Stressin oireet?

_Myy_

Lähinnä haluaisin kokemuksia siitä, millaisia fyysisiä/henkisiä oireita teillä on stressistä johtuen ollut? Miten olette yrittäneet stressiä hoitaa? Itsellä opintojen loppuunsaattaminen (lopputyön tekeminen), tulevaisuuden epävarmuus, ystävät asuvat kaukana & ei parisuhdetta > yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne...siinä joitakin minua stressaavia asioita, joista on tullut suuri möykky sisälleni, ennen kuin läheiselleni pystyin asiasta kertomaan, mikä vähän on helpottanut oloa. Silti välillä mieli menee hyvinkin matalaksi, itkettää,eikä mikään kiinnosta.

Fyysisiä oireita: sydämen nopeampi syke, olen miltei lopettanut kofeiinin käytön siksi, kohonnut verenpaine, lisääntynyt hikoilu, kasvojen älytön punoitus lenkillä (näin ei ennen ole ollut), huimaus, niskasäryt, toisinaan univaikeudet...Henkisesti lähinnä vain itkuisuus, mikään ei innosta...Yritän tsempata itseäni sillä, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin, kun vain saan asiat loksahtamaan paikalleen elämässä, esim. saan opinnot päätökseen.

Tosin tämä tilanne on ollut jo päällä aika kauan, ensin en edes itse sitä tajunnut ,huijasin itseänikin, että kaikki on hyvin. Silti epävarmuus kalvaa, entä jos en tulekaan ns. enää ennalleni, koska olen kokenut paljon stressaavampia/pahempia elämäntilanteita/asioita, ja niistä selvinnyt ilman tällaisia oireita. Siksi olen itselleni vihainen ja ärsyyntynyt, miksi en nyt jaksakaan, kuten ennen olen jaksanut. No ainakin tämä purkautuminen vähän helpotti..jos ei muita, niin itseäni. Mutta mielelläni lukisin vastauksia alussa esitettyihin kysymyksiin ja ylipäätään kokemuksia vastaavassa tilanteessa olleilta.

2

1601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M91

      Mulla kanssa oli hirveä stressi päällä vähän aika sitten, että meneekö tää koulu nyt finaaliin vai ei. Lopputyön loppuun saaminen oli aika iso helpotus. Nyt on vaan ollu tosi vaikeeta ku tässä hiljattain tyttökin lähti kiitää elämästä kun meni ihastumaan mun hyvään kaveriin ja muutenkin nykyään tuntuu, että kaikki pienikin stressi kasautuu vaan helpommin sisälle sellaiseksi möykyksi. Pakko tätä on vaan kestää vaikka itkettääki ja on useinki tosi yksinäinen ja masentunu olo.

      Stressi ilmenee henkisinä oireina mulla lähinnä mielialan vaihteluna ja joskus saatan olla vain ihan hiljaa porukassakin kun syvennyn ajattelemaan omaa elämää. Pahinta on vielä se kun yritän syrjäyttää omat tuntemukset ja stressit. Sitten ne kasautuukin ja purkautuu illalla itkuna pois nukkumaan mennessä. Itsellä kans on vaikeuksia saada unta kun alkaa ajattelemaan nykystä elämäntilannetta.

      Oon myös kokenu kaikenlaista vaikka ei ikää nyt niin kauheasti olekkaan ja mulla on vähän samat fiilikset ku sulla sen asian suhteen, että miks mä en tästä pääse yli ku on sitä ennenki selvitty vastaavista olotiloista. On vaan välillä niin paskat fiilikset kaikesta, ettei mikään kiinnosta. Ei se aina oo näin ollu. Kai täs on vaan mentävä päivä kerrallaan ja jaksettava.

      • J..nas

        Pääsykokeet (kova ahdistus viimeiset 3 kk) luo minulle tällä hetkellä paineita. En tiedä johtuuko osaltaan myös omasta elämäntilanteesta (henkisiä paineita), niin en kykene harrastamaan raskasta liikuntaa... Kroppa sanoo vaan seis.

        Oireet ovat: Kylmä hikoilu, pahoinvointi, heikko olo, oksennusreaktiot ja kaikki tämä kestää n. 3 minuuttia. Tämän takia minun on pakko jättää liikunta kesken, ettei käy huonommin.... Olen huolissani toki, lääkäri kehoitti pitämään edes kerran viikossa tauko, ettei kehity rytmihäiriöitä ja viime kädessä paniikkihäiriö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1837
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1534
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe