Mä tein väärin ja tiedän sen. En pyydä hyväksyntää enkä anteeksiantoa. Sen sijaan näkökulmille olisi käyttöä. Mutta aloitan alusta.
Mä olen tuntenut yhden kivan tytön netissä nyt jonkun aikaa. Meillä on ollut ihan vaan kaverisuhde, mutta eilen juttu meni netissä ihastumisen suuntaan. Ei siinä mitään muuten, mutta kun en ole ihan sitä, mitä hän luulee. Olen narrannut hänelle joitain yksityiskohtia itsestäni.
Hän haluaisi tavata ja mä heikkona hetkenä suostuin siihen. Ei olisi pitänyt. Hän tulee tavatessa huomaamaan varmasti, että en ole sitä mitä olen sanonut olevani. Nyt en tiedä mitä teen. Omista tunteistani viis, voisin hyvin paljastaa kaiken, mutta ystäväni on upea herkkä nainen, joka on jo kokenut ihan riittävästi surua paskoilta miehiltä. En haluaisi missään nimessä satuttaa häntä, vaikka olenkin selvästi samassa paskiaisryhmässä. Mun ainoa puolustus on, että mulla ei ollut koskaan tarkoituksena viedä tätä ystävyyttä netin ulkopuolelle.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun näkökulmasta katottuna ei ole mitään muuta tehtävissä kuin kertoa totuus. Kerro miksi valehtelit, mitä valehtelit jne. Jätä tytön päätettäväks antaako valehtelus anteeks vai ei. Olisihan siinä toinen vaihtoehto. Et näe tyttöä ollenkaan, keksit jonkun syyn miksi et voi/halua häntä nähdä ja tyttö saa pitää mielikuvansa sinusta.
Seurasin sun hyvää neuvoasi ja kerroin kaiken. En vielä tiedä, mihin tämä tunnustus vie, mutta ainakin tein kerrankin jotain oikein.
Pakko sanoa että arvostan ihmistä kestä löytyy miestä kertoa totuus noinkin suuren mokan jälkeen.. Kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä, mutta mielestäni teit aivan oikean ratkaisun kaikkien kannalta vaikka lopputulos saattaakin olla mikä tahansa.
Tsemppiä.. ;) kerro miten kävi..
Kiitos kauniista sanoistasi ..neiti. Mä en halua puhua enempää tästä asiasta näin julkisesti, mutta jos haluat kuulla tarinan etenemisestä, niin laita sähköpostia.
Se on teidän asianne miten käy jne. Annoin vain oman näkemykseni asiasta. Jos ei muuta niin virheistä oppii. Voit ainakin jatkaa hiukan viisaampana tästä eteenpäin. Hyviä jatkoja vain :)
Hups, ei tuo sähköpostiosoitteen jättäminen toiminutkaan odottamallani tavalla. No juu, lyhyesti tunnustuksen jälkeen otimme pakkia, mutta pysyimme sentään kavereina. Näin on hyvä.
Kiitos sulle vielä kerran hyvistä mielipiteistä. Hyvää jatkoa ja onnea ihmissuhteisiin.
Älä tapaa. Jätä väliin. En itse juuri nyt samat vaiheet kokeneena haluaisi kokea mitään paskaa uudelleen. Jos välität, unohda.
Kerro rehellisesti ja avoimesti. Keksi hyvät perustelut.
Et varmaan menetä siinä mitään, ehkäpä päinvastoin.