Mitä ja miksi...

Kunpa tulisi joku joka kertoisi mitä tämä on. Ja miksi tämä on näin kun on. Me ollaan niin kauan jahkattu tätä juttua eikä meistä kumpikaan ole sen viisaammaksi tullut. Ratkaisua ei ole keksitty ja alan jo uskomaan ettei sellaista olekaan. Oltaisiinhan me se muuten jo näiden vuosien aikana huomattu. Ollaan vaan syvemmälle menty, molempia kiehtoo toinen siinä määrin ettei sillä tunnu olevan enää mitään rajaa tai väliä. Vaikka kuitenkin on. Olemme sidotut toisaalle, sillä pitäisi olla väliä. Mutta kun ei ole. En käsitä miksen pysty tuntemaan edes häpeää tai katumusta. Kenen muun kanssa tahansa asiat olisi aivan toisin. Sun kanssa kaikki tuntuu oikealta, hassusti sanottuna kuin kirjoihin kirjoitetulta, aivan kuin me seurattaisiin jotain valmista käsikirjoitusta. Tuntuu ettei meillä ole tässä sanaa eikä valtaa.

Välillä tuntuu että olen hulluuden partaalla, silloin kun tulee sellainen hetken olotila kun ei olla nähty vähään aikaan ja ajaudun ajattelemaan sua, oikein kunnolla ajattelemaan siten että voin palata ajassa taaksepäin meidän keskinäisiin hetkiin. Välillä pystyn järkeistämään tämän ja ryhdistäytymään, ajan sut niin kauas taka-alalle, väkisin. Niin, välillä ja sitten taas kuin varkain tulet ajatuksiini kiusaamaan.

Jos edes tietäisi mitä tämä on? Jos tämä saisi jonkun diagnoosin, se voisi auttaa näkemään ja ymmärtämään ja ehkä sitten sitä osattaisiin hoitaakin.
6283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jotkut asiat ovat Takuulla itsestäsi kiinni. Et voi sälyttää kaikkia asioita toisen hartioille tai edes demokraattiseen päätöksentekoon.

Mitä juuri Sinä haluat?

Äänestä
  • En toisen harteille mitään sälytäkään. Jotenkin ymmärsit ihan hullunkurisesti asian, tämä oli vain purkaus, ajatukset ulos ja "paperille".

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    En toisen harteille mitään sälytäkään. Jotenkin ymmärsit ihan hullunkurisesti asian, tämä oli vain purkaus, ajatukset ulos ja "paperille".

    Okay, mutta mitä juuri Sinä haluat, kun Olet tällä palstalla?

    Äänestä

  • m kirjoitti:

    Okay, mutta mitä juuri Sinä haluat, kun Olet tällä palstalla?

    Aloittajahan kertoi jo " purkautuvansa " tänne ja sinä kyselet, miksi hän on tällä palstalla.äly hoi !

    Äänestä

  • . sivusta . kirjoitti:

    Aloittajahan kertoi jo " purkautuvansa " tänne ja sinä kyselet, miksi hän on tällä palstalla.äly hoi !

    Elikkä hän ei mitään todellista haluakaan. No, sitä minä vähän arvelinkin.

    Siitä vaan, olkaatten hyvät.

    Äänestä

vain sielunkumppanuus : )
silloin on yksinkertaisen helppoa rakastaa,
kumpikin paljaimmillaan itsenään,
eteenpäin vievä suhde oli sitten riitaa tai ei.
Yhteenkuuluvuus vaikka eivät näkisi, eläisi toistensa kanssa.
Silloinkin sielut yhdessä, eikä siinä sitten auta kuin hymyillä,
nauttia sieluistansa toisestansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n. kirjoitti:

Kunpa tulisi joku joka kertoisi mitä tämä on. Ja miksi tämä on näin kun on. Me ollaan niin kauan jahkattu tätä juttua eikä meistä kumpikaan ole sen viisaammaksi tullut. Ratkaisua ei ole keksitty ja alan jo uskomaan ettei sellaista olekaan. Oltaisiinhan me se muuten jo näiden vuosien aikana huomattu. Ollaan vaan syvemmälle menty, molempia kiehtoo toinen siinä määrin ettei sillä tunnu olevan enää mitään rajaa tai väliä. Vaikka kuitenkin on. Olemme sidotut toisaalle, sillä pitäisi olla väliä. Mutta kun ei ole. En käsitä miksen pysty tuntemaan edes häpeää tai katumusta. Kenen muun kanssa tahansa asiat olisi aivan toisin. Sun kanssa kaikki tuntuu oikealta, hassusti sanottuna kuin kirjoihin kirjoitetulta, aivan kuin me seurattaisiin jotain valmista käsikirjoitusta. Tuntuu ettei meillä ole tässä sanaa eikä valtaa.

Välillä tuntuu että olen hulluuden partaalla, silloin kun tulee sellainen hetken olotila kun ei olla nähty vähään aikaan ja ajaudun ajattelemaan sua, oikein kunnolla ajattelemaan siten että voin palata ajassa taaksepäin meidän keskinäisiin hetkiin. Välillä pystyn järkeistämään tämän ja ryhdistäytymään, ajan sut niin kauas taka-alalle, väkisin. Niin, välillä ja sitten taas kuin varkain tulet ajatuksiini kiusaamaan.

Jos edes tietäisi mitä tämä on? Jos tämä saisi jonkun diagnoosin, se voisi auttaa näkemään ja ymmärtämään ja ehkä sitten sitä osattaisiin hoitaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu