Aikuisuus pelottaa

Olen 23-vuotias nainen ja elän nyt jonkinmoisessa kriisissä. Vuodet kuluvat ja pitäisi ottaa vastuu omista tekemisistä, pitäisi olla päivittäiset rutiinit jne. Ongelma on, ettei minulla niitä ole. Ihan kuin olisin liikaa pysähdyksissä, mietin liikaa kaikenlaista mutta mitään en saa aikaiseksi. En tiedä, mitä haluan tehdä työkseni (tällaisetkin asiat pitäisi olla tiedossa jo yläasteelta lähtien).

Olen nyt kesällä menossa naimisiin miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo kolme vuotta.Tuttuni sai tässä vähän aikaa sitten lapsen ja hymyillen kysyi, että milloinkas meille tulee perheenlisäystä, että vauvani saisi kaverin. Yritin sitten siinä esittää, että kyllä se vauva vielä joskus tulee. Kuitenkin välillä mietin, että vaatii niin kamalasti vastuuta tuo lapsen kasvattaminen. Päässä pyörii kaikenlaista, että mitä jos olisinkin huono äiti jos joskus sitten lapsen saan, olenko epäjohdonmukainen yms.

Sitten vaivaannun helposti, jos ihmiset ottavat minut puheenaiheeksi. Kysyvät, että opiskelenko nykyään mitään, olenko töissä. No sitten vastaan, että suunnitelmat ovat hieman kesken... siksi välttelen puolituttuja tämän takia, koska tiedän että he ovat kiinnostuneet myös minun elämästäni. Jotenkin noloa vastata, että en tee oikeastaan mitään ja sitä kautta huomaavat mielenkiinnottoman elämäntilanteeni. Ja puolisoni tutut vaikuttavat sellaisilta ihmisiltä, jotka pitävät arvossa korkeita arvosanoja koulussa saaneita, huipputyöpaikan omaavia, kunnianhimoisia ihmisiä. Häpeän tilannettani... pelkään vain liian paljon, ihan kuin olisin vielä lapsi, joka ei osaa ottaa vastuuta. En tiedä, mitä teen.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos sisälläsi näyttää punaista, älä mene ennenkuin se vaihtuu vihreäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsi(ko)? kirjoitti:

Olen 23-vuotias nainen ja elän nyt jonkinmoisessa kriisissä. Vuodet kuluvat ja pitäisi ottaa vastuu omista tekemisistä, pitäisi olla päivittäiset rutiinit jne. Ongelma on, ettei minulla niitä ole. Ihan kuin olisin liikaa pysähdyksissä, mietin liikaa kaikenlaista mutta mitään en saa aikaiseksi. En tiedä, mitä haluan tehdä työkseni (tällaisetkin asiat pitäisi olla tiedossa jo yläasteelta lähtien).

Olen nyt kesällä menossa naimisiin miehen kanssa, jonka olen tuntenut jo kolme vuotta.Tuttuni sai tässä vähän aikaa sitten lapsen ja hymyillen kysyi, että milloinkas meille tulee perheenlisäystä, että vauvani saisi kaverin. Yritin sitten siinä esittää, että kyllä se vauva vielä joskus tulee. Kuitenkin välillä mietin, että vaatii niin kamalasti vastuuta tuo lapsen kasvattaminen. Päässä pyörii kaikenlaista, että mitä jos olisinkin huono äiti jos joskus sitten lapsen saan, olenko epäjohdonmukainen yms.

Sitten vaivaannun helposti, jos ihmiset ottavat minut puheenaiheeksi. Kysyvät, että opiskelenko nykyään mitään, olenko töissä. No sitten vastaan, että suunnitelmat ovat hieman kesken... siksi välttelen puolituttuja tämän takia, koska tiedän että he ovat kiinnostuneet myös minun elämästäni. Jotenkin noloa vastata, että en tee oikeastaan mitään ja sitä kautta huomaavat mielenkiinnottoman elämäntilanteeni. Ja puolisoni tutut vaikuttavat sellaisilta ihmisiltä, jotka pitävät arvossa korkeita arvosanoja koulussa saaneita, huipputyöpaikan omaavia, kunnianhimoisia ihmisiä. Häpeän tilannettani... pelkään vain liian paljon, ihan kuin olisin vielä lapsi, joka ei osaa ottaa vastuuta. En tiedä, mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu