Punainen nenä

Olen 20 vuotias mies ja nenäni on jo punoittanut parin vuoden ajan Lukiosta lähtien. Siihen myös kertyy paksu rasvakerros muutamassa tunnissa ja ulos työntyy jotain keltaista töhnää jos puristan sitä. En muuten ole sellainen mies joka stressaa ulkonäöstään mutta tämä on hieman arka aihe enkä ole hakenut siihen vielä mitään apua. Tila hieman vaihtelee ja joskus se on ärtyneempi kuin toisten mutta en ole kyllä keksinyt mikä sen laukaisee, aina kuitenkin punoittaa. Muutenkin minulla on lievää ihottumaa mutta ei koskaan kasvojen alueella.

En usko että se johtuu elintavoistani/allergioista sillä se jatkui intinkin yli vaikka siellä elämä muuttuu aika totaalisesti.

Tullut kokeiltua siihen kaikkea mitä maalaisjärjellä nyt keksii. Mitään neuvoja? Kehtaako tälläisen takia vaivata julkisia lääkäreitä? Ei ole rehellisesti tullut käytyä lääkärissä lapsuuden jälkeen.

Googletin ja löysin ruusufinniä ym. mutta en ole varma vastaavatko ne tilaani.
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse menisin ihotautilääkärille. Lääkäriin on hyvä syy mennä aina kun vaivaa haittaa itseä.

Äänestä

No kyllä tuo ruusufinniltä kovasti kuulostaa. Heti vaan (ihotauti)lääkärille niin saat apua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajalla kirjoitti:

Olen 20 vuotias mies ja nenäni on jo punoittanut parin vuoden ajan Lukiosta lähtien. Siihen myös kertyy paksu rasvakerros muutamassa tunnissa ja ulos työntyy jotain keltaista töhnää jos puristan sitä. En muuten ole sellainen mies joka stressaa ulkonäöstään mutta tämä on hieman arka aihe enkä ole hakenut siihen vielä mitään apua. Tila hieman vaihtelee ja joskus se on ärtyneempi kuin toisten mutta en ole kyllä keksinyt mikä sen laukaisee, aina kuitenkin punoittaa. Muutenkin minulla on lievää ihottumaa mutta ei koskaan kasvojen alueella.

En usko että se johtuu elintavoistani/allergioista sillä se jatkui intinkin yli vaikka siellä elämä muuttuu aika totaalisesti.

Tullut kokeiltua siihen kaikkea mitä maalaisjärjellä nyt keksii. Mitään neuvoja? Kehtaako tälläisen takia vaivata julkisia lääkäreitä? Ei ole rehellisesti tullut käytyä lääkärissä lapsuuden jälkeen.

Googletin ja löysin ruusufinniä ym. mutta en ole varma vastaavatko ne tilaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu