Olen 25-vuotias nainen ja minulla on ongelma, joka häiritsee melkein päivittäin elämääni. Olen kaiketi jonkinlaisessa kriisissä, kun olen alkanut oivaltaa elämää, sen merkitystä ja maailmanmenoa paremmin kuin nuorempana. Ei siinä mitään, hyvä juttu, mutta tuntuu että olen oivaltanut niin paljon niin lyhyessä ajassa etten pysty käsittelemään yhtä asiaa kerralla. Esim. kehon ja mielen hyvinvointi on alkanut kiinnostaa jo pari vuotta sitten ja olenkin lukenut kirjoja buddhalaisuudesta, zeniläisyydestä, meditaatiosta jne. Myöskin maailman historia on alkanut kiinnostaa, politiikka ja olen huomannut kuinka kierossa yhteiskunnassa elämmekään. Löydän uusia mielenkiinnon kohteita niin usein, että minusta tuntuu etten pysty hallitsemaan kaikkea samaan aikaan vaan saan kaikesta vähän niinkuin palan kerrallaan mutta en pääse missään asian käsittelyssä sen pidemmälle tai loppuun asti. Olen myös melko laiska, en jaksa paneutua yhteen asiaan kovinkaan kauaa, mikä itseäni ärsyttää aika ajoin. Käytän myös aikaa melko paljon asioiden murehtimiseen, olen taipuvainen masentuneisuuteen ja koen melkein päivittäin itseni riittämättömäksi muille ja itsellenikin.
Ed. mainitsemani asia häiritsee myös sosiaalisia suhteitani, koska tunnen olevani liian tylsä, että kukaan ihminen jaksaisi olla seurassani. Tämän vuoksi minulla ei ole ystäviä, joita näkisin säännöllisesti, ainoastaan muutama kaveri nuoruusajoiltani, joiden kanssa enää tulee pidettyä yhteyttä lähinnä Facebookissa. Näemme ehkä muutaman kerran vuodessa. Näen kihlattuni kaveritani useammin mutten ole osannut muodostaa ystävyyssuhteita heidän kanssaan. En päästä ihmisiä elämääni, sillä jotenkin pelkään että he näkevät elämäni. Eniten minua pelottaa se, että olen liian tylsä ihmisten seurassa. Koska minulla ei oikeastaan ole tiettyä mielenkiinnon kohdetta jonka kanssa jaksaisin viettää aikaa paljon, vaan olen kiinnostunut monista eri asioista mutten välttämättä tiedä mistään asiasta paljoa vaan monista vähän.
Nykyäänkin kun nään esim. kihlattuni ystäviä, haluaisin aina puhua henkisistä asioista, mutten uskalla ottaa asiaa puheeksi, eikä se elämässä olekaan se ydinasia, että aina pitäisi puhua syvällisistä, mutta minusta tuntuu tällä hetkellä turhalta puhua arkipäiväisistä asioista. Tuntuu, että ensin minun on selvitettävä muutama ydinasia pintaa syvemmältä ja jakaa tällaisia asioita muiden ihmisten kanssa. Kenen kanssa sitten... Itämaiset filosofiat kiehtovat minua ja luulen että olisin sopusoinnussa itseni kanssa jos eläisin niin kuin itämainen filosofia elämän näkee, mutta kuitenkaan en ole päässyt materialismista eroon enkä välttämättä haluakaan. Länsimaissa se on myös hyvin vaikeaa. Olen siis melko ristiriidassa ajatusteni ja tekojeni kanssa. Myöskin tämä sekavuus ja erilaisten ajatusten tulva aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, mitä minulla ei lapsena ollut laisinkaan... Pääongelmani kuitenkin on, miten voisin päästää ihmisiä helpommin elämääni? Miksi minusta tuntuu etten riitä muille? Olen myöskin melkein aina myötäillyt muita ihmisiä ja persoonallisuuteni on muuttunut eri ihmisten seurassa. Haluaisin päästä eroon tästä ongelmasta...
Ed. mainitsemani asia häiritsee myös sosiaalisia suhteitani, koska tunnen olevani liian tylsä, että kukaan ihminen jaksaisi olla seurassani. Tämän vuoksi minulla ei ole ystäviä, joita näkisin säännöllisesti, ainoastaan muutama kaveri nuoruusajoiltani, joiden kanssa enää tulee pidettyä yhteyttä lähinnä Facebookissa. Näemme ehkä muutaman kerran vuodessa. Näen kihlattuni kaveritani useammin mutten ole osannut muodostaa ystävyyssuhteita heidän kanssaan. En päästä ihmisiä elämääni, sillä jotenkin pelkään että he näkevät elämäni. Eniten minua pelottaa se, että olen liian tylsä ihmisten seurassa. Koska minulla ei oikeastaan ole tiettyä mielenkiinnon kohdetta jonka kanssa jaksaisin viettää aikaa paljon, vaan olen kiinnostunut monista eri asioista mutten välttämättä tiedä mistään asiasta paljoa vaan monista vähän.
Nykyäänkin kun nään esim. kihlattuni ystäviä, haluaisin aina puhua henkisistä asioista, mutten uskalla ottaa asiaa puheeksi, eikä se elämässä olekaan se ydinasia, että aina pitäisi puhua syvällisistä, mutta minusta tuntuu tällä hetkellä turhalta puhua arkipäiväisistä asioista. Tuntuu, että ensin minun on selvitettävä muutama ydinasia pintaa syvemmältä ja jakaa tällaisia asioita muiden ihmisten kanssa. Kenen kanssa sitten... Itämaiset filosofiat kiehtovat minua ja luulen että olisin sopusoinnussa itseni kanssa jos eläisin niin kuin itämainen filosofia elämän näkee, mutta kuitenkaan en ole päässyt materialismista eroon enkä välttämättä haluakaan. Länsimaissa se on myös hyvin vaikeaa. Olen siis melko ristiriidassa ajatusteni ja tekojeni kanssa. Myöskin tämä sekavuus ja erilaisten ajatusten tulva aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, mitä minulla ei lapsena ollut laisinkaan... Pääongelmani kuitenkin on, miten voisin päästää ihmisiä helpommin elämääni? Miksi minusta tuntuu etten riitä muille? Olen myöskin melkein aina myötäillyt muita ihmisiä ja persoonallisuuteni on muuttunut eri ihmisten seurassa. Haluaisin päästä eroon tästä ongelmasta...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minusta tuntuu monesti täsmälleen samalta.
Kaikki asiat kiinnostavat yllättävän paljon, joten tiedän myös monista asioista jotain ja osaankin melkein mitä vain. En ole myöskään kehittänyt mitään osaamistani tai tiedoistani pidemmälle. Vaan jatkan samallalailla opetellen ainavain uusia ja taas uusia asioita.
Tähän lisätäkseni, aloitan monia asioita, mutta niiden loppuunsaattaminen saattaa kestää ikuisuuksia tai sitten ne jäävät kesken. En siis jaksa paneutua tiettyyn asiaan kovin kauaa kun on jo muut mielenkiinnon kohteet ja ajatukset mielessä. Keskittymiskyvyn puutetta kaiketi. Voi kun oppisi meditoimaan!
Hei.
Nyt on jo v.-18 ja minä olen 69v. On kummaa että minäkuva meinaa hävitä tässäkin iässä. Olen elänyt kriisissä ja mieheni vielä suuremmassa, kokemansa aivoinfarktin jälkeen joka tapahtui jo v.-12. Tässä on menty ns. päivä kerrallaan. Minusta vaan on tuntunut että tässä keinutaan kuin lastu laineilla. En tiedä missä mennään, mitä tehdään, mitä tapahtuu. Itseäni vaivaa miehen puhumattomuus. Kiinnostus kaikkea elävää elämää kohtaan on häipynyt. Ihankuin hän olisi siirtynyt tästä ajasta johonkin muualle. Minäkin tässä yritän rimpuilla ja olla tässä elämässä mukana. Välillä on todella vaikeaa. Onkohan kenelläkään toisella samaa tilannetta kohdallaan?
Sä yrität kehittää järkeäsi mm. lukemalla historiaa. Olis tärkeää että oppisit pystymään kytkemään kaksi asiaa yhteyteen, esim. historiassa tapahtunen yhdistämään nykyiseen tapahtuneeseen. Syy ja seuraus suhteiden oivaltaminen. Kriittisyys teräväksi, jauhaamaan löperöt väitteet palasiks. Se sama järki sitten analysoi sun ongelmiasi kun olet masentunut.
Masentuneena älä mieti mitään mitä et pysty kytkemään itseesi, esim television politiikkakeskustelu ei liity sinun ongelmiisi mitenkään joten älä mieti sitä. Muista olla hyvin sitkeä ongelman edessä.
Juu, syy siihen miksi luen historiaa on se, että tietäisin paremmin miksi olemme nyt tässä tilanteessa missä olemme. Jotta saisin paremman kuvan nykytilanteesta, minkä oivaltaminen on mulle tässä vaiheessa elämää hyvin tärkeää; koitan etsiä vastauksia, jotta itselläni olisi helpompi olla ja elää ja oppisin tietämään, mikä on loppujen lopuksi oikein ja mikä väärin.
Keskity itseesi äläkä maailman menoon. Sul on kaikki työkalut olemassa, syntymästä lähtien, joten älä etsi turhaan esim. kirjastosta vinkkejä, ratkaistaksesi omat ongelmasi. Kun ongelmat on ratkaistu sisälläsi, voit alkaa etsimään ystäviä tai tutkimaan maailmaa.
Hei sinulle siellä!
Olen itse joitakin vuosia vanhempi ja olen myös, sanotaanko tässä vuoden ajan, alkanut kiinnostua "itseni löytämisestä". Luen paljon elämäntaidon oppaita ja muita sellaisia, mutten myös ehkä haluakaan löytää mitään "minun juttua" siitä kaikesta tietotulvasta. Monia kirjoja jää kesken ja kun olen hetken ollut äärimmäisen innostunut jostain asiasta, tuleekin jo uusi ja mielenkiintoisempi! En ole syvällisemmin sisäistänyt kenties mitään, mutta näen sen vain rikkautena. Poimin minulle tärkeimpiä avaimia ja tiedon hippusia, juuri niitä joista oivallusten kautta pääsen astumaan uudelle ylemmälle portaalle kohti syvintä ja aidointa persoonaani!
Luin kenties jostain, että ihmisen ollessa avoin ja altis ja halukas muuttumaan "henkisemmäksi" (kukin käsittää tavallaan, kyse lienee siitä omasta suurimmasta viisaudesta tms.) kuuluu vaiheeseen eristäytyä muista. Se tapahtuu itsekseen ja on tarpeen juuri oman kasvamisesi mahdollistamiseksi. Etsintäaika on yksinäistä.
Haa, löysinpä ylös kirjaamani sitaatin: "Tietoisuuden muutos johtaa todennäköisesti vaiheeseen, jolloin eristäydyt muista. Yksinäisyyden ajanjakson aikana näkijä kuulee omaa vanhaa viisastaan ja oppii entisistä ja tulevista." (Niin-Matilda Juhola - Näkijä, 2007)
Näen sinussa paljon samaa kuin itsessäni, tekstisi perusteella. Näytät olevan kiinnostunut elämästä hyvin laajalti, joten tylsää sinusta tuskin saa tekemälläkään. Useimmiten ihmisten välinen kanssakäyminen on luontevampaa toisentyyppisille ihmisille, heille, jotka eivät murehdi liikoja vaan "vain ovat". Yritin aikani kouluttaa itsestäni ryhmissä viihtyvää, sosiaalisen tilan ottavaa, mutta tämän uuden jakson aikana olen ymmärtänyt, etten tule sillä tavoin koskaan onnelliseksi. Jos muutun, se tapahtuu pakottamatta ja kasvavan sisäisen viisauden ja harmonian kautta. Muista ihmisistä en sitä tule löytämään, mutta tarvitsen heitäkin aika ajoin peileikseni, jotta tunnistan itsessäni ne piirteet, joihin pitää vielä keskittyä. Miksi joku ärsyttää minua jollain piirteellään, se kertoo minusta. Miksi tunnen epämukavuuttaa jossain tilanteessa, se kertoo minusta jotain jne.
Puhumisen tarve keskittyy nyt todellakin näihin henkisiin asioihin. Uskon, että sopivat puhekumppanit tulevat tiellemme kun heidän aika on. Odottaminen on turhauttavaa, mutta kärsimättömyys lienee yksi piirre, joka tässä on saamassa häätöä vähitellen...
Jos et vielä ole lukenut tuota Näkijää, niin suosittelen. Osaat sieltä napsia itsellesi tärkeitä hippuja koskien seuraavaakin... Kirjoitit: "olen myöskin melkein aina myötäillyt muita ihmisiä ja persoonallisuuteni on muuttunut eri ihmisten seurassa." Niin minäkin. Mutta sekin asia muuttuu kun et pakota.