Leikkikaveri

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Niinhän se sananlaskukin sanoo...Sisimmissään se pieni tyttö on surullinen, koska ei osaakaan leikkiä tätä leikkiä vaikka säännöt on hänelle kerrattu moneen kertaan ja vaikka hän luuli osaavansa. Se pieni tyttö teki virheen ja satutti sydämensä. Hiljaa, yksinään hän hoitaa haavojaan kun ei voi kenellekään kertoa, ei edes leikkikaverilleen.
5321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikset voi kertoo??

Äänestä
  • en vaan voi. Tai voin mutta mitä se hyödyttää? Se kun ei muuta leikinkulkua. . .Olen kuitenkin edelleen leikissä mukana ja esitän että osaan leikkiä. Koitan keksiä keinon jolla pääsisin pois tästä...

    Äänestä

Mikäs se varsinainen virhe sitten oli?

Äänestä

Aikuisihan tässä ollaan , kyllä aina voi kertoa .

Äänestä

nämä palstat varsinkin edesauttavat tuollaista. Minusta nämä ovat kyllä väärä paikka minkäänlaisten suhteiden suhteen, sillä täällä voi niin helposti särkeä sydämensä. Minäkin olen alkanut miettiä eräästä, että olinkohan hänelle vain jonkinlainen työtehtävä tai sellaista... se tekee minut surulliseksi. Kaikenlaista muutakin mielessä liikkuu ja mietiskelee. Niin tyhjän päällä täällä ollaan kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n to m kirjoitti:

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Niinhän se sananlaskukin sanoo...Sisimmissään se pieni tyttö on surullinen, koska ei osaakaan leikkiä tätä leikkiä vaikka säännöt on hänelle kerrattu moneen kertaan ja vaikka hän luuli osaavansa. Se pieni tyttö teki virheen ja satutti sydämensä. Hiljaa, yksinään hän hoitaa haavojaan kun ei voi kenellekään kertoa, ei edes leikkikaverilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu