Möhkö-tyyli

Voi kun taas on päästetty sammakoita suusta pogostassa.
On erittäin mukava kun Möhkössä on ollut jo monena kesänä teatteria ja muuta kivaa.

Mutta näinkö ajattelee teatteri ohjaaja: Haluamme tehdä tavallista vähän parempaa kesäteatteria ja pakko on tehdäkin, sillä ei tänne korpeen muuten tule katsojia.
Ei normaalia kesäteatterin hupailutyyliä, eikä toisaalta synkkää sisädraamaakaan, vaan välimuoto niistä. Voisi määritellä Möhkö-tyyliksi.

Olipa sanottu pahasti, ettei tänne korpeen muuten tule katsojia. Siellä korvessa on aina ollut ja tulee vastakin olemaan ihmisiä joille se merkitsee hyvin paljon.
Sinä ohjaaja saat tästä korvesta leivän, siis äläpä aliarvio ja herjaa tätä korpea.
Ja mikähän se Möhkö-tyyli sitten onkaan?
Minulle ei oikein ole möhkö-tyyli selvinnyt (en kirjoita moista sanaa edes isolla).

Sitten vielä sanonta vinksahtanut kylä, vaikka se nyt onkin sen näytelmän kylä, älkää liittäkö sitä Möhköön.
Olette saaneet Möhköstä paljon kun olette voineet siellä esiintyä ja sen tuotoista nauttia.

Ja vielä matkailulehteen tämän kaiken täytyi tulla kirjatuksi.

Täytyy harkita tulenko maksavana katsomaan teatteriesitystä vai kuuntelenko sillalta.
Tähän asti olen maksanut.

Äkkiä Pogostan asiat tulee ympäri suomen maan.
17853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei pidä ottaa vakavasti noita laukojia. itse kaupunkilaisena en pidä Möhköä korpena vaan kauniina ja toimivana paikkana. kylä tai maakunta on sitä mitä asukkaat haluavat sen olevan. Möhköä ei saisi pilata liikaa innovaatioilla.

Äänestä
  • Ei Möhkö tietenkään mikään korpi ole, vaan vilkas keskeinen liikepaikka jossa ei ole kauppaa, postia, koulua, kirjastoa, onkohan enää rajavartioasemaakaan. Hautausmaa on ja kesäkahvila. Kylän nimi on kuin suoraan kuvitteellisesta kesäteatterinäytelmästä.

    Äänestä

  • möhköfanttilainen kirjoitti:

    Ei Möhkö tietenkään mikään korpi ole, vaan vilkas keskeinen liikepaikka jossa ei ole kauppaa, postia, koulua, kirjastoa, onkohan enää rajavartioasemaakaan. Hautausmaa on ja kesäkahvila. Kylän nimi on kuin suoraan kuvitteellisesta kesäteatterinäytelmästä.

    Ilomantsihan on maailman napa, ja Möhkö siinä navassa! Ja mantsilaiset maailman fiksuinta sakkia!
    Joka muuta väittää, sille turpiin!

    Äänestä

  • näin on/ kirjoitti:

    Ilomantsihan on maailman napa, ja Möhkö siinä navassa! Ja mantsilaiset maailman fiksuinta sakkia!
    Joka muuta väittää, sille turpiin!

    suurin osa Möhkössä kävijöistä taitaa olla kuitenkin niitä teatterivieraita, ilman voisi olla kassat tyhjempinä, paitsi tietysti museolla jota tuetaan julkisin varoin, ei väliä käykö ketään kunhan palkat juoksee.

    Äänestä

  • mummomaatuska kirjoitti:

    suurin osa Möhkössä kävijöistä taitaa olla kuitenkin niitä teatterivieraita, ilman voisi olla kassat tyhjempinä, paitsi tietysti museolla jota tuetaan julkisin varoin, ei väliä käykö ketään kunhan palkat juoksee.

    eipäs sitä museota kyllä julkisin varoin tueta,palkkaus on sidoksissa kävijämääriin niinkuin muillakin paikallismuseoilla.Museota ylläpitää Ilomantsin Museosäätiö,ei mikään valtiontaho.

    Äänestä

  • kesällä kirjoitti:

    eipäs sitä museota kyllä julkisin varoin tueta,palkkaus on sidoksissa kävijämääriin niinkuin muillakin paikallismuseoilla.Museota ylläpitää Ilomantsin Museosäätiö,ei mikään valtiontaho.

    Ilomantsin kunta tukee museosäätiötä huomattavalla rahasummalla.Siitä palkkioksi museojohtaja yrittää kaikin voimin saada kunnan kehittymisen estettyä.Homma pyörii päin persettä!

    Äänestä

  • Ethän minua unhoita, kirjoitti:

    Ilomantsin kunta tukee museosäätiötä huomattavalla rahasummalla.Siitä palkkioksi museojohtaja yrittää kaikin voimin saada kunnan kehittymisen estettyä.Homma pyörii päin persettä!

    Voitko selventää mistä on kyse? minusata museonjohtaja ei kyllä kylve missään Suomessa rahassa ja aina on tapeltava määrärahoista. Olen hämmästynyt!

    Äänestä

  • mantanenä kirjoitti:

    Voitko selventää mistä on kyse? minusata museonjohtaja ei kyllä kylve missään Suomessa rahassa ja aina on tapeltava määrärahoista. Olen hämmästynyt!

    Muukin ihmettelee museojohtajan,rahoittajansa vastaista toimintaa.Saako museosäätiön hallituksen puheenjohtaja Teuvo Maksimainen ämmän ruotuun,sen aika näyttää?

    Äänestä

  • Hukkaanmeni kirjoitti:

    Muukin ihmettelee museojohtajan,rahoittajansa vastaista toimintaa.Saako museosäätiön hallituksen puheenjohtaja Teuvo Maksimainen ämmän ruotuun,sen aika näyttää?

    Eipäs ämmitellä. Onko tässä jotain poliittista peliä vai henkilökaunaa? Miten tämä rahoittajansa vastainen toiminta ilmenee?

    Äänestä

Ohjaaja on kuule ihan oikeilla raiteilla. Se saattaa herkkänahkaisia loukata, mutta asia on ihan realistinen tuolla isoissa kaupungeissa ja se pitäisi kaikkien ymmärtää. Kaupunkilaiset saattaavat pitää jo taajamiakin korpena, niin heillä pitää olla erittäin hyvä syy lähteä kotoa kauemmaksi viihtymään. Mikäs sen parempaa kuin laadukas ja uniikki teatterinäytelmä, mitä ei näe ja koe missään muualla!

Ja mikäli se ei ole sinulle tullut selväksi, etkä ole katsonut kartasta viime aikoina, niin Möhkö on haastellinen paikka matkaajien osalta, sinne ei oikein läpikulkumatkalla voi poiketa, Möhköön tullaan ja lähdetään!

Äänestä
  • Itse näen, että kun porukka lähtee jostain Pohjanmaan perukoilta toiseen päähän Suomea, on yksi lysti, oliko teatteripaikka pikkukylän keskustassa vai reunamailla, vaikka sitten korven keskellä - kirinyt maine ratkaisee, korpi tuo vain lisäeksotiikkaa. Mutta hei, Möhkö on jo niittänyt mainetta ja saanut vakikatsojansa - ja eikö koko Ilomantsia voi vallan hyvin laskea korveksi Helsingin tai Vantaan vikkelistä katsottuna, turha korvesta on vetää hernettä nenäänsä!

    Äänestä

  • vilutuli kirjoitti:

    Itse näen, että kun porukka lähtee jostain Pohjanmaan perukoilta toiseen päähän Suomea, on yksi lysti, oliko teatteripaikka pikkukylän keskustassa vai reunamailla, vaikka sitten korven keskellä - kirinyt maine ratkaisee, korpi tuo vain lisäeksotiikkaa. Mutta hei, Möhkö on jo niittänyt mainetta ja saanut vakikatsojansa - ja eikö koko Ilomantsia voi vallan hyvin laskea korveksi Helsingin tai Vantaan vikkelistä katsottuna, turha korvesta on vetää hernettä nenäänsä!

    Pride -porukat vaikka pötönkankaasta.

    Möhkö tyyli vetää katsojia laajalta alueelta. Pitäkää siitä kiinni. Noita viina-, vittu- ja kyrpäkesäteattereita on ihan tarpeeksi. Hyvä Möhkö!
    Täältä Länsi-Karjalasta

    Äänestä

  • se teidän kirjoitti:

    Möhkö tyyli vetää katsojia laajalta alueelta. Pitäkää siitä kiinni. Noita viina-, vittu- ja kyrpäkesäteattereita on ihan tarpeeksi. Hyvä Möhkö!
    Täältä Länsi-Karjalasta

    Idea.Tekisivät näytelmän museonjohtajasta,menekki olisi taattu.

    Äänestä

Itsensä kehumisen ja itsensä korostaminen on noussut arvoonarvaamattomaan myös kirkonkylänteillä, että ei mitään uutta auringonalla.
Jos joku muu ei kehu niin kehut saa kun itse kehuu ja haukkuu muut.

Äänestä

Kuka haluaa enää maksaa veroja

Suomi elättää kaikki M a n t s i n 37 kehitysvammaista jotka voisi sirtää taivaan isän huomaan
Suomi elättää kiintiöpakolaiset kuten lintumaailman käkin tekee,, elättää pentunsa muilla
Suomi elättää turvapaikanhakijat jotka muualla laitettaisiin tuottavaan työhön
Suomi elättää romanikerjäläiset joilla rikollisuus on perimää ilmainen ylöspito,+360,euroa kk, käyttörahaa
Suomi maksaa Afrikan kehitysavut / jotka eivät ole koskaan keksineet mitään hyödyllistä
Suomi maksaa Kreikan ulkomaanvelat nämä peruskiorot sotaisat kansalaiset
Suomi maksaa afrikkalaisten sotarikollisten oikeudenkäynnit sekin 3,miljoonaa olisi voinnut käyttää terveydenh:
Suomi maksaa ulkomaalaisten vanhusten elämisen jotka olivat osallisena sotarikokseen varastamassa Suomesta 11,% maa-alasta
Suomi maksaa ulkomaalaisten vankien ylläpidon muu maailma teloittaa rikolliset
Suomi maksaa Afganistaniin rauhanturvaajat rättipäiden ja muslimien nauraen Suomen toimintaa

Tällaisiin kustannuksiin uppoavat nykyisin suomalaisten maksamat verorahat.

Äänestä
  • ..taas sekoittanut jonkun piruparan pään. Mene pakastimeen, sanotaan vaikka puoleksi vuodeksi näin aluksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Möhkö sydämessä kirjoitti:

Voi kun taas on päästetty sammakoita suusta pogostassa.
On erittäin mukava kun Möhkössä on ollut jo monena kesänä teatteria ja muuta kivaa.

Mutta näinkö ajattelee teatteri ohjaaja: Haluamme tehdä tavallista vähän parempaa kesäteatteria ja pakko on tehdäkin, sillä ei tänne korpeen muuten tule katsojia.
Ei normaalia kesäteatterin hupailutyyliä, eikä toisaalta synkkää sisädraamaakaan, vaan välimuoto niistä. Voisi määritellä Möhkö-tyyliksi.

Olipa sanottu pahasti, ettei tänne korpeen muuten tule katsojia. Siellä korvessa on aina ollut ja tulee vastakin olemaan ihmisiä joille se merkitsee hyvin paljon.
Sinä ohjaaja saat tästä korvesta leivän, siis äläpä aliarvio ja herjaa tätä korpea.
Ja mikähän se Möhkö-tyyli sitten onkaan?
Minulle ei oikein ole möhkö-tyyli selvinnyt (en kirjoita moista sanaa edes isolla).

Sitten vielä sanonta vinksahtanut kylä, vaikka se nyt onkin sen näytelmän kylä, älkää liittäkö sitä Möhköön.
Olette saaneet Möhköstä paljon kun olette voineet siellä esiintyä ja sen tuotoista nauttia.

Ja vielä matkailulehteen tämän kaiken täytyi tulla kirjatuksi.

Täytyy harkita tulenko maksavana katsomaan teatteriesitystä vai kuuntelenko sillalta.
Tähän asti olen maksanut.

Äkkiä Pogostan asiat tulee ympäri suomen maan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu