Olen 23-vuotias nainen ja elän nyt jonkinmoisessa kriisissä. Vuodet kuluvat ja pitäisi ottaa vastuu omista tekemisistä, pitäisi olla päivittäiset rutiinit jne. Ongelma on, ettei minulla niitä ole. Ihan kuin olisin liikaa pysähdyksissä, mietin liikaa kaikenlaista mutta mitään en saa aikaiseksi. En tiedä, mitä haluan tehdä työkseni (tällaisetkin asiat pitäisi olla tiedossa jo yläasteelta lähtien).
Olen nyt kesällä menossa naimisiin miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo kolme vuotta.Tuttuni sai tässä vähän aikaa sitten lapsen ja hymyillen kysyi, että milloinkas meille tulee perheenlisäystä, että vauvani saisi kaverin. Yritin sitten siinä esittää, että kyllä se vauva vielä joskus tulee. Kuitenkin välillä mietin, että vaatii niin kamalasti vastuuta tuo lapsen kasvattaminen. Päässä pyörii kaikenlaista, että mitä jos olisinkin huono äiti jos joskus sitten lapsen saan, olenko epäjohdonmukainen yms.
Sitten vaivaannun helposti, jos ihmiset ottavat minut puheenaiheeksi. Kysyvät, että opiskelenko nykyään mitään, olenko töissä. No sitten vastaan, että suunnitelmat ovat hieman kesken... siksi välttelen puolituttuja tämän takia, koska tiedän että he ovat kiinnostuneet myös minun elämästäni. Jotenkin noloa vastata, että en tee oikeastaan mitään ja sitä kautta huomaavat mielenkiinnottoman elämäntilanteeni. Ja puolisoni tutut vaikuttavat sellaisilta ihmisiltä, jotka pitävät arvossa korkeita arvosanoja koulussa saaneita, huipputyöpaikan omaavia, kunnianhimoisia ihmisiä. Häpeän tilannettani... pelkään vain liian paljon, ihan kuin olisin vielä lapsi, joka ei osaa ottaa vastuuta. En tiedä, mitä teen.
Olen nyt kesällä menossa naimisiin miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo kolme vuotta.Tuttuni sai tässä vähän aikaa sitten lapsen ja hymyillen kysyi, että milloinkas meille tulee perheenlisäystä, että vauvani saisi kaverin. Yritin sitten siinä esittää, että kyllä se vauva vielä joskus tulee. Kuitenkin välillä mietin, että vaatii niin kamalasti vastuuta tuo lapsen kasvattaminen. Päässä pyörii kaikenlaista, että mitä jos olisinkin huono äiti jos joskus sitten lapsen saan, olenko epäjohdonmukainen yms.
Sitten vaivaannun helposti, jos ihmiset ottavat minut puheenaiheeksi. Kysyvät, että opiskelenko nykyään mitään, olenko töissä. No sitten vastaan, että suunnitelmat ovat hieman kesken... siksi välttelen puolituttuja tämän takia, koska tiedän että he ovat kiinnostuneet myös minun elämästäni. Jotenkin noloa vastata, että en tee oikeastaan mitään ja sitä kautta huomaavat mielenkiinnottoman elämäntilanteeni. Ja puolisoni tutut vaikuttavat sellaisilta ihmisiltä, jotka pitävät arvossa korkeita arvosanoja koulussa saaneita, huipputyöpaikan omaavia, kunnianhimoisia ihmisiä. Häpeän tilannettani... pelkään vain liian paljon, ihan kuin olisin vielä lapsi, joka ei osaa ottaa vastuuta. En tiedä, mitä teen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos sisälläsi näyttää punaista, älä mene ennenkuin se vaihtuu vihreäksi.