varrettu oksa

Kertokaa kaikki mitä tiedätte varretetun pienestä omenapuun alusta
Pieneen perusrunkoon on varrensin jalo-oksan ja se onnistui, nyt siinä on pienet silmun alut kasvamassa.
Taimi on kasvamassa parvekkeella muovipussin alla. Missä vaiheessa uskaltaa pussit ottaa pois päältä?
Samoin varrensin vanhaan puuhuun ja sekin näyttää silmujen tekemistä. Nyt onkin näitten jatkohoito hiukan hakusessa,joten toivoisin saavani neuvoja, ettei hyvät alut mene pilalle.
4573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö kukaan halua antaa neuvoja kuinka vartettua oksaa jatkossa hoidetaan?

Äänestä

Minä olen vain varttanut ja antanut kasvaa omia aikojaan ilman mitään pusseja, saattaapi alkaa homehtua muovipussin alla.

Äänestä
  • Kiitos. Sellainen asia vielä askarrutta että kuinka tarkkaan on poistettava esim. pienet oksan alut oksasta johonka on uusi varrennus tehty ja missa vaiheessa ne kannattaa poistaa?
    Yhdessä varrennoksesta on uusien lehtien kehitys pysähätynyt, toisissa ovat kasvaneet jo isommaksi.

    Äänestä

  • onnistunko kirjoitti:

    Kiitos. Sellainen asia vielä askarrutta että kuinka tarkkaan on poistettava esim. pienet oksan alut oksasta johonka on uusi varrennus tehty ja missa vaiheessa ne kannattaa poistaa?
    Yhdessä varrennoksesta on uusien lehtien kehitys pysähätynyt, toisissa ovat kasvaneet jo isommaksi.

    epäjaloja oksanalkuja oksasta jatkuvasti kesän aikana. Ne lähtevät kun vähän taittaa, naks. Sitten voi myöhemmin (esim. ensi kevättalvella) karsia läheltä isompiakin oksia syömästä jalosteen ravintoa. Suihkuttelen usein jalesteita. Olen laittanut tänä kesänä n. 50 jalostetta. Tämä kesä on ollut aika hyvä niille, kun on satanutkin. Kastelen emopuita kuivalla ilmalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnistunko kirjoitti:

Kertokaa kaikki mitä tiedätte varretetun pienestä omenapuun alusta
Pieneen perusrunkoon on varrensin jalo-oksan ja se onnistui, nyt siinä on pienet silmun alut kasvamassa.
Taimi on kasvamassa parvekkeella muovipussin alla. Missä vaiheessa uskaltaa pussit ottaa pois päältä?
Samoin varrensin vanhaan puuhuun ja sekin näyttää silmujen tekemistä. Nyt onkin näitten jatkohoito hiukan hakusessa,joten toivoisin saavani neuvoja, ettei hyvät alut mene pilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu