kysymys

Kysyisin tällaisen kysymyksen, että mistä teillä johtuu,että mieli on masentunut.? Mitä arvelette? Itsellä ainekin ehkä kyse on tallaisesta voimattomuuden tunteesta elämässä ja arjessa. Jotenkin tuntuu, että itse ei ole pääosassa omassa elämässä. Itse ei ole elämän isäntä vaan on elämän renki. Vastaa aina vain velvollisuuden tunnosta asioista, itse tunnetta ,että tuon haluan tehdä ei ole.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomasin joskus n. 12-vuotiaana, että tämä maailma on aika paha paikka. Minusta tuli ns. maailmaan ahdistunut. 15-vuotiaana tajusin, etten voi tehdä asialle mitään. Sitten huomasin, ettei ympärillä ketään kiinnostanut. Tänään 17 000 lasta kuoli nälkään. Tiesittekö?

Olen omaa alakuloisuuttani selittänyt sillä, että olen syntynyt marraskuussa. Pidän syksystä, elokuun loppupäivistä lokakuun alkuun on parasta aikaa. Kesä on ihan kamalaa. Pitäisi olla iloinen, onnellinen ja sosiaalinen, mutta mielummin vietän aikaa sisällä, koska ulkona on kuumaa ja liian valoisaa.

Mulla on selvästi serotoniinitaso alhaalla. Olen aina ollut aika vakava, kuivan huumorin ystävä. En silti ole yksinäinen, mulla on ystäviä ja välillä osaan pitää hauskaakin. Tällä hetkellä masentaa se, että olen niin väsynyt, etten pysty käymään töissä tai koulussa. Masennun siis siitä, että yhteiskunta joutuu elättämään minut, vaikka muuhunkin tärkeään pitäisi olla rahaa, esim. lastensuojeluun. Fyysisesti masennus näkyy mussa nopeana väsymisenä, asioiden hoitamattomuutena, ruokahaluttomuutena ja itseni rankaisemisena (=etten saa syödä herkkuja).

Mulla mieli menee harmaaksi, kun luen uutisista, että ihmisiä on kuollut (turhaan), lapsia tai eläimiä kohdellaan huonosti, ihmiset ovat moraalittomia, egoistisia paskoja.

Äänestä
  • Mulle masennus oli tukahdutettuja tunteita. Esim. suutuin ns. hiljaa ja sisäänpäin. Kun oivalsin tämän annoin tunteille luvan tulla esiin. Musta löytyi esim. aika vahvaa vihaa, mutta sekin oli parempi kuin olla masentunu.
    Myöskin rakkaus virtasi paremmin vihan jälkeen. Pahinkin viha menee aina ohi. Joku sanoo että harmaakin on vain hyvin sekoitettua mustaa ja valkoista...

    Äänestä

  • Sinulla on se vaihe kun tulee tietoiseksi mailmasta, että millainen se todellisuudessa onkaan. Sen vaiheen jälkeen onkin pitkä totutteleminen siihen että pystyy elämään siinä mailmassa,niitten ihmisten keskellä. Monet pyrkivät siitä vaiheesta takaisinpäin,unohdukseen, joko lääkkeillä tai alkoholilla ym. mutta on mahdollista elää ja voida hyvin vaikka tajuaakin mailman tilan. Pakko silloin tosin on löytää hieman välinpitämättömyyttä ja ottaa etäisyyttä siihen mailmaan.

    Älä rankaise itseäsi, ei se ole ollenkaan sinun vikasi että mailma ja ihmiset ovat mitä ovat. Älä lue/katso uutisia,ne voi todella olla liian rankkoja joskus.
    Olet arvokkaampi ihminen kuin moni muu täällä, olet ymmärtänyt enemmän kuin moni muu.



    http://masennus.nettisivu.org

    Äänestä

moi
minulla on todettu masennus 10vuotta sitten ja syy miksi sairastuin oli miesten käyttämä henkinen väkivalta ja myös fyysinen mutta onnex sain lopetettua ne suhteet mutta sitten alkoi tulla uhkailuja ym... sitten tuli sellainen olo itselle etten riitä mihinkään ja kaikki mitä tein oli väärin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masis34 kirjoitti:

Kysyisin tällaisen kysymyksen, että mistä teillä johtuu,että mieli on masentunut.? Mitä arvelette? Itsellä ainekin ehkä kyse on tallaisesta voimattomuuden tunteesta elämässä ja arjessa. Jotenkin tuntuu, että itse ei ole pääosassa omassa elämässä. Itse ei ole elämän isäntä vaan on elämän renki. Vastaa aina vain velvollisuuden tunnosta asioista, itse tunnetta ,että tuon haluan tehdä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu