Minkälainen suodatin 140l akvaan?

Aloittelija pulassa

Meillä akvaario ollut vasta pari kuukautta ja ei oikein ole lähtenyt homma toimimaan.
Akvaarion ja tarvikkeet ostin käytettynä, suodattimena tällä hetkellä eheim aquaball?
Kaloina siellä vasta 6platya ja 6miljoonakalaa sekä 2nuoliaista.
Ja siis ongelmana kalojen ja kasvien huonokunto. Pari viikkoa siiten huomasin platyjen vain kökkivän evät supussa veden pinnalla. Ja ulostavan kirkasta pötköä.
Tähän sain akvaariokaupasta jotain lääkettä joka auttoikin. Viimeviikkoisen vedenvaihdon jälkeen sama vaiva näyttäisi nyt uusivan, lähes kaikki kalat taas huonokuntoisempia.
Kalojen lisäksi kasvit kuolevat, hyvästä valosta ja lannoituksesta huolimatta.
Vedenpinnalla on "öljymäinen" kalvo, mistä tämäkin johtuu?
Kasvien ja koristeiden pinnat likaiset. Vettä vaihdettu parin kolmen viikon välein, siitä ei pitäisi johtua.
Ainoa mitä olen nyt keksinyt tähän kaikkeen olisi huono suodatin, voisiko olla?
Mutta minkälainen tuohon 140litraiseen olisi hyvä?
Olen yrittänyt etsiä tietoa suodattimista, mutta en oikein ymmärrä niistä mitään.

Kiitos jos jaksoit lukea ja vastauksesta vielä kiitollisempana odottelen apujanne..

6

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :)

      Tietoa tarttis lisää.

      -Tuliko kalat akvaarion mukana?
      -Onko kaloja kuollu lähiaikoina? Paljonkin?
      -Suodattimen tiedot? Löytyvät suodattimesta
      -Loisteputken nimi ja tiedot? Löytyvät putken rungosta.
      -Valoaika päivässä?
      -Mitä kasveja?
      -Mikä lannoitteena? Kuinka usein laitat ja kuinka paljon?
      -Hiekka vai sorapohja?
      -Kuinka paljon vaihdat vettä kerralla?
      -Kuinka usein ruokit? ja millä? ja kuinka paljon?
      -Lämpötila?
      -Löytyykö vesitestejä? Kerro testien tulokset ja jos ei ole,niin kiireesti eläinkauppaan hakemaan.Ovat HYVIN tärkeät akvaarion hyvin vointiin!

      Osta vaikka alkuun JBL Easytest 5 IN 1 liuskatestipurkki. Siinä testejä on 50kpl ja yksi liuskatesti sisältää NE 5 tärkeintä testiä, Kh, Gh, Ph, No2 ja No3 ja on halpa. Myöhemmin kannattaa satsata tippatesteihin (ellet jo niitä omista) ,ovat tarkempia,mutta kalliimpia,kun yhdellä tippatestillä mittaat vain yhtä vesiarvoa.
      Vesitestin ostettuasi tiedät mistä täällä moni puhuu:)

      Turhaan ei pidä kaloja lääkitä,ellei ole sata varma mistä on kyse.Lääkintä kun tuhoaa hyviä bakteereita.Öljymäinen pinta saattaapi johtua liiallisesta ruokinnasta.Nosta suodattimen vedentulopää lähelle pintaa rikkomaan pintaa.

      Kopioi vaikka kysymykseni ja vastaa kysyksen perään:) Vois olla näppärämpää.

      • Aloittelija pulassa

        Tuliko kalat akvaarion mukana? Ei tullut, itse haettu akvaariokaupasta
        -Onko kaloja kuollu lähiaikoina? Paljonkin? Kaloja ei ole kuollut, on vain huonokuntoisia
        -Suodattimen tiedot? Löytyvät suodattimesta Eheim aquaball, muuta tekstiä en löytänyt. Tämä siis edellisen omistaan ostama ja jo joitain vuosia vanha
        -Loisteputken nimi ja tiedot? Löytyvät putken rungosta. Aqua Glo 30w, tämän olen itse pari viikkoa sitten ostanut, tätä suosittelivat akvaariokaupasta, tiedä sitten.
        -Valoaika päivässä? valot toimii ajastimella klo10-22
        -Mitä kasveja? Kasveja 7erilaista, eikä yhdenkään nimeä muistissa
        -Mikä lannoitteena? Tetra Planta
        -Kuinka usein laitat ja kuinka paljon? kerran vasta laittanut,ohjeen mukaan

        Meillä akvaarion hoitoon ei toistaiseksi kuulunut hirveästi muuta kuin kuolleiden kasvien poistaminen, vedenvaihto n.3vkon välein ja kalojen ruokinta.
        Neuvoja vastaan otetaan mitä mun pitäisi vielä tehdä?!

        Ostin akvan täysin tietämättömänä 5v pojalle synttärilahjaksi, sanoivat vaan akvaariokaupassa että ei sen hoidossa mitään vedenvaihtoa kummempaa ole.
        Nyt yritän kovasti opiskella akvaarionhoitoa jotta saisin kalat ja kasvit elämään siellä.

        Vastailen lisäkysymyksiin ja laittelen vesitestien tuloksia kunhan taas koneelle pääsen!
        -Hiekka vai sorapohja? Hiekka
        -Kuinka paljon vaihdat vettä kerralla? Noin 2/3 vettä vaihdan
        -Kuinka usein ruokit? Joka ilta ja millä? Sera Vipan ja kuinka paljon? hmm...vaikea sanoa
        -Lämpötila? 24
        -Vesitestejä en ole muistanut ostaa, kiitos taas muistutuksesta, tällä viikolla haen niitä.

      • fish KING
        Aloittelija pulassa kirjoitti:

        Hanki vaikka tetran tippatesterit, ÄLÄ osta liuskatestejä ne ovat todella epäluotettavia.

        Vettä vaihdat ehdottomasti liian harvoin, miksi vain kolmen viikon välein, kun sulla ei ole vesi testereistä NO3 nitraatti testeriä saattaa nitraatti kohota kaloille vaaralliselle tasolle ja lopuksi ilmaantuu myös tappavaa nitriittiä NO2.
        Vettä vaihdetaan pikku akvaarioissa jossa on mitätön suodatus järjestelmä, niin kuin teillä, kerran tai kaksi viikossa, kolmannes tai puolet kerralla.

        Veden lämpötilakin kaipaa nostamista, n. 26..28C paikkeille.

        Tälläkin palstalla on kirjoiteltu oma juttunsa akvaarion hoitorutiineista, etsi ja lue se.

      • :)
        fish KING kirjoitti:

        En kyllä ihan lyttäis noita liuskatestejä.Tippatesteissäkin on eroja.
        Aloittelijalle on mielestäni paljon helpompi alkuun toi liuskatesti, vaikka ne ovat vain suuntaa antavia,mutta parempi se, kuin ei olisi mitään...itsekkin opin vasta liuskatestipurkin ostettuani ymmärtämään PALJON paremmin mitä kukin tarkoitti. Se helpotti paljon, kun jokainen testi alue oli siinä yhdessä liuskassa.Itse olen jälkeenpäin vesitesteistä lisää oppineena ostanut sitten tippatestejä.

        Liuskatestissä heittoa on eniten Ph ssa.

      • fish KING
        :) kirjoitti:

        Kaloille haitallisimmat NO2 nitriitti ja NO3 nitraatti pitoisuudet ovat liuskatestereissä todella suurilla marginaaleilla ja virhe alue on aina kalalle huonompaan suuntaan, yleensä testeri näyttää vähemmän pitoisuudeksi mitä vedessä on, testattu juttu.

        Nitriitti testerin virhemarginaali voi olla jopa 40% luokkaa kun nitraatti pitoisuus liuskatestereillä jää 20% paikkeille todellisesta eli näyttää vähemmän kuin vedessä tuo pitoisuus oikeasti onkaan, tuollainen toleranssi on kalojen kannalta hengenvaaralliseksi tulkittavissa. vielä tulkinnallinen virhe arviointi joka kyllä muutamissa halppis tippatestereillä on tehty aikas hankalaksi, lähes mahdottomaksi .. Sera, Tetra ovat niitä joita itse suosittelen ostettaviksi.

        Tippatestereissä virhemarginaali jää alle 10% parhaimmissa jopa alle 5% todellisesta. Jos nitriitti pitoisuus näyttää 0.1mg/l ja se on todellisuudessa tippatesterillä alle 0.2 pitoisuus luokkaa voidaan todeta testi luotettavaksi.
        Liuskatesterillä 0.1 pitoisuus luokka on jo kaloille hengen vaarallisella tasolla. Ja yleensä tarkkaavainenkin akvaristi tällä mitta laitteella mitattaessaan ei ole ehkä huolestunut veden nitriitti pitoisuudesta vielä parilla edellis mittaus kerralla vaikka vesi on jo tuolloin ollut kaloille haitallista.

        Kolmella kympillä saa jo täydellisen testeri setin Seran tippa settiä, ei luulisi sen olevan akvaristille kallis sijoitus kun kuitenkin tiedetään miten tärkeätä veden kemian ymmärtämisen kannalta voi testien käyttäminen harrastuksen parissa olla.

        - samaa mieltä?

    • fish KING

      :) kysymyksiin tarkennusta, kerroppa aloittelija pulassa

      Minkä ikäinen on tuo valaisimen putki?

      Kerro tarkka hoitorutiini;
      - päivittäin tehtävät
      - viikottain tehtävät
      - kuukausittain tehtävät
      - harvemmin tehtävät ; toimet

      Kalvo veden pinnalla on syy liiasta ruokinnasta, vähennä päivittäistä kerta annos määrää ja pidä viikon aikana pari paasto päivää.

      Tuonkokoiseen akvaan voi hyvinkin ostaa kunnollisen ulkosuodattimen, tässä yksi halpa ja hyväksi todettu malli .. http://www.zooplus.com/shop/fish/filters_pumps/canister_filters/eheim/133668 .. ei ton edukkaamin taida saada mistään :)

      Vastaa myös tarkasti :) esittämiin kysymyksiin niin päästään eteen päin ohjaamaan sua hoitamaan akvaasi ja kalojasi oikealla tavalla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe