Olen jo ajat sitten luopunut toivosta minkäänlaiseen suhteeseen kanssasi, mutta putkahtipa mieleeni, mitä ajattelin silloin, kun seurustelusta vielä haaveilin. (Tai kuka tietää, ehkä haaveilen vieläkin vähän, ihan vähän vain, ja varovaisesti.)
En ole koskaan viihtynyt perinteisessä parisuhteessa, jossa - hieman kärjistetysti kuvaten - kaikki vapaa-aika vietetään korkeintaan metrin päässä toisesta, puhutaan koko ajan, ja jossa kaikista menemisistä, tulemisista ja tekemisistä pitää sopia kahta viikkoa etukäteen. Olen kokenut kaksi tällaista suhdetta, ja molemmissa olen ahdistunut melkein kuoliaaksi. En haluaisi sellaista suhdetta enää. Näillä näkymin en edes halua muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa.
Jos vielä joskus ryhdyn parisuhteeseen, en haluaisi sen olevan mikään symbioosi. Asuttaisiin erillään, nähtäisiin ehkä muutaman kerran viikossa, vietettäsiin toisinaan viikonloppuja yhdessä ja soiteltaisiin silloin tällöin.
Silloin, kun vielä haaveilin parisuhteesta kanssasi, pelkäsin kovasti sinun haluavan kasvaa kylkeeni kiinni. Mutta nythän sillä ei enää ole väliä. Kunhan vain kirjoittelin purkaakseni ajatuksiani. Ehkä tästä on pääteltävä se, etten ole toivoani vielä aivan kokonaan menettänyt. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia.
En ole koskaan viihtynyt perinteisessä parisuhteessa, jossa - hieman kärjistetysti kuvaten - kaikki vapaa-aika vietetään korkeintaan metrin päässä toisesta, puhutaan koko ajan, ja jossa kaikista menemisistä, tulemisista ja tekemisistä pitää sopia kahta viikkoa etukäteen. Olen kokenut kaksi tällaista suhdetta, ja molemmissa olen ahdistunut melkein kuoliaaksi. En haluaisi sellaista suhdetta enää. Näillä näkymin en edes halua muuttaa yhteen asumaan kenenkään kanssa.
Jos vielä joskus ryhdyn parisuhteeseen, en haluaisi sen olevan mikään symbioosi. Asuttaisiin erillään, nähtäisiin ehkä muutaman kerran viikossa, vietettäsiin toisinaan viikonloppuja yhdessä ja soiteltaisiin silloin tällöin.
Silloin, kun vielä haaveilin parisuhteesta kanssasi, pelkäsin kovasti sinun haluavan kasvaa kylkeeni kiinni. Mutta nythän sillä ei enää ole väliä. Kunhan vain kirjoittelin purkaakseni ajatuksiani. Ehkä tästä on pääteltävä se, etten ole toivoani vielä aivan kokonaan menettänyt. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En minäkään halua perinteistä enää,kumpikin oman kattonsa alla omine eväineen ja silloin tällöin nähtäis ja tehtäs jotain yhdessä.
Niin, täällä erilaisia ihmisiä. Mä oon taas niitä, jotka haluaa seurustella ja sitten mennä naimisiin.
Niinno järkevät ihmiset muuttavatkin yhteen vasta tyyliin parin kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Jos muuttaa liian aikaisin ei tule kestämään. Sitten vasta kun ei pysty olemaan erossa, haluaa jakaa sen arjen oikeasti, toisen kanssa ja se tuntuu silti maailman parhaalta. Tietty poikkeuksiakin on.
älä nyt hyvä ihminen toivoa menetä, enhän minäkään. Ja noin muutenhan toi kuulostaa ihan hyvältä..
ihmeessä täällä kaipaipailet sellaista, jonka kanssa tiedät, että et halua edes yrittää mitään vakavampaa. Olethan jo kahden kanssa sentään yrittänyt perinteistä parisuhdetta. Kannattaa yrittää viestitellä noiden kahden tapaiselle (tai jopa niille) kaverille, joiden kanssa sentään olet yrittänyt jotain. -Asuisitte lopun elmää yhdessä tai erikseen. Jos jonkun kanssa haluaa olla, kannattaa laittaa kaikki paukut peliin ja näyttää se toiselle. -Itsekään siinä en ole onnistunut, mutta en väitäkkään olevani täydellinen.
-Ajatuksesi on ennenaikaista hölynpöylä. Tai sitten löydät itsellesi sopivan, mutta se ei varmaan ole kaipaamasi henkilö. Kyllähän meitä riittää.
Jos joskus seurustelisin hänen kanssaan, haluaisin kyllä enemmän kuin sinä aloittaja. En symbioosia, mutta tiiviimpää yhteydenpitoa kuin muutaman kerran viikossa tapaamista ja satunnaisa soittelua.
Jos asuisimme samassa kaupungissa, haluaisin nähdä vaikka joka päivä, riippuen tietysti hänen/minun muistakin menoista. Niinä päivinä kun ei nähdä, ehkä sitten soittaisin. Haluaisin kuulla hänen äänensä ja tietää hänen kuulumisensa. Usein sen rakkaan äänen kuuleminen saa sekä oman että toisen olon rauhalliseksi ja hyväksi. Viikonloput haluaisin viettää hänen kanssaan aina. Tietysti välillä olisi omiakin menoja eri kaveriporukoissa mutta pääsääntöiseti kyllä yhdessä haluaisin mennä ja olla.
Läheisyys on minulle tärkeää ja haluaisin nukkua hänen vieressään aina kun vain mahdollista. Fyysisestä läheisyydestä parisuhde tulee kestävämmäksi, näin ajattelen. Tarvitsen ihokosketusta ja varmaankin koskisin häntä paljon, silittelisin niskaa ja kutittelisin kyljistä :)
Erillään varmaankin asuttaisiin jonkun aikaa, mutta mikään elinikäinen järjestely se ei olisi kuin ihan pakkotilanteessa. Esim. jos jostain syystä jouduttaisiin asumaan kaukana toisista eri kaupungeissa tms. niin vain silloin olisi pysyvästi eri osoitteet. Haluaisin yhteisen kodin ja arjen hänen kanssaan.
Että tällasia haaveita. En ole toivoa edelleenkään hänen suhteensa menettänyt. Vaikka en tiedä, pitäisikö.
Missä se sinun/hänen yhteinen koti olisi?
Tämänhetkinen elämäntilanne ei itselle anna paljoa vaihtoehtoja, mutta tulevaisuudessa se voisi olla melkeimpä missäpäin Suomea/maailmaa tahansa.
kommentoida, että tuo "minä & hän":nen teksti kolahti :D kauniisti kirjotettu.
ihanimpia lukemiani viestejä "Halattavan" lisäksi. Hyvää yötä kaikille.