Minun tiestäni :)

Moi kaikille tai niinkuin me islamissa sanomme rauhaa jokaiselle.

Olen pari vuotta sitten kääntynyt islamin uskoon. Vastaan ja kerron parhaani mukaan asioista. Vastaan kuitenkin vain asiallisiin kysymyksiin.

Kerron ensin vähän lyhyesti omasta tiestäni. Olen uskonut aina Jumalaan ja ollut kiltti kaikinpuolin. Rukoilin joka ilta. Pyysin Jumalaa näyttämään minulle oikean tien, koska sydämessäni oli niin paljon ristiiriitoja ollessani kristitty. Pyysin Jumalaa, että löytäisin tien joka veisi minut vielä lähemmäksi Häntä mitä koskaan ennen. Tutustuin muslimityttöihin, jotka ottivat "sattumalta" minuun yhteyttä irc-galleriassa ja alettiin jutella ja tapasimmekin. Siitä kiinnostukseni lähti, ystäväni on muslimi, mutta ei tiennyt kauheasti islamista. Varmaan yhtä vähän kuin minäkin siihen aikaan. Mutta aloin ottaa selvää asioista, en halunnut uskoa mitä media sanoo. Aloin lukemaan esim. www.islamopas.com, ihan sen takia koska halusin tietää lisää ja totuuden. Tutustuin myös muihin muslimeihin ja he opettivat minulle tietoa islamista. Käännyin islamiin n. 2 vuotta sitten helmikuussa ja olen sen jälkeen ollut erittäin helpottunut ja onnellinen. Tuntuu, että sisälläni on ollut toivoa koko ajan vaikka on ollut vaikeitakin aikoja. Anteeksi, en osaa kirjoittaa isoa esseetä asiasta, koska olen vielä nuori. Asiaa olisi hirveästi jaettavana. :)

Toivon, että jos joillakin on kysyttävää, kysyy minulta asiallisesti. Yritän parhaani mukaan vastata ja etsiä vastaukset. Minä tiedän todella vähän, koska Islamissa on äärettömästi opittavaa.

Vastailkaahan :)
13340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kääntyminen islamin kaltaiseen kuoleman kulttiin on selkeä osoitus mielenvikaisuudesta. Ota pian yhteyttä psykologiin tms.!

Äänestä

eikö sinua haittaa laikaan se, että islamin profeetta, Muhammed, raiskasi useita naisia, otti heitä jalkavaimoikseen ja pani 9-vuotiasta pikkutyttöä?

Äänestä
  • "ja pani 9-vuotiasta pikkutyttöä"

    Eikä siinä vielä kaikki: pro­feetta Mu­hammad al­koi käyttää Aishaa seksu­aalisesti hy­väkseen tä­män ollessa vasta 6-vuo­tias! Nimit­täin, kun Aisha oli 6–9-vuotias, ts. ennen avio­lii­ton varsi­naista “täy­täntöönpanoa”, Muhamma­dalilla oli ta­pana hinkata penistään ja ejakuloida Aishan rei­sien väliin.

    Äänestä

Siinä oot oikeessa, että Islamissa on paljon opittavaa ja hyvin kiehtovaa.. Itselläni viehtymys islamia kohtaa hävisi sen saamasta valtavasta kritiikistä.

Kannattaa tutustua tämän palstan teksteihin ja klikkailla lähteitä. Lisäksi kannattaa tutkia Haditheja. Mielestäni juuri tuohon kritiikkiin kannattaa perehtyä..

Äänestä

Toivottavasti olet tarpeeksi rohkea myös jättämään islamin, kun eräänä päivänä avaat silmäsi. Virheiden tekeminen ei ole häpeä, mutta se on häpeä, jos ei suostu myöntämään niitä edes itselleen. Joojoo, ei varmaan kauheasti kiinnosta juuri tällä hetkellä. Muista kuitenkin, että sitten kun silmäsi aukeavat, olosi voi olla epätoivoinen. Siinä tilanteessa pidä mielessä, että tilanteeseen helpoin ratkaisu on luopua koko islamista kertaheitolla. Koskaan ei pidä olla liian ylpeä nöyrtyäkseen. Maailmassa on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat olleet liian ylpeitä nöyrtymään ja tunnustamaan virheensä, ja sen seurauksena he ovat epätoivoissaan takertuneet islamin kaikkein radikaaleimpiin oppeihin ja aiheuttaneet paljon kärsimystä.

Jumalaan voi uskoa sydämessään hirttäytymättä uskontojen järjettömiin opinkappaleisiin. Kun luet Koraania, mieti tarkkaan, voisiko ihmistä ja koko luomakuntaa paljon suurempi Jumala tosiaan sanoa ja määrätä sellaisia asioita kuin siinä kirjassa on? Voiko Jumala alentua sellaiseen? Islam on Muhammadin uskonto ja Koraani on Muhammadin sanaa.

Äänestä

"Minä tiedän todella vähän"

Selvästikin tiedät todella vähän,muuten et olisi tehnyt elämäsi huonointa päätöstä.

"Sydämessäni oli niin paljon ristiriitoja ollessani kristitty"

Mitä ristiriitoja?Voisitko kertoa niistä?
Minä olen asiallinen kysyjä.

Äänestä
  • Suomessa on uskonnonvapaus ja herjaajien tulisi muistaa se . Jokainen joutuu vastuuseen sanoistaan jossakin vaiheessa. Ketjun aloittajalle totean : onnea valinnastasi , hienoa kun olet päätöksen tehnyt. Itse olen kristitty joka uskoo yhteen Jumalaan enkä tuomitse toisia.

    Äänestä

  • kpr_m kirjoitti:

    Suomessa on uskonnonvapaus ja herjaajien tulisi muistaa se . Jokainen joutuu vastuuseen sanoistaan jossakin vaiheessa. Ketjun aloittajalle totean : onnea valinnastasi , hienoa kun olet päätöksen tehnyt. Itse olen kristitty joka uskoo yhteen Jumalaan enkä tuomitse toisia.

    Suomessa on nyt uskonnonvapaus. Jos Suomesta tulee islamilainen - kuten nämä muslimit toivovat - Suomessa ei ole enää uskonnonvapautta. Islamin mukaan uskonluopio tulee tappaa, ja ei-muslimeilla - siis juutalaisilla, kristityillä ja zarathustralaisilla, ei esim. ateisteilla - on oikeus harjoittaa uskontoaan vain rajoitetusti, dhimmin, toisenluokan kansalaisen asemassa. Ja jos nämä eivät suostu alistumaan dhimmiyteen, heidät tulee islamin mukaan alistaa tahi tappaa.

    Äänestä

  • jhiguighkjh kirjoitti:

    korjaan, heidät tulee islamin mukaan orjuuttaa tai tappaa.

    Äänestä

  • kpr_m kirjoitti:

    Suomessa on uskonnonvapaus ja herjaajien tulisi muistaa se . Jokainen joutuu vastuuseen sanoistaan jossakin vaiheessa. Ketjun aloittajalle totean : onnea valinnastasi , hienoa kun olet päätöksen tehnyt. Itse olen kristitty joka uskoo yhteen Jumalaan enkä tuomitse toisia.

    Herjaamisesta ei ole kysymys, jos tuo julki totuuden. On hyvin tunteita kuohuttavaa lukea pitkin nettiä Islamin lieveilmiöistä. Kaikissa uskonnoissa niitä on, mutta jostain syystä Islamissa niitä on todella paljon.

    Äänestä

  • kpr_m kirjoitti:

    Suomessa on uskonnonvapaus ja herjaajien tulisi muistaa se . Jokainen joutuu vastuuseen sanoistaan jossakin vaiheessa. Ketjun aloittajalle totean : onnea valinnastasi , hienoa kun olet päätöksen tehnyt. Itse olen kristitty joka uskoo yhteen Jumalaan enkä tuomitse toisia.

    itse olen entinen kristitty.. ja en ymmärrä herjaajia lainkaan..joskaisella tosiaan on uskon vapaus täällä..tulisi suomalaisten myös muistaa sekin. minua hävettää olla suomalainen kun moni täällä herjaa tietämättään asioista sen enempää... jos saisin valita en olisi tahtonut syntyä suomalaisena..mutta kun tapaa kpr_m : n tapaisia hienoja persoonia niin sitä taas muistaa että onneksi meitä suomalaisiakin on todella jaloja ja hyvä sydämisiä!! kiitos.

    Äänestä

Itse olen suomalainen nainen, kristitty vielä ainakin toistaiseksi, asunut muslimimiehen kanssa nyt jo 5-vuotta. Olen tutustunut muslimiperheisiin ja elämme lähinnä muslimipiireissä. Olen ollut huomattavasti tasapainoisempi ja tyytyväisempi elämääni, koska on ollut ystäviä joihin tietää voivansa luottaa tarpeen tullen ja jotka eivät valehtele totuudesta kuten valtaosa suomalaisista tekee. He eivät välttämättä tee tätä tietoisesti, vaan suurin osa epäluuloista tulevat mm. tiedonpuutteesta tai väärinymmärryksestä.

Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, uskokaa tai älkää, oikeaa islamia ei voi muuhun uskontokuntaan kuuluva oppia ja ymmärtää vain lukemalla, vaan heidän keskuudessaan pitää elää, kysellä ja ihmetellä. Tätä eivät voi ymmärtää sellaiset ihmiset, jotka haalivat elämäänsä päihteitä, irtosuhteita, korollista lainaa ym. joilla yrittävät saavuttaa täydellisen tasapainoisen elämän. Kaikki nämä siis, jotka ovat islamissa suuria syntejä. Loppujen lopuksi he masentuvat ja lyyhistyvät, ja huomaavat, että se materia ei kanna ihmistä mihinkään, vaan heiltä puuttuu jokin hengellinen vakaumus. Ja tuolloin, he katuvat sitä mitä esimerkiksi näillä sivuilla puhuvat uskontojen pahuudesta, mutta huomaavat kuitenkin kaivaneensa itselleen kuopan johon lankeavat ja jossa kärsivät. Muista tämä. Anna koirien haukkua.

Kehotukseni siis onkin; jos sinulla on keskusteltavaa muiden kääntyneiden/kääntymistä aikovien kanssa, mene tekemään se mielummin tulevaisuus.org -sivustolle tai jollekin sen kaltaiselle islam-sivustolle. Tämä suomi24 islamsivusto on lähinnä elämäänsä pettyneiden anti-islamistien vapaa-ajanviettokohde, joten älä odota täältä saavasi minkäänlaista tukea tai ylistystä. He eivät ole lukeneet, tai vaikka ovatkin, eivät ymmärrä, koska heidän sydämensä on niin täynnä pahuutta, ja ovat kulkeneet niin pitkään väärää tietä, etteivät löydä sokeudessaan enää tietä taikaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

18w,N kirjoitti:

Moi kaikille tai niinkuin me islamissa sanomme rauhaa jokaiselle.

Olen pari vuotta sitten kääntynyt islamin uskoon. Vastaan ja kerron parhaani mukaan asioista. Vastaan kuitenkin vain asiallisiin kysymyksiin.

Kerron ensin vähän lyhyesti omasta tiestäni. Olen uskonut aina Jumalaan ja ollut kiltti kaikinpuolin. Rukoilin joka ilta. Pyysin Jumalaa näyttämään minulle oikean tien, koska sydämessäni oli niin paljon ristiiriitoja ollessani kristitty. Pyysin Jumalaa, että löytäisin tien joka veisi minut vielä lähemmäksi Häntä mitä koskaan ennen. Tutustuin muslimityttöihin, jotka ottivat "sattumalta" minuun yhteyttä irc-galleriassa ja alettiin jutella ja tapasimmekin. Siitä kiinnostukseni lähti, ystäväni on muslimi, mutta ei tiennyt kauheasti islamista. Varmaan yhtä vähän kuin minäkin siihen aikaan. Mutta aloin ottaa selvää asioista, en halunnut uskoa mitä media sanoo. Aloin lukemaan esim. www.islamopas.com, ihan sen takia koska halusin tietää lisää ja totuuden. Tutustuin myös muihin muslimeihin ja he opettivat minulle tietoa islamista. Käännyin islamiin n. 2 vuotta sitten helmikuussa ja olen sen jälkeen ollut erittäin helpottunut ja onnellinen. Tuntuu, että sisälläni on ollut toivoa koko ajan vaikka on ollut vaikeitakin aikoja. Anteeksi, en osaa kirjoittaa isoa esseetä asiasta, koska olen vielä nuori. Asiaa olisi hirveästi jaettavana. :)

Toivon, että jos joillakin on kysyttävää, kysyy minulta asiallisesti. Yritän parhaani mukaan vastata ja etsiä vastaukset. Minä tiedän todella vähän, koska Islamissa on äärettömästi opittavaa.

Vastailkaahan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu