Taavetti puhuu pötyä

Taavetti väittää VL Foorumilla, että SRK.n toimistossa ei ole ketään, ei yhtään henkilöä, jolla olisi toimivaltuudet keskusyhdistyksen asioissa.

"Kukaan siellä työskentelevistä toimihenkilöistä ei voi antaa lausuntoja koko järjestön tai kristillisyytemme nimissä."
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=4198&postdays=0&postorder=asc&start=0

Mistä me sitten maksamme palkkaa johtokunnan puheenjohtajalle ja pääsihteerille?

Ei ole ensi kerta, kun Taavetti jää kiinni ylimielisen itsevarmoista lausunnoista joissa ei ole mitään perää.
39503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Aika omituiselta kuulostaa... Yhdistyksessä tulee aina olla määritelty henkilö tai henkilöt, joilla on nimenkirjoitusoikeus. Jonkunhan täytyy hoitaa asioita, koska johtokunta on vain harvoin koolla ja sen kokoukset valmistellaan ennalta. Reagointi päivittäisiin tapahtumiin kuuluu tietysti johtokunnan puheenjohtajalle ja pääsihteerille, ain ajuoksevista laskuista ja viestinnästä lähtien.

Äänestä

"Mistä me sitten maksamme palkkaa johtokunnan puheenjohtajalle ja pääsihteerille?"

No on ihan selvä asia, että jokaisessa yhdistyksessä on oltava johtokunta joka on vastuussa yhdistyksen tekemisistä. Nimet on kirjoitettu ylös ja ne on sieltä löydyttävä jos joku haluaa tarkistaa yhdistyksen toimia. Yhdistyksen johtohenkilöt vastaavat mm. siitä miten yhdistyksen varoja käytetään.

Tämä maallisenyhdistyksen johtohan on ottanut tehtäväkseen myös hegellisenyhteisön johtamisen. On yhdistetty maallinen ja hengellinen yhdistys. Samat miehethän päättävät sen millaista hengellistä oppia milloinkin yhdistyksessä opettavat, ovat siis vastuussa myös siitä uskonopin opetuksesta.

Vastuu kaikesta kuuluu SRK:n yhdistyksen johtoon kuuluville. Nämähän kokouksetkin koolle kutsuu. Uudet yhdityksen jäsenet ottavat kantaakseen vastuun myös menneestä yhdistystoiminnasta.

Äänestä
  • puhut!

    Äänestä

  • On ollut aika jolloin SRK oli vaan teknisistä asioista huolehtiva paikallisten rauhanyhdistysten toimintaa tukeva yhdistys. Se ei puuttunut hengellisiin. kaikki ry:t eivät olleet jäseniäkään.

    Äänestä

Ehkäpä Taavetti tarkoittikin SRK:n opillisia kysymyksiä ja linjauksia?

Niihin ei ilmeisestikään ole kenelläkään yksittäisellä henkilöllä valtuutusta. Tämä onkin mielestäni SRK-lestadiolaisuuden suuri johtajuusongelma, joka estää oikeasti reagoimasta päivänpolttaviin kysymyksiin, kuten nyt insestiä ja pedofiliaa suosivaan rippikäytäntöön. Kukaan liikkeen johtoportaasta ei tunnu kykenevän ottamaan ja kantamaan vastuuta mistään opillisista kummallisuuksista, kuten esim. vallitsevasta rippikäytännöstä.
Kun viime viikolla Ajankohtaisessa Kakkosessa pj. Voittosta haastateltiin, hän vaikutti kovasti pelkäävän vastata esitettyihin kysymyksiin. Mielestäni hän olisi ehkä halunnut sanoa joitakin henkilökohtaisiakin mielipiteitä, mutta rohkeus petti ja tyytyikin lopulta latelemaan wanhoja fraaseja. Nuoret vl:t näyttävät olevan vl-liikkeessä niitä, jotka uskaltavat ottaa kantaa ongelmakysymyksiin,

Äänestä
  • samaa O.Voittosen kommenteista ja luulen, että paine on kova ja ei vielä oikeastaan tiedetä itse asiassa, miten tästä edetä niin, että uskottavuus koko liikkeen olemassaolon kannalta tärkeissä opin ja uskonkäsitysten suhteen asioissa säilyisi niin, että ei tulisi epäilyksiä siitä, että emmekö olisi omaksuneet oikeita raamatullisia käsityksiä liikkeeseemme, niin että muut uskonliikkeet pääsisivät "pasmaamaan" päällemme ja nujertamaan ne omien oppiensa perustustensa pohjalta. Ei ole välttämättä helppoa olla SRK:n johdossa. Sen vuoksi olisi paljon parempi, turvallisempaa ja pysyvämpää omaksua puhtaasti Raamatusta eli Jumalan pysyvästä sanasta suorat Jumalan haluamat ohjeet seurakunnan johdosta, että annetaan kaikki valta ja ohjat seurakunnan päämiehelle eli Jeesukselle Kristukselle ja vaikka Hänen johtonsa muistuttaisi paljon muiden uskonliikkeiden johtamista, niin emme välittäisi siitä ja voisimme puolestamme iloita, että Hänellä on myös MUITA LAMPAITA, jotka kuulevat Hänen äänensä ja seuraavat Häntä.

    Äänestä

  • 88+88 kirjoitti:

    samaa O.Voittosen kommenteista ja luulen, että paine on kova ja ei vielä oikeastaan tiedetä itse asiassa, miten tästä edetä niin, että uskottavuus koko liikkeen olemassaolon kannalta tärkeissä opin ja uskonkäsitysten suhteen asioissa säilyisi niin, että ei tulisi epäilyksiä siitä, että emmekö olisi omaksuneet oikeita raamatullisia käsityksiä liikkeeseemme, niin että muut uskonliikkeet pääsisivät "pasmaamaan" päällemme ja nujertamaan ne omien oppiensa perustustensa pohjalta. Ei ole välttämättä helppoa olla SRK:n johdossa. Sen vuoksi olisi paljon parempi, turvallisempaa ja pysyvämpää omaksua puhtaasti Raamatusta eli Jumalan pysyvästä sanasta suorat Jumalan haluamat ohjeet seurakunnan johdosta, että annetaan kaikki valta ja ohjat seurakunnan päämiehelle eli Jeesukselle Kristukselle ja vaikka Hänen johtonsa muistuttaisi paljon muiden uskonliikkeiden johtamista, niin emme välittäisi siitä ja voisimme puolestamme iloita, että Hänellä on myös MUITA LAMPAITA, jotka kuulevat Hänen äänensä ja seuraavat Häntä.

    oikein! Muistakaamme, että Hän valitsi meidät emmekä me valinneet Häntä. Kunnioittakaamme Häntä ja kiittäkäämme Häntä siitä ja älkäämme arvostelko, jos Hän on myös armossaan kutsunut myös muita ja iloitkaamme yhdessä enkelien kanssa myös heistä. Ylistys Hänen Pyhälle Nimelleen!!!!!

    Äänestä

  • mansikkilehmä kirjoitti:

    puhut!

    Äänestä

  • 88+88 kirjoitti:

    samaa O.Voittosen kommenteista ja luulen, että paine on kova ja ei vielä oikeastaan tiedetä itse asiassa, miten tästä edetä niin, että uskottavuus koko liikkeen olemassaolon kannalta tärkeissä opin ja uskonkäsitysten suhteen asioissa säilyisi niin, että ei tulisi epäilyksiä siitä, että emmekö olisi omaksuneet oikeita raamatullisia käsityksiä liikkeeseemme, niin että muut uskonliikkeet pääsisivät "pasmaamaan" päällemme ja nujertamaan ne omien oppiensa perustustensa pohjalta. Ei ole välttämättä helppoa olla SRK:n johdossa. Sen vuoksi olisi paljon parempi, turvallisempaa ja pysyvämpää omaksua puhtaasti Raamatusta eli Jumalan pysyvästä sanasta suorat Jumalan haluamat ohjeet seurakunnan johdosta, että annetaan kaikki valta ja ohjat seurakunnan päämiehelle eli Jeesukselle Kristukselle ja vaikka Hänen johtonsa muistuttaisi paljon muiden uskonliikkeiden johtamista, niin emme välittäisi siitä ja voisimme puolestamme iloita, että Hänellä on myös MUITA LAMPAITA, jotka kuulevat Hänen äänensä ja seuraavat Häntä.

    Niin, on kova työ ja toivoton yritys pitää kiinni erehtymättömien joukosta.

    Äänestä

  • Vai onko sittenkään?

    SRK on aina täysin tietämätön kaikesta, kun ongelmia ilmaantuu. Mutta ottaa mielellään kunnian, kun vl-yhteisöstä puhutaan jotain hyvää.

    SRK näytteli kaksi vuosikymmentä TÄYSIN tietämätöntä omasta hoitokokous- ja henkiopistaankin. Nyt ollaan niin täydellisen tietämättömiä liikkeessä rehottavasta, järjestelmällisesti salatusta pedofiliastakin.

    Äänestä

  • mikä ongelma siinä on?

    Äänestä

  • ------------------ kirjoitti:

    mikä ongelma siinä on?

    sanottuna ongelmina vl-rippikäytänteissä mielestäni ovat ainakin:
    - yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä. Sellaisillekin, joilla ei ole mitään koulutusta sielunhoidollisiin tehtäviin
    - omaksuttuna toimintatapana rikokseen syyllistyneen täydellinen vapauttaminen vastuustaan ja rikoksen hrin syyllistäminen ja vaientaminen

    Voisit käydä vaikkapa lukemassa J.Alarannan blogikirjoituksen Kotimaan sivulta. Hän on kirjoittanut näistä ongelmiksi muodostuneista insestiä ja pedofilaa suosivista vl-käytänteistä sekä esittää ne korjattavaksi.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Hyvin sanottu, Jooosua. (Kiitos kun jaksat aina jakaa näkemyksiäsi ja vieläpä ehdottoman hyvässä hengessä.)

    Lisäisin tuohon listaan vielä sen, että vl liikekessä käytössä oleva julkirippi on vääristynyt alkupeärisestä hyvin kauaksi. Alkuaan julkirippi kirkossa uskonpuhdistuksen jälkeen oli tarkoitettu sellaisten syntien sovittamiseksi jotka olivat myös rikoksia maallisen lain mukaan. Siis "syntiä koko yhteiskuntaa vastaan".

    Julkirippi ei ollut tarkoitettu yksityisten syntien käsittelyyn.

    Suomen ev.lut. kirkko luopui julkirippikäytännöstä jo 1800-luvun puolivälissä, samoin Ruotsin kirkko. Silloin oli maallinen lainsäädäntö vahvistunut niin paljon ettei tätä enää katsottu tarvittavan.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa julkirippi on vääristynyt. Ihminen pakotetaan seurakunnan eteen yksityisistä synneistä, ja oman mausteensa tähän tietysti tuo se, että moni "vl-synti" ei todellisuudessa ole syntiä ollenkaan. (Ripsiväri, televisio jne.) Rippi on vääristyneessä, sen arvoa halventavassa käytössä rauhanyhdistyksellä.

    ***- yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä.**

    Siis ripittäytyminen (puhuminen Jumalalle) opitaan jossain yliopistossa tms? Tarkoittanette ettei Taivaalliselle Jumalalle voi ripittäytyä ilman maallista koulutusta?

    **Sellaisillekin, joilla ei ole mitään koulutusta sielunhoidollisiin tehtäviin**

    Ahaa, tuossa on siis se ongelma. Ymmärrän nyt sinua enemmän!

    ***- omaksuttuna toimintatapana rikokseen syyllistyneen täydellinen vapauttaminen vastuustaan**

    Täydellinen (siis absoluuttinen) vapauttaminen.
    Onko tästä vapauttamisesta näyttöä?
    Onko "heillä" oikeutta myöskään tuomita?
    Kun rippi on salainen, niin mistä tiedät vapauttamisesta?
    Saisko linkin tms.?
    Kiitos etukäteen?

    **ja rikoksen hrin syyllistäminen ja vaientaminen*

    Kirjoitatte rekisteröityneenä, teillä luonnollisesti on sen tuoman auktoriteetin myötä toisenkin käden tietoa syyllistämisestä ja vaientamisesta? Vai onko? Itsekin olen kuullut huhua että näin olisi, mutta tietoa minulla ei ole.

    **'Voisit käydä vaikkapa lukemassa J.Alarannan blogikirjoituksen Kotimaan sivulta.**

    Tuttu mies ja luonnollisesti olen lukenut hänen valistuneet kirjoitukset. Mutta kiitos sinulle!!

    ***Hän on kirjoittanut näistä ongelmiksi muodostuneista insestiä ja pedofilaa suosivista vl-käytänteistä sekä esittää ne korjattavaksi.***

    Hienoa! Johannes on saanut kasvatuksen Merijärven pienessä maalaisyhteisössä. Hän on ammattimies! Toki virheitä hänellekin sattuu, kuin meille kaikille. Onko sinulla syntiä tunnollasi?
    Jos ei ole niin onnittelen, olet menestynyt ihminen!
    Kun vaihdoit asian aihetta ja siirryit "käytänteihin" ja nimenomaan pedofiliaa suosiviin käytänteihin, niin minäkin muutan asian aihetta ja suositan puolestani sinua katsomaan a-talk ohjelman joss mm. Päivi Räsänen antaa oivallisesti ymmärtää kuinka rippisalaisuus päin vastoin tuo pedofiliaa julki enemmän kuin salaamattomuus!

    Äänestä

  • Laiteilla kirjoitti:

    En tiennytkään, että julkirippi on vl-liikkeessä vieläkin käytössä. Luulin sen jääneen 1970-luvulle, jolloin sitä käytettiin runsaasti siionin puhdistusoperaatiossa.

    "Vanhoillislestadiolaisuudessa julkirippi on vääristynyt. Ihminen pakotetaan seurakunnan eteen yksityisistä synneistä, ja oman mausteensa tähän tietysti tuo se, että moni "vl-synti" ei todellisuudessa ole syntiä ollenkaan. (Ripsiväri, televisio jne.) Rippi on vääristyneessä, sen arvoa halventavassa käytössä rauhanyhdistyksellä."

    Olen samaa mieltä. Vl-ripillä ei todellakaan ole paljonkaan yhteistä kirkon ripin kanssa. Ehkä vain nimi.

    Äänestä

  • Luojan kiitos kirjoitti:

    ***- yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä.**

    Siis ripittäytyminen (puhuminen Jumalalle) opitaan jossain yliopistossa tms? Tarkoittanette ettei Taivaalliselle Jumalalle voi ripittäytyä ilman maallista koulutusta?

    **Sellaisillekin, joilla ei ole mitään koulutusta sielunhoidollisiin tehtäviin**

    Ahaa, tuossa on siis se ongelma. Ymmärrän nyt sinua enemmän!

    ***- omaksuttuna toimintatapana rikokseen syyllistyneen täydellinen vapauttaminen vastuustaan**

    Täydellinen (siis absoluuttinen) vapauttaminen.
    Onko tästä vapauttamisesta näyttöä?
    Onko "heillä" oikeutta myöskään tuomita?
    Kun rippi on salainen, niin mistä tiedät vapauttamisesta?
    Saisko linkin tms.?
    Kiitos etukäteen?

    **ja rikoksen hrin syyllistäminen ja vaientaminen*

    Kirjoitatte rekisteröityneenä, teillä luonnollisesti on sen tuoman auktoriteetin myötä toisenkin käden tietoa syyllistämisestä ja vaientamisesta? Vai onko? Itsekin olen kuullut huhua että näin olisi, mutta tietoa minulla ei ole.

    **'Voisit käydä vaikkapa lukemassa J.Alarannan blogikirjoituksen Kotimaan sivulta.**

    Tuttu mies ja luonnollisesti olen lukenut hänen valistuneet kirjoitukset. Mutta kiitos sinulle!!

    ***Hän on kirjoittanut näistä ongelmiksi muodostuneista insestiä ja pedofilaa suosivista vl-käytänteistä sekä esittää ne korjattavaksi.***

    Hienoa! Johannes on saanut kasvatuksen Merijärven pienessä maalaisyhteisössä. Hän on ammattimies! Toki virheitä hänellekin sattuu, kuin meille kaikille. Onko sinulla syntiä tunnollasi?
    Jos ei ole niin onnittelen, olet menestynyt ihminen!
    Kun vaihdoit asian aihetta ja siirryit "käytänteihin" ja nimenomaan pedofiliaa suosiviin käytänteihin, niin minäkin muutan asian aihetta ja suositan puolestani sinua katsomaan a-talk ohjelman joss mm. Päivi Räsänen antaa oivallisesti ymmärtää kuinka rippisalaisuus päin vastoin tuo pedofiliaa julki enemmän kuin salaamattomuus!

    Olen luultavasti sinun kanssasi vähän samaa mieltä siitä, että Joosua ei osu maaliin kritiikissään "yleisestä pappeudesta" sinänsä. Kristinopin mukaan kuka hyvänsä voi toimia rippi-isänä /-äitinä, kun joku haluaa vahvistusta uskolleen ja /tai haluaa sopia nimellisiä syntejä. Aina jos on rikkonut jotakuta lähimmäistä vastaan, asia on tietenkin sovittava juuri hänen kanssaan. Mutta omaatuntoa painavista muuntyyppisistä synneistä voi puhua valitsemalleen toiselle kristitylle. ei siinä tarvita sinänsä "sielunhoidollista koulutusta".

    Mutta laintuntemusta kyllä tarvitaan. Maallikko-rippi-isän/äidin tulee ymmärtää aina silloin oma velvoitteensa jos saa tietoonsa lainvastaisen teon, joka ei ole rikosoikeudellisesti vanhentunut.

    Jokaisella on ilmoitusvelvollisuus viranomaisille. Rippisalaisuus koskee vain pappeja (ja kirkon virassa toimivia lehtoreita).

    minä ole teologi.

    "Täydellinen (siis absoluuttinen) vapauttaminen. Onko tästä vapauttamisesta näyttöä?
    Onko "heillä" oikeutta myöskään tuomita? Kun rippi on salainen, niin mistä tiedät vapauttamisesta?
    Saisko linkin tms.? Kiitos etukäteen?"

    Tämä asia tullaan selvittämään ja siihen tullaan puuttumaan, kun kirkko selvittää lupauksensa mukaisesti nämä kirkon piirissä esiintyvät käytännöt. Jos et tunne näitä vl-käytäntöjä, ehkä tulet yllättymään.

    "Kirjoitatte rekisteröityneenä, teillä luonnollisesti on sen tuoman auktoriteetin myötä toisenkin käden tietoa syyllistämisestä ja vaientamisesta? Vai onko? Itsekin olen kuullut huhua että näin olisi, mutta tietoa minulla ei ole."

    Ei tämä mikään salaisuus ole. Jokainen SRK-lestadiolaisuutta tunteva ja siinä elävä nämä käytännöt tietää ja tuntee. Kaikki vaan eivät voi näitä julkisesti myöntää.

    "Kun vaihdoit asian aihetta ja siirryit "käytänteihin" ja nimenomaan pedofiliaa suosiviin käytänteihin, niin minäkin muutan asian aihetta ja suositan puolestani sinua katsomaan a-talk ohjelman joss mm. Päivi Räsänen antaa oivallisesti ymmärtää kuinka rippisalaisuus päin vastoin tuo pedofiliaa julki enemmän kuin salaamattomuus!"

    Olen katsonut ohjelman. Räsänen puhui vain kirkon ripistä, jonka rippikäytännössä ei mielestäni ongelmaa olekaan. Vl-rippikäytännöt ovat oma lukunsa ja ne ovat iso ongelma myös kirkolle. Uskon, että niihin tullaan tullaan kirkon taholta puuttumaan jo lähiaikoina valtioneuvostolle annettavassa selvityksessä.

    Aivan oikein kirjoitit minunkin mielestäni.

    Nyt on vain nähtävä ero kirkon ja vl-liikkeen rippikäytäntöjen välillä. Tämä ero on selvä ja ratkaiseva nimenomaan uhrin näkökulmasta.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Aivan oikein kirjoitit minunkin mielestäni.

    Nyt on vain nähtävä ero kirkon ja vl-liikkeen rippikäytäntöjen välillä. Tämä ero on selvä ja ratkaiseva nimenomaan uhrin näkökulmasta.

    Ongelma on juuri siinä SR.n rippikäytännön osalta, että kärkimiehet ovat viestittäneet asioista lainvastaisesti. He ovat pitäneet itsestäänselvänä, että rippisalaisuus koskee myös maallikoita. Tämä väärä opetus on nyt syytä kiireesti kitkeä rauhanyhdistykseltä. Voittonen ja Hautamäki ei vät kuitenkaan näytä ymmärtäneen tätä alkuunkaan.

    Tämä on mielestäni vakavin ristiriita liityen lasten hyväksikäyttörikosten kärjistymiseen liikkeessä (vaikenemiskulttuurin lisäksi, josta Linjama kirjoitti ansiokkaasti).

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    minä ole teologi.

    "Täydellinen (siis absoluuttinen) vapauttaminen. Onko tästä vapauttamisesta näyttöä?
    Onko "heillä" oikeutta myöskään tuomita? Kun rippi on salainen, niin mistä tiedät vapauttamisesta?
    Saisko linkin tms.? Kiitos etukäteen?"

    Tämä asia tullaan selvittämään ja siihen tullaan puuttumaan, kun kirkko selvittää lupauksensa mukaisesti nämä kirkon piirissä esiintyvät käytännöt. Jos et tunne näitä vl-käytäntöjä, ehkä tulet yllättymään.

    "Kirjoitatte rekisteröityneenä, teillä luonnollisesti on sen tuoman auktoriteetin myötä toisenkin käden tietoa syyllistämisestä ja vaientamisesta? Vai onko? Itsekin olen kuullut huhua että näin olisi, mutta tietoa minulla ei ole."

    Ei tämä mikään salaisuus ole. Jokainen SRK-lestadiolaisuutta tunteva ja siinä elävä nämä käytännöt tietää ja tuntee. Kaikki vaan eivät voi näitä julkisesti myöntää.

    "Kun vaihdoit asian aihetta ja siirryit "käytänteihin" ja nimenomaan pedofiliaa suosiviin käytänteihin, niin minäkin muutan asian aihetta ja suositan puolestani sinua katsomaan a-talk ohjelman joss mm. Päivi Räsänen antaa oivallisesti ymmärtää kuinka rippisalaisuus päin vastoin tuo pedofiliaa julki enemmän kuin salaamattomuus!"

    Olen katsonut ohjelman. Räsänen puhui vain kirkon ripistä, jonka rippikäytännössä ei mielestäni ongelmaa olekaan. Vl-rippikäytännöt ovat oma lukunsa ja ne ovat iso ongelma myös kirkolle. Uskon, että niihin tullaan tullaan kirkon taholta puuttumaan jo lähiaikoina valtioneuvostolle annettavassa selvityksessä.

    **Jos et tunne näitä vl-käytäntöjä, ehkä tulet yllättymään.**

    En ole vl, joten en tietenkään voi tuntea käytäntöjä. Minusta ongelma on juuri siinä kun kukaan ei tunne käytäntöjä (periaatteessa ei voi tunteakaan kun on rippisalaisuus). Sen sijaan ollaan tuntevinaan käytäntöjä.
    Minulla on vain ns. sormituntuma täällä käydystä keskustelusta, kuin myös jonkun verran muualta ja tunnen myös vl-uskontoa. Ajatuksesi tulevasta yllätyksestä on ennenaikaista, koska en tule yllättymään mistään. En myöskään - esimerkin ottaakseni - siitä, että homojapareja tullaan vielä joskus vihkimään kirkoissa. Yllätys se ei ole, vaikka koskaan en sitä hyväksykään.

    **Ei tämä mikään salaisuus ole. Jokainen SRK-lestadiolaisuutta tunteva ja siinä elävä nämä käytännöt tietää ja tuntee. **

    Tai on tuntevinaan. Minusta tietämättömyydestä tässä on kyse tai sitten kuvitteleisin kyseen olevan tarkoitushakuisuudesta. Esimerkiksi "vapauttaminen rikoksista" ei koskaan ole ollut vl-uskonnon "käytänne". Tietenkin tuollaista saa väittää, mielipideoikeus kun on.
    Herra Voittonen kyllä sanoi hyvin selkeästi ajankohtaisen kakkosen haastattelussa, mutta on luonnollista ettei hänen lausumia noteerata niin kuin hän sanoo - onhan hän lestadiolainen. Ilman Voittosen lausumaakin on selvää, että jos suojelua tapahtuisi niin tottakai siitä joutuisi vastaamaan myös Voittonen.
    Paljon melua, ei ollenkaan villoja. (odottelen sitä ensimmäistä villaa, olisi jo aika)

    **Kaikki vaan eivät voi näitä julkisesti myöntää.*

    Julkisesti voi toki myös väittää. Onko sillä niin suurta merkitystä lain edessä, kun ei ole ainoatakaan todistetta. Kun ei ole, niin väittäjillä ei ole pokkaa - muuta kuin väittää.
    Esimerkiksi minä voisin myöntää nyt ne "käytänteet" ja yhtyä mielipiteeseesi; "kaikki ei voi julkisesti myöntää", mutta en voi koska se ei ole totta! Sitten, kun on mustaa valkoisella, että vl- suojelee rikoksia, niin kuin annoit ymmärtää, niin totta hiivatissa myönnän sen.
    Vaikea nyt alkaa valehtelemalla myöntämään.
    Esimerkiksi minä voisin väittää sinun olevan pedofili ja perusteluni olisi se, että luin siitä jostakin blokista. Olisiko se oikeudenmukainen väite, riippumatta siitä mikä olet?
    Seuraavaksi jatkaisin keskustelua tyyliin. "kaikki eivät voi sitä julkisesti myöntää"... etc.

    ***Vl-rippikäytännöt ovat oma lukunsa ja ne ovat iso ongelma myös kirkolle. Uskon, että niihin tullaan tullaan kirkon taholta puuttumaan jo lähiaikoina valtioneuvostolle annettavassa selvityksessä.***

    Minä uskon että sinä uskot noin, tai ainakin toivot noin. Sinulla on oikeus uskoa tavallasi! Minä uskon (en toivo mitään) että vl-uskonto ei tule koskaan piiruakaan muuttamaan rippikäytäntöä(kään). Ei edes pakon edessä. Vain kuolema on pakollista! (vankila esim on vapaaehtoista)

    Halleluja ainiaan!

    Äänestä

  • Laiteilla kirjoitti:

    Olen luultavasti sinun kanssasi vähän samaa mieltä siitä, että Joosua ei osu maaliin kritiikissään "yleisestä pappeudesta" sinänsä. Kristinopin mukaan kuka hyvänsä voi toimia rippi-isänä /-äitinä, kun joku haluaa vahvistusta uskolleen ja /tai haluaa sopia nimellisiä syntejä. Aina jos on rikkonut jotakuta lähimmäistä vastaan, asia on tietenkin sovittava juuri hänen kanssaan. Mutta omaatuntoa painavista muuntyyppisistä synneistä voi puhua valitsemalleen toiselle kristitylle. ei siinä tarvita sinänsä "sielunhoidollista koulutusta".

    Mutta laintuntemusta kyllä tarvitaan. Maallikko-rippi-isän/äidin tulee ymmärtää aina silloin oma velvoitteensa jos saa tietoonsa lainvastaisen teon, joka ei ole rikosoikeudellisesti vanhentunut.

    Jokaisella on ilmoitusvelvollisuus viranomaisille. Rippisalaisuus koskee vain pappeja (ja kirkon virassa toimivia lehtoreita).

    ***Jokaisella on ilmoitusvelvollisuus viranomaisille. ***

    Niin onkin! Samaa mieltä.
    Ongelmaa ei ole! Ei ole ollutkaan..., paitsi niillä papeilla jotka harrastavat pedofiliaa, tai niillä vl-puhujilla jotka harrastivat pedofiliaa. Ja muilla rikollisilla, myös niillä jotka salasivat rippisalaisuuden turvin pedofiliaa. Vl-uskontoon tuo salaus ei ainakaan ole koskaan kuulunut, eikä tule kuulumaan. En usko että se kirkonkaan periaatteisiin kuuluu.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    sanottuna ongelmina vl-rippikäytänteissä mielestäni ovat ainakin:
    - yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä. Sellaisillekin, joilla ei ole mitään koulutusta sielunhoidollisiin tehtäviin
    - omaksuttuna toimintatapana rikokseen syyllistyneen täydellinen vapauttaminen vastuustaan ja rikoksen hrin syyllistäminen ja vaientaminen

    Voisit käydä vaikkapa lukemassa J.Alarannan blogikirjoituksen Kotimaan sivulta. Hän on kirjoittanut näistä ongelmiksi muodostuneista insestiä ja pedofilaa suosivista vl-käytänteistä sekä esittää ne korjattavaksi.

    Ei tuossa ole kyse käytänteestä, vaan opista:
    "yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä"

    Vl-uskon mukaan yleinen pappeus koskee jokaista vl-uskovaista.
    Ei voida rajata, mikä on ripittäytymistä ja mikä muuten vain syntien anteeksipyytämistä. Raja niiden välillä on liian häilyvä. Syntejään anteeksipyytävälle täytyy saarnata aina synninpäästö, pyysi hän niitä anteeksi millaisessa tilanteessa tahansa.
    Minusta tuo ei ole asiassa se ongelma. Ongelma on siinä opissa, että "anteeksiannettuja syntejä ei saa muistella", ja se tulkitaan konkreettisesti eli että niistä asioista ei saa enää puhua mitään! Ei tajuta, että on eri asia puhua niistä syyttävinä synteinä ja eri asia puhua niistä tapahtuneina tosiasioina.

    Ei tuota "yleinen pappeus"-oppia voi muuttaa, koska silloin romuttuisi koko vainme-oppi! Sitä paitsi oppi yleisestä pappeudesta on myös luterilaisen kirkon opetuksen mukainen.
    Ei minusta Alarantakaan tätä ehdottanut muutettavaksi, vaan hän vain toi ilmi, että lain mukaan maallikolla ei ole lupa säilyttää rippisalaisuutta jos kyseessä on rikos.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    "Vl-uskon mukaan yleinen pappeus koskee jokaista vl-uskovaista."

    Ei tämä on mikään vl näkemys vaan luterilaisen kristinopin yleinen näkemys. Nykyisin evlut seurakunnassa harvoin ihmiset tätä soveltavat, mutta ei se kiellettyä ole.

    olet jyvällä

    Äänestä

  • kristinoppi kirjoitti:

    :)

    Tuon kyllä sanoinkin myöhemmin samassa viestissä:
    "Sitä paitsi oppi yleisestä pappeudesta on myös luterilaisen kirkon opetuksen mukainen."

    Koska tarkastelin asiaa vl-opin kannalta, en puhunut ensin kirkon näkemyksestä mitään.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Ei tuossa ole kyse käytänteestä, vaan opista:
    "yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä"

    Vl-uskon mukaan yleinen pappeus koskee jokaista vl-uskovaista.
    Ei voida rajata, mikä on ripittäytymistä ja mikä muuten vain syntien anteeksipyytämistä. Raja niiden välillä on liian häilyvä. Syntejään anteeksipyytävälle täytyy saarnata aina synninpäästö, pyysi hän niitä anteeksi millaisessa tilanteessa tahansa.
    Minusta tuo ei ole asiassa se ongelma. Ongelma on siinä opissa, että "anteeksiannettuja syntejä ei saa muistella", ja se tulkitaan konkreettisesti eli että niistä asioista ei saa enää puhua mitään! Ei tajuta, että on eri asia puhua niistä syyttävinä synteinä ja eri asia puhua niistä tapahtuneina tosiasioina.

    Ei tuota "yleinen pappeus"-oppia voi muuttaa, koska silloin romuttuisi koko vainme-oppi! Sitä paitsi oppi yleisestä pappeudesta on myös luterilaisen kirkon opetuksen mukainen.
    Ei minusta Alarantakaan tätä ehdottanut muutettavaksi, vaan hän vain toi ilmi, että lain mukaan maallikolla ei ole lupa säilyttää rippisalaisuutta jos kyseessä on rikos.

    **Ongelma on siinä opissa, että "anteeksiannettuja syntejä ei saa muistella", ja se tulkitaan konkreettisesti eli että niistä asioista ei saa enää puhua mitään! **

    Tuo on tottakai ongelma, jos "tuollaista ongelmaa" käytetään väärin. Varmaankin ajat tuolla nyt takaa tätä pedofilikeskustelua, että vl.n pitää unohtaa kaikki siihen rippiin, myös rikokset...
    Ei todellakaan asia voi olla noin. En usko että se on noin.

    Itse ajattelen (korostan että on oma mielipiteeni) siten ettei rippi ole edes pätevä jos rikollinen ripittäytyy ja ei mene poliisin pakeille. Näin ollen vl-pappikaan ei ole salassapitovelvollinen ensinkään, kysehän on huijauksesta Jumalaa ja pappia itseäänkin vastaa ja kyllä pappi aistii valheen viimeistään siinä vaiheessa kun lueskelee käräjäoikeuden pöytäkirjoja. Todennäköisesti huomaa huijauksen jo rippihetkellä.
    Ongelmaa ei ole. Olen sitä mieltä, että tuossakin tapauksessa rippikäytännöstä olisi ainoastaan ja vain hyötyä. Aina_on_vain_hyötyä. Ihan aina, olettaen että pappi ei ole mikään leipäpappi....joka tekee työtänsä ilman omaatuntoa.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Ei tuossa ole kyse käytänteestä, vaan opista:
    "yleisen pappeuden nojalla jokaiselle vl:lle annettu oikeus toimia rippi-isänä/-äitinä"

    Vl-uskon mukaan yleinen pappeus koskee jokaista vl-uskovaista.
    Ei voida rajata, mikä on ripittäytymistä ja mikä muuten vain syntien anteeksipyytämistä. Raja niiden välillä on liian häilyvä. Syntejään anteeksipyytävälle täytyy saarnata aina synninpäästö, pyysi hän niitä anteeksi millaisessa tilanteessa tahansa.
    Minusta tuo ei ole asiassa se ongelma. Ongelma on siinä opissa, että "anteeksiannettuja syntejä ei saa muistella", ja se tulkitaan konkreettisesti eli että niistä asioista ei saa enää puhua mitään! Ei tajuta, että on eri asia puhua niistä syyttävinä synteinä ja eri asia puhua niistä tapahtuneina tosiasioina.

    Ei tuota "yleinen pappeus"-oppia voi muuttaa, koska silloin romuttuisi koko vainme-oppi! Sitä paitsi oppi yleisestä pappeudesta on myös luterilaisen kirkon opetuksen mukainen.
    Ei minusta Alarantakaan tätä ehdottanut muutettavaksi, vaan hän vain toi ilmi, että lain mukaan maallikolla ei ole lupa säilyttää rippisalaisuutta jos kyseessä on rikos.

    Hyvä täydennys. Puhumme samasta asiasta, ehkä hieman eri termeisn. Juuri tästä on kysymys. Lisäulottuvuus tulee siitä, että SRK-lestadiolaisuudessa on uskonliikkeen "puhtaus ja maine" ylikorostunut niin, että tällä perusteella on vaiettu jopa rikoksista ja vaiennettukin.

    Äänestä

  • old_profile_32894 kirjoitti:

    Hyvä täydennys. Puhumme samasta asiasta, ehkä hieman eri termeisn. Juuri tästä on kysymys. Lisäulottuvuus tulee siitä, että SRK-lestadiolaisuudessa on uskonliikkeen "puhtaus ja maine" ylikorostunut niin, että tällä perusteella on vaiettu jopa rikoksista ja vaiennettukin.

    Kaiken kaikkiana mielenkiintoinen keskustelu. Kiito s kaikille teille. Arvostan erityisesti sinun taitoasi Joosua ottaa huomioon myös toiset. Sitä ei kovin monella ole. Nettipalstoilla se tahtoo monelta unohtua.

    Äänestä

  • Laiteilla kirjoitti:

    Kaiken kaikkiana mielenkiintoinen keskustelu. Kiito s kaikille teille. Arvostan erityisesti sinun taitoasi Joosua ottaa huomioon myös toiset. Sitä ei kovin monella ole. Nettipalstoilla se tahtoo monelta unohtua.

    Keskustelu oli hyvä, asiallinen ja selkiyttävä. Kehut palautan takaisin lähettäjälle. ;-)

    Äänestä

on ittestään perkeleestä!

Äänestä
  • kuka taavetti?

    Äänestä

on hyvä pillu. Siksi vl-saarnamiehet haluavat sitä.

Äänestä

asiallenen

Äänestä

Mielestäni tällaiset keskustelut pitäisi kieltää jossa puhutaan jostain yksityisetä ihmisetä. Hirmu typerää ja loukkaavaa.

Äänestä

Minun ei ole tarvinnut sillä Taavetin palstalla käydä yhden kerran jälkeen.

Äänestä

Valehtelija SRK:n armosta.

Äänestä

Sitä tuntee pekästään surua ja myötähäpeää kun vanha uskovainen mies antaa kiihkoilija kloppien pyörittää ittteään VL Foorumilla miten tahtovat.

Äänestä
  • Et taida tuntea Daaveddia. Siinä on riski mies. Virkeä ja ajatus leikkaa kuin partaveitti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

>>>taavi<<<<< kirjoitti:

Taavetti väittää VL Foorumilla, että SRK.n toimistossa ei ole ketään, ei yhtään henkilöä, jolla olisi toimivaltuudet keskusyhdistyksen asioissa.

"Kukaan siellä työskentelevistä toimihenkilöistä ei voi antaa lausuntoja koko järjestön tai kristillisyytemme nimissä."
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=4198&postdays=0&postorder=asc&start=0

Mistä me sitten maksamme palkkaa johtokunnan puheenjohtajalle ja pääsihteerille?

Ei ole ensi kerta, kun Taavetti jää kiinni ylimielisen itsevarmoista lausunnoista joissa ei ole mitään perää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu