En oikein tiedä, miksi tänne kirjoitan. Ehkä siksi, että toisten kokemuksien lukeminen seksuaalisesta väkivallasta on helpottanut omaa oloani. Toisaalta on kamalaa lukea, miten yleistä tämä on, mutta toisaalta on niin kovin lohduttavaa huomata, etten ole ainoa. Kirjoittaminen on myös aina ollut minulle luontevin tapa purkaa mieltäni. Vaikka olenkin puhelias ja verbaalisesti lahjakas, menen lukkoon, jos pitäisi puhua todella vaikeista asioista.
Luulen, että minulla on ollut miesten kanssa tavallista huonompi tuuri. Kerran minut on raiskattu. Mies oli muutaman vuoden minua vanhempi ja olimme tavanneet hänen kanssaan jo aiemmin ennen tätä kyseistä tapahtumaa kaupungilla, julkisella paikalla. Tällöin mies oli täysin normaalin oloinen ja mukava. Nyt meidän oli tarkoitus mennä hänen luokseen kahville ja joimmekin kahvit jutellen niitä näitä. Sen jälkeen mies suuteli minua ja siinä kohtaa olin vielä mukana. Sitten hän kuitenkin työnsi kätensä paitani alle/housujeni vetoketjulle, lopetin ja sanoin etten halua. Mies kuitenkin jatkoi, eikä välittänyt, vaikka hoin ei ja en halua, koitin päästä irti tämän otteesta jne. Lopulta hän sitten kaatoi minut selälleen alleen, eikä välittänyt, vaikka itkin ja koitin rimpuilla pois. Lopussa hän vielä sanoi "mä rakastan sua" ja meinasin oksentaa.
En ole pystynyt tekemään ilmoitusta poliisille, koska tämä asia hävettää minua niin paljon. Tuntuu, että koko asia on minun syytäni, kun lähdin sinne miehen asunnolle - vaikkakin oli kirkas päivä, kumpikaan ei ollut nauttinut alkoholia ja olimme tavanneet aiemmin julkisella paikalla. Silti vain ajattelen, ettei tuota olisi tapahtunut, jos en olisi mennyt sinne. Myöhemmin mies pyysi anteeksi tekstiviestillä ja ehdotti, että voisimme nähdä uudestaan, jotta hän voisi hyvittää typerän käytöksensä. Sairasta. Halusin vain, ettei koko ihmistä olisi lainkaan olemassa. Poistin hänen numeronsa ja vaihdoin pian liittymää ja siinä samassa numeroa. Tiedän, että olisi pitänyt mennä heti tutkimuksiin ja saada tekijä vastaamaan teostaan, mutta en vain pystynyt. En halunnut mennä levittelemään jalkojani sen jälkeen yhtään kenellekään ja puhuminen asiasta hävetti liikaa, koska tunsin itse syyllisyyttä tapahtuneesta. Nyt olisi enää sana sanaa vastaan, ja hyvällä tuurilla saisin syytteen kunnianloukkauksesta.
Tämä ei valitettavasti ollut ainoa tämänkaltainen tapaus, vaikka muut eivät onneksi ole menneet näin pitkälle. Ensimmäinen tilanne sattui, kun olin 11-vuotias. Olimme taloyhtiömme kerhotilassa erään kaverini ja tämän veljen kanssa. Kaverini lähti käymään toisessa huoneessa, jolloin hänen veljensä yhtäkkiä sammutti valot, kaatoi minut lattialle ja alkoi kiskomaan pois housujani ja paitaani. Muistan, kuinka yllättynyt ja hädissäni olin, koska en osannut odottaa mitään sellaista ja olin niin nuori. Poika oli minua paljon isokokoisempi ja nauroi vain, kun hätäännyin. Onneksi kaverini palasi silloin huoneeseen ja pääsin pois. Juoksin hädissäni hautausmaalle, koska halusin vain jonnekin piiloon. Makasin varmaan tunnin hautakiven takana, enkä uskaltanut liikkua mihinkään. En mennyt tämän kaverini luokse enää koskaan, onneksi heidän perheensä muuttikin jonkin ajan päästä pois.
Luulen, että minulla on ollut miesten kanssa tavallista huonompi tuuri. Kerran minut on raiskattu. Mies oli muutaman vuoden minua vanhempi ja olimme tavanneet hänen kanssaan jo aiemmin ennen tätä kyseistä tapahtumaa kaupungilla, julkisella paikalla. Tällöin mies oli täysin normaalin oloinen ja mukava. Nyt meidän oli tarkoitus mennä hänen luokseen kahville ja joimmekin kahvit jutellen niitä näitä. Sen jälkeen mies suuteli minua ja siinä kohtaa olin vielä mukana. Sitten hän kuitenkin työnsi kätensä paitani alle/housujeni vetoketjulle, lopetin ja sanoin etten halua. Mies kuitenkin jatkoi, eikä välittänyt, vaikka hoin ei ja en halua, koitin päästä irti tämän otteesta jne. Lopulta hän sitten kaatoi minut selälleen alleen, eikä välittänyt, vaikka itkin ja koitin rimpuilla pois. Lopussa hän vielä sanoi "mä rakastan sua" ja meinasin oksentaa.
En ole pystynyt tekemään ilmoitusta poliisille, koska tämä asia hävettää minua niin paljon. Tuntuu, että koko asia on minun syytäni, kun lähdin sinne miehen asunnolle - vaikkakin oli kirkas päivä, kumpikaan ei ollut nauttinut alkoholia ja olimme tavanneet aiemmin julkisella paikalla. Silti vain ajattelen, ettei tuota olisi tapahtunut, jos en olisi mennyt sinne. Myöhemmin mies pyysi anteeksi tekstiviestillä ja ehdotti, että voisimme nähdä uudestaan, jotta hän voisi hyvittää typerän käytöksensä. Sairasta. Halusin vain, ettei koko ihmistä olisi lainkaan olemassa. Poistin hänen numeronsa ja vaihdoin pian liittymää ja siinä samassa numeroa. Tiedän, että olisi pitänyt mennä heti tutkimuksiin ja saada tekijä vastaamaan teostaan, mutta en vain pystynyt. En halunnut mennä levittelemään jalkojani sen jälkeen yhtään kenellekään ja puhuminen asiasta hävetti liikaa, koska tunsin itse syyllisyyttä tapahtuneesta. Nyt olisi enää sana sanaa vastaan, ja hyvällä tuurilla saisin syytteen kunnianloukkauksesta.
Tämä ei valitettavasti ollut ainoa tämänkaltainen tapaus, vaikka muut eivät onneksi ole menneet näin pitkälle. Ensimmäinen tilanne sattui, kun olin 11-vuotias. Olimme taloyhtiömme kerhotilassa erään kaverini ja tämän veljen kanssa. Kaverini lähti käymään toisessa huoneessa, jolloin hänen veljensä yhtäkkiä sammutti valot, kaatoi minut lattialle ja alkoi kiskomaan pois housujani ja paitaani. Muistan, kuinka yllättynyt ja hädissäni olin, koska en osannut odottaa mitään sellaista ja olin niin nuori. Poika oli minua paljon isokokoisempi ja nauroi vain, kun hätäännyin. Onneksi kaverini palasi silloin huoneeseen ja pääsin pois. Juoksin hädissäni hautausmaalle, koska halusin vain jonnekin piiloon. Makasin varmaan tunnin hautakiven takana, enkä uskaltanut liikkua mihinkään. En mennyt tämän kaverini luokse enää koskaan, onneksi heidän perheensä muuttikin jonkin ajan päästä pois.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikkein eniten minua satuttanut tapaus sattui viime vuoden lopussa. Inhottavimman tästä tekee se, että mies oli läheinen ystäväni, serkkuni kihlattu, johon luotin ja jonka olin tuntenut niin monta vuotta. Tästä syytän itseäni koko, koska olin juonut kotibileissä aivan liikaa aivan liian nopeasti, jolloin sammuin. Tämä ystäväni tuli hakemaan minua täysin selvinpäin, kantoi autoon ja vei asunnolleen selviämään. Olin todella huonossa kunnossa ja sammuneena pitkään, enkä kuulemma herännyt, vaikka minua läiskittiin naamaan. Välillä havahduin hetkeksi ja niistä kohdista muistan pätkiä.
Ystäväni kantoi minut sänkyyn, johon sammuin. Seuraava muistikuvani on, kun makasin silmät kiinni ja tajusin, että hänen toinen kätensä oli pikkuhousuissani ja toinen rintsikoissani, ja että hän yritti suudella minua, jolloin yritin kääntyä pois päin, mutta sammuin taas. Aamulla kysyin, että miksi ja mitä helvettiä kaverini oikein oli ajatellut. Hän puolustautui sillä, että oli luullut minun ymmärtävän, mitä tapahtuu, koska en vastustellut - vaikka juuri aiemmin oli joutunut harkitsemaan ambulanssin soittamista, kun en herännyt millään, enkä reagoinut mihinkään, enkä päässyt liikkumaan senttiäkään omin voimin... Pistin välit poikki, vaikka anteeksipyyntöjä tuli useita. Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun juon itseni tuollaiseen kuntoon. Olin ja olen edelleen niin vihainen itselleni siitä, että olen niin typerä. Ja olen niin pettynyt tuohon kaveriini, enkä vieläkään ymmärrä, miten hän oikein saattoi tehdä noin.
Näiden lisäksi on vain pieniä epämiellyttäviä tapahtumia, jotka kuitenkin ovat vaan lisänneet epäluuloisuuttani ja vainoharhaisuuttani miehiä kohtaan - esimerkiksi, kun joku on käynyt kaupungilla yhtäkkiä kiinni, puristellut takapuolesta, rinnoista tai yrittänyt suudella väkisin. Näistä tilanteista olen onneksi päässyt pakoon ja vain säikähtänyt.
Olen käynyt masennuksen takia puhumassa psykiatrilla ja psykologilla muutaman vuoden, mutta näistä asioista en ole koskaan pystynyt siellä mainitsemaan sanallakaan. Ne ovat liian arkoja, häpeän itseäni ja tunnen olevani jotenkin pilalla. Näistä on myös äärimmäisen vaikea puhua ystäville, joten parille vain olen kertonut lyhyesti ja kieltänyt kysymästä lisää. Onneksi minulla on ymmärtäväinen poikaystävä, joka ei koskaan satuttaisi minua. Hänelle olen pystynyt puhumaan näistä tapauksista jonkin verran.
Toivottavasti tämä kirjoitukseni helpotti jotakuta, jolla on samankaltaisia kokemuksia. Et ole niiden kanssa yksin.
Paljon olet joutunut kestämään, minun tapauksessani oma aviomies raiskasi ja pakotti tekemään vuosikausia asioita joita en halunnut. Jos olisin etukäteen tiennyt mitä tulossa en olisi mennyt edes naimisiin. Mies nautti siitä että sai alistaa ja tehdä pahaa. Hän naureskeli itkulle ja pelolle. Jälkeenpäin olen miettinyt oliko mies joku seksiaddikti kun käyttäytyi noin. Joskus hän pyysi anteeksi tekojaan mutta se ei pitkällä tähtäimellä enään riitä. Pakkasin kamat ja lähdin.
Aluksi kun tapasimme mies käyttäyti kuin unelma, muutama vuosi kului kun alkoi ensin minun vahtimiseni ,minulla oli anoreksia, hän vahti että syön isot määrät ruokia vaikka en pystynyt! ja suuttui kun aloin oksennella ruokia, minulla todettiin myös bulimia. Hän uhkasi viedä minut väkisin hoitoon. kerran hän lukitsi mut komeroon ja huusi oven takana. sitten astui kuvioihin seksuaalinen väkivalta, huutaminen ja pari kertaa hän tönäisi mut ni pahasti että löin pääni.
Nyt erottuani miehestä olen onnellinen vaikka henkiset arvet jäivätkin. Anoreksia/bulimia ovat mennyttä elämää. Kenenkään ei tarvitsisi kärsiä minkäänlaisesta väkivallasta, pitäkää naiset puolenne! ja voimia kaikille jotka kärsivät ja ovat kärsineet seks.väk.vallasta!
Kiitos vastauksesta.
Järkyttävää tuo, mitä olet joutunut kokemaan. Olen usein noiden omien kokemusteni pohjalta miettinyt, miten kamalaa olisi elää parisuhteessa väkivaltaisen miehen kanssa. Yleensähän se menee juuri noin kuin sinun tapauksessasi, että mies tuntuu ensin suorastaan täydelliseltä, eikä aluksi näytä oikeaa luonnettaan. On varmasti todella vaikea lähteä suhteesta, koska tunteet eivät toista kohtaan noista teoista huolimatta yhtäkkiä katoa ja usein uhri häpeää ja syyttää itseään. Onneksi sinä olit riittävän vahva ja lähdit pois! Toivottavasti et joudu enää koskaan kokemaan mitään vastaavaa.
Minulle tuli tuosta mieleen, kun kirjoitit, että koet olevasi jotenkin pilalla se, miten minä myös koen. Olet ehkä lukenut palstalla, kunn olen kirjoittanut, että minusta jotenkin tuntuu, niinkuin se äijä olisi pilannut minun hyvämoraalisen elämäni, koska minulle on aina ollut tärkeätä, että minulla ei ole mitään yhdenyön seksisuhteita. Ihan niinkuin tämä minun seksuaalinen hyväksikäyttö olisi ollut jotenkin sellainen, vaikka eihän se tietenkään ole. Onko sinulla samallaisia ajatuksia, että noi äijät olisi jotenkin pilannut sinun muuten hyvän elämän? Miten sinä olet suhtautunut yhdenyön juttuihin?
Mulle kävi myös niin, että äijä käytti minua hyväksi nukkuessani. Oliko sinun tapauksessa myös se äijä sammuessasi yhdynnässä sinuun?
Kannattaa ehdottomasti kerätä rohkeus terapiassa ja kertoa tapauksista. Näin hyödyt sinä itse. Minä käyn myös terapiassa, olihan se vaikeata kertoa aluksi, mutta sitten, kun sen on kerran kertonut, niin sitten siitä on helppo puhua jälkeenpäin. Minulla on käytössä mielialalääke, ilman sitä en olisi selvinnyt hyväksikäytöstä. Voimia !
Ette varmasti ole pilalla, vaan ne "miehet" ovat pilaantuneita. Kaikki lähtee sisimmästä, ruumiillehan voi helpostikin tehdä mitä vain. Ajatteletteko ehkä ensi sijassa, että esim. poikaystävänne ja tuleva miehenne ei ehkä pitäisikään teitä aivan täydellisenä siinä suhteessa, koska itsehän tiedätte totuuden? Toisten ajatuksiahan ei voi hallita, mutta kyllä viisas ihminen osaa ajatella asiat suoriksi, ja muiden ajattelua en arvostakaan. Te olette kunnollisia ja täysin pilaantumattomia henkisistä kärsimyksistänne huolimatta.
Noinhan se tietenkin onkin. Kiitos tukea antavista sanoista!
Hyvä, pidä tästä kiinni! Terapian ja lääkityksen hankkiminen ainakin osoittaa, että välittää itsestään ja olostaan. Olisivat vain nämäkin peikot ymmärtäneet hankkia itselleen sopivaa hoitoa. Itse suosittelisin pakkopaitaa ja jalkapantaa, mutta ehkä ammattilaiset olisivat hienovaraisempia...