Eli, olen nähnyt kolmena peräkkäisenä yönä outoja unia jotka tuntuvat liittyvän toisiinsa. Ekassa unessa olimme kesämökillä isäni, serkkuni ja siskoni kanssa, tosin oikeassa elämässä meillä ei ole kesämökkiä. Oli todella kuuma hellepäivä ja piti jatkuvasti varoa mihin astuu sillä käärmeitä oli joka puolella. Niitä oli eri värisiä, näköisiä ja kokoisia mutta ne olivat harmittomia. Seuraavana päivänä menimme kotiin ja kotitielle oli muodostunut valtava lätäkkö jossa vilvoitteli monta käärmettä. Käärmeitä oli myös paljon tien vieressä. Aikaisemmin olin autoradiosta kuullut että edellisenä yönä kaksi ihmistä oli kuollut käärmeiden takia. Pihatiellä sitten nousin autosta ulos ja lähdin kävelemään lammikkoa päin. Tien vieressä oli yksi käärme joka kohotti päätään kun menin ohi ja kaksi lammikossa ollutta käärmettä teki samoin. Lopulta ne hyökkäsivät ja juoksin niitä pakoon.
Toisena yönä pyydystelin sisiliskoja kavereitteni kanssa talomme kellarissa, jota meillä ei ole. Kaupungilla oli ongelmia sisiliskojen kanssa ja kymmenen liskon hännän avulla pystyi korvaamaan kotitehtävät jos liskot oli tapettu. Tosin en aikonut tappaa liskoja jotka löysin. Löysimmekin pöydän takaa paljon liskoja, niitäkin oli erivärisiä, kokoisia ja näköisiä. Yritin pyydystää keltamustaa mutta se oli liian nopea, mutta ruskean, ison liskon sain käsiini. Kaverini lisko pääsi pakoon ja se kiireessä törmäsi leukaani ja sujahti siitä paidan sisään, ja heräsin siihen.
Kolmantena yönä oli koulussa kun vanha mies tulee kertomaan minulle että poliisi etsii minua. He kuulemma epäilevät minun murhanneen äitini. Mies kehottaa että menen kotiin ja joku tulee hakemaan minut sieltä parin tunnin kuluttua. Hän ei selvästikkään usko että olen murhaaja. Kotona sitten odottelen ja mies astuu sisään ja sanoo että kyytini tuli. Kuskina on äitini, jota väitettiin kuolleeksi. Kun olin noussut autoon, poliisit ajoivat juuri pihallemme ja kyyristyin niin että minua ei näe. He selvästi näkivät äitin, joten he siis tietävät etten ole murhannut häntä. Mutta silti loppu-unesta muistan vain sen että sain pakoilla poliisia koko unen ajan ja lopulta jäin kiinni, en vain muista miten.
Osaisiko joku tulkita, mitä nämä unet mahdollisesti tarkoittavat?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.