Opetus kaikille..

Silloin, kun asiat olivat vielä hyvin ajattelin että olet itsestäänselvyys. Sitten yhdessä välissä, kun asiat alkoivat mennä huonosti, tajusin että menetän sinut. Käteni ovat sidotut, en voi tehdä enää mitään. Haluaisin tulla luokesi ja korjata tilanteen. Silloin, kun vielä näytit minulle tunteitasi, ajattelin etten tarvite sinua. Olen nyt viikkoja halunnut sanoa ja näyttää sinulle, että tarvitsen sinua. En pysty elämään ilman sinua. Sinä olet jo luovuttanut meidän suhteemme ja hyväksyn sen, ettet halua enää minua. Et pysty luottamaan minuun. Ajattelet, että haluan satuttaa sinua.
Tämä viesti sopisi varmasti monen meidän elämään, mutta tämä menee miehelle jota minun ei olisi koskaan pitänyt päästää elämästäni pois. Tässä meille kaikille ikävöiville opetus: Jos kohdallenne tulee ihminen, josta välität todella paljon ja jos hänkin välittää sinusta, toimikaa ja heti. Kertokaa tunteenne, älkääkä piilottako tunteitanne. Älkää päästäkö häntä pois luotanne varsinkaan ystävienne tai vanhempien painostusten vuoksi. Sillä meille jokaiselle on annettu tasan yksi elämä. Kukaan muu, ei voi tulla sanomaan toiselle ihmiselle, mitä hän tarvitsee. Kukaan muu ei voi päättää kenenkään puolesta, paitsi itse. Voisin antaa kaiken muun elämästäni pois, jos saisin vielä mahdollisuuden tämän ihastuksen kohteeni kanssa. Sitä tuskin tapahtuu, sillä hän ei enää edes halua nähdä minua. Jos vielä joskus rakastun johonkin uuteen mieheen (jota epäilen vahvasti, sillä sydämeni on rikki), aion antaa kaikkeni jotta suhde onnistuu. En enää aio olla itsekäs, vaan aion ajatella ensin sydämeni kohdetta ja sitten vasta itseäni.
18538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Viisauksia kaikille..
Sisäistäkää palstalaiset..

Äänestä

ei halua nähdä? Luovuttanut? Onko hän kertonut kaiken tuon?

Äänestä
  • Tän palstan kirjottelijat ei opi ikinä mistään mitään.eli hukkaan meni toikin.

    Äänestä

  • En halua alkaa kummemmin selitellä tapahtumaa. Mutta sen voin sanoa, että kyllä hän on sen minulle selvästi näyttänyt. Ei tämä varmaankaan sinulle ole, ei sinun tarvitse sitä pelätä. Hän tuskin edes käy täällä. Nauttii elämästään tällähetkellä. Voin vain syyttää itseäni. Ole sinä viisaampi elämässäsi.

    Äänestä

  • ...meille kirjoitti:

    En halua alkaa kummemmin selitellä tapahtumaa. Mutta sen voin sanoa, että kyllä hän on sen minulle selvästi näyttänyt. Ei tämä varmaankaan sinulle ole, ei sinun tarvitse sitä pelätä. Hän tuskin edes käy täällä. Nauttii elämästään tällähetkellä. Voin vain syyttää itseäni. Ole sinä viisaampi elämässäsi.

    Luojan kiitos ettei mulle ainaskaan tänne kukaan kirjottele.

    Äänestä

  • s.ö.s kirjoitti:

    Luojan kiitos ettei mulle ainaskaan tänne kukaan kirjottele.

    Tuuleen täällä huudellaan ^^

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Tuuleen täällä huudellaan ^^

    Hmm...Taas sorruin tuohon luokattomaan kommenttiini... :(
    Viikonloppuja kaikille...----->Outside..

    Äänestä

Satutit, hienosti osasit leikkiä. Ainakin sen käsityksen siitä sai.

Äänestä
  • Eikös sitä julkisella paikalla treffit järjestetä. Sitähän aina toitotetaan.

    Äänestä

  • kumma, kun käsitetään niin ja näin, mut ei pysähdytä miettimään omaa panosta suhteeseen.
    No, niin, itse sain käsityksen, etten ollut kelvollinen, miltään kantilta, tosiaan ruoho oli vihreämpää kaikkiallla muualla, mut ei siinä lähellä.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    kumma, kun käsitetään niin ja näin, mut ei pysähdytä miettimään omaa panosta suhteeseen.
    No, niin, itse sain käsityksen, etten ollut kelvollinen, miltään kantilta, tosiaan ruoho oli vihreämpää kaikkiallla muualla, mut ei siinä lähellä.

    Eipä ollut tollasest kyse. Enemmänkin siitä kuka jaksaa odottaa ja mitä.

    Äänestä

  • Kuka on satuttanut ja miten ?

    Äänestä

minun mielestäni ihmisen pitää antaa mennä, jos hän itse menee eikä näytä sen kummemmin sinua kaipaavan

kovaa, mutta niin se vaan elämässä on

Äänestä

"Haluaisin tulla luokesi ja korjata tilanteen."

Yksi viesti Fb:ssa voi tehdä ihmeitä. En ole kovin loukkaantunut mistään, nahka on kasvanut paksuksi.

Äänestä
  • Opetus kaikille.se laittaa viestin mihin sitten laittaakaan jolla on asiaa.

    Äänestä

  • s.ö.s kirjoitti:

    Opetus kaikille.se laittaa viestin mihin sitten laittaakaan jolla on asiaa.

    Opetus kaikille..
    Jos saan yhenkin viestin, niin syön vanhentuneen Italianpadan jäänteet, tuosta viereltäni..

    Äänestä

tuo ensimmäinen viesti on koskettava.. voisi osua omalle kohdalle, kaipuu on kova ja haluaisi korjata asioita, mutta minut on jätetty kaiken ulkopuolelle ja syystä jota en tule varmaan ikupäivänä saamaan tietooni, kun savumerkit ei näy 40km:n päähän tai rummutus ei kuule noin pitkälle. Tuollaisen ihmisen kun löysin, niin en tule toista tältä tellukselta löytämään, hänen kanssa oli kaikki mitä tehtiin, niin sanoin kuvaamatonta, että sitä ei tiedä tai tunne ennen kuin on itse sen kokenut, vaikka sitä onnea ei kestänyt kuin muutama kuukausi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaan voi vaikuttaa. Tahtoisin kyllä jatkaa siitä mihin jäätiin..
Rakkauteni liekki palaa ikuisesti tälle löytämälleni ihmiselle..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...meille kirjoitti:

Silloin, kun asiat olivat vielä hyvin ajattelin että olet itsestäänselvyys. Sitten yhdessä välissä, kun asiat alkoivat mennä huonosti, tajusin että menetän sinut. Käteni ovat sidotut, en voi tehdä enää mitään. Haluaisin tulla luokesi ja korjata tilanteen. Silloin, kun vielä näytit minulle tunteitasi, ajattelin etten tarvite sinua. Olen nyt viikkoja halunnut sanoa ja näyttää sinulle, että tarvitsen sinua. En pysty elämään ilman sinua. Sinä olet jo luovuttanut meidän suhteemme ja hyväksyn sen, ettet halua enää minua. Et pysty luottamaan minuun. Ajattelet, että haluan satuttaa sinua.
Tämä viesti sopisi varmasti monen meidän elämään, mutta tämä menee miehelle jota minun ei olisi koskaan pitänyt päästää elämästäni pois. Tässä meille kaikille ikävöiville opetus: Jos kohdallenne tulee ihminen, josta välität todella paljon ja jos hänkin välittää sinusta, toimikaa ja heti. Kertokaa tunteenne, älkääkä piilottako tunteitanne. Älkää päästäkö häntä pois luotanne varsinkaan ystävienne tai vanhempien painostusten vuoksi. Sillä meille jokaiselle on annettu tasan yksi elämä. Kukaan muu, ei voi tulla sanomaan toiselle ihmiselle, mitä hän tarvitsee. Kukaan muu ei voi päättää kenenkään puolesta, paitsi itse. Voisin antaa kaiken muun elämästäni pois, jos saisin vielä mahdollisuuden tämän ihastuksen kohteeni kanssa. Sitä tuskin tapahtuu, sillä hän ei enää edes halua nähdä minua. Jos vielä joskus rakastun johonkin uuteen mieheen (jota epäilen vahvasti, sillä sydämeni on rikki), aion antaa kaikkeni jotta suhde onnistuu. En enää aio olla itsekäs, vaan aion ajatella ensin sydämeni kohdetta ja sitten vasta itseäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu