Pitkään on jo tuntunut siltä, elämällä ei ole mitään merkitystä. Kaikki, mitä teen on turhaa.En muista milloin iloson viimeksi jaksanut tehdä jotain koulun eteen (olen lukion toisella). Nytkin on koeviikko päällä, yhtään en ole lukenut mihinkään kokeeseen. En enää jaksa pakottaa itseäni esittämään kiinnostunutta, kun mikään ei kiinnosta.
Olisin varmaan aikoja sitten mennyt puhumaan jollekin, esimerkiksi opettajalle, jos voisin olla varma, etteivät vanhempani saisi tietää. Äiti muutti pois kotoa viime syksynä ja olen varma, että vanhempani syyttäisivät itseään ja eroa olostani. 15-vuotias sisarenikin on jokseenkin haluton, koulussa menee huonommin kuin ennen ym., mutta hän on avoimempi ja kertoo tuntemuksistaan ainakin jonkun verran. Minä koetan parhaani mukaan esittää kaiken olevan hyvin, sillä jonkun on pidettävä perhe pystyssä. En usko muilla olevan aavistustakaan olostani, onneksi.
Ystävilleni olen hieman vihjaillut olostani, mutta sitten taas nauranut jne. Haluaisin puhua, mutta en uskalla. Näin viimeyönä unta, että kerroin ryhmänohjaajalleni ettei mikään kiinnosta. Unessa olin todella helpottunut, kunnes hän sanoi, että vanhemmilleni on pakko ilmoittaa. Sitten heräsin.
Täytin tässä kuussa 18 vuotta. Olen satunnaisesti myös satuttanut itseäni tarkoituksella. Ainoa asia, mikä tuo elämääni sisältöä on hevosharrastukseni. Eläinten kanssa saan olla juuri se kuka olen. Toisaalta tallilla viettämäni aika on koulutehtävistä pois (niin no, ihan kuin minä niitä tekisin, vaikka olisin kotona...). Kävin opon luona juttelemassa motivaation puutteestani, mutten saanut sanotuksi oikeaa syytä siihen, vaikka hän vihjasi suoraan masennuksesta. Jänistän aina viime hetkellä. En pidä itsestäni, kun olen tällainen laiska paska.
Pyydän anteeksi epäselvää selostusta.
Olisin varmaan aikoja sitten mennyt puhumaan jollekin, esimerkiksi opettajalle, jos voisin olla varma, etteivät vanhempani saisi tietää. Äiti muutti pois kotoa viime syksynä ja olen varma, että vanhempani syyttäisivät itseään ja eroa olostani. 15-vuotias sisarenikin on jokseenkin haluton, koulussa menee huonommin kuin ennen ym., mutta hän on avoimempi ja kertoo tuntemuksistaan ainakin jonkun verran. Minä koetan parhaani mukaan esittää kaiken olevan hyvin, sillä jonkun on pidettävä perhe pystyssä. En usko muilla olevan aavistustakaan olostani, onneksi.
Ystävilleni olen hieman vihjaillut olostani, mutta sitten taas nauranut jne. Haluaisin puhua, mutta en uskalla. Näin viimeyönä unta, että kerroin ryhmänohjaajalleni ettei mikään kiinnosta. Unessa olin todella helpottunut, kunnes hän sanoi, että vanhemmilleni on pakko ilmoittaa. Sitten heräsin.
Täytin tässä kuussa 18 vuotta. Olen satunnaisesti myös satuttanut itseäni tarkoituksella. Ainoa asia, mikä tuo elämääni sisältöä on hevosharrastukseni. Eläinten kanssa saan olla juuri se kuka olen. Toisaalta tallilla viettämäni aika on koulutehtävistä pois (niin no, ihan kuin minä niitä tekisin, vaikka olisin kotona...). Kävin opon luona juttelemassa motivaation puutteestani, mutten saanut sanotuksi oikeaa syytä siihen, vaikka hän vihjasi suoraan masennuksesta. Jänistän aina viime hetkellä. En pidä itsestäni, kun olen tällainen laiska paska.
Pyydän anteeksi epäselvää selostusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Olen sinua vuoden vanhempi ja käyn vielä lukiota(minulla on 4 vuoden suunnitelma, pitäis päästä pois vuoden päästä).
Minulla on aivan sama ongelma, ei jaksa kiinnostaa mikään opiskelu, en kuitenkaan osaa, sängystä on vaikea päästä ylös, masentaa jne. Varsinkin arvottomuuden tunne ja "en kuitenkaan osaa"-ajatukset ovat vahvimmillaan. En tiedä valmistunko ikinä, sillä en välttämättä ehdi saamaan pakollisia kursseja tehtyä.
Lintsasin aina opo-keskusteluista, en halunnut kuulla "kohta sinut potkitaan koulusta ulos" litaniaa. Opiskeluani on yritetty pelastaa moneen otteeseen(ensin vaihtamalla 3,5 vuoden ohjelmaksi, sitten 4 vuoden ja sitten alentamalla kurssimäärää vaihtamalla aikuisopiskelijaksi) ja minusta tuntuu että petän kaikki, jos en valmistu. Kirjoitukset eivät ole minulle ongelma, uskon että pärjään niissä. Ongelmani on siis kurssien läpäiseminen, joka yleensä jää palautettavien tehtävien tekemättä jättämiseksi ym.
Elän ainoastaan minua rakastavien ihmisten takia, perheen ja poikaystävän. Hyviä ystäviä on ainoastaan ehkä yksi tai kaksi mutta loppujenlopuksi eivät he minua tunne.
Olen rämpinyt eteenpäin jo vuosia, ala-asteelta asti.
Enkä tietenkään uskalla kertoa tai puhua kenellekään mistään, samoista syistä kuin sinä.
Voimia elämään, kaikki järjestyy kyllä! Jos tuntuu liian pahalta niin mene sanomaan terkkarille että et enää jaksa(aika ironista minun antaa tälläisia neuvoja haha).