Koulujen loppuminen

Aiotteko ostaa ala-ikäiselle peruskoulun päättävälle nuorelle alkoholia päättäjäisbileihin? Entä vuotta vanhempien kohdalla?
24692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Häh?! No ei tietenkään!!! Eihän siinä ole mitään järjen hiventäkään, eikä edes laillista!

Äänestä

ole tapana edes juhlia kotona peruskoulun loppumista sen kummemmin....juhlivat omissa oloissaan jos juhlivat,meillä poika ei juhlinut mitenkään missään....ammattiin valmistuminen,lukio yms on sitten eri juttu,mutta nekin kotona ihan kahvikekkereinä

Äänestä
  • meillä tuo kati tyttönen on 14-vuotias eli hänellä on vielä vuosi peruskoulua edessä ja niin minä oon sanonut että 9-luokalla voin antaa hänen maistaa alkoholia ja tupakkaa KOTONA VALVOVAN SILMÄN ALLA. ja sitten kun peruskoulu loppuu hän saa juoda kohtuudella. ei tarvitse tässä elämässä jokaista lain pilkkua nussia, ajatelkaa nytten jos annatte lapsenne alkaa vasta 18-vuotiaana katsomaan tiettyjä elokuvia ja juomaan niin voin sanoa että työ kasvatatte lastanne vielä 25-vuotiaaks asti kotona ! nuo lait on herkempiä ihmisiä varten, ja minusta 16-vuotiaan keho ja kehitys kaikkiaan on jo sen verran kypsää että hänhän saisi töitä yms. niin en luule että alkoholikaan enää kovin pahaa vaikutusta tekee kun sitä käytetään OIKEIN. eli älä ole lapsellesi tiukkapipo kaikissa määrin, hän ei ole enää mikään pieni. jos ostat juomista niin sixpäkki korkeintaan ja sillä sipuli.

    ps. itse tuli otettua kanssa pullo 16-vuotiaana käteen ja nykyään olen 32-vuotias, ei siitä mtn pahaa minulle seurannut !

    Äänestä

  • mammma-78 kirjoitti:

    meillä tuo kati tyttönen on 14-vuotias eli hänellä on vielä vuosi peruskoulua edessä ja niin minä oon sanonut että 9-luokalla voin antaa hänen maistaa alkoholia ja tupakkaa KOTONA VALVOVAN SILMÄN ALLA. ja sitten kun peruskoulu loppuu hän saa juoda kohtuudella. ei tarvitse tässä elämässä jokaista lain pilkkua nussia, ajatelkaa nytten jos annatte lapsenne alkaa vasta 18-vuotiaana katsomaan tiettyjä elokuvia ja juomaan niin voin sanoa että työ kasvatatte lastanne vielä 25-vuotiaaks asti kotona ! nuo lait on herkempiä ihmisiä varten, ja minusta 16-vuotiaan keho ja kehitys kaikkiaan on jo sen verran kypsää että hänhän saisi töitä yms. niin en luule että alkoholikaan enää kovin pahaa vaikutusta tekee kun sitä käytetään OIKEIN. eli älä ole lapsellesi tiukkapipo kaikissa määrin, hän ei ole enää mikään pieni. jos ostat juomista niin sixpäkki korkeintaan ja sillä sipuli.

    " itse tuli otettua kanssa pullo 16-vuotiaana käteen ja nykyään olen 32-vuotias, ei siitä mtn pahaa minulle seurannut ! "

    Minusta ainakin kertomasi toimintatapa oman yläasteikäisesi suhteen viittaa ajattelun niukkuuteen, jos ei peräti totaaliseen puuttumiseen. Mutta todennäköisesti tilanne on ollut sama jo ennen pulloon tarttumistasi. Ikävä vaan, että siirrät tällaista vastuuttomuutta seuraaville sukupolville ja annat omien lastesi saattaa aivonsa samaan kuntoon kuin omasi!

    Sixpack tuonikäiselle!!?? Ei ikinä! Minäkin olen jo aikuinen ihminen, enkä edes kovin pieni, ja silti sixpack on minullekin ihan tarpeeksi! Omat lapseni saivat todellakin alkoholia vasta aikuistuttuaan, enkä ainakaan tiedä heidän yhtä siiderilasillista enempää sitä ennen juoneen. Eivät kyllä koskaan halunneetkaan! Edelleenkin alkoholinkäyttö on hyvin vähäistä. Mutta kai ne on nuo luuserit erikseen ja onhan se syrjäytyneisyys jo monissa tutkimuksissakin todettu periytyväksi.

    Ottakaa huomioon, että se kotoa saatu "eväs" on vain lisä siihen, mitä saadaan kaverit hakemaan tai nyysimään vanhempien viinakaapista!

    Äänestä

  • Selväpää kirjoitti:

    "Ottakaa huomioon, että se kotoa saatu "eväs" on vain lisä siihen, mitä saadaan kaverit hakemaan tai nyysimään vanhempien viinakaapista! "

    Eli siis hyväksyt "hiljaisesti" lapsesi juomisen, kunhan ei saa varmasti turvallista juomaa sinulta? Sanonpa vaan, että on varmasti todella turvallista juoda toisten metanoli-lasinpesuneste-sekoituksia, kuin että itse ostaisit pari siideriä lapselle; nuori tietäisi varmasti mitä juo ja että se on turvallista!

    Äänestä

  • hgfr kirjoitti:

    Tyhmäkö olet vai näytteletkö noin hyvin? Kamalaa, millaisissa piireissä sinä ja lapsesi liikutte, jos juihlajuomat ovat tuollaisia! Lapseni eivät todellakaan juoneet ennen täysi-ikäisyyttään ja edelleenkin alkoholin käyttö on hyvin vähäistä! Usko nyt vaan!

    Puolisoni ja minä kasvatimme heidät kunnon ihmisiksi. Jos oma penskasi juo mitä tahansa ja miten paljon tahansa, mene itseesi ja sääli lastasi. Eikö sinulla ole vastuu ja määräysvalta siitä, mitä alaikäinen tekee?! Ihmeellistä, että kaikki eivät usko kunnollisia nuoria olevan olemassakaan!

    Äänestä

  • mammma-78 kirjoitti:

    meillä tuo kati tyttönen on 14-vuotias eli hänellä on vielä vuosi peruskoulua edessä ja niin minä oon sanonut että 9-luokalla voin antaa hänen maistaa alkoholia ja tupakkaa KOTONA VALVOVAN SILMÄN ALLA. ja sitten kun peruskoulu loppuu hän saa juoda kohtuudella. ei tarvitse tässä elämässä jokaista lain pilkkua nussia, ajatelkaa nytten jos annatte lapsenne alkaa vasta 18-vuotiaana katsomaan tiettyjä elokuvia ja juomaan niin voin sanoa että työ kasvatatte lastanne vielä 25-vuotiaaks asti kotona ! nuo lait on herkempiä ihmisiä varten, ja minusta 16-vuotiaan keho ja kehitys kaikkiaan on jo sen verran kypsää että hänhän saisi töitä yms. niin en luule että alkoholikaan enää kovin pahaa vaikutusta tekee kun sitä käytetään OIKEIN. eli älä ole lapsellesi tiukkapipo kaikissa määrin, hän ei ole enää mikään pieni. jos ostat juomista niin sixpäkki korkeintaan ja sillä sipuli.

    ps. itse tuli otettua kanssa pullo 16-vuotiaana käteen ja nykyään olen 32-vuotias, ei siitä mtn pahaa minulle seurannut !

    ei selvästi....

    Äänestä

sä aikuinen jolla on kouluikäisiä lapsia, vai oletko lapsi joka kyselee miten muissa perheissä toimitaan, jotta voit kitistä omille vanhemmille et, MUUTKIN OSTAA???

Aikuinen tietää että ala-ikäiselle lapselle on rikos ostaa alkoholia!! Joten päättelen sun olevan lapsi.

KUKAAN VASTUUNTUNTOINEN ÄITI JA ISÄ EI OSTA. Sehän on itsestään selvä asia.

Äänestä
  • miten muissa perheissä tehdään.

    Ja oma vastaukseni on selkeä EI.

    Äänestä

Edesvastuuton kysymys!
Ei kukaan vastuullinen vanhempi osta alaikäiselle lapselleen alkoholia, lakikin sen kieltää!
Tiedän kylläkin vanhempia jotka tekee näin, puolustelevat tekemisiään, että niin kasvatetaan OIKEIN alkoholin käyttäjäksi, toisin on kuitenkin käynyt, vanhemmat näyttää omalla käytöksellään oikeat tavat, niin myös tässäkin tapauksessa, jo lakien noudattaminen kuuluu myös vanhemmille ja olla esimerkillinen vanhempi, lapsikin tietää lait...vanhemmat polkee ne, miten voi näin kasvattaa kunnon kansalaisia, periaatteella lait on olemassa, mutta niitä ei tartte noudattaa!

Äänestä

Ei ole sallittua. Miksi pitäisi olla alkoa?

Äänestä

...Isä ja äiti,(myös uudet puolisot) huom! OLETTE LASTEN VANHEMPIA,ETTE KAVEREITA!Näin ollen vanhempien tulee muistaa heille kuuluva vastuu ja velvollisuus.Vaikka ne teini-ikäiset mirkut ja jampat kertovat jo kokeilleensa pussikaljaa/siideriä,asiaa ei tule viitata kintaalla,saatikka nyt mennä vastoin lakia,ostamaan nuorelle juhlajuomia!Nuori varmasti kapinoi ja mussuttaa,koska "kiva" vanhempi tekisi niin,mutta vastuu on vanhemmilla.Ja heidän velvollisuus on tietää,mitä,missä ja keiden kanssa nuori aikaansa viettää!

Äänestä

EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Minun kasvatustavoissani ja aivoissani ei ole mitään vikaa eli katso miten puhut!

    Jos kasvatan 14-vuotiasta lastani näin niin olenko huono äiti:
    - Tyttöni sai alkaa vasta meikkaamaan 6-luokan todistusten jaosta lähtien ja siihenkin riittää pelkkä meikkivoide ja ripsiväri. Alkaa laittelemaan hiuksia muotoilutuotteiden kanssa sekä värjäilemään. ( Eli varmaan ajattelet tyttäreni Katin olevan kamala pakkelinaama, puskiin sammuva pissis ja kylillä myymässä persettä jotta saisi rahaa tupakkaan.. hän on kaukana siitä... !
    - Meikkejä ostetaan vain lomilla eli niitä tulee muutenkin käyttää säästeliäästi.
    - 13-vuotiaana meillä sai myöskin ottaa vasta ensimmäinen lävistyksensä korvakorut.
    - 13v hän sai myöskin alkaa katsomaan k-15 ja k-18 ohjelmia, pelaamaan pelejä.
    - Tietokone raja poistui, hän sai lisätä kuviaan gallerioihin ja olla siinä niin paljon kuin haluaa ( tunti päivässä oli aiemmin ) mutta niin että kaikki pääsevät halutessaan käymään. Arkisin koneen tulee viim. olla kiinni 21:00.
    - 13-vuotiaana hänet laitettiin jo kesätöille mansikka maalle ja nyt hän sai alkaa käydä shoppailemassa kavereiden kanssa kun osaa ostaa asialliset vaatteet. Ennen oli aina äiti mukana.
    - Yökylä reissujen takia vanhempien ei tarvinnut enää soitella.
    - Koulusta hän otti nyt itse vastuun ja koulusta sai myöskin mennä suoraan kavereille.

    - Kotiintulo aika muuttui arkisin 20:00 ja viikonloppuisin 22:00 saakka. Varsinaista nukkumaan meno aikaa meillä ei ole mutta arkisin pyritään olemaan nukkumassa 22:00 ja jos sunnuntaina ei väsytä heti niin viim. 23:00.
    - ALKOHOLI JA TUPAKKA OVAT EHDOTTOMASTI KIELLETTYJÄ, NIISTÄ SEURAA KUUKAUDEN KOTIARESTI JOSSA LÄHTEE KÄNNYKKÄ JA TIETOKONE MYÖSKIN POIS. JOS TÄMÄ ON TARVETTA TOISTAA KOLMESTI, NIIN SITTEN MENNÄÄN JO PSYKOLOGILLE JUTTELEMAAN. NORMAALISTI RANGAISTUS ON KAHDEN VIIKON KOTIARESTI.

    Se mitä tulee sitten 15-vuotiaaseen mitä Kati on kuukauden kuluttua:
    - Hän saa ottaa jos haluaa nyt jonkun muun lävistyksen huuli, napa, nenä tms. tatuointeihin en anna ennen lupaa kun on 18-vuotta täyttänyt.
    - Vanhemmat voivat antaa lapsen maistaa kotona alkoholia ja tupakkaa.
    - 15-vuotiaan kotiintulo aika on edelleen arkisin 20:00 mutta viikonloppuisin sitä voidaan siirtää 23:00 saakka.

    16-18vuotias ( Nuori aikuinen )
    - 16-vuotias on tarpeeksi vanha tajuamaan alkoholin ja tupakan riskit kun niitä on toitotettu joka puolella eli hän saa nyt juoda ja polttaa. polttamista en toki toivo, itsekään en tupakoi.
    - 16-vuotias tyttö voi alkaa jo meikkaamaan enemmän kunhan osaa sen siististi eli kulmat, luomiväri, kajaali yms. Pukeentuminenkin voi alkaa naisellistumaan eli asusteeseen voi mm. tulla korkokengät ja pojankin on aika kasvaa mieheksi.
    - 16-vuotias voi hankkia jo vakituista työtä tai sitten pelkästään opiskelun sivuun. ( Itsehhän alotin jo työt tuossa iässä)
    - Saa lähteä kavereiden kanssa pidemmille reissuille kuten esim. festareille
    - Rangaistuskeinojakaan ei enää ole, pyritään arkisin kuitenkin olemaan ajoissa kotona ettei koulu kärsisi 20:00 mutta viikonloppuisin kotiintulo aikoja ei enää ole.

    18-vuotias = Aikuinen.
    - Valmis muuttamaan kotoa pois..

    KASVATANKO MINÄ MUKA LASTANI JOTENKIN HUONOSTI ELÄMÄN TIELLE...... !? .

    Äänestä

  • mammma-78 kirjoitti:

    Minun kasvatustavoissani ja aivoissani ei ole mitään vikaa eli katso miten puhut!

    Tässä kohdat, joihin jaksan kommentoida:
    "- Vanhemmat voivat antaa lapsen maistaa kotona alkoholia ja tupakkaa.
    - 16-vuotias on tarpeeksi vanha tajuamaan alkoholin ja tupakan riskit kun niitä on toitotettu joka puolella eli hän saa nyt juoda ja polttaa. polttamista en toki toivo, itsekään en tupakoi."

    Laki kieltää alle 18-vuotiaan alkoholinkäytön, alkoholin hallussapidon ja alaikäiselle ostamisen. Tässä rikotaan lakia. Vanhempi kieltää päihteidenkäytön alaikäisiltä.

    "18-vuotias = Aikuinen.
    - Valmis muuttamaan kotoa pois.. "

    18-vuotias on kaikkea muuta kuin aikuinen ja valmis muuttamaan kotoa pois. Mikä kiire, anna lasten kasvaa rauhassa.

    Äänestä

  • edellinen kirj. kirjoitti:

    On ihan kamala rikos nyt tarjota 16-vuotiaalle holia , vittu suoraansanottuna tuolla juoksee raiskaajia ja tappajia ympäriä kyliä ja kaupunkeja niin luuletko että poliisit jaksaa todella simputtaa tollasista pikkujutuista.. ! et sinä joudu tai lapsesi helvettiin , jos et jokaista lakipykälää noudata. Minä en halua täysin lain pykälien mukaan kasvattaa lastani, haluan itse ( MINÄ ITSE JA HUOM. KONTROLLOIDA TIETTYJÄ ASIOITA ITSE MITENKÄ NE PARHAAKSI NÄEN ) Alkoholi ei ole sama asia kuin huume neula, sitä voidaan nauttia lasillisina pelkkää viiniäkin joka auttaa rentoutumaan ja olutkin on omalla tavallaan terveellistä olen lukenut ilta-sanomista missä näiden alkoholi juomien haittoja ja hyviäkin puolia vertailtiin, jossakin tilanteessa se voi auttaa nuoresta myöskin sosiaalisemman.

    LAKI RIKKOO MEITÄ , ME EMME RIKO AINA LAKIA.

    ja kiellätkö muka 18-vuotiaan lapsesi muuttamasta pois kotoa, minusta on niin hienoa että he aikuistuvat !

    Ai sä haluat jo tuossa vaiheessa opettaa lapsen tarvitsemaan alkoholia, siihen että voi olla sosiaalinen ja seurustella ihmisten kanssa?? Todella järkevää.

    En ole sanonut kieltäväni 18-vuotiaalta kotoa muuttamista, totesin vaan, että 18 v ei ole aikuinen vain täysi-ikäinen.

    Äänestä

  • mammma-78 kirjoitti:

    Minun kasvatustavoissani ja aivoissani ei ole mitään vikaa eli katso miten puhut!

    Jos kasvatan 14-vuotiasta lastani näin niin olenko huono äiti:
    - Tyttöni sai alkaa vasta meikkaamaan 6-luokan todistusten jaosta lähtien ja siihenkin riittää pelkkä meikkivoide ja ripsiväri. Alkaa laittelemaan hiuksia muotoilutuotteiden kanssa sekä värjäilemään. ( Eli varmaan ajattelet tyttäreni Katin olevan kamala pakkelinaama, puskiin sammuva pissis ja kylillä myymässä persettä jotta saisi rahaa tupakkaan.. hän on kaukana siitä... !
    - Meikkejä ostetaan vain lomilla eli niitä tulee muutenkin käyttää säästeliäästi.
    - 13-vuotiaana meillä sai myöskin ottaa vasta ensimmäinen lävistyksensä korvakorut.
    - 13v hän sai myöskin alkaa katsomaan k-15 ja k-18 ohjelmia, pelaamaan pelejä.
    - Tietokone raja poistui, hän sai lisätä kuviaan gallerioihin ja olla siinä niin paljon kuin haluaa ( tunti päivässä oli aiemmin ) mutta niin että kaikki pääsevät halutessaan käymään. Arkisin koneen tulee viim. olla kiinni 21:00.
    - 13-vuotiaana hänet laitettiin jo kesätöille mansikka maalle ja nyt hän sai alkaa käydä shoppailemassa kavereiden kanssa kun osaa ostaa asialliset vaatteet. Ennen oli aina äiti mukana.
    - Yökylä reissujen takia vanhempien ei tarvinnut enää soitella.
    - Koulusta hän otti nyt itse vastuun ja koulusta sai myöskin mennä suoraan kavereille.

    - Kotiintulo aika muuttui arkisin 20:00 ja viikonloppuisin 22:00 saakka. Varsinaista nukkumaan meno aikaa meillä ei ole mutta arkisin pyritään olemaan nukkumassa 22:00 ja jos sunnuntaina ei väsytä heti niin viim. 23:00.
    - ALKOHOLI JA TUPAKKA OVAT EHDOTTOMASTI KIELLETTYJÄ, NIISTÄ SEURAA KUUKAUDEN KOTIARESTI JOSSA LÄHTEE KÄNNYKKÄ JA TIETOKONE MYÖSKIN POIS. JOS TÄMÄ ON TARVETTA TOISTAA KOLMESTI, NIIN SITTEN MENNÄÄN JO PSYKOLOGILLE JUTTELEMAAN. NORMAALISTI RANGAISTUS ON KAHDEN VIIKON KOTIARESTI.

    Se mitä tulee sitten 15-vuotiaaseen mitä Kati on kuukauden kuluttua:
    - Hän saa ottaa jos haluaa nyt jonkun muun lävistyksen huuli, napa, nenä tms. tatuointeihin en anna ennen lupaa kun on 18-vuotta täyttänyt.
    - Vanhemmat voivat antaa lapsen maistaa kotona alkoholia ja tupakkaa.
    - 15-vuotiaan kotiintulo aika on edelleen arkisin 20:00 mutta viikonloppuisin sitä voidaan siirtää 23:00 saakka.

    16-18vuotias ( Nuori aikuinen )
    - 16-vuotias on tarpeeksi vanha tajuamaan alkoholin ja tupakan riskit kun niitä on toitotettu joka puolella eli hän saa nyt juoda ja polttaa. polttamista en toki toivo, itsekään en tupakoi.
    - 16-vuotias tyttö voi alkaa jo meikkaamaan enemmän kunhan osaa sen siististi eli kulmat, luomiväri, kajaali yms. Pukeentuminenkin voi alkaa naisellistumaan eli asusteeseen voi mm. tulla korkokengät ja pojankin on aika kasvaa mieheksi.
    - 16-vuotias voi hankkia jo vakituista työtä tai sitten pelkästään opiskelun sivuun. ( Itsehhän alotin jo työt tuossa iässä)
    - Saa lähteä kavereiden kanssa pidemmille reissuille kuten esim. festareille
    - Rangaistuskeinojakaan ei enää ole, pyritään arkisin kuitenkin olemaan ajoissa kotona ettei koulu kärsisi 20:00 mutta viikonloppuisin kotiintulo aikoja ei enää ole.

    18-vuotias = Aikuinen.
    - Valmis muuttamaan kotoa pois..

    KASVATANKO MINÄ MUKA LASTANI JOTENKIN HUONOSTI ELÄMÄN TIELLE...... !? .

    En halua riidellä vaan herättää keskustelua.

    Minä ihmettelen tuota, että otat esimerkiksi kesätöitä tai työn tekoa yleensä rajoittavat iät samaan aikaan esille kun puhutaan ihan muusta asiasta. Työn tekeminen on positiivinen asia (sopivissa rajoissa tietysti), mutta esimerkiksi tupakan polttaminen ei ole.

    Meikkaamisella tai shoppailulla ei mielestäni myöskään ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa, mutta K-15 ja K-18 elokuvilla on. Meidän lapset eivät niitä minun luvallani katso koskaan, mutta toki minun lupaani ei niihin tarvita sitten kun ikää on riittävästi.

    Kotiintuloaikasi kuulostavat kohtuullisilta, enkä pidä lävistyksiä kovinkaan vakavana, joten lävistysrajoituskin on mielestäni ok. Ymmärrän myös alkoholin maistamisen luvan kanssa kotona 15-vuotiaana, mutta siis vain kotona esimerkiksi ruokapöydässä viiniä ruuan kanssa, mutta en hyväksyisi lapsellani kännejä tai kavereiden kanssa ryyppäämistä. Tupakkaan ei todellakaan tule lupaa koskaan.

    Kuten lakikin sanoo, 16-vuotias ei todellakaan ole valmis ymmärtämään tupakan riskiä. Sen voi päätellä myös siitä, että en usko olevan kovinkaan montaa oikeasti aikuista (eli vaikka 25--> olevaa, joka on tyytyväinen tupakoimiseensa. Kukaan ei halua tehdä sitä koko elämäänsä, kukaan ei halua kärsiä sen aiheuttamista vaivoista tai kuolla siihen. Kukaan ei halua käyttää niin valtavia summia rahaa tupakkaan kuin joutuu käyttämään. 16-vuotias on vielä aivan liian kuolematon, eikä todella tiedä, mihin on ryhtymässä. Myöskään fysikaalisesti sen ikäisen elimistö ei ole kykeneväinen käsittelemään alkoholia samoin kuin aikuisen, joten ainakaan suurempi juominen ei ole suotavaa.

    Edelleen työnteko on suorastaan suotavaa, joten siihen kannustaisin jokaista 16-vuotiasta (taaskin kohtuullisesti). 18-vuotias on valmis lähtemään kotoa ja mahdollisesti jo aikaisemminkin. Tämähän on yksilökohtaista, itse lähdin 17-vuotiaana enkä hetkeäkään liian aikaisin.

    Äänestä

edes kysyy, jos ostat se on rikos.

Äänestä

tää teksti (varsinkin loppu) jos olette meinannu ostaa alkoa alaikäsille koulunlopun juhlimista varten. Se on rikos ja jos nuori tavataan alkon kanssa se on myös lastensuojeluasia!!

Äänestä

Minulla ei ole vielä sen ikäisiä lapsia että he edes alkoholin kokeilemista miettisivät, en ainakaan usko niin. Mutta en tule koskaan ostamaan lapsilleni alkoholia(ehkä joskus sitten täysi ikäisyyden kynnyksellä lahjaksi), luulen kuitenkin että he tulevat sitä käyttämään ennen kuin täysi ikäisiä ovat. Itse käytin ekan kerran 14 vuotiaana, ja join muistaakseni 3 lonkeroa, ja voin siitä määrästä jo todella pahoin, en jäänyt kiinni. Sittemmin kotibileissä juotiin viiniä(jonka joku oli saanut jonkun hakemaan) ja muutenkin alkoholia käytettiin ennen täysi ikäisyyttä, mutta ei joka viikonloppu, vaan joskus kokeillen..tosin ammattikoulussa ollessani jo 17 vuotiaana kävin ravintoloissa. Ja muutin pois kotoa 18 vuotiaana..ihan omasta tahdostani. Vanhempani ovat ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jotka eivät ala ikäisen juomista sallineet, mutta siksi tenkin sen salassa. Siskoni jopa sekoittivat kotikaapeista löytyviin pulloihin vettä sekaan ja näin ollen siis varastivat kotoa alkoholia.
Muistakaahan nyt kuitenkin valistaa lapsianne(vaikka ette millään uskokkaan että kullamurut pulloon koskisi) että vain avaamattomasta pullosta, mieluiten suomalaisesta saa maistaa, jos niin pakko on tehdä. Itse varmaan kiertoteiden kerron tai luen lehdestä, mitä on käynyt kun on tuntemattomilta hankkinut tai omai sekoituksiaan yrittänyt tehdä.
Ja sitten...nyt on nyt, voihan se olla kun esikoiseni ensi kerran tulee minulta kysymään että hankinko? mieli on jo toinen, en kuitenkaan haluaisi suuttua niin että sitten se tehtäisi tosiaan niin salassa, että ei lapsi uskaltaisi kotiin tulla/soittaa huonon kokeilun jälkeen.

Äänestä

Ostan joka viikonloppu 12-vuotiaalle pojalleni sixpäkin kaljaa ja askin smarttia. On se paljon mukavempaa juoda kahestaan ku ittekseen kellarissa. Itse polttelen bajaa, mutta sitä tarjoan pojalleni vasta kun hän pääsee ripille. Sillä tavalla puhdistamme Jeesuksen hänestä irti. Ja kaikki, jotka arvostelee, niin kannabis on paljon terveellisempää kuin alkoholi ja tulee rennompi fiilis. PS. Porttiteoria on paskaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

97320 kirjoitti:

Aiotteko ostaa ala-ikäiselle peruskoulun päättävälle nuorelle alkoholia päättäjäisbileihin? Entä vuotta vanhempien kohdalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu