaan kotona kaksin neljän seinän sisällä,kaupassa kävin kahdesti kotipalvelun hoitaessa poikaa.Tällaisistakin tilanteista olen sanonut kummeille---mut kukaan ei edes sano että soita hätätilanteessa ja minä käyn sulle kaupassa! Olen tehnyt senkin että soitan ja pyydän suoraan apua----mutta kun kukaan ei koskaan tule(viimeksi huhtikuussa soitin kummille ja pyysin hoitamaan lasta 2h,ei onnistunut), niin tulee itselle sellainen olo että en todellakaan enää soita.Kun ei halua kuulla sitä toisen vastausta....ja kun kuulee äänestä, että se ei halua tulla auttamaan.
Ja että pelkästään se että poikkeaa joskus kahville, olisi piristävää. Ne muut kummit joilla on ymmärrystä tästä tilanteestani, heillä on omia pieniä lapsia ja yhdellä isommat lapset/oma firma,paljon kaikkea eli eivät ehdi/pysty.

Mutta voisko joku viisas ihminen kertoa mulle, että onko mun odotukset väärät. Siis ajattelenko mä liikaa että kummien pitäisi auttaa. Siis mua auttais jos ne tulis kahville,seuraksi joskus. saati että joku jsokus ottaisi ja veisi pojan jonnekkin....mut sitä en edes odota. 2 kummia joilla on lapsia itsellä, ovat toinen kerran ja toinen kolmesti ottaneet pojan yöksi. Mutta miksi nää kummit joilla on siis aikaa,ei lapsia,ei suhdetta jne. eivät pidä edes yhteyttä.Ja tässä ei olla mitään teinejä todellakaan.Ja tilanteeni heille pitäisi olla tiedossa. Mua ottaa päähän, että mä huomaan olevani joskus tosi pettynyt. Olen ajatellut että seuraaville syntymäpäiville mä en edes halua niitä lahjoineen, oikeesti.sanon niille että nää synttärit on niille joilla on aikaa muulloinkin kuin kerran vuodessa. enkä halua niden kallliita lahjoja.mua oikeesti oksettaa ne tavarat.Miten voi ihminen jäädä näin yksin? Yksin lapsen kanssa, ja todella yksin. Mutta kertokaa joku, olenko mä väärässä ja pitäisikö mun jotenkin osta ajatella paremmin ja vahvemmin tässä asiassa?

jdjdklalffhlahfla kirjoitti:

Joo, mä olen tosiaan kans ajatellut niin,,,,ette emme tarvitse poikani kanssa lahja-automaatteja elämäämme. Vaan kummeja, heidän olemassa oloaan. Laitoin jokaiselle kummille kirjeen,kun pyysin heitä kummiksi, kirjoitin siihen että kummiksi pyytäminen tarkoittaa sitä, että pyydän aikaanne ja ystävyyttä ja että olisitte olemassa ja läheisiä pojalleni.Laitoin vielä erikseen että en halua muita lahjoja ja että kummius ei ole mikään velvollisuus ja että kunnioitan sitä jos tästä kutsusta kummiksi kieltäytyy,jos tietää että aikaa ja ystävyyttä ei ole meille. Olin jäänyt yksin raskausaikana, ja siksi tämä kummi-asia oli mulle niin tärkeä ja mietin kummeja paljon.Ja siksi pyysin aikaa ja ystävyyttä koska tiesin että tarvitsisimme niitä läheisiltä. Mutta ajattelinko oikein kun ajattelin että kummit auttaisivat mua? Eiväthän he toki mua varten ole olemassa....en tiedä. Mutta olen tosi surullinen. Lahjoja meille tulee, kalliitakin. Vaikka olen sanonut jo usein nyt, että niitä ei saa tuoda.Siis oikeasti,painokkaasti,tosissani. Olen pyytänyt että tulisivat edes kahville ja moikkaamaan meitä,kaksi kummeista jotka asuvat tosi lähellä. Heistä ei juuri mitään kuulu, eivätkä koskaan soita ja kysy mitä kummipojalle edes kuuluu. Toisesta ei ole nyt kolmeen kuukauteen kuulunut sanaakaan, en aio enää itse ottaa yhteyttä. Toinen lähetti just kutsun johonkin bileisiin. Vaikka tietää että mä en pääse mihinkään. Olen kertonut heille kuinka raskasta on olla yksin lapsen kanssa,kuinka yksinäinen olen joskus jne. Viime talvena kun olimme pojan kans kipeinä peräjälkeen, olin 11 päivää hänen kanssaan kotona kaksin neljän seinän sisällä,kaupassa kävin kahdesti kotipalvelun hoitaessa poikaa.Tällaisistakin tilanteista olen sanonut kummeille---mut kukaan ei edes sano että soita hätätilanteessa ja minä käyn sulle kaupassa! Olen tehnyt senkin että soitan ja pyydän suoraan apua----mutta kun kukaan ei koskaan tule(viimeksi huhtikuussa soitin kummille ja pyysin hoitamaan lasta 2h,ei onnistunut), niin tulee itselle sellainen olo että en todellakaan enää soita.Kun ei halua kuulla sitä toisen vastausta....ja kun kuulee äänestä, että se ei halua tulla auttamaan.
Ja että pelkästään se että poikkeaa joskus kahville, olisi piristävää. Ne muut kummit joilla on ymmärrystä tästä tilanteestani, heillä on omia pieniä lapsia ja yhdellä isommat lapset/oma firma,paljon kaikkea eli eivät ehdi/pysty.

Mutta voisko joku viisas ihminen kertoa mulle, että onko mun odotukset väärät. Siis ajattelenko mä liikaa että kummien pitäisi auttaa. Siis mua auttais jos ne tulis kahville,seuraksi joskus. saati että joku jsokus ottaisi ja veisi pojan jonnekkin....mut sitä en edes odota. 2 kummia joilla on lapsia itsellä, ovat toinen kerran ja toinen kolmesti ottaneet pojan yöksi. Mutta miksi nää kummit joilla on siis aikaa,ei lapsia,ei suhdetta jne. eivät pidä edes yhteyttä.Ja tässä ei olla mitään teinejä todellakaan.Ja tilanteeni heille pitäisi olla tiedossa. Mua ottaa päähän, että mä huomaan olevani joskus tosi pettynyt. Olen ajatellut että seuraaville syntymäpäiville mä en edes halua niitä lahjoineen, oikeesti.sanon niille että nää synttärit on niille joilla on aikaa muulloinkin kuin kerran vuodessa. enkä halua niden kallliita lahjoja.mua oikeesti oksettaa ne tavarat.Miten voi ihminen jäädä näin yksin? Yksin lapsen kanssa, ja todella yksin. Mutta kertokaa joku, olenko mä väärässä ja pitäisikö mun jotenkin osta ajatella paremmin ja vahvemmin tässä asiassa?

Lue lisää

kummastuttaa ne sinun "muut lapsellsiet kummit" joidenka sanot "ymmärtäväsi tilanteesi" ...
Se, että on lapsia/firma ei voi olla este auttaa. Ja lapsien kanssahan juuri oppii sutviutumaan tiukoistakin tilanteista! Näiden äitien myös pitäisi tietää kuinka yksin lapsen kanssa on - oli
aikuisia taloudessa yksi tai kaksi. En myöskään ymmärrä miksi he eivät olisi voineet
ottaa enemmän lastasi hoitoon - esim omien lastensa kanssa.

En itse missään nimessä vaatisi "aikaa" juuri niiltä kummeilta, joilla sinun mielestäsi (!!) on aikaa - koska et ole heidän kanssaan niiin tekemisissä, et voi myöskään niin sanoa. Et voi myöskään
arvottaa heidän tekemisiään vähemmän tärkeiksi kuin toisten kummien "lapset/firma" - tekemiset (vaikka katselisivat tv:tä koko päivän!).

En myöskään tuijoittaisi sokeasti tähän "pyhään" kummeuteen - pyydä muita kavereita joita sinulla on, auttamaan sinua (lapselle on tärkeintä ihminen, ei se että henkilö on kummi)- tai muita äitejä, joita tapaat ulkona. Tee vaihtareita
lapsellisten kavereittesi kanssa - yhtenä iltana teillä, toisena toisessa perheessä.
Käytä kerran kuussa sukulaisiasi apuna - tai Mannerheimin lastenlikkoja pari tuntia kuukaudessa.
Hankkiudu paikkakuntasi äitipiireihin ym kokoontumisiin, joita esim kunta tai kirkko saattaa järjestää.
Laita ilmoitusta palstoille, että haet "äitiseuraa". Ota yhteyttä sukulaisiisi - heitä et maininnut
ollenkaan tekstissäsi, tai vanhoihin luokkakavereihin, joilla saattaa olla sama tilanne kuin sinulla.
Paikallisessa Punaisessa Ristissä saattaa olla myös jotain toimintaa. Pyri laajentamaan tuttavapiiriä.


Ymmärrän, että tunnet olosi yksinäiseksi mutta sitä ei voi pistää osan kummien niskoille.
Voit toki jättää kutsumatta "aikaa omaavat" kummit synttäreille, kunhan seisot päätöksesi takana ja muistat myöhemmin, että et käännä juttua muotoon "he eivät vaivaudu edes synttäreille".

Koita pärjäillä ja saada uusia tuttuja joidenka voisit tehdä asioita niin kummeihin odotukset
menisi enemmän taka-alalle!

kammi67 kirjoitti:

kummastuttaa ne sinun "muut lapsellsiet kummit" joidenka sanot "ymmärtäväsi tilanteesi" ...
Se, että on lapsia/firma ei voi olla este auttaa. Ja lapsien kanssahan juuri oppii sutviutumaan tiukoistakin tilanteista! Näiden äitien myös pitäisi tietää kuinka yksin lapsen kanssa on - oli
aikuisia taloudessa yksi tai kaksi. En myöskään ymmärrä miksi he eivät olisi voineet
ottaa enemmän lastasi hoitoon - esim omien lastensa kanssa.

En itse missään nimessä vaatisi "aikaa" juuri niiltä kummeilta, joilla sinun mielestäsi (!!) on aikaa - koska et ole heidän kanssaan niiin tekemisissä, et voi myöskään niin sanoa. Et voi myöskään
arvottaa heidän tekemisiään vähemmän tärkeiksi kuin toisten kummien "lapset/firma" - tekemiset (vaikka katselisivat tv:tä koko päivän!).

En myöskään tuijoittaisi sokeasti tähän "pyhään" kummeuteen - pyydä muita kavereita joita sinulla on, auttamaan sinua (lapselle on tärkeintä ihminen, ei se että henkilö on kummi)- tai muita äitejä, joita tapaat ulkona. Tee vaihtareita
lapsellisten kavereittesi kanssa - yhtenä iltana teillä, toisena toisessa perheessä.
Käytä kerran kuussa sukulaisiasi apuna - tai Mannerheimin lastenlikkoja pari tuntia kuukaudessa.
Hankkiudu paikkakuntasi äitipiireihin ym kokoontumisiin, joita esim kunta tai kirkko saattaa järjestää.
Laita ilmoitusta palstoille, että haet "äitiseuraa". Ota yhteyttä sukulaisiisi - heitä et maininnut
ollenkaan tekstissäsi, tai vanhoihin luokkakavereihin, joilla saattaa olla sama tilanne kuin sinulla.
Paikallisessa Punaisessa Ristissä saattaa olla myös jotain toimintaa. Pyri laajentamaan tuttavapiiriä.


Ymmärrän, että tunnet olosi yksinäiseksi mutta sitä ei voi pistää osan kummien niskoille.
Voit toki jättää kutsumatta "aikaa omaavat" kummit synttäreille, kunhan seisot päätöksesi takana ja muistat myöhemmin, että et käännä juttua muotoon "he eivät vaivaudu edes synttäreille".

Koita pärjäillä ja saada uusia tuttuja joidenka voisit tehdä asioita niin kummeihin odotukset
menisi enemmän taka-alalle!

Lue lisää

En maininnut sukulaisia, koska mulla ei ole niitä. Lapselliset kummit ovat siis ainoita jotka ovat edes vähän auttaneet. Mutta on hyvin vaikeaa, esim toisien kummien lapset ovat olleet vuoden sairastelukierteessä,korvat,keuhkokuumetta,tavallisia flunssia jne.Myös perheen isä on sairastanut vakavasti. Tämä firma/lapset perhe taas....ovat ottaneet lapseni yökylään siis kolmesti. Heillä on koko ajan jotain menoja,lapset jo koululainen ja teini,heidän harrastukset,matkustelevat ynnä muuta,oman yrityksen hoito jne. Että en viitsi enempäänsä vaivata,ja olen tosi iloinen että ovat ottaneet lapsen yökylään.
Tuntuu siis siksikin pahalta näiden lapsettomien kummien osalta, että tässähän menee koko ystävyys. Mä olen nalkissa tän lapseni kanssa, en voi mennä kahviloihin tai muihin aikuisten juttuihin. Siksi olen pyytänyt että tulisivat meillä pistäytymään ja tervehtimään meitä. Mut se on kai helvetti liikaa sekin.
Ei myöskään muut ystävät kyllä auta. Olen lapsen myötä tutustunut todella todella useisiin ihmisiin joilla on lapsia, vietän oikeastaan kaiken vapaa-aikani heidän kanssa. Ja se on toki ihanaa. Surettaa vaan, että näinkö menee vanhat rakkaat ystävät, heistä rakkaimpia kummeiksi pyysin ja sen kirjeen kirjoitin, kun tiesin tietysti, että mulla ei ole mitään tukiverkostoa kun ei ole sukulaisiakaan.

Ihan kaikille, joilla on lapsia, olen ehdottanut kaikenlaista vuorohoitoa. Mutta tiedätkö, kaikilla muilla on joku. Joillakin jopa ottaa päähän, kun kaks mummoo tappelee siitä, kuka saa lasta hoitaa.
Olen laittanut ilmoituksia palstoille, olen käynyt alusta asti kaikenmaailman kerhoissa ja leikkipuistoissa.

Luulen että tuo mainitsemani yksinäisyys.....se liittyy nyt tähän suruun näiden ystävyyssuhteiden eli "aikaa omaavien" kummien katoamiseen elämästä. Ajan omaamisella en väheksy heidän elämäänsä....mutta tarkoitan että heillä olisi kyllä mahdollisuus tulla käymään. Mulla on kyllä rahalla lapsenvahti,tai kaksi.(paljon halvempi kuin MLL johon mulla ei ole varaa). Tuntuu vain ettei löydy rahaa palkata edes sitä halpaa.

Mutta tämä tästä aiheesta. Halusin vain kertoa että aika ja ystävyys, ne olisivat jollekkin äidille ja hänen lapselleen kultakin kalliimpia ja arvokkaita. Eikä maksaisi mitään tämä lahja.