Mies tekee tahallaan mustasukkaiseksi!

surusilmä88

Minulla on ollut noin vuoden mittainen, epämääräinen on-off suhde erääseen mieheen. Olen vasta lähiaikoina todella havahtunut tajuamaan, kuinka mies suorastaan kerjää mustasukkaisuuttani, yrittää tahallansa saada minulle pahan mielen. En ole ihminen, joka roikkuu perässä mustasukkaisena, vaan jos koen tulleeni loukatuksi, ajattelen ettei mies välitä minusta ja muutun väliinpitämättömäksi, en halua näyttää että muhun sattuu.

Mies on yrittänyt jo kaikkensa. Olen kerta toisensa jälkeen yrittänyt alkaa pitää matalaa profiilia ja unohtaa miehen siinä luulossa ettei hän välitä minusta kun loukkaa jatkuvasti tunteitani, mutta hän lopulta tulee itse anelemaan minua takaisin. Olenkin alkanut huomaamaan, että hän tuntuu selvästi odottavan että minä itse lähtisin "roikkumaan" hänen peräänsä, ja kun en lähde, hän "joutuu" lopulta itse tulla anelemaan minua takaisin. Olen kaikin tavoin jo näyttänyt hänelle, etten ole nainen jota pompotellaan ja joka juoksee sitten itkien perässä, vaan jos tunnen ettei minusta välitetä lähden itse kävelemään ja annan koko jutun olla. Mies kuitenkin sinnikkäästi jatkaa käytöstään. En halua lähteä mukaan miehen pelleilyyn, ja minusta on alkanut tuntua suorastaan siltä kuin mies ei uskoisi että välitän hänestä ennenkuin hän on nähnyt minut suunniltani mustasukkaisuudesta/epätoivosta, yhden ainoan kerran kun sanoin ääneen hänelle että hän saa minut mustasukkaiseksi, hän hymyili kuin olisi onnistunut tehtävässään.

Mies on esimerkiksi itse hyvin mustasukkainen jos vaikkapa puhun toisten miesten kanssa. Hän ei raivoa minulle, mutta näen sen hänen käytöksestään, hän saattaa esimerkiksi olla loppupäivän tyly ja puhumaton jos joku mies on jutellut minulle hänen mielestään liian tuttavallisesti. Silti hän saattaa esimerkiksi itse kehua minulle ystäviäni seksikkäiksi, joka on minusta käsittämätöntä, jos itse tekisin samoin hänelle, saisin varmasti sanoa suhteellemme samantien hyvästit.

Välillä mies tekee niin, että alkaa yhtäkkiä viettää hiljaiseloa. Ei pidä yhteyttä, ja jos itse soitan, hän on puhelimessa vaitonainen. Suhteemme ei ole vielä päässyt edes oikean seurustelun tasolle sen epämääräisyyden ja jatkuvien välirikkojemme takia, siksi en osaa vielä edes olla täysin oma itseni hänen kanssaan, vaan jos koen ettei hän välitä minusta kun ei pidä yhteyttä, annan hänen lopulta olla, en ala vaatia selitystä käytökseen vaan ajattelen että ei tästä mitään tule, jos mies välittäisi niin hän kyllä myös näyttäisi sen. Sitten kun mies huomaa etten ole edes aikeissa jäädä roikkumaan hänen peräänsä, hän tuntuu hätääntyvän ja tulee aina lopulta itse "perääni", alkaa soitella ja kysellä että miksen MINÄ pidä yhteyttä.

Näytän miehelle tunteeni avoimesti silloin kun meillä menee hyvin, mutta tuntuu ettei se vain riitä miehelle, tuntuu että hän suorastaan nauttii jos saa minut mustasukkaiseksi, ikäänkuin se olisi ainut keino jolla hän kokee olevansa haluttu ja rakastettu. Suhteemme on jatkuvaa vuoristorataa, jatkuvasti saan kokea ettei musta välitetä, ja aina kun meillä menee hyvin, osaan jo nykyisin suorastaan ennustaa että sen jälkeen alkaa "huono kausi", mies tekee jotain millä saisi minulle pahan mielen, kuten esimerkiksi olemalla väliinpitämätön minua kohtaan jotta saisi nähdä minut mustasukkaisena.

Tähän on helppo sanoa ulkopuolisen että mikset vain lähde kävelemään suhteesta. En vain osaa, en tiedä miksi. En ole ennen ollut tällainen, mies on todella saanutkin minut kiedottua sormensa ympärille, ja vaikken siis roiku hänen perässään niin en myöskään osaa kuitenkaan olla jatkamatta suhdetta hänen kanssaan kun hän aina lopulta itse anelee minua takaisin vakuuttaen rakastavansa minua. Odotan jatkuvasti että suhteemme "normalisoituisi", olen välillä yrittänyt näyttääkin että hän loukkaa minua käytöksellään ja todella saa minut mustasukkaiseksi, mutta mies jatkaa, hän on jopa kerran tunnustanut minulle että yritti tehdä minut tahallansa mustasukkaiseksi kun kerran sitten nostinkin kunnon riidan kun hän jälleen oli loukannut tunteitani. Kun kysyin syytä tälle, mies sanoi että teki sen vain "huvin vuoksi", että halusi vain leikillänsä ärsyttää. Minusta kyseessä ei ole enää millään tavoin pelkkä leikkimielinen pelleily, en usko että on normaalia että mies loukkaa minua jatkuvasti niin että olen enemmän kuin usein hyvin allapäin ja masentunut hänen käytöksestään.

Mikä miestä vaivaa? Miksi hän tekee tämän minulle, pitääkö minun ryhtyä epätoivoiseksi mustasukkaiseksi tyttöystäväksi että hän tajuaa että välitän hänestä todella? Tekstini on varmasti epäselvästi kerrottu, en edes itse tajua missä mennään suhteessamme, kaikki on sekavaa, kummallista ja epävakaata. Onko täällä kohtalotovereita, ketään joka olisi kokenut samaa kohtelua toiselta? Olisi mielenkiintoista kuulla mitä tällaisten ihmisten päässä todella mahtaa liikkua, mitä he haluavat kumppanistaan, ja millaiseksi suhde on pidemmällä tähtäimellä kehittynyt. Kiitos jos joku jaksaa lukea ja jakaa kokemuksiaan.

43

10962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täysin

      sillä itse elän juuri samanlaisessa suhteessa...ja kun luin tämän niin tuntuukuin olisin lukenut oman tarinani aivan täysin. Myös poikakaverini nauttii siitä että olen mustasukkainen ja joka kerta kun olemme yhdessä hän tekee kaikensa saadakseen minut mustasukkaiseksi. Ja aina silloin mietin että tämä on viimeinen kerta kun tapaan hänet ja siltikin en pysty jättämään häntä. Itse en ano häntä takaisin kun olen suuttunut hänelle...hän anoo minut takaisin ja sanoo että rakastaa. Mutta yhdessä olessa ei siltikään näytä tunteitaan ja on välillä niin välinpitämätön minua kohtaan. Kun siitä hänelle huomautan niin hän lupaa seuraavalla kertaa näyttää tunteensa. Anoessaan takaisin kyllä kertoo rakastavansa täysillä jopa sanovansa että mennään kihloihin. Toisaalta tiedän että pitäisi päästä hänestä eroon sillä hänhän vain satuttaa minua...mutta en vain pääse. Onko tämä sitten rakkautta häntä kohtaan tai mitä. Tuntuu välillä etten näinkään kauan jaksa ja olen muutenkin muuttunut täysin. Mietin erossa olesamme mitenkä voisin olla ottamatta häntä takaisin kun hän anoo. Ja vaikka päätän että nyt riittää niin silti jatkan. Olen täysin koukussa hänestä. Ja hän tietää sen ja osaa puhua minut takaisin joka riidan jälkeen.

      • surusilmä88

        Kuulostaa tosiaankin aivan samalta. Mikä tällaisia ihmisiä vaivaa, en voi käsittää. Aivan sama homma, kun ollaan yhdessä ja kaikki menee hyvin, mies haluaa saada minulle tavalla tai toisella pahan mielen. Kun otan itse etäisyyttä suutuksissani ja yritän unohtaa miehen ja jatkaa elämää, mies tulee anelemaan takaisin ja minä typerys olen aina liian sulaa vahaa miehen käsissä, en osaa päästää irti.

        Tälläkin hetkellä mies elää hiljaiseloa. Hän on jopa poistanut facebook -tunnuksensa (ei ole estänyt minua, erään tuttavan profiilin kautta koitin haulla etsiä häntä, muttei löydy, eli on oikeasti poistanut tunnuksensa), kuvittelee varmaan että se saisi minut vihdoin soittelemaan ja roikkumaan oma-aloitteisesti hänen perässään, normaalisti kun hän käy facebookissa aktiivisesti päivittäin, kenties haluaa saada minut huolestumaan tai jotain, en edes tiedä. En halua alentua sellaiseen käytökseen, jos tekisin niin, näyttäisin että minua saa pompotella miten huvittaa kun kerran reagoinkin siihen juuri niinkuin hän haluaa, siksi en niin tee.

        Voin ennustaa että seuraavaksi tässä menee kenties muutama viikko, ja sitten kun minä en ota mieheen yhteyttä, mies lähestyy minua mukamas muina miehinä, tyyliin että "no moi mitäs sulle kuuluu", niinkuin on käynyt aina ennenkin. Jos olen hölmistyneenä ja kysyn että mitäs sinä nyt mulle kirjoitat kun aiemmin ei ole mitään kuulunut, niin hän keksii jotain tekaistua, että on ollut kiireitä tai muuta, vaikka tiedän ettei se pidä paikkaansa. Jos taas olen itse muina miehinä takaisin samalla tavalla, hän rupee jossakin vaiheessa kyllä kyselemään että enkö välitäkään hänestä. Sitten hän taas alkaa tunnustamaan rakkauttansa, kertoo kuinka on ikävä ja haluaa olla kanssani useammin ja vaikka mitä, menee kaikki taas hetken hyvin, ja sitten taas sama juttu. Aina sama homma. Tämä jatkuu ja jatkuu vaan. En jaksa tätä epätietoisuutta, noiden hiljaiselojen jälkeen olen varma ettei mies välitä minusta, mutta silti hän aina uudelleen ottaa itse yhteyttä lopulta minuun. Ikäänkuin yrittäisi jatkuvasti kokeilla tehoaako hänen käytöksensä tälläkertaa, ja ryhdynkö nyt vihdoin roikkumaan epätoivoisena hänen perässään.

        Myös sellainen seikka on mainittava, että hän etenkin kavereittensa edessä tuntuu ottavan sellaisen roolin, että on väliinpitämätön minua kohtaan. Hän on joskus jopa käskenyt minun halailla ja suudella häntä oma-aloitteisesti, siis kuiskannut korvaan että "pussaa mua" kun hänen kaverinsa ovat ympärillä, ja kun teen niin, hän on suurinpiirtein että "no menes nyt siitä". Myöhemmin kun olen kysynyt että no mitäs tuo nyt oli, hän saattaa väittää että kunhan pelleili tai muuta vastaavaa, vaikka minusta tuo jo kielii jonkinlaisesta tarpeesta näyttää kaverellensa että hänelläpä on perässä roikkuva umpirakastunut tyttöystävä josta hän itse ei välitäkään paskaakaan.

        En jaksaisi tätä epätietoisuutta, en osaa päästää irtikään, olen jossain tunneloukussa...


      • täysin
        surusilmä88 kirjoitti:

        Kuulostaa tosiaankin aivan samalta. Mikä tällaisia ihmisiä vaivaa, en voi käsittää. Aivan sama homma, kun ollaan yhdessä ja kaikki menee hyvin, mies haluaa saada minulle tavalla tai toisella pahan mielen. Kun otan itse etäisyyttä suutuksissani ja yritän unohtaa miehen ja jatkaa elämää, mies tulee anelemaan takaisin ja minä typerys olen aina liian sulaa vahaa miehen käsissä, en osaa päästää irti.

        Tälläkin hetkellä mies elää hiljaiseloa. Hän on jopa poistanut facebook -tunnuksensa (ei ole estänyt minua, erään tuttavan profiilin kautta koitin haulla etsiä häntä, muttei löydy, eli on oikeasti poistanut tunnuksensa), kuvittelee varmaan että se saisi minut vihdoin soittelemaan ja roikkumaan oma-aloitteisesti hänen perässään, normaalisti kun hän käy facebookissa aktiivisesti päivittäin, kenties haluaa saada minut huolestumaan tai jotain, en edes tiedä. En halua alentua sellaiseen käytökseen, jos tekisin niin, näyttäisin että minua saa pompotella miten huvittaa kun kerran reagoinkin siihen juuri niinkuin hän haluaa, siksi en niin tee.

        Voin ennustaa että seuraavaksi tässä menee kenties muutama viikko, ja sitten kun minä en ota mieheen yhteyttä, mies lähestyy minua mukamas muina miehinä, tyyliin että "no moi mitäs sulle kuuluu", niinkuin on käynyt aina ennenkin. Jos olen hölmistyneenä ja kysyn että mitäs sinä nyt mulle kirjoitat kun aiemmin ei ole mitään kuulunut, niin hän keksii jotain tekaistua, että on ollut kiireitä tai muuta, vaikka tiedän ettei se pidä paikkaansa. Jos taas olen itse muina miehinä takaisin samalla tavalla, hän rupee jossakin vaiheessa kyllä kyselemään että enkö välitäkään hänestä. Sitten hän taas alkaa tunnustamaan rakkauttansa, kertoo kuinka on ikävä ja haluaa olla kanssani useammin ja vaikka mitä, menee kaikki taas hetken hyvin, ja sitten taas sama juttu. Aina sama homma. Tämä jatkuu ja jatkuu vaan. En jaksa tätä epätietoisuutta, noiden hiljaiselojen jälkeen olen varma ettei mies välitä minusta, mutta silti hän aina uudelleen ottaa itse yhteyttä lopulta minuun. Ikäänkuin yrittäisi jatkuvasti kokeilla tehoaako hänen käytöksensä tälläkertaa, ja ryhdynkö nyt vihdoin roikkumaan epätoivoisena hänen perässään.

        Myös sellainen seikka on mainittava, että hän etenkin kavereittensa edessä tuntuu ottavan sellaisen roolin, että on väliinpitämätön minua kohtaan. Hän on joskus jopa käskenyt minun halailla ja suudella häntä oma-aloitteisesti, siis kuiskannut korvaan että "pussaa mua" kun hänen kaverinsa ovat ympärillä, ja kun teen niin, hän on suurinpiirtein että "no menes nyt siitä". Myöhemmin kun olen kysynyt että no mitäs tuo nyt oli, hän saattaa väittää että kunhan pelleili tai muuta vastaavaa, vaikka minusta tuo jo kielii jonkinlaisesta tarpeesta näyttää kaverellensa että hänelläpä on perässä roikkuva umpirakastunut tyttöystävä josta hän itse ei välitäkään paskaakaan.

        En jaksaisi tätä epätietoisuutta, en osaa päästää irtikään, olen jossain tunneloukussa...

        jaksamista tälläisten miesten kanssa tosiaankin on ja ei voi itse edes tajuta kuinka tuollaiseen osaakin jäädä kiinni. Eroon ei meinaa päästä vaikka kuinka yritän. Järkevästi ajateltuna tiedän että eroon olisi päästävä sillä menetän itsestäni kaiken sen mikä todellisuudessa olen. Eihän poikakaverini todellisuudesa rakasta minua ja on näyttänyt sen todella usein käytöksellään ja sanoillaan tahallaan tehden minut mustasukkaiseksi. Ihmettelen tosiaankin mitä iloa hän saa tästä kaikesta kun sanoo rakastavansa ja toisella hetkellä nauttii saadaksen minulle huonon olon. Pystyisinpä seuraavan riidan jälkeen kovettamaan itseni ja olemaan välittämättä hänen puheistaan. Todella vaikeaa tälläinen seurustelu on ja kiinni kun on jäänyt eikä itse ymmärrä tunteitaan täysin ei osaa päästää irti.


      • Anonyymi
        täysin kirjoitti:

        jaksamista tälläisten miesten kanssa tosiaankin on ja ei voi itse edes tajuta kuinka tuollaiseen osaakin jäädä kiinni. Eroon ei meinaa päästä vaikka kuinka yritän. Järkevästi ajateltuna tiedän että eroon olisi päästävä sillä menetän itsestäni kaiken sen mikä todellisuudessa olen. Eihän poikakaverini todellisuudesa rakasta minua ja on näyttänyt sen todella usein käytöksellään ja sanoillaan tahallaan tehden minut mustasukkaiseksi. Ihmettelen tosiaankin mitä iloa hän saa tästä kaikesta kun sanoo rakastavansa ja toisella hetkellä nauttii saadaksen minulle huonon olon. Pystyisinpä seuraavan riidan jälkeen kovettamaan itseni ja olemaan välittämättä hänen puheistaan. Todella vaikeaa tälläinen seurustelu on ja kiinni kun on jäänyt eikä itse ymmärrä tunteitaan täysin ei osaa päästää irti.

        Läheisriippuvuus? Siitä kun oppii pois,osaa elää oman elämänsä itsekseen!


    • sanat.....

      Täällä myös yksi samassa tilanteessa ollut... kaikkien kirjoitukset on kuin minun suhteestani. Vaikea saada vastausta kysymykseen "mikä tälläisten ihmisten päässä mahtaa liikkua?"
      Olen itkenyt niin monet kerrat kun mies on "tahallaan" aiheuttanut minulle pahan mielen vain ärsyttääkseen.. toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa ja toivon että hän tapaa naisen joka tekee saman hänelle :D Karman lakien mukaan!!!!

      • sennujo

        Että tuollainen käytös on on jonkun verran sairasta, eikä siis kuulu mitenkään normaaliin ihmisen käyttäytymiseen. Jos te itse suostutte suhteeseen missä mies saa kadota ja palata takaisin niin ketä siitä oikeastaan voi syyttää?


      • ottakaa-elämänne-itselle
        sennujo kirjoitti:

        Että tuollainen käytös on on jonkun verran sairasta, eikä siis kuulu mitenkään normaaliin ihmisen käyttäytymiseen. Jos te itse suostutte suhteeseen missä mies saa kadota ja palata takaisin niin ketä siitä oikeastaan voi syyttää?

        Tuo on asiaa.
        Normaaliahan tuollainen ei ole. Sekopäitä ovat.
        Miksi tuo toimii johtuu siitä, että ihmiset vaikeroivat itsekseen hiljaa.
        Asiahan pitää ottaa esille ja toiselle tulee sanoa suoraan, että tuo sattuu ja se ei käy enää kertaakaan.
        Vaihtoehtoisesti vaan heivata tuollainen pois.
        Maailmassa on miljardeja ihmisiä ja siellä on jokaiselle hyvä kumppani ainakin 100 kertaan. Mihinkään sairaisiin tyyppeihin ei todellakaan kannata jäädä roikkumaan sekunniksikaan.


    • Mortyu

      Ompa jännä juttu, ihan kuin omaa tekstiä lukisin. Tosin minun tapauksessa koskaan ei olla edes seurusteltu, joten vielä enemmän ihmettelen tätä minun "kaverin" käytöstä.
      Se tosiaan tuntuu nauttivan siitä että saa minut (aiemmin) mustasukkaiseksi, koska siis aiemmin haaveilin suhteesta hänen kanssaan. Nykyisin hän on varattu mutta jatkaa edelleen edellä mainittua käytöstä eikä rehellisesti sanottuna enää voisi vähempää kiinnostaa, kyllä hän on sillä saanut vain arvostuksen ja kunnioituksen häntä kohtaan katoamaan. Lähinnä sääliksi käy.
      Ainut mitä toivon, on että meillä olisi hyvä kaveruus-suhde ja että hän olisi arvostaisi nykyistä tyttöystäväänsä, luulenpa että hän tulee tämän miehen jossain vaiheessa jättämään koska tuntuu olevan erittäin järkevä ja jämy nainen joka ansaitsee ns kunnon miehen.

      • Omituista_jotenkin

        En tiedä kenelle vastasit. Mut et tainnut katsoa milloin aloitus on tehty. Eli ei ihan tuore. Kysyisin myös, miten voidaan olla mustasukkaisia, jos ei olla edes seurusteltu?


    • 18171817

      en tiedä onko nyt järkeä jatkaa kuusi vuotta (!) vanhaa keskustelua, mutta..
      kun minä olen juuri tuollainen mies! :( se on ihan silkkaa heikkoutta. tarkalleen ottaen järjettömäksi paisunutta rakastetuksi tulemisen tarvetta yhdistettynä kieroon käsitykseen viettelemisestä ja valtasuhteista. olen ihan todella rakastunut naiseen jota kohtelen juuri tuolla tavalla huonosti. osittain se johtuu siitä, että hän näyttää 'täysiä/aitoja' tunteita ainoastaan äärirajoilla. olemme keskustelleet asiasta suoraan ja tuntuu että hän pistää nyt parastaan, ikään kuin ilmaisee itseään avoimemmin kuin normaalisti ilmaisisi. ja minä myös! aiemmin tällaista ongelmaa ei ole ollut, olen tapaillut sellaisia naisia, jotka tekevät oman välittämisensä päivänselväksi ja oma tarvitsevuuteni ei ole sen takia päässyt valloilleen. tiedän että tässä on opittavaa, onneksi voin naiseni kanssa jutella avoimesti vaikka toisia satutammekin.

      vinkkinä sanoisin kai, että kannattaa keskittyä käyttäytymisen taustalla oleviin syihin. eli siihen heikkouteen. jos siihen tarttuu, voi kiertää kaiken tommosen bashan ja alkaa puhua itse asiasta.

      voimia kaikille.

      • Yötä

        Itsekin olen parisuhteessa joutunut tuollaisen käytöksen uhriksi, mutta onneksi sain riuhtastua itseni irti, olisin muuten sairastunut henkisesti. Suosittelen, että menette molemmat terapiaan ratkomaan ongelmaanne, tuollainen on henkisesti raskasta teille molemmille ja on tuhon tie eikä millään lailla tervettä parisuhdetta nähnyt.


      • särkynytruukku

        "en tiedä onko nyt järkeä jatkaa kuusi vuotta (!) vanhaa keskustelua, mutta..
        kun minä olen juuri tuollainen mies! :( se on ihan silkkaa heikkoutta. tarkalleen ottaen järjettömäksi paisunutta rakastetuksi tulemisen tarvetta yhdistettynä kieroon käsitykseen viettelemisestä ja valtasuhteista. olen ihan todella rakastunut naiseen jota kohtelen juuri tuolla tavalla huonosti. osittain se johtuu siitä, että hän näyttää 'täysiä/aitoja' tunteita ainoastaan äärirajoilla. olemme keskustelleet asiasta suoraan ja tuntuu että hän pistää nyt parastaan, ikään kuin ilmaisee itseään avoimemmin kuin normaalisti ilmaisisi. ja minä myös! aiemmin tällaista ongelmaa ei ole ollut, olen tapaillut sellaisia naisia, jotka tekevät oman välittämisensä päivänselväksi ja oma tarvitsevuuteni ei ole sen takia päässyt valloilleen. tiedän että tässä on opittavaa, onneksi voin naiseni kanssa jutella avoimesti vaikka toisia satutammekin.

        vinkkinä sanoisin kai, että kannattaa keskittyä käyttäytymisen taustalla oleviin syihin. eli siihen heikkouteen. jos siihen tarttuu, voi kiertää kaiken tommosen bashan ja alkaa puhua itse asiasta.

        voimia kaikille. "

        Ihanaa, että sain lukea tekstisi. Olen itse juuri rakastunut hullunlailla sinunkaltaiseesi mieheen, ja oli kuin olisin saanut vastauksen juuri häneltä. Olen juuri tänään itkenyt hänen käytöksensä vuoksi, ja en ymmärtänyt, että kuinka minun pitäisi ottaa hänen käytöksensä. Ajattelin jo kaikenlaista...Olen itse ujopiimä, ja elän monenlaisten estojen kanssa, enkä pysty kohtaamaan tätä miestä tunnetasolla niinkuin oikeasti haluaisin, vaikka rakastan häntä paljon, ja yritän olla jatkuvasti mahdollisimman neutraali häntä kohtaan. Kerran halasimme ja se oli todella huumaava hetki meille molemmille, ja sain samalla sanottua hänelle jotain, ja hän minulle. Sen jälkeen mies alkoi suhtautua minuun välinpitämättömästi, ja on onnistunut tekemään jotain, mikä todella haavoitti minua tänään.Suhde ei ole vielä päässyt alkamaan, mutta todella odotan sitä hetkeä, että saisimme kokea jotain enemmän, ja haluaisin päästä pysyvään suhteeseen hänen kanssaan. Olen uskovainen, ja myös rukoilen Jumalan apua asioihin.


      • särkynytruukku

        Voisitko auttaa minua 181 71817? Tarvitsen henkistä tukea ja kärsin todella paljon tunnetasolla. Jos saisin vaihdettua jotenkin anonyymisti sähköposti osoitteen. Mies osoittaa minulle palavia tunteita ja sitten laiminlyö minut ja jättää yksin eikä halua puhua kanssani, ja esittää kiireistä. Tuntuu etten jaksa ja ei ole ketään kenen kanssa voisi puhua.


      • särkynytruukku kirjoitti:

        Voisitko auttaa minua 181 71817? Tarvitsen henkistä tukea ja kärsin todella paljon tunnetasolla. Jos saisin vaihdettua jotenkin anonyymisti sähköposti osoitteen. Mies osoittaa minulle palavia tunteita ja sitten laiminlyö minut ja jättää yksin eikä halua puhua kanssani, ja esittää kiireistä. Tuntuu etten jaksa ja ei ole ketään kenen kanssa voisi puhua.

        Mikset sano sille miehelle suoraan miten tunnet?
        Jos mies välittää sinusta ja kunnioittaa sinua niin kyllä pitäisi ottaa huomioon sinut, ihmettelen että miksi miehet noin naisiaan kohtelee, en ole itekkään täydellinen ja osaan olla tosi vaikea mutta ei toisen tunteulal saa leikkiä.


      • Mkirjaimellaalkavanainen

        Kiitoksia neuvosta. En tiedä, että miksi heräsin viime yönä samaan aikaan, kun olit laittanut vastauksen nettiin. Kävin vessassa, ja aloin jälleen murehtia ja itkeä asioiden vuoksi. Tuntuu, että olen todella rikki sisäisesti tunnetasolla. Lähetin viestin eräälle terapeutille, että hän muistaisi minua iltarukouksissaan, kun en muutakaan keksinyt.

        Lopulta olin ihan poikki ja päätä särki niin paljon, että ajattelin, että kostan tälle miehelle ja en mene huomenna ollenkaan töihin, koska hän on itsekin aina välillä monta päivää pois. Menin kuitenkin, mutta välttelin ko. henkilöä koko päivän ja sanoin ettei minulla ole mitään tärkeää asiaa hänelle.

        Nyt sattumalta avasin tämän netti keskustelun uudelleen.

        Voi olla, että vastauksesi auttoi paljonkin, sillä olin juuri luovuttamassa, ja ajattelin, että torjun lopullisesti koko henkilön ja samalla myös omat tunteeni ko. henkilöä kohtaan, ja alan rakastamaan itse itseäni. Se ei ollut kovin helppoa, kun aistin koko ajan, että mies suree myös itse saman asian vuoksi.

        Voinhan yrittää kertoakin jotain, mutta se ei ole niin helppoa. En tiedä, jos hän tuli itse kosto tuulelle, ja ei tule huomenna taas ollenkaan. Ja itse kuitenkin sanoi, että hän voi puhua minun kanssani huomenna, ja sanoin, että katsotaan jos puhutaan, minun asia ei ole niin tärkeä. En tiedä, voinko sanoa mitään vai joudunko keksimään jotain muita "lurituksia". Minulla oli yksi asia mielessä aikaisemmin, minkä olisin sanonut, mutta loukkaannuin, koska hänellä ei ollutkaan aikaa puhua kanssani. Tuntuu kuitenkin, että olen tukehtumispisteessä, koska en saa sanottua.

        Katsotaan miten kaikki menee huomenna.

        Kaikkea hyvää sinulle, ja muillekin!


      • Ongelmallinentila

        Miten tällä tavalla käyttäytyvää miestä sitten pitäisi lähestyä? Tuntuu, että hän on jo vehkeilyllään saanut minut niin noloon tilanteeseen, että en kehtaa paljon muuta, kuin alkaa vetämään huppua päähän. Olen yrittänyt hänelle parhaani mukaan antaa tunnustuksia, niin hän valehteli minulle viestillä itse toisen naisen nimissä olevansa varattu, vaikka esim. tiedän ihan varmasti, että näin ei ole, hän on eronnut. En osaa unohtaa häntä, mutta tuntuu vaikealta enää kohdata kaiken sen jälkeen, mitä hän on saanut minun sisälläni aikaiseksi. Tuntuu, että jos hän tulisi vielä vastaan, niin tekisi mieli kääntyä ympäri ja hävitä. Olemme olosuhteiden vuoksi hieman erkaantuneet toisistamme, mutta välitän hänestä edelleenkin.


    • onnellinenvapaa

      Olen ollut tuollaisen miehen kanssa naimisissa, mut sillä erotuksella että hänen puoleltaan esiintyi vielä pettämistäkin, joten riuhtaisin itseni irti liitosta, etten olisi sairastunut henkisesti, sillä siltä rupesi jo tuntumaan se jatkuva pyöritys. Mielestäni ovat narsistisia ihmisiä, heillä on hyvä olla, kun saavat toiselle pahan olon käytöksellään.

    • itseunnotononhän

      aika pitkä avauksen vaivauduit tekemään mokomasta paskapökäleestä.
      Anteeksi, kai hänkin on äidilleen ja isälleen todella rakas poika, mutta kun tuo rakas poika ei osaa kunnioittaa naista, eikä kohdella tätä hyvin. Jätä se, äläkä ikinä missään maailman tilanteessa perusta perhettä tuon kanssa. Oikeasti. Lapset vielä siihen hänen sairaiden mustasukkaisuusleikkien keskelle!

    • tuttuahuttua

      Mies härnää ja kiusaa ja jos hermostun, kuvittelee, että olen mustasukkainen. Ei ääliö älyä, että kiusaaminen suututtaa. Kaverina olo nähtävästi mahdotonta tuollaisen kanssa.

      • Kyllä te naisetkin osaatte sen kiusaamisen ja myös sen että saatatte saada väärän kuvan miehestä mutta ette viitsi sitten itse mieheltä kysyä, enkä yleistä tai tarkotia että olisit sellanen kunhan vaan mainitsin:)


    • ennäemitäänjärkeä

      Naisessakin on paljon vikaa, kun alkaa mihinkään tollasen pelle hermannin kanssa. Joko pelle hermannilla on poikkeuksellisen iso kullli jota jopa osaa käyttää, tai sitten nainenkin on yhtä vinksahtanut kun ei kykene jättämään pelle hermannia.

      • vetovoima1

        Kylläpä sinä olet kateellinen. Toisilla miehillä tulee jo syntymälahjana taito valloittaa naisia ja he osaavat lumota ja vetää voimallisesti puoleensa naisen kuin naisen huomion.

        Toiset eivät taas onnistu vaikka kuinka yrittävät. Naiset suorastaan juoksevat heitä pakoon.


    • koettujojaerottu

      lopulta naista syytetään sairaalloisesta mustasukkaisuudesta jolle koko suku nauraa, mies tietysti ensin ja on hoitoon viemässä..

    • Hkfghhhjk

      Ei auta kuin olla kokonaan tämmöisen hlön ulottumattomissa. Tämmöiset sairaat ihmiset kääntävät kaikki toisten syyksi. Eikä heillä ole yhtään empatiaa.

    • KylmäTotuus

      Voin sanoa ihan suoraan, että tuolla tavalla käyttäytyvä mies ei ole henkisesti terve. Usein taustalla vaikuttaa kaksisuuntainen mielialahäiriö ja narsismi / skitsofrenia. Tälläinen henkilö ei kykene henkisesti tasapainoiseen parisuhteeseen. Hän ei kykene hallitsemaan omaa seksuaalikäyttäytymistään. On erilaisia vaiheita, hypomaniaa ja depressiota, jolloin he vetäytyvät kaikesta. Hän ei kykene myöskään ottamaan vastuuta omasta seksuaalikäyttäytymisestään, ja tämän seurauksena hän usein sotkee ja ajaa haaksirikolle syyttömien ja mitään pahaa aavistelemattomien ihmisten elämän.
      Ihminen, joka on kokenut suhteen tuollaisen ihmisen kanssa, kaiken kantapään kautta, niin viimeinkin ymmärtää asian. Minunkin elämässäni oli vastaavanlainen huuhaa tapaus, mutta lopultakin, kun välimatka välillämme oli kasvanut tarpeeksi pitkäksi, niin ymmärsin, että mikä epätoivoinen sairas tapaus se mies oli, ja että ihan omaksi parhaakseni vetäydyn kaikesta kontaktista häneen, ja jatkan normaalia ja tasapainoista elämää mieheni kanssa.

      Hän tosiaan käytöksellään ehti saada todella paljon pahaa aikaiseksi, mutta jokin voima otti lopulta sokeat silmäni näkeviksi tilanteen oikein ja avasi ymmärrykseni, että viimeinkin sen tiedän ja ymmärrän.

      Näin jälkeenpäin minua oikein huvittaa, kun muistelen, kuinka hän yritti saada minua mustasukkaiseksi, mutta ei kuitenkaan kyennyt minkäänlaiseen kontaktiin kanssani. Sekin on paha osa sairautta.

      Mutta en voi kuitenkaan kantaa vihaa tai kaunaa häntä kohtaan. Toivon vain kaikkea parasta, että hän paranisi, ja kasvaisi henkisesti, niin että voisi elää normaalia perhe elämää sen naisen kanssa, joka on hänelle joskus nuoruudessa lapset synnyttänyt, ja jota hän kuitenkin joskus on rakastanut, ja vieläkin kutsuu maailman kauneimmaksi.

      • KylmäTotuus

        Yksi vaihtoehto tietenkin on, että jos toinen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava kohtaa toisen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan, niin voi olla, että heillä on tarpeeksi paljon yhteistä, niin että viihtyvät toistensa seurassa ja voivat vaihtaa ajatuksia. Ainut ongelma siinä voi olla se, että toinen kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava ei voi taluttaa toista kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaa, koska jos toinen menee ojaan, niin silloin menee toinenkin perässä. Heidän välissä pitäisi olla yksi henkisesti normaali, joka on tarpeeksi vahva pitämään koko porukan tiellä oikeaan suuntaan.


      • Anonyymi

        Tutun tuntuinen tarina.
        Epävakaa persoonallisuus miehellä, joka etsii pätemisen reittejä monilta eri aloilta.
        Vaihtuvat naissuhteet kuuluvat asiaan.
        Taustana kuitenkin vahva kiintymyssuhde vaimoon,joka ilmesesti ymmärtää miestään ja hyväksyy tämän elämäntyylin.Vahva nainen.
        Kaikkea hyvää vaan toivoo tummoiselle miehelle,rauhallisia ,seesteisiä loppuelämän päiviä.


    • Kiitosalkuper

      Alkuperäinen..uskomatonta, kirjoituksesi on kuin suoraan omasta elämästäni. Olen 39 vuotias nainen ja…kaikki samat asiat käyn läpi. Tavallaan mietin, onko kyseessä narsisti? Kuitenkin hän hellä, kiltti ja muuta mutta nauttii ihan selvästi että saa tehdä minut mustasukkaiseksi. Yritän vain pitää pääni kylmänä. Ennen räyhäsin jne. mutta tuntuu että se on juuri mitä hän odottaa. Sanon meille kaikille kohtalotovereille: VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS. Vaikeata se on mutta pistää miehen aloilleen ainakin vähäksi aikaa. Rupeaa osoittamaan rakkauttaa jne. mutta älkää antako periksi. P.s. Nyt kun luen omaa kirjoitustani uudelleen, ulkopuolisena sanoisin heti "irrottaudu hänestä". Mutta kun…vaikeaa. Ja sitä hän juuri haluaa.

    • Kiitosalkuper

      Pps. Oletteko tosiaan huomanneet, että ensiksi pistää mustasukkaiseksi, sen jälkeen haloo asiasta, välinpitämättömyys ja mies tulee koiran silmin suunnilleen "olemme tavanneet vasta"-ilmein. Nyt tytöt ja naiset pitäkäämme pää kovana. Keskitytään esim. asioihin joista pidämme, oli sitten mikä tahansa, että saisimme ajatukset pois tästä YHDESTÄ ihmisestä. Halit kohtalotovereille!

    • Yksivaimo

      Taidat olla salattu kakkonen

      • Anonyymi

        Samaa uskoisin myös


    • Tuntematontietäjä

      Mies varmistaa mustasukasuudella että olet viellä hänen koukussa kannataa varoo!harvat kalastajat päästää kalojaan enää vapaaks ku on kiinnijääny ellet itte rimpuile irti koukusta

      • Anonyymi

        Okei.


    • Anonyymi

      Itselleni tuli mieleen, että voisikohan mies sillä tavalla yrittää helpottaa omaa mustasukkaisuuden tunnettaan? Itse olen mustasukkaisuudesta kärsivä ihminen, ja se tosiaan tuntuisi mukavalta, jos voisi ajatella, että kumppanini haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä ja yhtä vähän jakaa kenenkään muun kanssa. Kun itse välittää toisesta paljon ja on mustasukkainen, niin tuntuu, että toinen voisi osoittaa oman välittämisensä olemalla myös mustasukkainen.

      Suosittelen ottamaan asian kunnolla puheeksi. Kysellä, mistä mustasukkaisuus on voinut saada alkunsa, ehkäpä jo lapsuudesta? Koittaa ymmärtää toisen kärsimystä mustasukkaisuuden kourissa. Ei se kiva tunne ole. Sitä on vaikea käsitellä, mutta kumppani voi varmasti auttaa siinä. Tunne pitäisi ikään kuin pilkkoa osiin, ja mustasukkaisen pitäisi saada avoimesti kertoa tuntemuksistaan, joihin voitaisi sitten yhdessä koittaa etsiä ratkaisua. Jos mustasukkaista kumppania vaivaa se, että joku puhuu sinulle liian tuttavallisesti, niin asiaa voisi lähteä selvittämään esimerkiksi kysymällä, että mitä hänen mielestään tilanteessa pitäisi sitten tehdä, ja että onko se ensimmäisenä mieleen tuleva tapa kuitenkaan paras. Jos on itse eri mieltä sopivasta tavasta, nii perustelee miksi, ja kuuntelee sitten taas vastapuolen perustelun omalle kannalleen. Sitten voisi yhdessä miettiä, mitä voisitte tehdä, jotta mustasukkainen selviytyisi tuntemuksestaan paremmin. Voisitko esimerkiksi kertoa, että et edes huomannut toisen liiallista tuttavuutta, kun et ollut yhtään kiinnostunut hänestä muuna kuin ihan satunnaisena vastaantulijana? Tai jotakin vastaavaa, jolla mustasukkainen saadaan vakuutetuksi siitä, että hänellä ei ole mitään syytä olla mustasukkainen, vaan että sinä olet kiinnostunut vain hänestä.

    • Anonyymi

      Onneksi olkoon, olet tavannut narsisti miehen. Suosittelisin kävelemään toisee suuntaan mitä pikimmiten, omaan vastaavaan kokemukseen pohjautuen ennenkuin on aivan liian myöhäistä.

    • Anonyymi

      Mies on niin epävarma itsestään että ihan ärsyttää ja ällöttää. Ei tee mustasukkaiseksi. Näytän miellummin ovea parkkipaikalle. Äidin helmoihin vielä kasvamaan.

    • Anonyymi

      Ootte tavannu NARSISTIN! MARTTYYRI on astunut hänestä esiin. Varokaa

    • Anonyymi

      Niin, olen nyt toista vuotta ollut enempi vähempi tällaisen miehen kanssa seuraa. Ikinä hän ei pääse siitä eroon. Ikävää, että hän näin tehdessään sekoitti meidät ja muuten niin hyvä suhteen. laittoi minut ajattelemaan suhteen kestävyyttä. Voin sanoa pakene vielä kun voit. Tällainen suhde sairastuttaa ihmisen.

    • Anonyymi

      Minun on pakko pysyä sinkkuna,koska vihaan mustasukkaisuutta,omaa ja toisen osoittamaa. Kaikissa suhteissani oli sama ongelma. On helpompi hengittää,kun ei tarvitse miettiä pettääkö toinen tai flirttaako muille. Jatkuvaa ahdistusta tuollainen elämä. Yksin on rauha. Suosittelen. Opetellaan elämään sinkkuna.

      • Anonyymi

        Sama täällä. Sinkkuna helpompaa, kun ei ole mitään tuollaista.


    • Anonyymi

      Minua loukkasi mieheni jokapäiväinen huoraksi epäily. Messengerissä tuli jatkuvalla syötöllä häneltä epäilyjä: oletko huoraamassa. Koskaan en pettänyt häntä. En kirjoitellut viestejä miehille, en flirttaillut, en pettänyt. Ei olisi tullut mieleenkään. Hän oli suuri rakkauteni.

      Miksi tuollainen päivittäinen epäily ilman järjellistä syytä?

      Absurdiksi asia meni, kun kysyin häiden ajankohdasta jonkin aikaa hänen kosinnastaan. Kysyin monta kertaa, eikä hän vastannut. Lopulta hän sanoi: Sää aiot mennä jonkun toisen kanssa naimisiin.

      En voi vieläkään ymmärtää. Lopulta asia oli niin, että hänellä itsellään oli toinen nainen.
      Hän kertoi vasta muutama päivä ennen häitä lopettavansa tuon suhteen, muttei koskaan sitä tainnut lopettaa. Mies itse kertoi, että olivat suunnitelleet tapaamista.

      Näin hän tuhosi luottamuksen suhteestamme eikä se palautunut enää.

    • Anonyymi

      Parempi erota ,sinkkuna on helpompi hengittää.

    • Anonyymi

      Hei aloittaja! En suosittele jatkaa suhdetta sillä hukkaat itsesi. Elin juuri tuollaisessa suhteessa 7 vuotta kunnes en ollut edes varjo omasta itsestä. Toisinsanoen sulla on säännöt ja hänellä ei. Ja pidemmän päälle tuollaiseen käytökseen tottuu ja tulee ns. Normiarki ja sinä kaipaat sitä alun rakkautta ja helpoutta jota ei tule kun tuolle linjalle on jo lähdetty. Parempi itkeä ja eheyttää itsensä nyt kuntoon ja vastapuoleen ei mitään kontaktia,kuin vuosienpäästä kun huomaa ettei mikään ole muuttunut ku pahempaan suuntaan. Rakasta itseäsi älä rakkauden tunnetta <3

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe