Tyttö purossa

Täälläkin oli juttua, kun kaksi tummaa miestä olivat sitoneet tytön ja laittaneet puroon istumaan. Sanoin jo silloin että kaikki ei ole tuossa kohdallaan ja oikeassa olin.

http://www.kaleva.fi/uutiset/poliisi-purosta-loytyneen-tyton-kertomus-ei-tasmaa/857269
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poliisi: Purosta löytyneen tytön kertomus ei täsmää
Salossa siepatun tytön kertomus on ristiriidassa poliisin tutkimustulosten kanssa. Tapahtumapaikan keskeisestä sijainnista huolimatta tapaukselle ei ole löytynyt silminnäkijöitä.

16-vuotias tyttö kertoi, että kaksi tummaihoista miestä oli siepannut hänet tummaan pakettiautoon, vienyt metsään ja sitonut puronpenkkaan toissa viikolla. Sivullinen kuuli tytön avunhuudot ja löysi hänet purosta. Tyttö oli ollut koulumatkalla kävellen. Valehteleeko sivullinenkin ?????

Tilanne lavastettiin laittamalla aikuinen puroon, jonka lämpötila oli yhdeksän astetta. Tutkimustulokset eivät poliisin mukaan täsmää tytön kertomukseen.

Poliisi on yrittänyt selvittää ristiriitaisuuksia juttelemalla tytön kanssa, mutta loogista selitystä ei ole löytynyt. Esitutkinta jatkuu.

Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.Niinkuin olemme huomanneet, poliisit tekee niinkuin poliiitikot käskee.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Elikkä on rikos jolla ei ole todistajaa. Kokemuksesta tiedetään että jos et voi todistaa rikosta niin rikosta ei ole tapahtunut. Se on maan tapa.
Tähän samaan asiaan tyrehtyy raiskaukset jotka tekee 4-5 pakoloista. Ei voi todistaaa rikosta koska muslimit ptää yhtä ja kieltää kaiken nii kuin koraani suurassaan kehoittaakin "oikeauskoista " tekemään.
Edes raskauden toteaminen ja keskeyttäminen raiskauksen jälkeen ei käy todistukseksi, miksi?

Äänestä
  • DNA-testi kyllä paljastaa raiskaajan, ei siinä auta oli raiskaajana vaikka 5-6 Jokikyläläistä fasistia. Eiköhän koko juttu ollut kokonaisuudessaan keksitty, ihme vain että tämä tyttökään ei ollut suomalaista syntyperää.

    Poliisin kannattaa tosiaan selvittää juttuun sekaantuneiden taustat, ettei vain taustalta löydy jotain rasismiin liittyvää. Tämmöinen kasvattaa ihan turhaa muukalaisvihaa keskuudessamme.

    Äänestä

  • AntiAntiStalin kirjoitti:

    DNA-testi kyllä paljastaa raiskaajan, ei siinä auta oli raiskaajana vaikka 5-6 Jokikyläläistä fasistia. Eiköhän koko juttu ollut kokonaisuudessaan keksitty, ihme vain että tämä tyttökään ei ollut suomalaista syntyperää.

    Poliisin kannattaa tosiaan selvittää juttuun sekaantuneiden taustat, ettei vain taustalta löydy jotain rasismiin liittyvää. Tämmöinen kasvattaa ihan turhaa muukalaisvihaa keskuudessamme.

    DNA- testi yleensä paljastaa, paitsi pesun jälkeen ( puron vesi) tai jos käytti porukka kumia. Silloin tyttöä ei tue kukaan vaikka ois oikeessakin koska mamu on aina oikeessa. Eikö tyttö ollut mate in Finlant ? Silloinhan kyseessä voi olla Muslimin tekemä "vitunpesu", eli häpeä haluttiin tytön perheelle, suomalaistahan vain orjuutetaan.

    Säälittäää ne tytöt joihin ei uskota raiskausten jälkeen. Toivottavasti Brax tai Astrid raiskataan eikä syyttömiä, niin tulis ajateltavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AntiAntiStalin kirjoitti:

Täälläkin oli juttua, kun kaksi tummaa miestä olivat sitoneet tytön ja laittaneet puroon istumaan. Sanoin jo silloin että kaikki ei ole tuossa kohdallaan ja oikeassa olin.

http://www.kaleva.fi/uutiset/poliisi-purosta-loytyneen-tyton-kertomus-ei-tasmaa/857269

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu