miten paljon on .....?

Bi-seksuaaleja, homoja ,lesboja jne. Kaikesta päätellen niitä onkin aika paljon, paljon enemmän kuin me arvaammekaan. Seksi kiinnostaa paljon , sehän on yksi kantava voima elämässä ,joskaan ei kaikkein tärkein. Itse olen hetero , mutta haluan tietää.
1438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

1940-luvun lopulla tehty nk. Kinseyn raportti lajitteli ihmiset skaalalle täysin heteroseksuaaleista täysin homoseksuaaleihin, ja valtaosa ihmisistä asettui näiden ääripäiden väliin. Tällä asteikolla 0 oli heteroseksuaali ilman minkäänlaista homoseksuaalisuutta ja 6 homoseksuaali ilman vähäisintäkään heteroseksuaalisuutta. Kinseyn mukaan 46% tutkituista miehistä oli selkeästi biseksuaalisia, 11,6% asettui asteikolla kohtaan 3, eli oli tasapuolisesti kummastakin sukupuolesta kiinnostuneita. Naisilla luvut olivat pienempiä. Kaikenkaikkiaan Kinseyn mukaan asteikon ääripäihin ihmisistä asettuu vain n. 5-10% kumpaankin, kun mukaan otetaan käytännön seksuaalisten kokemusten ja seksuaalisen itsemäärittelyn lisäksi myös fantasiat ja sukupuolisen kiinnostuksen tunteet.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tutkimus tehtiin 40-luvun USA:ssa, kauan ennen seksuaalisen vapautumisen aikoja. Olisi mielenkiintoista tietää millaisiin lukuihin päädyttäisiin, mikäli vastaava tutkimus tehtäisiin nykypäivänä jossakin pohjoismaassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko tietoa kirjoitti:

Bi-seksuaaleja, homoja ,lesboja jne. Kaikesta päätellen niitä onkin aika paljon, paljon enemmän kuin me arvaammekaan. Seksi kiinnostaa paljon , sehän on yksi kantava voima elämässä ,joskaan ei kaikkein tärkein. Itse olen hetero , mutta haluan tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu