Olen aika väsynyt (yli)huolehtivaisen äitini jatkuviin huomautteluihin minun mahd. anoreksiasta/syömishäiriöstä. Mielestäni olen perfektionisti ja kontrolloin omaa syömistäni/liikkumistani, mutta ongelmaa mielestäni minulle ei ole.
Mittani ovat 166/49. En todellakaan ole mikään laiha vaan määrittelisin itseni hoikaksi. Kyllä tästä kropasta löytyy yhä kohtia, mistä ottaa kiinni.
Harrastan aktiivisesti liikuntaa. Jo pelkästään astmani takia liikunta on tärkeää ja saan treenaamisesta mielettömät kiksit. Treenaan suurinpiirtein 10h/vkossa, sisältäen pääasiassa spinningiä, bodypumpia ja kuntosalia.
Koska treeniohjelmani on aika rankka, en todellakaan jaksaisi sitä ylläpitää millään ns. pupun ruualla. Tosin syön kasvispainotteisesti enkä esim. punaista lihaa ollenkaan, mutta tarvitsen silti paljon energiaa enkä parilla porkkanalla tule toimeen mitenkään tai huimauskohtaus kesken treenin on varma.
Haluan yhä kiinteytyä, ehkä jopa laihtua, näyttää "paremmalta". Mutta luonteeni on sellainen, en ole oikein koskaan tyytyväinen itseeni.
Mielestäni minulla ei ole syömishäiriötä, vaan ehkä muuten sairaalloinen itsekontrollointi. Myönnän tämän, eikö se ole jo parempaan päin?
Heittäkää kommenttianne, ehkä jonkun niistä voisin näyttää äidilleni rauhoittamaan hänen mielenrauhaansa...
Mittani ovat 166/49. En todellakaan ole mikään laiha vaan määrittelisin itseni hoikaksi. Kyllä tästä kropasta löytyy yhä kohtia, mistä ottaa kiinni.
Harrastan aktiivisesti liikuntaa. Jo pelkästään astmani takia liikunta on tärkeää ja saan treenaamisesta mielettömät kiksit. Treenaan suurinpiirtein 10h/vkossa, sisältäen pääasiassa spinningiä, bodypumpia ja kuntosalia.
Koska treeniohjelmani on aika rankka, en todellakaan jaksaisi sitä ylläpitää millään ns. pupun ruualla. Tosin syön kasvispainotteisesti enkä esim. punaista lihaa ollenkaan, mutta tarvitsen silti paljon energiaa enkä parilla porkkanalla tule toimeen mitenkään tai huimauskohtaus kesken treenin on varma.
Haluan yhä kiinteytyä, ehkä jopa laihtua, näyttää "paremmalta". Mutta luonteeni on sellainen, en ole oikein koskaan tyytyväinen itseeni.
Mielestäni minulla ei ole syömishäiriötä, vaan ehkä muuten sairaalloinen itsekontrollointi. Myönnän tämän, eikö se ole jo parempaan päin?
Heittäkää kommenttianne, ehkä jonkun niistä voisin näyttää äidilleni rauhoittamaan hänen mielenrauhaansa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
normaali olet, oikeastaan ihannemitoissa :)
satu lähetä valokuvasi! [email protected] kiitos!
Kuulostat vähän minulta pari vuotta sitten. Olen sairastanut anorexiaa ja oikeastaan ei se ole vieläkään täysin ohi.. Olet liian laiha niin varmaan äitisikin sinulle sanoo, en oikein voi sanoa sinulle mitään sellaista mikä auttaisi sinua jonai päivänä havahdut ja huomaat olevasi "yksi meistä" ja se tuntuu aika pahalta,ainanakin minusta se aluksi tuntui. kesti melkein vuosi kun olin jo alkanut tervehtyä että ymmärrsin mikä minulla on eli anorexia nervosa. Olin 164 pitkä ja painoin 42 kiloa ja mielestäni olin äärimmäisen lihava nyt kun katson niitä kuvia tekee pahaa kun oli niin kalpea, yli laiha ja tosi heikon näköinen. Toivon että pääset tästä yli se on vaikeaa ja apua tarvitaan. Ramppaan edelleenkin lähes joka viikko jossain lääkärillä oli se sitten ravitsemusterapeutti tai psykologi. Mutta niistä on ollut todella paljon apua! (:
Olet samoissa mitoissa kuin systeri. Ja se on laiha! Sillä törröttävät kylkiluut. Itse se puhelee selluliitista ja laihiksista jatkuvasti.
Se on vege ja syö tosi terveellisesti kokoajan.
Veikkaisin että termi jota pitäisi käyttää on ortoreksia. Aika paha silti.
Se juoksee melkein joka päivä ja käy salilla ja uimassa ja vaikka mitä.
Kiitos kaikille vastaajille, tarkkailen tätä keskustelua vielä joten yhä kommentit ovat tervetulleita.
Joidenkin teistä sanat kyllä "kolahtivat", ehkä aluksi jopa loukkasivat mutta kenties alan tästä heräämään mikäli minulla jotain ongelmaa todella on (itsehän en tätä myönnä vieläkään). Teidän ansiostanne sain kuitenkin sen aikaiseksi, että viikon päästä menen yliopiston terkkarin luokse ottamaan vähän arvoja itsestäni ja hän saa ammattilaisena kommentoida nykyistä olomuotoani...
Tuli tarve kirjoittaaa, koska mittasi kolahtivat niin minuun, tosin monen vuoden takaa. Olin 17-v. ja 166/48. En pitänyt itseäni laihana, itseasiassa päinvastoin. Sain kuitenkin kuulla kavereiltani syömishäiriöön liittyviä kommentteja, se tuntui silloin naurettavalta. Varmaan osa syytä siinä, että siskoni oli kamppaillut syömishäiriön kanssa useita vuosia ja oli itseeni verrattuna sairaalloisen laiha. Nyt olen lihonut noista ajoista jo 10 kiloa. Ja täytyy myöntää, että katsoessani pari viikkoa sitten valokuvia noilta ajoilta, huomasin että esim. selkärangan luut näkyivät tosi selvästi. Nyt olen todella onnellinen siitä, että en ole enää samassa painossa, sillä voin nyt huomattavasti paremmin, sekä henkisesti että fyysisesti. Mitäköhän yritän tässä sanoa... Sitä, että ei syömishäiriötä katsota painosta, se on pohjimmiltaan psyykkinen sairaus. Jos olet Satu sopusoinnussa kroppasi kanssa, ei sinun tarvitse lihottaa. Mutta ei pari lisäkiloa ainakaan pahaa tekisi :) Valitettavasti tiedän kuinka pieni voi olla raja laihuuden ja sairastumisen välillä. Minä selvisin, mutta siskoni ei... Painollaan ei pidä leikkiä!