Olisiko Ale Luokkanen se valtuutettumme, joka uskaltaa sanoa ensimmäisenä, ettei tule äänestämään Suur-Oulun puolesta tilanteessa, jossa kuntalaisten mielipidettä ei ole selvitetty ja vastustus on kovaa.
Mielestäni Luokkanen on osoittanut viimeaikoina kykyä katsoa asioita laajemmin, sekä kunnioitusta kuntalaisia kohtaan, ja hänen kohdallaan voi vielä uskoa vaikka mihin.
Mielestäni Luokkanen on osoittanut viimeaikoina kykyä katsoa asioita laajemmin, sekä kunnioitusta kuntalaisia kohtaan, ja hänen kohdallaan voi vielä uskoa vaikka mihin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mutta turha taitaa olla toivo.
Olen ollut positiivisen yllättynyt Luokkasesta ja usko häneen on vain kasvanut.
noin! minä kyllä rohkenen epäillä, että näillä...............
Oletko ihan positiivisesti. Lähdempä tästä kalalle.
kannattaja!
Silti Luokkanen on osoittanut viimeaikoina kykyä nähdä asiat laajemmin ja kunnioitusta kuntalaisten mielipidettä kohtaan.
Vaikka itse olisi liitoksen kannalla, voi sanoa "ei" mm. aikaisemmin mainituin perustein.
Onpa alkeellista yritystä manipuloida valtuutettua! Tätä samaa kaavaahan on käytetty tiettyjen vasemman laidan valtuutettujen suhteen. Todella tökeröä! Muuten, Luokkanen näkee asiat niin laajasti ja oikein, että on fiksusti liittämässä Haukipudasta monikuntaliitkokseen!
se vasta manipuloinnin mestari olet!
Ale tekee oman päänsä mukaan. Turhaan koetatte manipuloida, vaikuttaa, uhkailla tai imarrrella.
Joo ei muuta ku Ale Ouluun. Siellähän ne ovat jo ulkoistaneet kaksi uimavalvojaa, että tsemppiä vain!
Luokkanen on oikeasti osoittanut kykyä asian laajempaan tarkasteluun ja kuntalaisten kuunteluun. Ei siinä mitään manipulointia ole, jos toteaa tosiasian ja uskoo, että kyseisestä ihmisestä voi tulla se, joka uskaltaa ensimmäisenä sanoa, ettei tule äänestämään Suur-Ouluun liittymisen puolesta tässä tilanteessa (mm. Oulun taloustilanne, kuntalaisten mielipiteen kuulemattomuus jne.).
Eräs toinen valtuutettu kun taas on sanonut melko suoraan, että on muuttanut kantaansa, mutta kertonut samalla arastelevansa suunnanmuutosta (pelkää selvästi kannattajavaltuutettujen reaktioita)...
Sinulla voi olla tapana manipuloida ihmisiä ja voit pitää tapasi ihan itselläsi.
...Ale tekee oman päänsä mukaan. Hän vain on selvästi päättäjänä oikealla paikalla, koska osaa, toisin kuin eräät muut, oman kantansa toitottamisen lisäksi kuunnella myös niitä, joita edustamaan on valittu... Eikö ole ihmeellistä...
yksi demareitten valtuutettu, että oli miten oli tai mitä tahansa vetoomuksia tulis jarruttamaan niin päätös on tehty ja se pitää, että ei hyvä ei
Kylä kannattaisi tämän demari valtuutetun varoa sanojaan. Sehän kuvastaa jo sen, että tämä liitosasia on lyöty lukkoon jo alkumetreillä. Eihän tämmöisellä sanomisilla ole mitään tekemistä järjen kanssa. Huikeita porinoita.
manipuloimaan, vaikka toinen totesi vain ihan oikeita asioita.
Sanotaan, että koira koiran tuntee, mutta joskus on niin, että koira luulee tuntevansa koiran, mutta oikeasti istuttaa ajatuksissaan toiseen omia ominaisuuksiaan...
Ei mun tartte manipuloida! Täällä näyttää vaan olevan sellainen tyyli, että lirkutellaan pölijästi ja yritetään vedota jotenkin kömpelösti joihinkin valtuutettuihin. Näiden yritysten taustalla on kuitenkin totinen halu lahdata monikuntaliitos! Pliis, älkää yrittäkö lahdatako meidän monikuntaliitosta!
No jos tämä kyseinen Demari valtuutettu on jo lyönyt kantansa lukkoon? Ainakaan omasta mielestäni mitään sellaista RADIKAALIa ei todellakaan ole ilmentynyt viime kuukausien aikana, että kenenkään liitoskannattajan pitäisi vaihtaa mielipidettä. Kyllä meitä saa haukkua ja nälviä tälläkin palstalla nii paljonku lystää, mutta kanta ei vain muutu -> se vahvistuu.
Niin mitä se iso D merkitsee Haukiputaan demareille siinä puolueen lyhenteessä.Sitäkö, että turpa tukkoon kuntalaiset,ei me teille olla vastuussa.Itsepähän valitsitte meidät kä... kä.Meillä on nyt valta eikä me tarvita mitään neuvoa antavaa kansanäänestystä.Onhan teillä ollut aikaa äänestellä jo toista sataa vuotta.