Hei!
Meillä on valitettavasti erittäin tulehtuneet välit lapseni äidin kanssa, ja yrityksistäni huolimatta keskusteluyhteyttä ei synny. Lapsi on muutaman vuoden ikäinen, ja edes häntä hakiessani ja viedessäni tämä nainen ei puhu sanaakaan tai katso päälleni. Olen yrittänyt lähestyä häntä varovasti sähköpostitse, ja toivonut lapsen takia, että yrittäisimme vaihtaa edes muutaman sanan noissa tilanteissa. Lapsi kasvaa, ja alkaa pian ymmärtää (aistii varmasti jo nyt) kireän ilmapiirin. Surullista!
Nyt lapseni äiti on mennyt naimisiin, ja toivoinkin uuden miehen ja uuden, iloisen tilanteen tuovan hänelle muutakin ajateltavaa. Minuun ei tarvitsisi purkaa tuota passiivista aggressiivisuutta. Vaan ei.
Nyt pelkäänkin, että uusi mies haluaa adoptoida lapseni. Exälläni on nyt yksinhuoltajuus.
Tämä ei kai onnistune? Olen töissäkäyvä, raitis, normaali mies ja hoidan aina elatusmaksut ajallani. Ja ostan tietenkin muutakin, kuskaan lasta kerhoihin, osallistun jne.
Kokemuksia?
Ja millä saisin naisen ymmärtämään, että on lapsen turvallisuudentunteen kannalta VÄLTTÄMÄTÖNTÄ tulla toimeen edes jollain tapaa? Ehdotuksia? Meille ei ole edes tapahtunut mitään ikävää ja likaista, jonka vuoksi hän ei sietäisi minua. Lapsi vaan sai alkunsa, kun emme edes seurustellet, emmekä tunteneet vielä kovin hyvin. Kaksi yksinäistä vietti joitakin iltoja yhdessä, ja hups. Yritimme asua yhdessä lapsen ensimmäisen vuoden ajan, mutta arki ei sujunut kummankaan mielestä. Lapsen parhaaksi päätimme yhdessä erota, jotta lapsella ei olisi katkerat, elämäänsä pettyneet vanhemmat.
Lapsi on parasta elämässäni, enkä tietenkään siksi kadu mitään. Moni asia vaan on tullut niin yllätyksenä, kun lapsen äitiä ei tunne oikeastaan lainkaan.
Meillä on valitettavasti erittäin tulehtuneet välit lapseni äidin kanssa, ja yrityksistäni huolimatta keskusteluyhteyttä ei synny. Lapsi on muutaman vuoden ikäinen, ja edes häntä hakiessani ja viedessäni tämä nainen ei puhu sanaakaan tai katso päälleni. Olen yrittänyt lähestyä häntä varovasti sähköpostitse, ja toivonut lapsen takia, että yrittäisimme vaihtaa edes muutaman sanan noissa tilanteissa. Lapsi kasvaa, ja alkaa pian ymmärtää (aistii varmasti jo nyt) kireän ilmapiirin. Surullista!
Nyt lapseni äiti on mennyt naimisiin, ja toivoinkin uuden miehen ja uuden, iloisen tilanteen tuovan hänelle muutakin ajateltavaa. Minuun ei tarvitsisi purkaa tuota passiivista aggressiivisuutta. Vaan ei.
Nyt pelkäänkin, että uusi mies haluaa adoptoida lapseni. Exälläni on nyt yksinhuoltajuus.
Tämä ei kai onnistune? Olen töissäkäyvä, raitis, normaali mies ja hoidan aina elatusmaksut ajallani. Ja ostan tietenkin muutakin, kuskaan lasta kerhoihin, osallistun jne.
Kokemuksia?
Ja millä saisin naisen ymmärtämään, että on lapsen turvallisuudentunteen kannalta VÄLTTÄMÄTÖNTÄ tulla toimeen edes jollain tapaa? Ehdotuksia? Meille ei ole edes tapahtunut mitään ikävää ja likaista, jonka vuoksi hän ei sietäisi minua. Lapsi vaan sai alkunsa, kun emme edes seurustellet, emmekä tunteneet vielä kovin hyvin. Kaksi yksinäistä vietti joitakin iltoja yhdessä, ja hups. Yritimme asua yhdessä lapsen ensimmäisen vuoden ajan, mutta arki ei sujunut kummankaan mielestä. Lapsen parhaaksi päätimme yhdessä erota, jotta lapsella ei olisi katkerat, elämäänsä pettyneet vanhemmat.
Lapsi on parasta elämässäni, enkä tietenkään siksi kadu mitään. Moni asia vaan on tullut niin yllätyksenä, kun lapsen äitiä ei tunne oikeastaan lainkaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kukaan voi lastasi adoptoida vaikka sinulla ei huoltajuutta olekaan. Sinä olet lapsen isä ja tulet aina olemaan.
Adoptoida ei voi ilman vanhemman suostumusta, huoltajuus ei asiaan vaikuta.