Olemme tulossa Saimaalta Saaristomerelle juhannuksen aikoihin. Olisiko palstalaisilla vinkkejä mukavista paikoista, missä kokisi paikallisen juhannustunnelman kohtalaisen rauhallisissa merkeissä. Juhannussalon pystytyskin on näkemättä. Miten ne trad. kuviot menee? Nostetaanko salko juhannusaattona päivällä, ja mitä muuta kuvioihin kuuluu?
juhannusta saaristomerellä
8
2340
Vastaukset
- OLLE
Pari kertaa on tullut vietettyä juhannusta Aspön saarella (n. 10 mpk Korppoon pääsaaresta etelään). Hieno ja idyllinen paikka. Sinne vain pitää saapua ajoissa (viimeistään juhannuksen aatonaattona), että saa venepaikan kylälaitureista. Veneen voi jättää myös ankkuriin lahden toiselle puolen. Juhannussalko nostetaan porukalla ylös juhannusaattona puolen päivän jälkeen. Haitarimusiikkia ja viulunsoittoa on vakituisten asukkaiden järjestämänä ja tanssipaikka on rakennettu venevajaan. Savukalaa, saaristolaisleipää, vihanneksia ym. voi ostaa. Kalakeittoa on myös perinteisesti tarjolla. Tunnelma perinteinen ja rauhallinen. Tarvittaessa voi mennä hiljentymään Aspön kappeliin.
- poiuytr
Nötö ja Lappo (Brändössä) ovat hiukka samanlaisia; pienimuotoiset kyläjuhlat järjestetään. On
tanssia, salon pystytystä, laulua ym.. - hfhfhfhffh
poiuytr kirjoitti:
Nötö ja Lappo (Brändössä) ovat hiukka samanlaisia; pienimuotoiset kyläjuhlat järjestetään. On
tanssia, salon pystytystä, laulua ym..Mitä ulommas saaristoon, sitä rauhallisempaa meno. Satamista nauvo lienee rauhattomin,iso satama ja autoilla populaa tulee pilvin pimein paikalle. Korppoossa verkan ja korpoströn sekä pienempi rumar rauhallisempia paikkoja ja onhan tuolla luonnonsatamia paljon.
- Jukkakeiko
poiuytr kirjoitti:
Nötö ja Lappo (Brändössä) ovat hiukka samanlaisia; pienimuotoiset kyläjuhlat järjestetään. On
tanssia, salon pystytystä, laulua ym..Lappo on todella hieno paikka. Venpaikkoija aika rajallisesti, vaikkakin isommallakin paatilla pääsee kiinni. Juhanuksena en ole lappossa ollut, mutta joka kesäisenä reissuna Maarianhaminaan ollaan aina poikettu tänne. Ainut miinus tulee Saunasa sekä suihkutiloista, jotka on aika perseestä. Saunassa istutaan kylki kyljessä, pieni sauna kun on.
Muuten paikka on todella hieno, kunnon saaristotunnelma. Ja ravintolassa on todella hyvät ruuat. Itse en lähden näin kauas Juhannukseksi, joten vielä mietin jotain muuta paikkaa. Viime vuonna oltiin Kasnäsissä, joka oli ihan jees, pahimmillaan kuullut senkin olleen rauhaton. Viimeksi oli rauhallista, ehkä kylmästä säästä johtuen. Ihan eri paikka kuitenkin kuin Lappo. Nauvo on puitteiltaan hyvä, mutta tosiaan voi olla meteliä ja melskettä. Ihan riippuu siis mitä hakee.
- jfweoi
Itse suosittelen Vepsää tai Maisaarta. Ne ne on rauhallisia paikkoja, jos ei valkoisen roskasakin ja teinien ryyppäminen, tappeleminen ja huutaminen haittaa.
Laiturit on aivan täynnä veneitä ja loppu saasta valuu paikalle vesibussein.- Msjshdas
Todella mielenkiintoisia paikkoja!!
"Itse suosittelen Vepsää tai Maisaarta. Ne ne on rauhallisia paikkoja, jos ei valkoisen roskasakin ja teinien ryyppäminen, tappeleminen ja huutaminen haittaa.
Laiturit on aivan täynnä veneitä ja loppu saasta valuu paikalle vesibussein. " - naatiskelija 82
Msjshdas kirjoitti:
Todella mielenkiintoisia paikkoja!!
"Itse suosittelen Vepsää tai Maisaarta. Ne ne on rauhallisia paikkoja, jos ei valkoisen roskasakin ja teinien ryyppäminen, tappeleminen ja huutaminen haittaa.
Laiturit on aivan täynnä veneitä ja loppu saasta valuu paikalle vesibussein. "korppoo muistetaan vuodelta 2007 todella kaihoisin mielin.hieno paikka,jos hakee lämmintä naisseuraa.ainakin silloin :-)
vuosi sitten Vänössä oli myös kyläläisten juhlaa, laiturissa aika hyvin tilaa (iso),toki täyttyy sekin, suojainen. Tosin voi olla liiankin rauhallinen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.923965Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973317Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1252617Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2121994Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201784Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m841741Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä961701- 1101539
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11301- 571202