Keinomakea

Eli mitkä keinomakeat olivat kiellettyjen/vältettävien listalla. Lähinnä tarvittaisiin niiden E-koodit. Jossain vihkossa sanottiin että Sakariini ja syklamaatti eivät ole suositeltuja (Aspartaami on ok.) Joissain tuotteissa kun ainetta ei mainita nimeltä, ainoastaan E-sitäjatätä.
4322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nykykäsityksen mukaan kaikki lisäaineet ovat aivan sallittuja kohtuudella. Suurin osa kun on jalostettu luonnollisista ainesosista ja niitä e-koodeja on turha pelätä.

Joku aika sitten oli iltalehdessäkin juttua, jossa puhuttiin e-lisäaineista ja joku asiantuntija sanoi, ettei ruokia tarvitse niiden takia välttää, vaan lähinnä sen takia, että esim einekset ja makeat herkut ja juomat ovat muutenkin epäterveellisempiä, kuin itse tehty ruoka.

E-koodeja on satoja, ja jos koitat kaikkea vältellä, tulet helposti nälkäiseksi/janoiseksi!
Kohtuus kaikessa.

Äänestä
  • Edelleenkään ei raskausaikana suositella käytettävän sakariinia (E 954) tai syklamaattia (E 952), koska kyseiden makeutusaineiden turvallinen päiväsaanti on selkeästi muita matalampi, eikä liiallisen saannin sikiövaikutuksia tunneta. Eli jos nyt kylässä syöt palan kakkua jonka myöhemmin kuulet olleen makeutettu makeutuslioksena jossa yhtenä makeutusaineena on sakariini, niin ei mitään paniikkia :) Mutta jos käytät makeutusaineita arjessasi, valitse muu kuin sakariini tai syklamaatti. Lähes poikkeuksetta Suomessa markkinoilla olevat keinomakeutetut elintarvikkeet (esim. jogurtit, limut, karkit) on makeutettu muulla kuin sakariinilla tai syklamaatilla, ja noita makeutusaineita löytyy yleensä vain makeutusvalmisteista (muistaakseni esim. Hermesetas makeutusliuos). Eli esim. jogurttia ostaessasi voit unohtaa E-koodien tankkaamisen!

    Äänestä

  • Rauhallista odotusai kirjoitti:

    Edelleenkään ei raskausaikana suositella käytettävän sakariinia (E 954) tai syklamaattia (E 952), koska kyseiden makeutusaineiden turvallinen päiväsaanti on selkeästi muita matalampi, eikä liiallisen saannin sikiövaikutuksia tunneta. Eli jos nyt kylässä syöt palan kakkua jonka myöhemmin kuulet olleen makeutettu makeutuslioksena jossa yhtenä makeutusaineena on sakariini, niin ei mitään paniikkia :) Mutta jos käytät makeutusaineita arjessasi, valitse muu kuin sakariini tai syklamaatti. Lähes poikkeuksetta Suomessa markkinoilla olevat keinomakeutetut elintarvikkeet (esim. jogurtit, limut, karkit) on makeutettu muulla kuin sakariinilla tai syklamaatilla, ja noita makeutusaineita löytyy yleensä vain makeutusvalmisteista (muistaakseni esim. Hermesetas makeutusliuos). Eli esim. jogurttia ostaessasi voit unohtaa E-koodien tankkaamisen!

    Ne on myös vissiin tutkineet että natrium glutamaatti olis pahasta, ei vaan oo vielä kerennyt neuvolan ohjeisiin. En söisi mitään makeutusaineita raskauden ja imetyksen aikana, joissakin tutkimuksissa aspartaamikin on aiheuttanut hiirille syöpää.

    Äänestä

  • koskdg kirjoitti:

    Ne on myös vissiin tutkineet että natrium glutamaatti olis pahasta, ei vaan oo vielä kerennyt neuvolan ohjeisiin. En söisi mitään makeutusaineita raskauden ja imetyksen aikana, joissakin tutkimuksissa aspartaamikin on aiheuttanut hiirille syöpää.

    natriumglutamaatin ja aspartaamin yhteisvaikutuksesta rotan sikiöille ei kehittynyt aivoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselevä kirjoitti:

Eli mitkä keinomakeat olivat kiellettyjen/vältettävien listalla. Lähinnä tarvittaisiin niiden E-koodit. Jossain vihkossa sanottiin että Sakariini ja syklamaatti eivät ole suositeltuja (Aspartaami on ok.) Joissain tuotteissa kun ainetta ei mainita nimeltä, ainoastaan E-sitäjatätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu