ohjaus oikealla

miksi miksi pulpettiveneissä on ohjaus oikealla ???
12497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

monissa isommissakin matkaveneissä jne. mutta en tiedä miksi !

Äänestä

se on styyrpuurissa ja ohjaus koska paapuurissa ei kuulu olla rattia

Äänestä

Koska paino sillä puolella vastustaa potkurin (oikeakätinen) aiheuttamaa veneen "kallistumista".

Äänestä
  • Potkuri on oikean kätinen siksi, että yksin ajava kuski on styyrpuurin puolella...

    Styyrpuuri on veneen oikea puoli niiltä joilta asti, kun peräsimenä toimi airo/mela ja sitä oikeakätinen perämies piti veneen oikealla partaalla. Silloin ei ollut moottoreista vielä tietoakaan.

    Äänestä

pääasiassa "vakiintuneesta tavasta". Poikkeuksia on jonkin verran, mutta useimmiten ruori on oikealla puolella. Toki asialle on jonkin verran perustettakin: koska vesilläkin väistetään ensisijaisesti oikealta tulevaa, on mielekästä, että kuljettaja istuu oikealla ja näkee siis paremmin sille sivulle.

Niinhän se alkujaan oli tieliikenteessäkin. Ranskan vallankumouksen myötä sitten Manner-Euroopassa siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen ja sen myötä ohjaus siirtyi vasemmalle.

Äänestä
  • Kyllä kuski näkee helpommin ja laajasti oikealle puolelle jos istuu vasemmalla puolella paattia. Kokeiles vaikka.

    Äänestä

  • patpatpat kirjoitti:

    Kyllä kuski näkee helpommin ja laajasti oikealle puolelle jos istuu vasemmalla puolella paattia. Kokeiles vaikka.

    edes kerran olla veneessä, niin huomaat olevasi väärässä. Asia ei tietysti avoveneessä tule niin selvästi esiin, mutta siinäkin saattaa olla esim. kyytiläisiä peittämässä osin näkyvyyttä "vastalaidan" suuntaan. Katetuissa veneissähän asia on hyvinkin selvä.

    Äänestä

Muinaisina aikoina purjeveneitä ( kun muita ei ollut ) ohjattiin airolla oikealta puolelta josta muodostui tyyrpuuri eli ohjauspuoli. Vanha perinne joka ei perustu nykyiseen "oikean puoleiseen likenteeseen"
ja on sitä ajatellen jatkumo joka on aivan perseestä. Itselläni englantilainen vene jossa ohjaus paarpuurin puolella johon olen oikein tyytyväinen. Jotenkin selkeämpi...

Äänestä
  • tuohon että ohjauslaite on oikealla on yksinkertaisesti se että veneiden ohjauspulpettirakenteet on myös oikealla puolella.
    Ei olisi kovin käytännöllistä asentaa ohjaussysteemiä vaijereineen vasemmalle jos sitä varten rakennettu pulpetti on oikeassa reunassa.

    Äänestä

Meilläpäin kun on oikeankätinen liikenne, alukset kylkikiinnitetään oikea laita edellä. Oikealla laidalla on siten helpompi katsoa milloin ollaan laiturissa kiinni.

Itse ainakin jos kiinnitän kyljestä veneeni, ajan aina styyran puolen laituriin. Samalla saa myös hyödyn oikeankätisen potkurin pyörimissuunnasta; kun vetää pakin päälle viistosti laituria lähestyessä, kääntyy vene 'automaattisesti' laiturin suuntaiseksi.

Katsos vaikka Hesassa autolauttoja, kaikki on oikea laita kiinni laiturissa, ainakin noin yleensä. Vaikka niissä vehkeissä taitaa olla ohjauspisteitä molemmilla laidoilla ja siinä välissäkin.

Tuossa aiemmin mainitussa brittiveneessä, onkohan sielläpäin tapana ajaa vasen laita kylkikiinnitykseen. Lisäksi, onkohan siellä käytössä vasenkätiset potkurit, aprikoin vain.

Äänestä
  • Brittien ajotavoista en tiedä, mutta itse ajan vasemman kyljen laituriin koska sen näen helpommin.
    Potkureita on kaksi, toinen oikea- ja toinen vas.kätinen.

    Äänestä

  • Not-real kirjoitti:

    Brittien ajotavoista en tiedä, mutta itse ajan vasemman kyljen laituriin koska sen näen helpommin.
    Potkureita on kaksi, toinen oikea- ja toinen vas.kätinen.

    on pulpetti keskellä koska näen molempiin suuntiin yhtä hyvin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasurila kirjoitti:

miksi miksi pulpettiveneissä on ohjaus oikealla ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu