Olen masentunut ollut erään asian takia
mikä tapahtui. Useita kokeillut masennus lääkkeitä.
Määrättiin lamictal, horjun ja näen usein kaiken kahtena, vaikea kävellä etenkin
aamulla. Mutta yhtäkkiä päivällä käy hyvä olo tulee oikein kylmät
väreet kun on iloisempi olo. Onneksi on välillä hyvä olo.
Tiedä vaikka saa asiaa unohtumaan hieman myöhemmin kun jatkan käyttöä.
Onko muilla kokemuksia Lamictalista?
Lamictal
4
278
Vastaukset
- Lamictal paranna mut
Tulee myös todella huonoja alasmenojakin
ja kuolema on joskus mielessä. Lamictalia käytetään tietääkseni pääasiassa epilepsian hoitoon. Siis tajuttomuus kohtausten estolääkityksenä, enkä koskaan ole tavannut sitä masennuksen hoidossa.
Kaipa lääkärit kuitenkin tietää enemmän.- 12+18
Lamictalia määrättiin minulekin aiemmin masennuksen hoitoon. Taisin popsia niitä noin puolisen vuotta. En huomannut mitään eroa ennen/jälkeen Lamictalin joten se jätettiin ajan kuluessa pois.
- diipadii
Wikipedian mukaan sitä voi käyttää hoitoresistentin masennukseen toisen lääkkeen rinnalla vahvistamaan sen tehoa. Itsellä on juuri näin 300mg/pv.
Tasapainohäiriöt ja kahtena näkeminen on yleisiä sivuvaikutuksia ainakin käyttöohjeen mukaan.
Toinen käyttötarkoitus on tosiaan kaksisuuntaisuus, mutta siitä ilmeisesti et kärsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2301743- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451192Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad47893- 14750
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23682Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627