Mä olen ollut eronneen miehen kanssa 15 vuotta.Kummallakin on oma asunto. Me ei asuta yhdessä
Lapset ovat jo aikuisia. Sen olemme havainneet ihmiset eivät oikein ymmärä että näinkin voi elää.
Tapaillaan viikottain,välillä saatan olla pitempiä jaksoja hänen luona,sit vastaavasti hän mun luona.
Onko muita jotka ovat päätyneet samanlaiseen käytäntöön?
Lapset ovat jo aikuisia. Sen olemme havainneet ihmiset eivät oikein ymmärä että näinkin voi elää.
Tapaillaan viikottain,välillä saatan olla pitempiä jaksoja hänen luona,sit vastaavasti hän mun luona.
Onko muita jotka ovat päätyneet samanlaiseen käytäntöön?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ainakin.
Eron jälkeen päätin että minä en hevillä miehen kanssa saman katon alla asu ja ainakin toistaiseksi olen sanani pitänyt. Lasten kanssa eläessä tulin varmaan niin itsekkääksi ihmiseksi että en todellakaan viekä pysty kuvittelemaan itseäni parisuhteessa niin, että olisi yhteinen osoite. Nyt on hyvä kun molemmilla oma koti niin kumpikin saa viettää välillä omaa aikaa. Minä lasten kanssa omanlaista, kiireistä arkea ja Hän yksikseen omassa rauhassaan.
Niin mekin elettiin ensimmäiset kahdeksan vuotta. Sehän on järjettömän loistavaa jos vain on mahdollisuus pitää omathuushollit. Se ymmärtämättömyys on kateutta kun teillä ei ole mitään pakkotilanetta lyödä kiireesti hynttyitä yhteen.
elää tavallaan, pääasia että kaikki perheessä / suhteessa ovat tyytyväisiä.
Itse elän kyllä avioliitossa, mutta esim isäni joka jäi leskeksi varsin nuorena, on ollut vakituisessa suhteessa 16 vuotta, mutta asuu eri osoitteissa naisystävänsä kanssa.
Lesken eläkkeet houkuttaa sillä tiedän tapauksia jotka eivät ole eronneet vaikka äijä olisi häipynyt. Hyväksikäyttäjä tiesi saavansa hyvät leskeneläkkeet vaikka äijä häipyi muttei ottanut eroa.
Sosiaalituet saa tekemällä kakaroita ja antaa huostaan vähäksi aikaa ja pyytää sitten takaisin. Yhteiskunta, veronmaksajat sitten elättää 21 vuoteen saakka. Kun osaa oikein keinotella niin ei tarvitse itse elättää jälkeläisiään ollenkaan. Tekee uuden kakaran ja sitten kun se alkaa kuluttamaan niin veronmaksajat maksaa viulut. Näin sen oppii äidiltä isälle kuinka yhteiskunnalta otetaan kaikki.
Meidän tilanteessa ei hyötymis tarkoituksessa päädytty tälläiseen ratkaisuun.
Ensinnäkin asumme kumpikin eri paikkakunnilla,matkaa on sen verran ettei hetken visiitillä käydä
Työtkin pitää hoitaa,mutta jokainenhan tekee ratkaisuja elämänsä suhteen niin että hyvä olisi elää
Luottamus ja usko toisen hyvään,on kantanut minua tässä suhteessa.
Kiitos rohkaisevista kommenteista,hyvä tietää että on muitakin tälläiseen käytäntöön päätyneitä.
Sanoisin, että valitsemanne käytäntö on ihan yhtä hyvä kuin muutkin. Se on teidän ratkaisunne ja elämäänne sopivin.
Itse elän avioliitossa ja saman katon alla puolisoni ja vielä jäljellä olevan yhden lapsen kaanssa. Muut lapset jo omillaan. Tuttavapiirissä on todella monenlaisia käytäntöjä (myös kaksi kotia), eikä niistä mitään ihmetellä. Useimmissa tapauksissa työpaikat ja lastenkoulut (sekä kaverit) ovat ratkaisujen taustalla. Eikä tuttavapiirissämme ihmetellä niitäkään pariskuntia, jotka asuvat kahta kotia samassa kaupungissa.
Ehkä kaikki ihmiset eivät ymmärräkään erilaisia elämän ratkaisuja, mutta mitäpä siitä murehtimaan, kun itsellä on hyvä olla.