Ylen aikaisessa oli mm. puhetta juuri kesäkuun alussa roskien lajitteluuun liittyen.
Puhuttiin esimerkkinä mm. VVOta ja sen vuokra-asukkaiden 'laiskuudesta' lajitella jätteensä ym.
Mielestäni asukkailla ei ole tarpeeksi resursseja lajitteluun, kun nyt jo lajitellaan lehdet, kartongit biojätteet tavallinen roska, lasi jopa metallin pitäisi tai voi kerätä, ja uuttuutena meillä vuodenvaihteesta 2009-10 on kaupungin kiinteistössä (Hki jossa useita eri yhtiömuotoja) on muovijätteen jättö laatikot!
Sitten on paristot ja energialamput yms. jota ei suositella sekajätteeseen, on lääkkeet ja muut!! HUH!!
Kertakaikkiaan kodit ovat jo raskautettu liikaa, voimavaroihin ja tila-resursseihin nähden! Halua varmaan on ja useimmat tiedostaa laajenevan ongelman.
Nämä 'uudet' oranssiset erilaatuiseen kodin muovi- ja muuta palavaa jätettä keräävät laatikot ovat lisänneet suosiotaan joten on havaittavissa että ns. normaalijättteen laatikot (harmaat) eivät enää täyty samalla tavoin kuin aikaisemmin! Hyvä niin!
Jopa nyt niin että muovijätteen keräyslaatikot ovat aikaisemmin täynnä, silloin kai pakko laittaa sekajätteeseen pussukkansa! Valitettavaa siis jos vihdoin kierrätys ja lajittelu -asian sisäistettyään ei riitä kapasiteetti!?
Nämä muovijätteen yms. palava jäte tuotokset viedään poltettavaksi ja siis saadaan muuta energiaa jo nyt niistä kansalaisten käyttöön! Mutta sitä muovien laatua ja määrää... ei jaksa kukaan tarkastella, mikä minnekin kuuluu! Jos olisi vielä värillinen lasi ja muovikin... mennään jo liian pitkälle!
*Niin oli kysymys siitä 'välinpitämättömyydestä' lajitella roskia, kyllä se on asuntojen ja keräilyn ja erottelun tilojen puute ja mahdottomuus tehdä sitä odotetulla tavalla!
Ei riitä enää ne kaksi vakioastiaa missään mielessä! Kun edellisiin lisätään vielä lasin ja metallinkerääminen jne.
Asunnot alkaa olla jo melkoisia lajittelukeskuksia, varsinkin jos isompi perhe ja ruokakunta kyseessä!
Vanhat pienet asunnot ovat vieläkin hankalempia, jos uudemmissakaan EI VIELÄKÄÄN OTETA HUOMIOON TÄTÄ LISÄÄNTYVÄÄ LAJITTELUN TARVETTA TALOUKSISSA!
Rakennettavissa ja valmistuvissa kohteissa on edelleen pulaa jopa ihan tavallisesta säilytystiloista eli komeroista, puhumattakaan näistä roskien/ jätteiden lajittelemisesta!
Nyt olisi lähdettävä enemmän siihen että pakkauksiakin kierrätetttäisiin mm. teollisessa tuotannossa, ihan kuten pullot on lähes 100%ti kierrätetty ennen alumiinitölkkien tuloa!
Muuten jätteiden määrä sen kun kasvaa edelleen.
Hintahan on kaikissa tuotteissa jossa pakkauskin mukana kokonaishinnassa!
Joten keräyskustannuksiin on velvoitettava teollisuus myös enemmän, ja kertakäyttöastioita myynnissään hyödyntävät liikkeet, kahvilat ym.!
Lisää hintaa kerskakuluttamiseelle! Eikä normaalille ruoalle.
Jos lähdetään siitä miksi ei lajittelua mm. biojätteen osalta tapahdu riittävästi, tarvittaisiin jo viilennetyt roskakomerot (astiat) myös kotitalouksiin, kukaan ei jaksa joka kannikkaa ja käytettyä kahvi/tee pussia viedä jäteastiaan!
Ja jos jätehuone on lisäksi kaukana, siis huonosti suunnitelussa paikassa - sinne on asiaa entistä harvemmin.
Ja jos haittakaasuista (metaani) puhutaan kaatopaikoilla, kyllä mutta sekin on talteenotettavissa jo, - eri lailla mitä WC -jätteen osalta joka biojäte sekin huomatkaa, ja raskaan prosessin jälkeen uudessa muodossa multana ja hyötykäytössä!
Mutta mikä on huolestuttavaa on kauppojen ja suurten talouksien ravintolat/sairaalat ym. biojätteen suuret määrät, ja valitettavaa ettei nekään aika löydä paikkaansa oikeaan kohteeseen! Kuitenkin suuremmissa määrin jäteautot kerää kaiken samaan lavaan - oli bio-tai sekajäte! Kuka tätä valvoo, kun tuotantopaikoissa lajittelua kuitenkin jo suoritetaan!
Olisko siinä jotain miettimistä ja aihetta raporttiin myös, että miten saadaan hintapolitiikalla ruokaa myyvien kauppojen ym. talous tarkkailuun, sen jätteen määrään suhteutettuna joka on valtavaa viim. päivämääriin menneiden tuotteiden osalta!
Jättämisiin (c)!
Luontoa suojellaan jo kotoa käsin ja kasvatuksessa!
Jätteet ja kerskakulutus kokonaisuutena.
6
572
Vastaukset
- jm
ovat psykologian takana ja ihmisillä on on liikaa rahaa jopa köyhillä,sitten vasta kun on todella pa niin 70 prossaa jää ostamatta ja vaihtoehto ostamiselle on löytynnä aina.ihmiset on manipuloitu ostamaan ostamaan ja ostamaan,sillä onni on ulkoistettu materialle.älkää ostako mittääää!
jäteasiat minullekin, hankaluutena vielä jätepisteiden matkat toisistaan ja omasta asunnosta.
Teollisuus saisi todellakin jo alkaa toimia osaltaan näissä asioissa myös minimoimalla jätetuotantoa (liian isot pakkaukset ja väärä materiaali) ja muovin osalta olisi hyvä kun eri laadut minimoitaisiin mahdollisimman vähiin ja sellaisiin joita voisi jälleenkäyttää tai polttaa ja moni muovissa oleva tuote sopisi aivan hyvin tetroihin, esimerkiksi. Kyllä meidän on aika vain opetella nämä asiat jotka on törkeästi jätetty hoitamatta. Ontuvaa on eteneminen vaikka olisi uskonut meidän kykenevän tänä vuosisatana parempaan omaksumiseen. Toki potkua asioihin saa yleensä juuri tuo raha, joten kun siitä joutuu enenevässä määrin luopumaan vaikka haittavaeron muodossa niin yleensä jopa välinpitämättöminkin ihminen alkaa toimia paljon tehokkaammin kuin jos mainitaan sen haitat ympäristölle ja ihmisille.
Niin laaja aihe tämä jäteasia.- merkkikö
ostaessaan ei lainkaan tutki mitä ostaa eikä liiemmin mieti mitä tarvitsee eikä yhtään katso minne sen käytettynä heittää, onkin väärä tapa, huih!
Pitänee siis opetella näkemään vaivaa enemmän, voi itku !
Ja valmistajatkin joutuu nykyisin enemmän välittämään mitä tapahtuu sen jälkeen kun tuotteesta on päästy eroon ja voitot kirjattu tilille. - onko asiaa?
- voiko olla tosissaan
Tampio vissiin työttömänä yrittää saada päivänsä kulumaan.
- internetprofessori
kiukaan ei viitsi eikä jaksa käyttää aikaansa siihen jokapäiväisessä elämässä. Siis erotteluun.
Lainsäädännöllä päästään helpoiten siihen ettei olisi kuin yhtä muovilaatua, yhtä paperilaatua, yhtä lasilaatua jne. Poliittisella päätöksenteolla voidaan päästä vain siihen mikä sysätään tavallisen kuluttajan harteille ja maksettaksi. Tosiasia kuitenkin on ettemme kuluttajina voi mitään. Poliittinen päätös tarkoittaa vieläkin nykyisellään vain keppiä ei keppiä ja porkkanaa. Mahdollisuudet ovat vain rajattu kepin puolelle. On siis aivan sama, teit mitä hyvänsä, maksat enemmän veroja tai niitä ympäristömaksuja.
Erottelu oli vain keksintö maksattaa lisää veroja, tosiasiallinen erottelu yksityistaloudessa ei johda jätteen määrän vähentymiseen. Vaan päivastoin on lisännyt sitä. Jokaiselle eri jätelajille täytyy olla eri säiliö, eri metodit sen hyötykäytölle jne.
Hyötykäyttöajattelukin on viety täysin retuperälle. Muovijätteet erotellaan ja kuljetetaan uudestaan kaatopaikalta toisaalle poltettavaksi. Kuitenkin kaikki nämä prosessit kuluttavat enenmmän öljy ja energiavaroja mitä perinteinen tapa kuluttaa. Eli jäte olisi kuljetettu yhteen paikkaan, lähikaatopaikalle.
Parempi olisi ollut pitlkäaikainen keräys lähikaatopaikalle ja siirrettävällä energiantuottalaitoksella , aikojen kuluttua tuotettava lämpö- ja sähköenergia. Tarpeeksi kauan kun olisi kerätty yhteen paikkaan esim. poltettavaa muovi- ja pakkausjätettä esim vaikka 100 vuotta.. Siirrettävä tuotantolaitos olisi tuotu paikalle ja jäte olisi muutettu energiaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai12210076Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694852Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73300Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142517Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071740Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551580- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591464Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661412