Sain muutama päivä sitten tietää olevani raskaana. Itselle ei ensin tullut kummempaa intoa eikä suruakaan... Ihme. Mutta lapsen isä ei innostunut. Kuulemma taloudelliset ongelmat olisivat edessä ja hän ei ole valmis isäksi.
Meillä menee parisuhteemme kannalta aivan mainiosti. Tuntuu siltä että voisin hänen kanssaan kasvattaa tämän lapsen ja olla yhdessä pitkälle tulevaisuuteen asti.
Nyt kumminkin haluaisin kysyä teiltä että miten olette hoitaneet taloudellisen puolen? Olen ammattikoulun toisen luokan päättänyt täksi kevääksi. Ja olen 19-vuotias.
Onko teillä mies lähtenyt litomaan? Tuntuu myös siltä että ensin mieheni otti asian raskaasti, muttei vaikuta kovin sähköiseltä enään aihetta kohtaan, syy siihen voi kyllä olla sekin etten tiedä mitä asian kanssa teen. Taloudellinen varmennus olisi mukava, ja lupaus siitä ettei mies juokse pakoon... :D Olisi mukavaa hänen kanssaan olla ja kasvattaa pikkuinen. :)
Vanhemmilleni en ole vielä asiasta kertonut.
Aborttia en haluaisi tehdä kumminkaan, koska tunnen itseni sen verran hyvin, etten välttämättä kestäisi sitä...
Meillä menee parisuhteemme kannalta aivan mainiosti. Tuntuu siltä että voisin hänen kanssaan kasvattaa tämän lapsen ja olla yhdessä pitkälle tulevaisuuteen asti.
Nyt kumminkin haluaisin kysyä teiltä että miten olette hoitaneet taloudellisen puolen? Olen ammattikoulun toisen luokan päättänyt täksi kevääksi. Ja olen 19-vuotias.
Onko teillä mies lähtenyt litomaan? Tuntuu myös siltä että ensin mieheni otti asian raskaasti, muttei vaikuta kovin sähköiseltä enään aihetta kohtaan, syy siihen voi kyllä olla sekin etten tiedä mitä asian kanssa teen. Taloudellinen varmennus olisi mukava, ja lupaus siitä ettei mies juokse pakoon... :D Olisi mukavaa hänen kanssaan olla ja kasvattaa pikkuinen. :)
Vanhemmilleni en ole vielä asiasta kertonut.
Aborttia en haluaisi tehdä kumminkaan, koska tunnen itseni sen verran hyvin, etten välttämättä kestäisi sitä...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niin ja tuohon ensimmäiseen lauseeseen haluan korjata, että nyt olen hyvinkin iloinen tiedosta, mutta tulevaisuus mietityttää kovasti! :)
Mä olen kans 19 vuotias ja nyt viimesilläni raskaana, just valmistunu amiksen ekalta vasta :)
Mulla on tosi paljon teiniäiti kavereita, osa yh:ita ja osa pareja, suurin osa näistä yh äideistä elää ihan hyvin kelan tuilla yms, tiukkaahan se on mutta ei siihen lapsen kasvattamiseen mitään miljoonia tarvita että lähinnä enemmän aikaa ja uhrautumista se vaatii. Sukulaiset ja muut läheiset auttaa yleensä ihanasti :) Ja mitä noihin nuoriin miehiin tulee niin karusti sanottuna jos ne ei ole omasta tahdostaan mukana alusta asti niin ei ne sitä koskaan tule olemaankaan, paitsi kyllä niitä poikeuksiakin varmaan ehkä löytyy... :) en kyllä itse ole törmännyt...
Mulla mies jäi kuviohin, alkoi oikeen itkeä kun kuuli raskaudesta kun tuli niin iloseksi :)) Mutta lapsen olisin joka tapauksessa pitänyt vaikka mies olisikin mennyt...
Meillä taloudellinen puoli on hoidettu nyt mun äitiysrahalla (minimi 22€/pv)ja mies käy töissä kun ei sitä se opiskelu koskaan kiinnostanut...
Niin siis en tarkoittanut että olisit joku varma yh tapaus jos lapsen päätät pitää, tuli ehkä selasine vaikutelma annettua =) Sitä siis vaan meinasin että (oli sitten pari tai ei) kyllä tämä meidän rakas hyvinvointivaltiomme auttaa taloudellisesti :) niukasti mutta juuri ja juuri tarpeeksi :)
Monet miehet sanovat pitkälle ikää että ei ole valmiita isäks, mutta kun uutinen tulee jotkut "kasvavat" isäksi, mutta paljon on näitä jotka ei oikeasti ole valmiita joka johtaa siihen että erotaan ja naisesta tulee yh äiti mikä on varmasti todella rankkaa ja etenkin kun tuet ei ole mitään hääppöisiä.
Joo, tosi kiva kuulla, että mies on sulla jäänyt! :) En oikein vieläkään osaa päättää... Mieheni haluaisi, että raskaus keskeytettäisiin, itse en ole edelleenkään siitä niin varma.. :(
Minulla myös vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, mutta muuttohan se olisi edessä takaisin kotikulmille, jos mies lähtisi.
Toisaalta voisin itsekkin pitää lapsen yksinänikin, mutta arveluttaa jotenkin silti. Olisi kiva jos lapsellani olisi varmasti isä, oma isä. Itse olen koko elämäni aikana asunut puolet isälläni ja puolet äitini luona. 16-vuotiaana muutin lopullisesti pois kotoa.
Neuvolassa suupielet nousivat taas korviin... :) Mutta kotona tuli hieman haikea olo, kun mieheni jälleen sanoi ettei ole valmis.. Mutta ei kai kukaan ole? Vaikka voisin pitää vauvan, niin en sano olevani valmis, enhän voi mitenkään tietää sitä että mitä siitä tulee, olisihan hän ensimmäinen lapseni :) Tuota yritin miehelleni selittää, mutta tuntuu samaan aikaan siltä, että hänellä on todella paha olo minun vuokseni siitä, että millaiset traumat abortti tuo. Puhuimme kumminkin tänään pikkuisen, vaikka on kiire jo alkaa olla päätöksen teossa...
Mieheni ei kumminkaan kommentoinut sitä että lähteekö vai ei. Mutta sanoin hänelle, että jos lähteminen on edes vaihtoehto, niin saa lähteä heti.
Voi apua kun ei osaa päättää! :S Tuntuu että pää hajoaa, kun vain mietin ja mietin ja mietin.. :l
Juuri se eniten pelottaakin, että mies ottaa ja lähtee. Vaikka hänen luonteelleen sellainen käytös ei sopisi ollenkaan. Mutta kaikki on aina mahdollista. Mietin itekkin tuota, että kyllä 9kk on sen verran pitkä aika, että ajatukseen tottuu, jos haluaa.
Jos mä olisin sinä, niin muistuttaisiin miestä vastuusta. Hänhän kuitenkin sinut raskaaksi sai, olisi hänen sitten luullut käyttävän ehkäisyä, jos ei lapsesta halua vastuuta kantaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
kyse ehkäisyn käyttämisestä, vaan pettämisestä. Kumminkaan en haluaisi itselleni tunnetta siitä, että hanet väkisin "pakotan" isäksi. Tottakai vastuu on myös hänellä, hän ei vaan koe olevansa valmis kantamaan sitä, mikä arveluttaa todella paljon tulevaisuuden kannalta. Päätin jo aamulla kun heräsin, että kysyn häneltä aivan suoraan että jääkö hän jos pidän vauvan. Kun ei eilen osannut antaa suoraa vastausta. Tänään sen vaadin. Minunhan päätös loppujen lopuksi on, ja mies tietää sen.
Äitini sanoi tilanteesta, että jos olisi minun tilanteessani niin pitäisi vauvan.
Jos äitisikin on tuota mieltä niin siitä voit jo päätellä että ainakin sinulla olisi 1 ihminen joka tukisi ja auttaisi sinua lapsen kanssa eikä jättäisi yksin oman onnensa nojaan kumpaakaan ei sinua eikä lasta :)
myös isäni otti asian hienosti. :D Ainoa vikahan siinä vain on kun molemmat asuvat tosiaan satojen kilometrien päässä.. :( Ystävät auttavat toki täällä, ja muut sukulaiset. :)
Pakko kysyä.. Jos tekisit abortin vain pitääksesi miehen luonasi.. Entä jos miehesi lähteekin vuoden parin päästä ?
En siis todellakaan tarkoita, että näin kävisi.. Mutta tuli vain mieleen.. Itse jos ajattelen omalle kohdalle, niin en ikinä voisi antaa miehelle anteeksi sitä, että hänen vuokseen jotain tuollaista olisin tehnyt ja hän lähtenyt kuitenkin.. Ja vaikka ei lähtisikään, en silti osaisi antaa aborttia anteeksi..
Hieno homma, että vanhempasi ottivat asian niin hyvin. Ei kannata varmaan ottaa itselleen sitä murhetta, että kantaisi syyllisyyttä keskeytyksestä. Mikä ehkäisy teillä oli käytössä?
olen miettinytkin. Ja olen sanonut miehellenikin, kun hän sanoi että mitä jos minusta tulee vauvan myötä sitten jonkunasteinen kusipää, jota hän ei kestä. Se on elämää se, eikä sitä voi ennustaa. Niin voi käydä vaikka 10 vuoden päästä kun ja jos teemme lapsia.
Aborttia en voisi antaa anteeksi itsekkään. Ja mieheni onkin jo käyttäytynyt välillä niin tyhmästi, etten voi sitäkään antaa anteeksi. Mutta ennemmin antaisin anteeksi edes sen että hän yrittäisi olla minun ja vauvan kanssa, ja välirikon takia katoaisi kuvasta, kuin että pakenee totuutta/isyyttä lähtemällä heti.
Aborttiin on vain se peruste, että minusta lapsi ansaitsee isän ja äidin. Jos se on täysi mahdottomuus nyt hänelle (en saa siis tietoa hänestä edelleenkään irti -.-), niin se on mahdottomuus myöhemminkin.
Itse olen 19-vuotias ja tällä hetkellä 27 viikolla raskaana. Mieheni on 20-vuotias.
Meillä oli ollut jo puhetta vauvasta ja sikäli että olimme asenteella "tulee jos tulee", oli yllätys, kun mieheni sanoi jopa harkinneensa pois lähtöä alkuraskaudessa. Tämä isäksi tuleminenhan on monelle kova shokki, kun ei itsekkään vielä koe itseään aikuiseksi. Minä lohdutin miestäni, että isä on hyvä, kun rakastaa lastaan, ei siihen tarvita erityistaitoja ja siihen isyyteen, niinkuin äitiyteenkin, kasvetaan raskauden ja vauvan myötä.
Miettikää ja keskustelkaa asiasta. Minä ainakin sitä mieltä että raha asiat hoituu aina jotenkin.
Tsemit päätöksenne kanssa :)
Itse saan valkolakin nyt tulevana lauantaina (täytän tänä vuonna 19) ja huomasin reilu viikko sitten olevani raskaana. Asiat ovat sinällään hyvällä tolalla: muutettiin poikaystävän kanssa yhteen, hänellä on vakituinen kokoaikainen työ ja itse olen tehny osa-aikaista työtä lukion ohella. Itse en tiedä, miten suhtautuisin ja varsinkin oma äiti painottaa opiskelun tärkeyttä ja hankaluutta lapsen kanssa. Joskin totesi myös, ettei maailma lopu vaikka lapsi tulisikin. Aina toki on vaan vaikeampi hakea jatko-opintoihin lapsen kanssa.
Positiivista on se, että mies on halukas pitämään lapsen ja on siitä aivan innoissaan! Hän hakee nyt oikeustieteelliseen, mutta lupautui jäämään nykyiseen työhönsä ja elättämään meidät, mikäli päätän lapsen pitää. Pelkään vain siksi, että opiskelut epäilyttävät ja minun ja avomieheni lyhytaikainen seurustelusuhde, nyt vasta 7kk oltu yhdessä. Itsellä ajatukset vaihtuu laidasta laitaan, enkä tiedä, mitä tehdä.
Abortti tuntuu ajatuksena aivan kamalalta, mutta entä jos se on kohdallani välttämätöntä?
Mielestäni sinun kannattaa keskustella miehesi kanssa, miten taloudellinen puoli voisi onnistua ja että olisiko lapsen saannille muuta estettä. Alkujärkytyksen jälkeen hänkin voi pehmetä ajatukselle!
Kivan kuulonen tilanne teillä :) Abortti on toki vaihtoehto myös isellänikin siksi, ettei suhteemme ole kuin vuoden mittainen. :l
Keskustelusta huolimatta mieheni on kyllä erittäin epävarma. :s
Saattaa olla että minun pitää raskaus keskeyttää, mutta mieheni käytöksen perusteella (joka on ollut välillä HYVIN lapsellista) en ole varma haluanko pitää sitten häntäkään... Ehkä sanon näin vain sen takia kun olen hyvin vihainen :D Mutta sellainen ajatus kävi kyllä päässä...
Kerrottiinpa sitten mun isälle ja sedälle ja sitten avomiehen vanhemmille ja kaikki olivat aivan innoissaan ja toivovat, että pidetään lapsi! Nyt kun mietin, eihän pitkä yhdessäolo ole onnellisuuden tae, sillä omat vanhempani olivat seurustelleet 8 vuotta (viidestätoista kahteenkymmeneenkolmeen ikävuoteen) ennen omaa syntymääni. Tästä huolimatta he erosivat, kun olin 9-vuotias.
Tiistaina neuvola ja siellä tehdään lopullinen päätös! Nyt aika positiivisilla mielin!
Varmasti teillä molemmilla vaihtelee mielialat suuntaan ja toisee, onhan toi todella iso asia! Miehellekin varmaan kova paikka ja siksi käytös on mitä on. Olen tosiaan omallekin miehelle sanonut, että hyvä mun on tässä tukea sitä ku tää kaikki uus ja ihmeellinen tapahtuu mulle eikä sille ja kaikki on viimeisimpänä musta kiinni. Onko miehesi yhtään leppynyt ajatuksen suhteen? Toki ymmärrän, että ottaa päähän ja jos et halua jatkaa suhteessa hankalan ja lapsellelisen käytöksen takia. Kertoohan sekin jotain kypsyydestä, miten pystyy käsittelemään asiat ja ilmeisesti miehesi ei todella ole vielä valmis. Toki kyllä isyyteenkin (ja itse ainakin äitiyteen) voi kasvaa, ei se tule napin painalluksella.
Itse en suostuisi aborttia tekemään miehen takia.. Taloudellisesti me ainakin pärjätään vaikka opiskelijoita molemmat ollaan.. Tietenkin pitää miettiä mihin rahaa käyttää, mutta ei me mitään taulutelevisioita tai muuta ns turhaa luksusta kaivatakkaan.. Meille riittää vähempikin kunhan vain saamme lapselle kaiken tarpeellisimman.. Se on pääasia..
Samoilla linjoilla menisin minäkin. En minä mitään turhuuksia tarvitse, enkä ole tarvinnut tähänkään asti.. :)