Masennusta..

Hei, olen 24-vuotias nainen, en oikein osaa sanoa kuinka kauan olen ollut masentunut. Aikaisemmin en tiennyt olenko masentunut vai mistä on kyse. Olo vain paheni koko ajan. Minusta elämä tuntuu turhalta ja minulle elämä on suorittamista. Olen yksinäinen ja sulkeutunut. En tahdo päästää ketään liian lähelle enkä tahdo kertoa kenellekkään tutulle miltä minusta tuntuu. Tutut eivät ottaisi minua tosissaan, eivätkä haluaisi kuulla. Vain hyviä asioita tahdotaan kuulla, ei huonoja ja ikäviä asioita. Kerran yhtenä talvena kerroin hyvin hyvin vähän miltä minusta tuntuu, mutta kaduin heti että olin kertonut. Kun olen perheeni kanssa, asiani ovat suht hyvin. Heidän kanssaan tapahtuu koko ajan jotain, eikä ehdi miettiä pahaa oloa juuri ollenkaan, mutta minä en voi olla heidän kanssaan koko ajan. Asun toisessa kaupungissa ja aina kun palaan omaan asuntooni pari ensimmäistä päivää sujuu hyvin. Kuitenkin hetken kuluttua mieli muuttuu synkäksi ja kaikki tuntuu turhalta. Mietin itsemurhaa päivittäin. Mietin tapoja jolla sen tekisin. En itseasiassa haluaisi kuolla, haluasin löytää hyvän syyn elää. Kuitenkin itsemurha-ajatukset ovat koko ajan mielessäni. Itken usein, aikaisemmin en sitä tehnyt, kerran olin kokonaisen vuoden itkemättä vaikka ikäviä asioita tapahtui. Juon pahaan oloon. Jos juon masennun entistä enemmän vaikka se auttaa ahdistukseen hetkellisesti. Teen asioita humaltuneena joita kadun seuraavana päivänä, esimerkiksi viiltelen itseäni, se tuntuu hyvältä. Häpeän kuitenkin arpiani ja pelkään että joku huomaisi ne. Yleensä viillään paikkoihin joita ei näe, esimerkiksi alueille jotka jää sukkien peittoon. Viilsin itseäni todella paljon 8 vuotta sitten, arvet ovat vielä jäljellä käsivarsissani, tiedän että ne huomaa hyvin ainakin päivänvalossa. Kuitenkaan koskaan ei ole kukaan mitään jäljistä kysynyt. Ehkä siis pelkään turhaan että joku ne huomaa tai kommentoisi jollakin tavalla. Olen umpikujassa, en tiedä miten pääsen pois tästä tilanteesta. Kun olen kavereitten kanssa, hymyilen ja olen kuin kaikki olisi hyvin. Yritän aina olla hyvällä tuulella ja olla kiltti toisia kohtaan. Jos tekisin itsemurhan, kukaan ei varmaan ymmärtäisi miksi sen tein koska kaikki vaikutti olevan hyvin. Minulla ei ole paljon kavereita, elämääni kuuluu kaksi kaveria ja perheeni. Jos olen jonkun miehen kanssa tekemisissä, sabotoin sen aina jollakin tavalla. Uusiin ihmisiin tutustuminen on todella vaikeaa ja ahdistavaa. Haluan saada apua, mutta en tiedä minne menisin. Minusta tuntuu että jos hakisin apua, en osaisi olla tarpeeksi vakuuttava että asiat on huonosti ja jäisin ilman apua. Onko apua helppo saada?
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hae apua ennenkuin käy huonosti. Vaikuttaa siltä että et itse pääse ylös enää tuosta. Apua saa varmasti kun vaan rohkenee hakea. Hakeudu joko lääkärille tai psykiatrille. Ja ei kannata luovuttaa vaikkei eka lääkäri todesta ottaiskaan. Ite menin sos.fobian takia terveyskeskuksen lääkärille puhumaan niin sehän ei ottanut mua todestaan. Selitti vaan että me ihmisethän ollaan erilaisia...plaa plaa plaa. en antanut periksi vaan menin yksityiselle lääkärille ja siellä oli ihan toinen ääni kellossa. Pääsin terapiaan ja sain lääkehoidon ja pääsin taas elämänsyrjään kiinni...

Äänestä
  • Kannattaa varata aika psykiatrille...Puhut siellä noista itsemurha ajatuksista...Varmasti ottavat tosissaan. Siitä se lähtee liikkeelle että psykiatri tekee diagnoosin ja varmasti pääset terapia hoitoon. Tie on pitkä ja kivinen mutta se kannattaa. Itselläni on kokemusta. Käyn tällä hetkellä kelan rahoittamaa psykoterapiaa...

    Äänestä

Jos se auttaa et oot perhees kans, eiks kannattais asua niiden kans? Kyl ne varmaan ymmärtäis et sä et pysty olla yksin ja sit ku oot saanu tarpeeks voimia muutat pois sielt?

Äänestä
  • Olisi heille varmaan pikkunen shokki jos kertoisin että nyt menee niin huonosti että täytyy muuttaa heille asumaan. Käyn koulua, 1,5 vuotta vielä jäljellä, hankalaksi kävisi kaikki jos muuttaisin eikä tilanne perheeni luona ole helppo. Heillä paljon omia ongelmia, olisin vain yksi ongelma lisää ja he muuttamassa toiselle paikkakunnalle lähiaikoina, pidemmäs kouluni luota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sofia^* kirjoitti:

Hei, olen 24-vuotias nainen, en oikein osaa sanoa kuinka kauan olen ollut masentunut. Aikaisemmin en tiennyt olenko masentunut vai mistä on kyse. Olo vain paheni koko ajan. Minusta elämä tuntuu turhalta ja minulle elämä on suorittamista. Olen yksinäinen ja sulkeutunut. En tahdo päästää ketään liian lähelle enkä tahdo kertoa kenellekkään tutulle miltä minusta tuntuu. Tutut eivät ottaisi minua tosissaan, eivätkä haluaisi kuulla. Vain hyviä asioita tahdotaan kuulla, ei huonoja ja ikäviä asioita. Kerran yhtenä talvena kerroin hyvin hyvin vähän miltä minusta tuntuu, mutta kaduin heti että olin kertonut. Kun olen perheeni kanssa, asiani ovat suht hyvin. Heidän kanssaan tapahtuu koko ajan jotain, eikä ehdi miettiä pahaa oloa juuri ollenkaan, mutta minä en voi olla heidän kanssaan koko ajan. Asun toisessa kaupungissa ja aina kun palaan omaan asuntooni pari ensimmäistä päivää sujuu hyvin. Kuitenkin hetken kuluttua mieli muuttuu synkäksi ja kaikki tuntuu turhalta. Mietin itsemurhaa päivittäin. Mietin tapoja jolla sen tekisin. En itseasiassa haluaisi kuolla, haluasin löytää hyvän syyn elää. Kuitenkin itsemurha-ajatukset ovat koko ajan mielessäni. Itken usein, aikaisemmin en sitä tehnyt, kerran olin kokonaisen vuoden itkemättä vaikka ikäviä asioita tapahtui. Juon pahaan oloon. Jos juon masennun entistä enemmän vaikka se auttaa ahdistukseen hetkellisesti. Teen asioita humaltuneena joita kadun seuraavana päivänä, esimerkiksi viiltelen itseäni, se tuntuu hyvältä. Häpeän kuitenkin arpiani ja pelkään että joku huomaisi ne. Yleensä viillään paikkoihin joita ei näe, esimerkiksi alueille jotka jää sukkien peittoon. Viilsin itseäni todella paljon 8 vuotta sitten, arvet ovat vielä jäljellä käsivarsissani, tiedän että ne huomaa hyvin ainakin päivänvalossa. Kuitenkaan koskaan ei ole kukaan mitään jäljistä kysynyt. Ehkä siis pelkään turhaan että joku ne huomaa tai kommentoisi jollakin tavalla. Olen umpikujassa, en tiedä miten pääsen pois tästä tilanteesta. Kun olen kavereitten kanssa, hymyilen ja olen kuin kaikki olisi hyvin. Yritän aina olla hyvällä tuulella ja olla kiltti toisia kohtaan. Jos tekisin itsemurhan, kukaan ei varmaan ymmärtäisi miksi sen tein koska kaikki vaikutti olevan hyvin. Minulla ei ole paljon kavereita, elämääni kuuluu kaksi kaveria ja perheeni. Jos olen jonkun miehen kanssa tekemisissä, sabotoin sen aina jollakin tavalla. Uusiin ihmisiin tutustuminen on todella vaikeaa ja ahdistavaa. Haluan saada apua, mutta en tiedä minne menisin. Minusta tuntuu että jos hakisin apua, en osaisi olla tarpeeksi vakuuttava että asiat on huonosti ja jäisin ilman apua. Onko apua helppo saada?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu