Olen ikäni kärsinyt atooppisesta ihosta ja jatkuvista ihottumista, ja olen elämäni aikana tunkenut litrakaupalla perusvoiteita ja cortisonvoiteita iholleni. Myös Elidel on tuttu voide. Nyt kolmenkympin uhkaavasti lähestyessä, alan huomata ihan selkeitä ryppyjä silmien alla, jotka eivät enää häviä vaikka mitä tekisi. Luonnollisesti minulla niitä on enemmän kuin ikätovereillani, ihan ymmärrettävää kun minulla on niin kuiva ja "paperinen" iho.
Haluaisinkin kuulla muiden atoopikkojen kokemuksia kasvojen ja silmänympärysihon hoidosta ja käyttämistänne tuotteista, kuinka olette saaneet parhaan tuloksen ja ihon pysymään jotenkuten kimmoisana ja kosteana. Myös luontaistuotteet kiinnostavat!
Millaisia meikkejä käytätte vai käytättekö ollenkaan? Itse en käytä meikkivoiteita, vaikka olisi ihana piilottaa punaiset ja hilseilevät läikät kasvoista.. En vain ole vielä törmännyt meikkivoiteeseen, joka sopisi. Vähän hipsautan puuteria niin ei naama kiillä rasvauksen jälkeen, ja silmämeikkejä vain. Huulipunaakin olisi kiva joskus käyttää mutta huultenympärysihokin on usein niin rohtunut ettei oikein kehtaa laittaa.
Atoopikon kasvojenhoito
27
6279
Vastaukset
- atopia39
Suosittelen apteekeista saatavaa Avene-sarjaa, erityisesti Cicalfate-voidetta. Se on paksu ja tarkoitettu nimenomaan atooppiselle ja ärtyneelle iholle. Itselläni se on suunnilleen ainoa voide, jolla atooppinen ihoni pysyy siedettävässä, välillä jopa oikein hyvässä kunnossa. Avenen voiteissa on vähän aineita ja monia yleisesti allergisoivia aineita niissä ei ole. Erityisesti suihkun ja saunan jälkeen (jos voit saunoa; itse käyn 5 min 60-asteisessa saunassa) Cicalfate on ihana voide. avenella on myös erinomainen kosteuttava ja rauhoittava naamio, soothing mask. hinnat ei ole mitenkään hirveitä. anna naamion imeytyä illalla vaikka 2 tuntia. avenella on myös rauhoittava silmänympärysvoide.
Käytän ripsaria, kulmakynää,joskus luomiväriä, meikkivoidetta, aurinkopuuteria/poskaria, huulikiiltoa joskus. Esim. cliniquen meikkivoiteet on hyviä. Minulla myös huultenympärys on talvella erittäin kuiva ja huulirasvaa menee. apteekista saa parhaat. en ole kovinkaan monella kosmetiikaan ainesosalla allerginen, paitsi koivulle ja mykeröille (kamomilla jne) ja niitä vältän. sen sijaan kaikki synteettiset aineet käy, luonnonkosmetiikkaa en juuri käytä. Ainoa poikkeus on Melvitan Karite-voide (luontaistuotekaupat, Sokos, Stokka ehkä?).
Olen käyttänyt monia meikkisarjoja eikä oireita ole tullut, ainoa oli häämeikissä Chanelin meikkivoide joka kutitti illalla. Minulle käy ihan lumenet, maybellinet, lancome ja diorin ripsarit jne.
Suosittelen kosmetiikka-allergiatestiä jos et ole jo käynyt. Lähete omalta lääkäriltä esim. lähimpään Allergiasairaalaan. Saat listan aineista joille olet allerginen ja voit voiteita ostaessasi tutkia tuoteselosteen. Minulla on nyt 2 vuotta ollut atopia aika hyvässä kunnossa, ilmeisesti keski-iän lähestyminen vaikuttaa. olen 39.
Talvella iho-oireisiin auttaa sup-valohoito, kysy omalta lääkäriltä. Naaman kuntoon vaikuttaa minulla myös stressi ja unettomuus, eli mahdollisimman säännölliset elämäntavat.- Atopia riesana
Minäkin suosittelen Avenen kosmetiikkaa. Olen jo vuosia käyttänyt Avenen "Skin recovery cream Calming formula Sensitive and irritated skin" -voidetta kasvoihin ja kaulalle. Puhdistukseen käytän Cliniquen kasvosaippuaa. Kaikki meikkini ovat Cliniquen, mutta käytän niitä vain juhlissa tms erikoistilanteessa, koska saan finnejä säännöllisestä meikkien käytöstä. Ihoni on puhtaana normaalitilassa hyvä pientä punoitusta lukuunottamatta, joten en viitsi sotkea tilannetta meikillä.
- Avun saanut
Minulla ihottumat hävisivät sen jälkeen, kun aikanaan kävin allergiatesteissä ja poistin allergisoivat aineet käytöstä (shampoot, saippuat, meikit jne) ja etsin oikeanlaiset tuotteet tilalle. Tällä hetkellä Cliniquen kosmetiikkasarja on oikeastaan ainoa joka käy ja siinä on mielestäni mm. hyvät silmänympärysvoiteet. Käytän puhdistusmaitojen/geelien sijasta Aqualan-Duo perusvoidetta, jonka jälkeen pyyhin vielä Cliniquen 1 -kasvovedellä. Käytän päivittäin Cliniquen meikkivoidetta, puuteria, kajaalia jne.
- atoopikko minäkin
Atoopikolle mahdollisimma mietoja ja ehdottomasti hajusteettomia tuotteita. Käsikauppatuotteista olen ihastunut LV puhdistusvaahtoon ja kosteusvoidekin toimii ihan ok. Mutta ihmevoide on Eucerinin Karbamid face cream, apteekista.
Meikkivoide yleensä vain korostaa hilseilevää ihoa, mutta voisit kokeilla mineraalipuuteria. Cliniquella on hyvä ja esim. MAC sarjalla. Sitten on nämä ihan mineraalimeikkisarjat Jane Iredale ym. Mutta kannattaa ostaa puhdas mineraalimeikki, en usko, että esim. Lumenen mineraalituotteet ovat täysmineraaleja. Mineraalimeikit eivät sisällä allergisoivia ainesosia ja hoitavat ihoa.- atooppinen iho
Minulla on käsi-ja jalkataipeissa ihottumaa, joihin kokeilin myös monia erilaisia voiteita, kuten cortisoni rasvaa ja apteekin perusvoiteita. Mistään niistä ei juurikaan ollut apua. Ihottuma alkoi vähitellen levitä kaula-alueelle ja kasvoille. Lääkärini suositteli sen nimistä rasvaa kun Protopic. Itselläni tämä rasva auttaa todella hyvin. Eron huomasi heti parin käyttökerran jälkeen :) se ei myöskään sisällä cortisonia. Kannattaa kysyä lääkäriltäsi tästä voiteesta. Suosittelen sitä lämpimästi! :)
atooppinen iho kirjoitti:

Olen 20-vuotias 'nuori aikuinen'. Ikäni olen 'sairastanut' atooppista ihottumaa. 16vuotta ihottumaani hoidettiin erilaisilla rasvoilla, kunnes "pääsin" valohoitoon. Kävin 3kertaa viikossa Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa valohoidossa, ja ihottuma hävisi kuin tuhka tuuleen noin 9hoitokerran jälkeen (hoitokertoja oli 15). Olisikohan ollut 11 tai 12 hoitokerta alkamassa kun hoitaja näki ihoni ja soitti päivystävälle (tms.) iholääkärille... Tuloksena oli viikon sairaalareissu! Kehoni oli täynntä bakteereita ja sain hirveät antibioottikuurit. Osastolla ihoani hoidettiin viikko tehokkaasti 3kertaa päivässä rasvaten ja lääkkeitä syöden. Ja ihottuma katosi.
Kuukauden päästä siitä oli uusi kontrolli aika. Noh, menin lääkäriin (en pystynyt suoristamaan tai koukistamaan edes raajoja kunnolla!) ja sama homma taas! Osastolle jouduin uudestaan viikoksi. Aamulla ja päivällä rasvausta, illalla öljykylpy ja rasvaus. Iltaisin naamaan laitettiin kyseistä protopic-voidetta. Rasva minulla poltteli ja kirveli sen verra et monesti kyyneleetki valu. Sika tehokasta ja tulokset näki muutaman kerran jälkeen. Iha hyvä, mut aina tunti ennen rasvan laittamista piti ottaa särkylääkettä ja antihistamiini. Enkä halua syödä "turhaa" lääkkeitä.
Helpotusta ei tuntunut löytyvän, ja olinhan jo tuossa vaiheessa 17vuotta elänyt ihottumani kanssa ettei se edes tuntunut missään. Nyt aikuisiällä stressini on vähentyny huomattavasti (olen kärsinyt perheväkivallasta ja äitini alkoholismista) joten siinä sivussa ihottumaki. Allergiaa on ollu erilaisia ruoka-aineita kohtaan. Myös eläimet ja siitepölyt kuuluvat kuvioon. Nykyään hoidan ihoani säännöllisesti ihan nivean perusvoiteella joka aluksi kirveli ja poltteli mutta tehoaa nykyää erittäin hyvin. Naamaani en ole löytänyt vielä muuta tehokasta rasvaa (en ole kokeillut yllämainittuja apteekista ostettuja tuotteita) kuin Avonin Solution Maximum Moisture yörasvan. Sitä olen muutama vuosi käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti (riippuen ihoni kunnosta) ja naama on kuin vauvan peppu!
Kosmetiikasta sen verran että käytän silmämeikkiä (eyeliner, ripsari, luomiväri) päivittäin. Joka toinen päivä valokynää ongelmakohtiin ja puuteria päivittäin. Käyttämäni kosmetiikka on ihan kaiken merkkisen sisältävää, Avon, Maybelline, Lumene... Kaikkia käytän mutta myös rasvaa kuluu!!
Atoopikkoina olemme oppineet elämään tämän ihosairauden kanssa vuosia tai vasta vähän aikaa. Kaikkia pitää meillä henkilökohtaisesti kokeilla. Osalle passaa toiset rasvat ja toisille ei. Voimia vievä sairaus. Välillä paranee ja välillä ei.
Voimia meille kaikille!- xym
inieh kirjoitti:

Voimia meille kaikille!Tiedoksi atoopikoille, että ihka kotimainen, yrttejä ja kasviöljyjä ym. hoitavia ainesosia sisältävä tuoteperhe on Fresco-nimellä olemassa. Pieni yrittäjä, netin kautta tai puhelimitse selvittäkää mitä kautta saatavilla seudullanne. Löytyy päivä- yö- jalka- ja kosteusvoidetta sekä hyvä maitohappoa sisältävä pesuneste plus hiushoitotuotteita. Kehitettywww.frescocream.fi
Kannata kotimaista työtä ja tuotekehittelyä. - xym
xym kirjoitti:
Tiedoksi atoopikoille, että ihka kotimainen, yrttejä ja kasviöljyjä ym. hoitavia ainesosia sisältävä tuoteperhe on Fresco-nimellä olemassa. Pieni yrittäjä, netin kautta tai puhelimitse selvittäkää mitä kautta saatavilla seudullanne. Löytyy päivä- yö- jalka- ja kosteusvoidetta sekä hyvä maitohappoa sisältävä pesuneste plus hiushoitotuotteita. Kehitettywww.frescocream.fi
Kannata kotimaista työtä ja tuotekehittelyä.Edelliseen lisäys: piti lukea kehitetty kuivan, herkän ja helposti ärtyvän ihon hoitoon. Hätäisesti kirjoitettu..
www.frescocream.fi - jh
inieh kirjoitti:
Olen 20-vuotias 'nuori aikuinen'. Ikäni olen 'sairastanut' atooppista ihottumaa. 16vuotta ihottumaani hoidettiin erilaisilla rasvoilla, kunnes "pääsin" valohoitoon. Kävin 3kertaa viikossa Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa valohoidossa, ja ihottuma hävisi kuin tuhka tuuleen noin 9hoitokerran jälkeen (hoitokertoja oli 15). Olisikohan ollut 11 tai 12 hoitokerta alkamassa kun hoitaja näki ihoni ja soitti päivystävälle (tms.) iholääkärille... Tuloksena oli viikon sairaalareissu! Kehoni oli täynntä bakteereita ja sain hirveät antibioottikuurit. Osastolla ihoani hoidettiin viikko tehokkaasti 3kertaa päivässä rasvaten ja lääkkeitä syöden. Ja ihottuma katosi.
Kuukauden päästä siitä oli uusi kontrolli aika. Noh, menin lääkäriin (en pystynyt suoristamaan tai koukistamaan edes raajoja kunnolla!) ja sama homma taas! Osastolle jouduin uudestaan viikoksi. Aamulla ja päivällä rasvausta, illalla öljykylpy ja rasvaus. Iltaisin naamaan laitettiin kyseistä protopic-voidetta. Rasva minulla poltteli ja kirveli sen verra et monesti kyyneleetki valu. Sika tehokasta ja tulokset näki muutaman kerran jälkeen. Iha hyvä, mut aina tunti ennen rasvan laittamista piti ottaa särkylääkettä ja antihistamiini. Enkä halua syödä "turhaa" lääkkeitä.
Helpotusta ei tuntunut löytyvän, ja olinhan jo tuossa vaiheessa 17vuotta elänyt ihottumani kanssa ettei se edes tuntunut missään. Nyt aikuisiällä stressini on vähentyny huomattavasti (olen kärsinyt perheväkivallasta ja äitini alkoholismista) joten siinä sivussa ihottumaki. Allergiaa on ollu erilaisia ruoka-aineita kohtaan. Myös eläimet ja siitepölyt kuuluvat kuvioon. Nykyään hoidan ihoani säännöllisesti ihan nivean perusvoiteella joka aluksi kirveli ja poltteli mutta tehoaa nykyää erittäin hyvin. Naamaani en ole löytänyt vielä muuta tehokasta rasvaa (en ole kokeillut yllämainittuja apteekista ostettuja tuotteita) kuin Avonin Solution Maximum Moisture yörasvan. Sitä olen muutama vuosi käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti (riippuen ihoni kunnosta) ja naama on kuin vauvan peppu!
Kosmetiikasta sen verran että käytän silmämeikkiä (eyeliner, ripsari, luomiväri) päivittäin. Joka toinen päivä valokynää ongelmakohtiin ja puuteria päivittäin. Käyttämäni kosmetiikka on ihan kaiken merkkisen sisältävää, Avon, Maybelline, Lumene... Kaikkia käytän mutta myös rasvaa kuluu!!
Atoopikkoina olemme oppineet elämään tämän ihosairauden kanssa vuosia tai vasta vähän aikaa. Kaikkia pitää meillä henkilökohtaisesti kokeilla. Osalle passaa toiset rasvat ja toisille ei. Voimia vievä sairaus. Välillä paranee ja välillä ei.
Voimia meille kaikille!Itselläni on atooppinen iho ja naama oli todella törkeässä kunnossa tästä johtuen... Silmät kuin kaksi puukon pistoa jne. Sitten kuulin tuosta Protopic voiteesta, jolla iho on parantunut kokonaan. Moneen vuoteen ei ole ollut enää mitään, eikä voidetta ole tarvinnut enää käyttää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos ette ole jo kokeilleet!!
- lkv-heidi-
inieh kirjoitti:
Olen 20-vuotias 'nuori aikuinen'. Ikäni olen 'sairastanut' atooppista ihottumaa. 16vuotta ihottumaani hoidettiin erilaisilla rasvoilla, kunnes "pääsin" valohoitoon. Kävin 3kertaa viikossa Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa valohoidossa, ja ihottuma hävisi kuin tuhka tuuleen noin 9hoitokerran jälkeen (hoitokertoja oli 15). Olisikohan ollut 11 tai 12 hoitokerta alkamassa kun hoitaja näki ihoni ja soitti päivystävälle (tms.) iholääkärille... Tuloksena oli viikon sairaalareissu! Kehoni oli täynntä bakteereita ja sain hirveät antibioottikuurit. Osastolla ihoani hoidettiin viikko tehokkaasti 3kertaa päivässä rasvaten ja lääkkeitä syöden. Ja ihottuma katosi.
Kuukauden päästä siitä oli uusi kontrolli aika. Noh, menin lääkäriin (en pystynyt suoristamaan tai koukistamaan edes raajoja kunnolla!) ja sama homma taas! Osastolle jouduin uudestaan viikoksi. Aamulla ja päivällä rasvausta, illalla öljykylpy ja rasvaus. Iltaisin naamaan laitettiin kyseistä protopic-voidetta. Rasva minulla poltteli ja kirveli sen verra et monesti kyyneleetki valu. Sika tehokasta ja tulokset näki muutaman kerran jälkeen. Iha hyvä, mut aina tunti ennen rasvan laittamista piti ottaa särkylääkettä ja antihistamiini. Enkä halua syödä "turhaa" lääkkeitä.
Helpotusta ei tuntunut löytyvän, ja olinhan jo tuossa vaiheessa 17vuotta elänyt ihottumani kanssa ettei se edes tuntunut missään. Nyt aikuisiällä stressini on vähentyny huomattavasti (olen kärsinyt perheväkivallasta ja äitini alkoholismista) joten siinä sivussa ihottumaki. Allergiaa on ollu erilaisia ruoka-aineita kohtaan. Myös eläimet ja siitepölyt kuuluvat kuvioon. Nykyään hoidan ihoani säännöllisesti ihan nivean perusvoiteella joka aluksi kirveli ja poltteli mutta tehoaa nykyää erittäin hyvin. Naamaani en ole löytänyt vielä muuta tehokasta rasvaa (en ole kokeillut yllämainittuja apteekista ostettuja tuotteita) kuin Avonin Solution Maximum Moisture yörasvan. Sitä olen muutama vuosi käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti (riippuen ihoni kunnosta) ja naama on kuin vauvan peppu!
Kosmetiikasta sen verran että käytän silmämeikkiä (eyeliner, ripsari, luomiväri) päivittäin. Joka toinen päivä valokynää ongelmakohtiin ja puuteria päivittäin. Käyttämäni kosmetiikka on ihan kaiken merkkisen sisältävää, Avon, Maybelline, Lumene... Kaikkia käytän mutta myös rasvaa kuluu!!
Atoopikkoina olemme oppineet elämään tämän ihosairauden kanssa vuosia tai vasta vähän aikaa. Kaikkia pitää meillä henkilökohtaisesti kokeilla. Osalle passaa toiset rasvat ja toisille ei. Voimia vievä sairaus. Välillä paranee ja välillä ei.
Voimia meille kaikille!Ohooh. Tuleepa mieleen asutko homekämpässä???
- kuivanaama
toiset perusvoiteet sopivat paremmin kuin toiset, parasta on ollut ihan tavallinen kohtuullisen hintainen essex. Päiväksi levitän lotion hydrogeelia ja yöksi emulsiovoidetta. Essexiä olen kuullut monen atoopikon kehuvan, on erittäin pehmentävää eikä juuri kirvele rikkinäiselläkään iholla. Parempaa kuin useimmat "erikoisvoiteet" pikkupurkeissa. Protopicia olen käyttänyt pahimpiin ihottumakohtiin, se lienee auttanutkin, tällä hetkellä kasvoissa eikä edes kaulassa ole ihottumaa lainkaan.
Kolmenkympin alla minäkin ja ohueen silmänympärysihoon on hienoja "kuivaryppyjä" ilmestynyt. Käytän kohtuullisesti Joe Blascon meikkivoidetta, tuputtelen ihan kevyesti kostealla meikkisienellä. Siinä on niin paljon pigmenttiä, että sitä ei tarvitse käyttää kuin ihan pikkiriikkisen ja tasoittaa todella tehokkaasti. Tietysti jos iholla on paljon kuivaa kuollutta ihosolukkoa, mikä tahansa meikkivoide tarttuu tähän ja tuloksena on "pakanamaan kartta." Blasco on kallista (alle 50€/purkki) mutta todella riittoisaa, kestää kohtuullisesti käytettynä jopa 2 vuotta.
Myös pelkkää punaisuudenneutraloijaa voisit kokeilla, sitä on blascolla mutta myös esim. lumenella, on sensitiveä ja ainakin merkitty "yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa." On tarkoitettu punoituksen ja esim. couperosan peittämiseen, pieni töpötys sormella punaiseen kohtaan. Voi käyttää myös meikkivoiteen päällä.
"Luontaistuotteena" olen kokeillut itse tehtyä kasvonaamiota, johon tuli juoksevaa luomuhunajaa, luonnonjugurttia ja kylmäpuristettua oliiviöljyä. Höyrytin kasvot kevyesti kuumalla vedellä ja sivelin naamiota pintaan n. 20 minuutiksi. Tulos oli upea, iho oli kosteutunut ja sileä monta päivää. Jos ei ole allergioita kyseiselle aineelle, kannattaa kokeilla. Maistuukin hyvältä. :)
Olen myös ajatellut kokeilla tyrninsiemenöljyä, sehän on tutkitusti "ihmeaine" atopian ja esim. palovammojen hoidossa.
Huulipunaa en ole käyttänyt vuosiin, jos suunympärysiho on vähänkään kuiva, huulipuna tuppaa ikävästi imeytymään "viiruille" suun ympärille. Bepanthenia menee sitäkin useammin. :) Jokin oikein kevyesti punertava kosteuttava huulirasva voisi korostaa hiukan huulten väriä olematta liian voimakas kuivaa ihoa vasten.- terveellisesti
Ja nuku riittävästi. Huono yleiskunto,elämäntavat,epäterveellinen ruoka näkyvät atooppina iholla. Voiteiden ja hoitoaineiden käyttö on vain tilapäistä apua,kun pitää muuttaa elämäntavat.
- Kosmis
Kannattaa tutustua ja kokeillakin:
http://www.kauneussivut.fi/innet/dr.baumann/
ja mineraalimeikit esim maailman paras baraMinerals-sarja voisi olla kokeilemisen arvoinen! - C
Itselläni on myös atooppinen iho, mutta maailman paras rasva minulle on Orionin Ceralan, joka pitää ihon pehmeänä, myös silmänympärykset. (Ennen minullakin silmäluomet ja suunympärys hilseilivät tosi pahasti, ihottumaläiskiä oli otsalla tai suun ympärillä). Kasvojen iho on ollut nyt vuoden aivan ihanan sileä, en olisi kaksi vuotta sitten uskonut =)Jos et ole kokeillut Ceralania, niin suosittelen, se on miljoona kertaa parempi kuin muut perusvoiteet( ei voi edes verrata). Meikkivoiteista Joe Blasco ei kuivata ihoa, ja siksi se sopii erinomaisesti ainakin minulle.
- ex-ihovaivainen
vinkkiä omasta kokemuksestani. Minulla todettu atooppinen ihottuma...ruusufinni, nokkosallergia ja nikkeliallergia. Kärsin kauan ihostani, söin pitkiä lääkekuureja yms. Pakko oli käyttää puuteria, muuten en kehdannut näyttäytyä. Minulla iho oli myös älyttömästi hilseilevä ja oikein paperinen.
Menin eräälle kosmetologille, joka antoi minulle radikaalit ihonmuutosohjeet. Älä pese vedellä, käytin oikeita (kalliita) kosmetologin määräämiä yö ja päivävoiteita ja kyllä kannatti. Nyt käytän syväkosteuttavaa seerumia (Phytomer)..mikä on erittäin hyvä. Kosmetologilla ns. valonuorennushoito ja kollageenituotteet auttavat ihoa. Puuteria ei missään nimessä, sillä se kuivattaa ihoa entisestään. Värillinen voide sensijaan peittää kuten puuteri ja jopa on parempikin..huom. ei ole meikkivoide! (kosmetologilta) ei kuivata vaan siinä on hoitavia juttuja. Ihoni ei ole enää kipeä, kireä vaan hoitojen tuloksena aika normaali jo.
Heitä kortisoni hanikkaan, sillä se ohentaa ihoa entisestään !
Ihosta suurin osa sis. kollageenia. En nyt muista kollageenin nimeä, mutta oli testattu (kaikki kollageenia sisältävät tuotteet ei auta), ja tulokset hyviä...Pitää laittaa sinulle voiteiden ym. nimiä, mutta nyt minulla ei ole ne käsillä. Jos löydän tämän palstan uudelleen, palaan asiaan. - atoopikko
itse kärsinyt koko ikäni atooppisesta ihoata ja vaikeasta sellaisesta. mikään ei ikinä auttanut aina kutisi jos jätit rasvaamatta. mutta 5v.sitten aloin vihdoin lukea ja kiinnostua hiukan siitä mitä me atoopikot itseemme rasvaamme ja arvatkaa tieto lisää tuskaa! joten aloin tutkia vaihtoehtoisia metodeja kävin vyöhyketerapiassa ja akupunktioissa ja homeopaatilla. en tänäpäivänä rasvaa ihoani lainkaa lukuunottamatta käsiä ja kasvoja niihin käytän sertifioituja luontaiskosmetiikkaa kuten myös meikit esim lavera löytyy netistä. suosittelen itseoppia.
- manja-82
ainakin kokeilemaan forever living products tuotteita eli aloe vera tuotteita
ovat todella hyviä ja erityisesti allergiselle ja atoppiselle iholle sopivia...
näitä tuotteita ei saa kun jälleenmyyjiltä -itse edustan näitä tuotteita ja voin suositella todella.
ja 90 päivää palautus oikeus eli voit rauhassa testata tuotteita ja rahat takas jos ei sovikkaan eikä apua löydy.
minuun voi ottaa yhteyttä jos kiinnostaa
[email protected] - Ei ihmettä
Ei ihmettä
…, jos ihon luonnollisen puolustuskykyyn olette pilanneet kaikilla maailman kortisoni jm. voiteilla. Iho haluaa hengittää!
Yrittäkää olla viikko niin, ette pese naama ollenkaan. Jos iho on kovin kuiva, vaan tavallinen, vaikka oliiviöljyä pikkaisen.
Kesällä aurinkoa, uinti MERESSÄ, ei kuumaa saunaa. Pestävä kamomillateellä, jos tulehtunut.
Selvittäkää, miten ”sisäisesti” voitte ruokia ihoa (”ihovitamiinit”) ja mistä ruoasta niitä saa.
Itselle ei iho-ongelmia ole – päinvastoin. Mutta silmät ovat herkät lähes kaikille voiteille.
Koko elämään olen talvella käyttänyt Lancomê maskaraa ja ripsiväriä. Kerran ostin samat Cliniquen tuotteet, olin matkalla Ruotsissa ja alkoi näkö mennä. Oireet jatkuivat pari viikkoa.
Eräs AloeVera jällenmyyjä, minun tuttu, mainosti omia tuotteita niin että hävetti. Ostin lopuksi hammastahnan ja huippuvoiden. Molemmat jäivätkin hapantumaan.- ihottumainennainen
Tiedän että kortisonit pilaa ihon, ja siksi aloitinkin tämän ketjun, että haluan kuulla muiden neuvoja ihonhoitoon kuin lääkärin. Alkaa todella kypsyttämään tämä länsimäinen lääketiede, jossa ei yhtään perehdytä potilaaseen ja oireiden syihin, tungetaan vaan reseptejä käteen toinen toisensa perään. Ja kun noita kortisoneja on ikänsä käyttäny lääkärin käskystä, niistä on tullut riippuvaiseksi. Toivon, että tästä noidankehästä voisi irtautua, kun keksisi vain miten. Kiitos noista luontaishoitonikseistä! Mereen en pääse uimaan, mutta voisiko esim kylpyveteen lisätä merisuolaa...? Tuota ihmettelin, että saunaan ei saa mennä, kun olen nimenomaan ajtellut, että siellä kaikenmaailman kuona-aineet ja epäpuhtaudet poistuu. Jos menee saunaan pitkän tauon jälkeen, silloin se on yhtä helvettiä kun kutittaa niin paljon, mutta säännöllisesti jos pääsee, niin itse olen kokenut sen vain hyvää tekeväksi.
- Kutiseen, kutisee
Lapsena ja nuorena aikuisena minulla oli taiveihottumaa. Kun se parani, kasvojen iho alkoi kuivua ja punottaa. Löysin sitten HTH-voiteen, joka auttoi aluksi mutta sitten iho paheni kasvoissa aivan mahdottomaksi. Se oli kuiva ja iho lähti levyinä pari kertaa viikossa. Sen jälkeen tuntui muutamia tunteja hyvältä, kun kiristävä naamio oli poissa. Pian kuitenkin tuttu tunne palasi. Ihoa kiristi, silmien ympärillä oli syvät rypyt ja kun ihoa painoi sormella, kuoppa jäi ihoon moneksi sekunniksi. Rasvailin perusvoiteilla, koska muut voiteet tuntuivat ärsyttävän ihoa. Perusvoiteisiinkin iho kyllästyi ja aina piti etsiä uusi. Johonkin aikaan sivelin puhtaalle iholle vehnänalkioöljyä ja lämmitin ihoa lämmintä vettä sisältävällä muovipussilla. Yritin vaikka mitä. Söin helokkiöljykapseleitakin mutta ei niistä ollut apua. Sillä ei ollut väliä, käytinkö meikkejä mutta kynsilakka aiheutti hyvin pahoja oireita. Kädet olivat aivan ruvella.
Sitten joku kertoi lahtelaisesta lääkäristä. Oikeasta lääkäristä, joka oli hairahtunut vaihtoehtoiseen lääkintään ja käytti tutkimuksessaan jonkinlaista sähkömagneettilaitetta. Pitkän jonottamisen jälkeen pääsin hänelle. Hän kartoitti mille olen allerginen ja mitä minun kehostani puuttui. Kertoi aivan ihmeellisen selityksen, mistä vaivani on peräisin. Jonkun rokon (vihuri - tai tuhkarokko?) jälkitauti tavallaan. Kysyi, eikö olekin niin, että kun iho-oireet helpottavat, tunnet rintakipuja. Juuri näin oli ollut. Sain hoidoksi paria homeopaattista ainetta ja ohjeen ostaa sinkkiä. Pian sain uuden ihottuman rintaani ja käden selkämykseen. Samanlainen ihottuma oli tullut, kun olin käynyt vyöhyketerapiassa. Ihottuma ei kutissut pahasti ja hävisi parin viikon päästä. Muutenkin ihoni alkoi parantua. Saatoin pestä kasvoni vedellä, joka oli ollut mahdottomuus monta vuotta. Elämäni muuttui täysin, kun ei ollut kiusallista kutinaa, joka voi olla paljon pahempaa kuin kipu. Vihdoin näytin siltä, miltä ikäiseni näyttävät.
Iho kesti hyvänä melkein 15 vuotta. Sitten alkoi taas kuivua ja tuli ärtyviä laikkuja. Yritin samalle lääkärille, mutta hän oli jäämässä eläkkeelle eikä ottanut uusia potilaita. En pysty nytkään pesemään kasvojani minkäänlaisella vedellä. Pesin jonkun aikaa kasvojani perusvoiteilla, joissa oli enin osa vettä. Niiden jäljiltä iho jäi ällöttävän tahmeaksi. Sitten löysin Yves Focherilta Pure Calmille -sarjan. Siihen kuuluu ainakin puhdistusliinat ja puhdistusaine kasvovesi yhdessä. Voiteena Lumenen voiteita mutta myös Rocherin. Vesi on pahin mahdollinen hoitotapa.
Aloitin noin kuukausi sitten hyljeöljykapseleiden syömisen. Kalalle olen allerginen, joten kalaöljykapselit ovat pois suljettuja. Iho on nyt vahvempi eikä kiellettyjen herkkujen, kuten maitotuotteiden ja suklaan syöminen aiheuta yhtä herkästi ihottumalaikkuja kasvoihin. Kesä on ennenkin vahvistanut ihoa mutta parantuminen on osunut samaan saumaan kuin öljykapseleiden syöminen. Odotan innolla, että pääsisin edes muutaman kerran pesemään kasvoni vedellä. Hyvin yksinkertaiset on ilot.
Sinä olet varmasti jollekin allerginen tai jotain ainetta puuttuu elimistöstäsi. Vaikeaa saada luotettavasti tutkittua. Ihotautilääkäreillä ei selviä juuri mitään ja vaihtoehtopuolella on jos jonkinlaista kaikkitietävää puoskaria. Uskon silti, että kun koululääketieteen keinot loppuvat, vaihtoehtolääkinnästä löytyy ratkaisu. Sitä on vaan niin hankala löytää kaiken huuhaan joukosta. Homeopatia auttoi minua mutta ei lastani. - rasvanahka
Kotimainen sarja Sipoosta toimiii loistavasti atoopikolla! Ongelma vain että asun Pohjois-Suomessa ja sarjan myyntipaikat pääasiassa etelässä. Toiset iho-ongelmaiset kuitenkin tietävät että sopivan rasvan eteen tekee melkein mitä vain!
- rakastaa teitä
ja voi pelastaa ja parantaa
- meluna
Minulla on myöskin atopia ja eläminen tämän ihon kanssa on yhtä vuoristorataa!Iho voi olla monta kuukautta tosi hyvässä kunnossa kunnes yhtäkkiä se ärähtää!Allergiatesteissä olen käynyt monta kertaa eikä mitään allergioita ruoka-aineista tai näistä siitepölyistä sun muista ole havaittu.Sen sijaan, kun mennään tuonne pesuaine puolelle niin saan olla todella tarkkana varsinkin astiapesuaineiden kanssa.Fairyt,Ajaxit,Tolut,Miniriskit jne. aiheuttavat todella pahoja reaktioita.Astiat pitää tiskata hanskat kädessä muuten ei onnistu!
Noista voiteista sen verran,että olen vaihtanut kaikki apteekin perusrasvat,Lumenet sun muut luonnonkosmetiikkaan tuotteisiin.Eivät nuo supermarketeissa ja apteekeissa olevat tökötit ole iholle hyväksi.Niihin on lisätty ties mitä kemiallisia mömmöjä,jotka vain tukkivat ihon eivät suinkaan auta sitä!itse teen niin,että rasvaan ihoa manteliöljyllä tai Weledan tuotteilla.
Lukekaa Rita Stiensin Totuus kosmetiikasta kirja.Kirjasta löytyy ohjeet tuoteselosteiden lukemiseen.
- vanha tätsy
Kokeile kookosöljyä, ei hilseile enään meikäläisen iho!
On tullut kaikki kokeiltua, kortisoonia ei ainakaan kannata käyttää.
Ja mikä tärkein asia:elämä tasapainoon! Minun pahimmat iho-oireet loppuivat, kun päätin vaikean parisuhteen.- Mm
Itselläni on myös atooppista taipumusta, lapsena oli maitorupea ja taiveihottumaa, myöhemmin kolikkoihottumaa. Sitten päälle parikymppisenä pamahti ihottuma ihan toden teolla stressaavan elämänvaiheen myötä. Kyllähän siinä meinasi järki lähteä ja monet itkut tuli itkettyä. Ramppasin yhdellä jos toisella lekurilla, mutta eipä sieltä koskaan mitään järkevää apua saanut. Suurin osa lekureista ei koskaan edes maininnut esim. ravitsemusasioista ja itsekin oli silloin vielä niin ummikko. Se oli sitä kortisonirallia, SUP-valohoitoa, antihistamiinia, takrolimuusia, kaikenmaailman perusvoiteita... ja aina hoitojen jälkeen ihottuma palasi entistä pahempana ja olin ihan puliaikan näköinen, naama ihan turvoksissa ja vartalo ihan rikki ihottumasta. Testeissä ei huomattu mitään allergioita tms.
Kyllä ihoa sattuu kun se on verille raavittu, niin ettei pysty kunnolla liikkumaan ja märkää vuotaa, täytyy sanoa että oli kyllä yhtä helvettiä. Ja se kutina!
Sitten kerran olin viikon Iho- ja allergiasairaalassa ja iho saatiin takrolimuusilla sileäksi, mutta kotiin palattuani iho taas paheni potenssiin kymmenen. Silloin aattelin että tää tie on nyt nähty ja olin avoin muille vaihtoehdoille. Miesystäväni oli jo pitkään puhunut vaihtoehdoista mutta olin torjunut ne humpuukina. Todella oma-aloitteinen on pitänyt olla ja itse kaivaa tietoa, mutta ehkä kyse oli myös siitä omalla kohdallani, etten enää kuunnellut lekureita, vaan mun piti ottaa itse ohjat omiin käsiin. Siis ok jos jollain oireet pysyy kurissa lekurien määräämillä hoidoilla, mutta itselläni ei. Ja itseäni pelotti kortisonin pitkäaikaishaitat, halusin ajoissa vaihtaa uusille urille.
Kaksi vuotta vaivannut keskivaikea kokovartaloihottuma parani varsin nopeasti, noin 1-2 kk, tosin paheni ensin. Kasvoissa, kaulassa ja käsitaipeissa ihottuma kesti kauemmin ja sitten aloin selvitellä tuota ravitsemuspuolta. Suoliston kuntohan on tärkeä.
Käytän vain luontaiskosmetiikkaa, lähinnä Hauschkaa kasvojenhoitoon sekä Laveralla on ihania huulivoiteita, Santen tai Urtekramin shampoita sekä kodin pesuaineita esim. Ecoverin tuotteita tai ihan mäntysuopaa.
Tuosta kokovartaloihottuman paranemisesta on 7,5 vuotta ja oon kyllä edelleen todella kiitollinen ja onnellinen että iho on sileä ja terve.
Hauschkan tuotteitahan käytetään niin, että iholle ei laiteta yöksi mitään rasvaa, mutta on hyvin sopinut myös atopiaan taipuvaiselle iholle. Perusvoidetta en ole laittanut aikoihin, esim. viime talvenakaan en ollenkaan.
Sen huomaan, että jos syön liikaa esim. suolaa, suklaata, mansikoita, sitruksia, sipsejä, heseä... niin kasvoihin saattaa tulla punoitusta mutta en stressaa siitä enää, ajattelen että se häipyy sit kohta pois. Kaulan ja taipeiden ihottumat häipyi pois kun hoiti ruokavaliota kuntoon. Juustoa ja viiliä pystyn maitotuotteista syömään, mutta maidosta ja piimästä huomaan tulevan oireita.
Meikkinä käytän Lumenen kulmakynää ja Hauschkan ripsiväriä sekä Laveran huulivoidetta. Joskus käytän Hauschkan meikkivoidetta tai peitepuikkoa, jos posket punoittaa huonosta syömisestä, mutta muuten tykkään olla naturellina. Ajattelen, että mieluummin koitan pitää ihon hyvässä kunnossa, niin ei tartte sitten mitään meikkivoiteita.
Ihottuman ollessa pahimmillaan ei voinut edes kuntoilla, kun hikoilu pahensi ihottumaa, mutta nyt ihon ollessa terve, liikunta kirkastaa ihoa, samoin veden juonti. Lisään vesikannuun muutaman merisuola- tai ruususuolarakeen, kannattaa kokeilla, pehmentää veden makua kivasti. Itse kun ainakin oon aina ollut huono juomaan vettä.
Tulihan pitkä sepustus, mutta toivottavasti on apua. - Mm
Mm kirjoitti:

Tulihan pitkä sepustus, mutta toivottavasti on apua.Se jäi tuosta edellisestä kirjoituksesta pois, että kokovartaloihottuma parani siis homeopatialla.
- Tyttö tuollainen
Ihanaa, ku on vihdoinkin joku, jolla on myös atopiaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564