DNA lypsykone

Dna toimii parhaiten laajakaista toimittajista. Palvelu on eriomaista, mikäli on kyse laskujen tekemisestä. Minulle ei ole koskaan tullut laskuja sellaiseta palvelusta, jota en ole tilannut. Eikä ole tullut laskua ajalta, jolloin palvelua ei voi käyttää. Viimeisessä tapauksessa samassa osoitteessa oli kaksi DNA yhteyttä. Toista ei voinut käyttää kun toinen oli samalla "kaistalla / linjalla". Joka tapauksessa kummastakin piti maksaa, nopeus oli normaali. Irtisanominen oli myös pitkä prosessi. 3 kk. Lisäksi samaan läjään DNA keksi jossain vaiheessa kahden vuoden jälkeen, jotta minä olen tilannut uusia palveluja. Tästä tosin ei viitsitty asiakkaalle ilmoittaa. Mikäli minulla olisi ollut maksupalvelu olisin noin 150 € köyhempi. Tosin puheluja on tehty ainakin 3 tunnin edestä, ihme ettei asiakaspalvelun minuuttiveloitus ole vaikka 3€ / min.
Neuvona annan aina kun soitat palveluun kysy palvelijan nimi ja kirjaa se laskuun SÄILYTÄ SE.
2420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi omalla dna-liittymällä soittaa ilmaiseksi eikä se muusta liittymästäkään maksa kuin liittymän normaalin puhelumaksun.

Mutta ihmettelen miten sulla voi olla kaksi laajakaistaa "samalla kaistalla"? Tuon pitäisi olla teknisesti mahdotonta. Tai tietenkin jos sulla on molemmat laajakaistat siten että kumpikin käyttää omaa johtopariaan?
Oletan siis että käytät kahta ADSL-kaistaa?

Jos tuo olettamukseni ei pidä paikkansa, niin korjaa ihmeessä, muuten en kyllä ymmärrä mitä tuolla tarkoitat.

Äänestä

Voisin laittaa palautteeni 1megan DNA:n kaapeliyhteydestä, joka toimii tosi iloisesti ja varmasti, ainakin tässä perusnettisurffailussa. Otin kokeiltavaksi nettitikun, en DNA:n, mutta palautan sen, ei kannata vaihtaa huonompaan, vaikka halvempi onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pedros Espoo kirjoitti:

Dna toimii parhaiten laajakaista toimittajista. Palvelu on eriomaista, mikäli on kyse laskujen tekemisestä. Minulle ei ole koskaan tullut laskuja sellaiseta palvelusta, jota en ole tilannut. Eikä ole tullut laskua ajalta, jolloin palvelua ei voi käyttää. Viimeisessä tapauksessa samassa osoitteessa oli kaksi DNA yhteyttä. Toista ei voinut käyttää kun toinen oli samalla "kaistalla / linjalla". Joka tapauksessa kummastakin piti maksaa, nopeus oli normaali. Irtisanominen oli myös pitkä prosessi. 3 kk. Lisäksi samaan läjään DNA keksi jossain vaiheessa kahden vuoden jälkeen, jotta minä olen tilannut uusia palveluja. Tästä tosin ei viitsitty asiakkaalle ilmoittaa. Mikäli minulla olisi ollut maksupalvelu olisin noin 150 € köyhempi. Tosin puheluja on tehty ainakin 3 tunnin edestä, ihme ettei asiakaspalvelun minuuttiveloitus ole vaikka 3€ / min.
Neuvona annan aina kun soitat palveluun kysy palvelijan nimi ja kirjaa se laskuun SÄILYTÄ SE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu